CCMK
Well-known member
- Liittynyt
- 9.11.2009
- Viestit
- 15049
Nostetaan tämäkin toikki esille hieman yli vuoden tauon jälkeen ja kun omalta osaltani tähän toikkiin tuli vastattua hieman yli pari vuotta sitten ja sitä edeltäen kuusi viestiä aiemmin.
Sekin vastaus oli jo edellisellä osiolla.
8 vuorokautta sitten tänä vuonna tuli kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä kun ensimmäinen, täysiverinen hiilikuiturunkoinen F1-auto esiteltiin laajemmalle yleisölle kautta maailman.
Kunnian sai 6.3.1981 sateisessa Silverstonessa McLaren MP4 myöhemmin uudelleen nimettynä tai ihan vähän kehittyneempänä päivitysversiona tunnettu MP4/1.
Marlboro-Project 4 (Vaikkakin sittemmin enemmän osin tunnetumpana tallin nimen mukaan McLaren-Project 4. Välillä tavuviivoin tai ilman on nimit tuollaisenaan myös tunnettu näinä vuosikymmeninä.) oli tosiaan John Barnardin, Steve Nicholsin ja Alan Jenkinsin, mutta myös McLarenin silloisen osaomistajan ja osatallipäällikkö Ron Dennisin suuri projekti.
Sitä oli suunniteltu kunnollisesti ja rakennettu kaksi vuotta vuodesta 1979 lähtien ajatusten ollessa siitä vielä sitäkin pidemmältä ajalta lähtöisin.
Alkujaan se osin oli suunniteltu vain Dennisin omaa F2-puolen tallia varten, mutta syyskuusta 1980 lähtien tämäkin ratkaisu oli osa McLarenin politiikkaa heti Dennisin tultua talliin.
Herculesin Salt Lake Cityn ja Utahin tehtailta tuokin auto sellaisenaan oli lähtöisin.
Alkujaan auton piti olla myös brittifirmojen rakentama, mutta yksikään firma ei halunnut sitä ratkaisua täytenä sellaisena tehdä (Pitkälti hinnan ja joiltakin osin myös Colin Chapmanin mustasukkaisuuden takia kun Chapmanin oma osittainen Chapman/Tartan-hiilikuitumenetelmä oli vain tuskaisan työn jälkeen itse saatu myytyä brittifirmoille patentiksi siitä jalostuen sitten Lotukselle.) niin siten turvauduttiin Yhdysvaltain firmojen apuun ripeästi.
Lisäksi hiilikuituautoa kohtaan täysiverisenä kohdistui paljon ennakkoluuloja.
Sen kun muka kuviteltiin hajoavan vielä niin paljon helpommin kuin perinteisen menetelmän F1-auton tai kun muun muassa Lotuksen oma osittain selvä menetelmä tai Brabhamin omat hiilikuituosien kokeilut auton rungossa eivät olleet tuottaneet paljoa tavallista turvallisempaa F1-autoa.
Ne luulot osoittautuivat vääräksi jo vuoden 1981 lukuisissa testeissä ja aivan viimeistään ainakin John Watsonin selviämisellä vahingoitta vuoden 1981 Monzan kisan valtavassa kolarissa.
Loppupelissä McLarenin ensimmäisellä kaudella auton runkokestävyys oli hyvää, mutta yleiset lastentaudit vaivasivat uutta autoa yllättävänkin paljon enemmän pidempään.
Lisäksi varsinkin ihan alkuun etenkin Long Beachiin vuoden 1981 viralliseen avaukseen tehty auton pikalennätys John Watsonia varten oli melko noloa kun nuori Andrea de Cesaris jäi pidemmäksi aikaa ajamaan vain vanhaa automallia eli edeltäjän edeltäjänä ollutta M29:ää kun edeltäjämalli M30:tä ei haluttu enää käyttää.
Nolous tietenkin tuli auton useista kroonisista vioista johtuen mitä ei ihan hetkeen saatu tosiaankaan korjatuksi ja sittemminkin vain osin auto pystyi menestymään kuten menestyi.
Long Beachissa 1981 McLaren oli juuri hiilikuituauton ongelmien takia jopa karsiutua kokonaan ruudukosta molempien kuskien osalta!
Vaikeaa alkuaan vasten ja kalleuttaan silloiseksi huippuautoksi (Ei tosin ikinä ollut niin kallis kuin vaikkapa kuusipyöräinen Tyrrell vuosilta 1976 ja 1977 jota vasten vuoden 1981 ja 1982 McLaren hiilikuituautona maksoi vain kolmanneksen eli 200 000 Yhdysvaltain Dollaria. Paljoakaan kalliimpi McLaren ei ollut vuosina 1981-1982 verrattuna lopulta myöskään muihin huipputallin autoihin kuten Williamsiin.) McLarenin ensimmäinen automalli päivitysversioineen oli ajallaan silti menestyksekäs kaikkiaan.
Mestaruudetkin jäivät tulematta vain turbojen vallankumouksen myötä ja osin huonon rengastuurinkin takia.
Kaikkiaan 6 voittoa, 11 palkintotilaa ja 5 nopeinta kierrosta ensimmäinen hiilikuiturunkoinen F1-auto täysiverisenä päivitysversioineen saavutti.
Vain yhtä asiaa se ei saavuttanut ennen vuotta 1984 ja Monacon Grand Prixiä 1984 missään muodossa eli paalupaikkaa!
Sen kun saavutti vasta seuraaja automallina eli MP4/2.
Sekin vastaus oli jo edellisellä osiolla.
8 vuorokautta sitten tänä vuonna tuli kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä kun ensimmäinen, täysiverinen hiilikuiturunkoinen F1-auto esiteltiin laajemmalle yleisölle kautta maailman.
Kunnian sai 6.3.1981 sateisessa Silverstonessa McLaren MP4 myöhemmin uudelleen nimettynä tai ihan vähän kehittyneempänä päivitysversiona tunnettu MP4/1.
Marlboro-Project 4 (Vaikkakin sittemmin enemmän osin tunnetumpana tallin nimen mukaan McLaren-Project 4. Välillä tavuviivoin tai ilman on nimit tuollaisenaan myös tunnettu näinä vuosikymmeninä.) oli tosiaan John Barnardin, Steve Nicholsin ja Alan Jenkinsin, mutta myös McLarenin silloisen osaomistajan ja osatallipäällikkö Ron Dennisin suuri projekti.
Sitä oli suunniteltu kunnollisesti ja rakennettu kaksi vuotta vuodesta 1979 lähtien ajatusten ollessa siitä vielä sitäkin pidemmältä ajalta lähtöisin.
Alkujaan se osin oli suunniteltu vain Dennisin omaa F2-puolen tallia varten, mutta syyskuusta 1980 lähtien tämäkin ratkaisu oli osa McLarenin politiikkaa heti Dennisin tultua talliin.
Herculesin Salt Lake Cityn ja Utahin tehtailta tuokin auto sellaisenaan oli lähtöisin.
Alkujaan auton piti olla myös brittifirmojen rakentama, mutta yksikään firma ei halunnut sitä ratkaisua täytenä sellaisena tehdä (Pitkälti hinnan ja joiltakin osin myös Colin Chapmanin mustasukkaisuuden takia kun Chapmanin oma osittainen Chapman/Tartan-hiilikuitumenetelmä oli vain tuskaisan työn jälkeen itse saatu myytyä brittifirmoille patentiksi siitä jalostuen sitten Lotukselle.) niin siten turvauduttiin Yhdysvaltain firmojen apuun ripeästi.
Lisäksi hiilikuituautoa kohtaan täysiverisenä kohdistui paljon ennakkoluuloja.
Sen kun muka kuviteltiin hajoavan vielä niin paljon helpommin kuin perinteisen menetelmän F1-auton tai kun muun muassa Lotuksen oma osittain selvä menetelmä tai Brabhamin omat hiilikuituosien kokeilut auton rungossa eivät olleet tuottaneet paljoa tavallista turvallisempaa F1-autoa.
Ne luulot osoittautuivat vääräksi jo vuoden 1981 lukuisissa testeissä ja aivan viimeistään ainakin John Watsonin selviämisellä vahingoitta vuoden 1981 Monzan kisan valtavassa kolarissa.
Loppupelissä McLarenin ensimmäisellä kaudella auton runkokestävyys oli hyvää, mutta yleiset lastentaudit vaivasivat uutta autoa yllättävänkin paljon enemmän pidempään.
Lisäksi varsinkin ihan alkuun etenkin Long Beachiin vuoden 1981 viralliseen avaukseen tehty auton pikalennätys John Watsonia varten oli melko noloa kun nuori Andrea de Cesaris jäi pidemmäksi aikaa ajamaan vain vanhaa automallia eli edeltäjän edeltäjänä ollutta M29:ää kun edeltäjämalli M30:tä ei haluttu enää käyttää.
Nolous tietenkin tuli auton useista kroonisista vioista johtuen mitä ei ihan hetkeen saatu tosiaankaan korjatuksi ja sittemminkin vain osin auto pystyi menestymään kuten menestyi.
Long Beachissa 1981 McLaren oli juuri hiilikuituauton ongelmien takia jopa karsiutua kokonaan ruudukosta molempien kuskien osalta!
Vaikeaa alkuaan vasten ja kalleuttaan silloiseksi huippuautoksi (Ei tosin ikinä ollut niin kallis kuin vaikkapa kuusipyöräinen Tyrrell vuosilta 1976 ja 1977 jota vasten vuoden 1981 ja 1982 McLaren hiilikuituautona maksoi vain kolmanneksen eli 200 000 Yhdysvaltain Dollaria. Paljoakaan kalliimpi McLaren ei ollut vuosina 1981-1982 verrattuna lopulta myöskään muihin huipputallin autoihin kuten Williamsiin.) McLarenin ensimmäinen automalli päivitysversioineen oli ajallaan silti menestyksekäs kaikkiaan.
Mestaruudetkin jäivät tulematta vain turbojen vallankumouksen myötä ja osin huonon rengastuurinkin takia.
Kaikkiaan 6 voittoa, 11 palkintotilaa ja 5 nopeinta kierrosta ensimmäinen hiilikuiturunkoinen F1-auto täysiverisenä päivitysversioineen saavutti.
Vain yhtä asiaa se ei saavuttanut ennen vuotta 1984 ja Monacon Grand Prixiä 1984 missään muodossa eli paalupaikkaa!
Sen kun saavutti vasta seuraaja automallina eli MP4/2.
Viimeksi muokattu:
