Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Ruutulippu

Pohjosen Räikkönen
Liittynyt
31.8.2009
Viestit
251
Sijainti
Suomi - Tornio
Maikkarin haastattelussa: ihan kuin olisi melkein pukannut itkua. No, noilla suorituksilla ei voi muuta odottaakaan. Jo lähtö oli sieltä itsestään...
Koviksen ainoa toivo on enää hämis, joka hyvin todennäköisesti haluaa Heikin jatkavan. Eipä ole sitten vastusta.
Muuten jatkoa näyttää hyvin huolestuttavalta. Onkos Heikki hyvä autonkehittelijä? Sillloin voisi paikka aueta jossakin tulokastallissa. Ainakin testikuskina.
Lewis on kyllä sanonu ihan julkisuuteenki että kaipaa tallikaverusten välistä taistelua, mitä hänellä ja Alonsolla oli kaudella 2007.
Eli tuskin olis mitään sitä vastaan että sais Räikkösen kaveriksi.

Kyllähän se motivoi jos tallikaverki on nopea, tuo semmosen pienen boostin aivan varmasti.
 

Hakkis

Hitain hämäläinen
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
2450
Mielenkiintoinen fakta toisaalta on, että Heikki on ainoa kuljettaja, joka on pystynyt ajamaan pisteille viimeisessä 6 kisassa. Seuraavana on Rubens, jolla on menossa 4 kilpailun pisteputki.

Tasaisen varmaa vaatimatonta tulosta :alppu:
 

Ruutulippu

Pohjosen Räikkönen
Liittynyt
31.8.2009
Viestit
251
Sijainti
Suomi - Tornio
^Eikös tossa ollu semmosta juttu että Räikkönen menis Mäcille?
Oli kuulemma Withmars jossain BBC:n haastattelussa sanonu että "heikki on hyvä kuski mutta...haluamme parhaan mahdollisen kaksikon."
"Ajaako kimi teillä ensivuonna?"
Oli tullu vastaukseks vaan jotain myhäilevää hymyä ja naurua.
 

Ode

Maailmanlupaus
Liittynyt
7.6.2008
Viestit
4178
Sijainti
Oulu
Kimi sinne on huhujen mukaan menossa:ahem:
Tai entäpä jos ei menekkään, mutta Heikki saa potkut ensi kaudelle? :doubtful:

Niin ja tiesin kyllä noista Kimihuhuista, mutta hain jo tälle kaudelle siirtoa. :D
 

Ruutulippu

Pohjosen Räikkönen
Liittynyt
31.8.2009
Viestit
251
Sijainti
Suomi - Tornio
tor+privoxy?
Kokeilempas samantien:tongue:

edit: Ei Heikki voi "saada potkuja enskaudelle" koska ei sillä ole sopimusta mihinkään.

edit2: Toimii tuo HK-MW haastattelu tor+privoxy säädöillä.

Siinähän se naureskeli oikeinki ilosesti tolle "Kimi+McLaren+2010" -kysymykselle....sitten vielä mitä naurun alta sai selvää että "we'll see" :tongue:
 
Viimeksi muokattu:

Ron Jeremy

Active member
Liittynyt
26.8.2007
Viestit
39
Sijainti
Deekulandia
kolme koota - kolmen kauden kovalainen.
Mielestäni Heikki pelattiin pois mäkiltä kun selvis että Kimi oli vapaana.

Ymmärän mäkin ratkaisun koska Kimi on sarjan nopein ja vähiten virheitä tekevä kuski.

Harmi vaan että tekivät Heikistä tahallaan hitaamman kun hän on, nyt on vaikeampi etsiä uutta tallia.:nope::thumbfh:
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Mielestäni Heikki pelattiin pois mäkiltä kun selvis että Kimi oli vapaana.
Eiköhän Heikki ole ihan ite pelannu itteään pois jo vuodesta 2008 jäämällä totaallisesti tallikaverin varjoon. Toki McLarenin taktiikat Heikille on ollut kyllä käsittämättömiä.

Se pistää ihmetyttämään että aika-ajojen jälkeen Heikki ei edes ite tiennyt paljon oli bensaa tankissa. Siis elääkö Heikki tosiaan näin tynnyrissä että ei mitenkään ala kyselemään että paljoks bensaa laitetaan? Taitaa Heikki olla hiljaa vaikka laittaisivat vettä tankkiin ja radalle. :nope:

Kyllä nyt alkaa tuntumaan että Heikin McLaren ura on taputeltu. :frank:
 

rikke

Well-known member
Liittynyt
6.4.2009
Viestit
276
tor+privoxy?
Kokeilempas samantien:tongue:

edit: Ei Heikki voi "saada potkuja enskaudelle" koska ei sillä ole sopimusta mihinkään.

edit2: Toimii tuo HK-MW haastattelu tor+privoxy säädöillä.

Siinähän se naureskeli oikeinki ilosesti tolle "Kimi+McLaren+2010" -kysymykselle....sitten vielä mitä naurun alta sai selvää että "we'll see" :tongue:
Voisitko tarkentaa tuota tor+privoxy säätöä meille osaamattomille? :) Olisi mielenkiintoista nähdä ko. haastattelu.
 

Ruutulippu

Pohjosen Räikkönen
Liittynyt
31.8.2009
Viestit
251
Sijainti
Suomi - Tornio
F1 -vapaassa oikein stickynä tuo tredi, vois kyllä olla alotuspostissa nuo ohjeet :/

Tässä:

http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1278345&postcount=325

Ekalla kerralla meni n.5 että sai toimiin, tokalla kerralla meni bout 1min ohjelmien latauksen jälkeen.
Vaikuttaa monimutkaselta, mutta heleppoa ko heinän teko.

Tolla systeemillähän siis näkee BBC:n sivuilta kisalähetyksetki suorana.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13753
Se pistää ihmetyttämään että aika-ajojen jälkeen Heikki ei edes ite tiennyt paljon oli bensaa tankissa. Siis elääkö Heikki tosiaan näin tynnyrissä että ei mitenkään ala kyselemään että paljoks bensaa laitetaan?
Ei Alonsokaan välttämättä tiedä että otetaan reilun 10 kierroksen bensat ruudusta 15 startattaessa.
 

Jantteri

Active member
Liittynyt
1.8.2009
Viestit
26
Sijainti
Oulu
Yllättävän kivuttomasti lopulta onnistui tuo tor+privoxy säätäminen. :thumbup:
 

rikke

Well-known member
Liittynyt
6.4.2009
Viestit
276
F1 -vapaassa oikein stickynä tuo tredi, vois kyllä olla alotuspostissa nuo ohjeet :/

Tässä:

http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1278345&postcount=325

Ekalla kerralla meni n.5 että sai toimiin, tokalla kerralla meni bout 1min ohjelmien latauksen jälkeen.
Vaikuttaa monimutkaselta, mutta heleppoa ko heinän teko.

Tolla systeemillähän siis näkee BBC:n sivuilta kisalähetyksetki suorana.
Kappas, kiitokset tästä. Ennenkin toki vastaavan huomannut, mutta enpä raaskinut yrittää kun näytti monimutkaiselta, jota se ei kuitenkaan ollut :thumbup:
 

DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Mielestäni Heikki pelattiin pois mäkiltä kun selvis että Kimi oli vapaana.

Ymmärän mäkin ratkaisun koska Kimi on sarjan nopein ja vähiten virheitä tekevä kuski.

Harmi vaan että tekivät Heikistä tahallaan hitaamman kun hän on, nyt on vaikeampi etsiä uutta tallia.:nope::thumbfh:
Lueppa nyt uudestaan mitä kirjoitit. Laitappa jotain faktaa siitä miten Heikistä on tehty tahallaan hitaampi ja miten hänet pelattiin pois Mäkiltä kun mitään sopimusta ei edes ole.
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Tuskimpa Heikkiä nyt on mitenkään sorrettu Mäkkärillä. Onhan nuo bensataktiikat välillä vähän kummallisia, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että Heikki on ollut varsinkin kisoissa selvästi Hamiltonia hitaampi. Nytkin otti pataan ainakin sekunnin kierroksella, vaikkei edes ajanut ruuhkassa koko aikaa. Ei pysynyt edes Alonson kyydissä, ja raskaalla autolla ajanut Buttonkin pysyi perässä. Ajaa kyllä tasaisesti ja suht virheittä, mutta on vaan hidas. Samalla kalustolla tallikaveri on useammassa kisassa ollut radan nopein mies.
 

APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
heikki sanoi kauden 2008 puolivälissä, että tulee ajamaan koko loppu-uransa McLaren-Mercedeksellä. Silloin en noin mahtailevaan puheeseen meinannut uskoa mutta pikku hiljaa alkaa näyttää siltä, että se käy toteen.

Mikä talli haluaisi kuljettajan, joka ajaa sijasta seitsemän kilpailusta toiseen, vaikka tallikaveri on aina vähintään palkintopallivauhdissa. Ei heikki kovalaisen kanssa voi voittaa, sen näki jo GP2-kaudella kun ajoi lähinnä maksukuskeja vastaan eikä edes voittanut.

Ja ihan turha taas palata johonkin kauden 2009 kiinan gp:hen jossa heikki peittosi Lewisin yhden kerran 35:stä kisasta LH:n mokien takia. lähes kaikissa muissa kisoissa mies on ollut KoC:lle lähes täydellinen heittopussi.

Heikin ura näillä näkymin valitettavasti päättyy, jos Kimi siirtyy KoP:n tallikaveriksi. Sarjassa on nykyään n. 15 vähintään yhtä tasokasta tai parempaa kuljettajaa kun HK. Oikeastaan vain Toro Rosson kuskit, Nakajima ja kokematon Grosjean ovat samalla tasolla Heikin kanssa. Ei kovin mairittelevaa McLarenille.
 
Viimeksi muokattu:

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4167
Heikin ura näillä näkymin valitettavasti päättyy, jos Kimi siirtyy KoP:n tallikaveriksi. Sarjassa on nykyään n. 15 vähintään yhtä tasokasta tai parempaa kuljettajaa kun HK. Oikeastaan vain Toro Rosson kuskit, Nakajima ja kokematon Grosjean ovat samalla tasolla Heikin kanssa. Ei kovin mairittelevaa McLarenille.
Aika päätöntä dissausta taas teikäläiseltä. Mitenkäs se että Heikki pesi tulokaskaudellaan Fisichellan, jota taas pidetään suht hyvänä kuskina, ja jonka nyt lasket paremmaksi kuskiksi kuin Heikin?

Kyllä Heikin kokemus, ja hyvät aika-ajot varmasti poikivat tarjouksia keskikastin talleista. McLaren on vaan rakennettu Lewisin tyylille, ja se ei pitkällä stintillä vaan sovi Heikille. Eikä McLarenilla luultavasti ole aikomustakaan kehittää autoa Heikin mukaiseksi, vaan Lewiksen. Nähtiinhän se jo Renaultilla, että kun mies sai autoaan itselleen sopivammaksi, niin tulosta alkoi syntyä.

Itse näkisin Heikin aika Trullimaisena kuskina, ja kauankos se Trulli onkaan F1:ssä pyörinyt...?
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös