Henri Toivosen onnettomuus korsikalla

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
917
Kommunikaatiokatkos ja väärinkäsitys Lancian huollossa Cortessa?

Kiitos DMACKin briljantin ja kultaakin arvokkaamman aarteen (Toyotan huoltokirja 1990 Korsikalta), mieleeni juolahti teoria joka selittäisikin monta asiaa. Tätä täytyy ensin pohjustaa hieman...eli samoin kun 1986, vuonna 1990 Corte-Tavernan pätkää edelsi Corten kokoomatauko. Samoin kun Lancialla 1986, Toyotalla oli huolto ennen kokoomataukoa. Toyotan huoltokirja todistaa, että (jos suunnitelmasta ei poikettu) Toyotalla ei huollossa kuitenkaan vaihdettu alle uusia renkaita, vaan ne laitettiin alle vasta kokoomatauon jälkeen, juuri ennen Corte-Tavernan pätkää. Jarrut ym. huollettiin, mutta alle ei laitettu vielä uusia renkaita. On hieman epäselvää miten Lancialla toimittiin tämän asian suhteen vuonna 1986. Kuten jo aikaisemminkin tähän aiheeseen hieman viittasin, Henkan ajaessa auton Corten kokoomatauolle, hänellä oli vasemmalla puolen autoa alla uunituoreet renkaat ja oikealla puolella hämmentävästi renkaat, jotka näyttivät selvästi käytetyiltä. Hämmennystä lisää entisestään se, että video Corte-Tavernan erikoiskokeen lähdöstä viittaa vahvasti siihen, että auton oikealla puolen oli myös erikoiskokeella alla tismalleen samat jo valmiiksi käytetyn näköiset renkaat, kuin Henkan ajaessa auton kokoomatauolle.

Muuttiko Lancia huoltosuunnitelmaansa viime tipassa? Eli olisikohan alunperin ollut tarkoitus vaihtaa uudet renkaat alle vasta kokoomatauon jälkeen, juuri ennen Corte-Tavernan pätkää? Tästä suunnitelmasta olisi kuitenkin luovuttu ja päätetty laittaa uudet renkaat alle jo Corten huollossa ennen kokoomataukoa. Lancian huoltohan jatkoi Cortesta suoraan Ponte Lecciaan ja näin oltaisiin saatu kaikki miehet nopeammin liikkeelle Cortesta (kaksi huoltomiestä kun piti joka tapauksessa irrottaa päivystämään Castirlan risteykseen Corte-Tavernan puoliväliin mahdollisen rengasrikon varalta). Tieto uudesta suunnitelmasta olisi kuitenkin jäänyt saamatta mekaanikolle/mekaanikoille jotka vaihtoivat Henkan oikean puolen renkaita. Tätä teoriaa tukisi myös se, että Alénille ja Biasionille laitettiin myös alle uunituoreet renkaat jo ennen kokoomataukoa.

Eli renkaathan siis toki irroitettiin joka kulmasta ennen kokoomataukoa jarrujen huoltamista varten ym., mutta ehkä oikealle puolelle menikin siis vahingossa takaisin vanhat renkaat. Valokuva huollosta todistaa, että oikea takakulma oli mitä luultavimmin viimeisenä valmiina ennen kun Henkka huollosta lähti. Tarinoiden mukaan juuri tässä huollossa Henkka meni ensin väärään autoon, ennen kuin hänet ohjattiin oikeaan autoon. Ehkä tästäkin syystä Henkalla alkoi olla kiire lähteä huollosta ja mekaanikko, joka kiinnitti oikeaa takarengasta luuli kiinnittävänsä sitä ainoastaan parin kilometrin kaupunkiköröttelyn ajaksi ja kiinnitti sen nopeasti juuri sen verran kiinni, että hidas kaupunkiajo sujuu ongelmitta. Mekaanikko siis kiinnitti oikeaan takakulmaan renkaan, jolla olisi ajettu jo 60 kilometriä pätkää ja olettanut, että se luonnollisesti vaihdettaisiin kokoomatauon jälkeen. Huoltosuunnitelmaa oli kuitenkin muutettu ja näin ei ikinä tapahtunut. Jo valmiiksi kulunut oikea takarengas ei ollut täydellisesti kiinni täysivauhtista kilvanajoa varten. Viiden kilometrin ajon jälkeen oikea takavanne ei enää kestänyt täysin epäluonnollista rasitusta ja lopulta räjähti suuren sivuttaisvoiman hetkellä.

Henkan oikean puolen renkaat aivan EK17:n lopussa. Kulma on vähän huono aukottomien havaintojen tekemiseen, mutta oikessa eturenkaassa on selvästi vielä hyvin Pirelli-tekstiä jäljellä. Oikeassa takarenkaassa ei ole tekstiä havaittavissa tässä kuvassa ja siinä näkyvä valkoinen juova on kapselin välistä pilkottava vanne. Sama ilmiö on selvästi havaittavissa oikeassa eturenkaassa ja tätä ei pidä sekoittaa Pirelli-tekstiin.


Lancian huolto Cortessa. Renkaat poistettiin luonnollisesti, että päästiin huoltamaan jarruja ym.


Edelleen Lancian huolto Cortessa. Oikea takakulma näyttäisi olevan viimeisenä valmis ja mahdollisesti ei vielä täysin valmis kuvanottohetkellä. Auton oikealla puolen on alla valmiiksi käytetyn näköiset renkaat joilla Henkka huollosta myös lähti. Renkaat näyttävät Pirelli-tekstien osalta sellaisilta kuin ne voisivat olla samat renkaat kuin valokuvassa aivan EK17:n lopussa. Jos eri tarinoita tältä huoltopaikalta on uskominen, Henkka on juuri ennen tätä kuvaa mennyt istumaan väärään autoon, josta hänet on ohjattu omaan autoonsa. Tätä legendaa itseasiassa tukisi se, että tässä valokuvassa Lancian lääkäri Benigno "Ben" Bartoletti vielä kysyy jotain Henkalta, kuin tarkistaakseen miehen kunnon vielä juuri ennen huollosta lähtöä. Hoputtaako Sergio Cresto kuvassa oikean takakulman viereen kyyristynyttä mekaanikkoa?


Henkka ajamassa Corten kokoomatauolle. Vasemman puolen renkaat ovat selvästi uunituoreet.



Klippi auton oikealta puolen samasta paikkaa kuitenkin todistaa oikealla puolen olevan samat käytetyt renkaat kuin valokuvassa Corten huollosta.


Pysäytyskuvat lähtökiihdytyksen aikana viittaavat vahvasti siihen, että auton oikealla puolen oli edelleen alla samat käytetyt renkaat jotka näkyvät myös edellisissä kuvissa. Pirelli-teksti oikeassa eturenkaassa täsmää kokoomataukoklippiin.


Ja oikeassa takarenkaassa ei edelleenkään ole Pirelli-tekstiä.


Ja kuten jo aiemmin todettua, freimianalyysi antaa vahvoja viitteitä siitä, ettei oikea takarengas olisi ollut täydellisesti kiinni.


Valokuvat edellisestä Parc Ferméstä ennen Cortea, eli Bastiasta onnettomuuspäivän aamuna, todistavat autossa olleen silloin alla kuvioidut renkaat. Näin ollen silloin oli selvästi suunnitelmana vaihtaa joka tapauksessa autoon alle tuoreet renkaat juuri ennen pätkää ja laittaa autoon yöksi vain nopeasti alle "jotain". Näillä renkailla ei ilmiselvästi ollut tarkoituskaan ajaa ikinä metriäkään kilpaa.


Oliko alunperin tarkoitus toimia samoin myös Corten huollossa? Jotain (vanhat renkaat) nopeasti alle kokoomatauolle ja sitten uudet alle ennen pätkää. Suunnitelmaa muutettiin kuitenkin viime hetkellä, että saatiin kaikki huollosta sujuvammin/nopeammin matkaan Ponte Lecciaan? Oikea takarengas oli viimeisenä valmis huollossa, Sergio Cresto hoputti mekaanikkoa ja mekaanikko varmisti ainoastaan, että rengas pysyy hyvin kiinni kaupungissa köröttelyn. Ja näin olisi päässyt syntymään katastrofaalinen väärinkäsitys Corten huoltopaikalla? Mielenkiintoinen teoria.
 
Viimeksi muokattu:

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Näitä tutkimuksiasi on kyllä todella mielenkiintoista lukea ja melkoisia havaintoja onnistut kyllä jatkuvasti tekemään. Nuo Corten kokoomatauko- ja huoltopaikkojen löydöt olivat kyllä uskomattoman hyvin bongattu:thumbup: Renkaat vaikuttaa olevan kuluneet oikealla puolella, mutta en jaksa uskoa, että kukaan kiinnittäisi renkaita tarkoituksella huolimattomasti, vaikka kyseessä olisi vain lyhyt siirtymä. Eiköhän ne laiteta joko normaalisti kiinni, tai sitten jonkin huolimattomuusvirheen takia huonosti, mutta niin ettei mekaanikko tätä itsekään huomaa. Esim. kiireessä yksi pultti jää kiristämättä tai menee jotenkin väärille kierteille tms. Mutta vaikka rengas olisikin kiinnitetty oikein, pelkästään nuo kuluneet renkaat oikealla puolella on voinut olla jo riski renkaan räjähtämiselle. Varsinkin tuollaisen 58km pituisen EK17:n jälkeen renkaiden kunto on voinut olla aika surkea.
Itse en huomaa tuossa lähtökiihdytyksessä mitään renkaan vipatusta, mutta tuo musta "pölykapseli" voi kyllä hyvinkin tehdä pientä sivuttaisliikettä, varsinkin huonosti kiinnitettynä.

Tulipa mieleen myös sellainen, että jos rengas on kiinnitetty syystä tai toisesta huonosti, tuo musta pölykapseli siinä päällä peittää tehokkaasti renkaan pultit näkyvistä. Olisiko voinut käydä joku moka, että osa renkaan pulteista on ollut vielä kiristämättä ja siihen on kiireessä menty jo ruuvaamaan se pölykapseli päälle.
 
Viimeksi muokattu:

DMACK

Active member
Liittynyt
27.7.2013
Viestit
42
Näytä liitetiedosto 26717

Nyt vasta tajusin paremmin lueskella tuota Tyre loading kirjaa josta löytyy yhtä jos toista jännää miten huollot toimi 1990 ja tuskin kovin isoa eroa on vuoteen 1986. Autoja ja renkaita on ollut riittävästi.
Mutta todetaan nyt heti että tuo vastaava EK vuonna 1990 Toyotalla oli tosiaan huolto Corten tauon jälkeen, paikalla auto G4 jossa sijaitsi renkaat jolla pätkä ajettiin. (Tai ainakin ollut tarkoitus ajaa jos pysytty ennen kisaa tehdyssä suunnitelmassa) Varmaan myöhään torstaina tulee parempi katsaus kun kerkeän paremmin.
 
Viimeksi muokattu:

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3882
Melkoista csi-tiimin analyysia zoomailla noita vanhoja klippejä. Hienosti olette löytäneet lisätietoja kyllä, mutta en usko että ikinä 100% varmaa ratkaisua julkiseksi tulee. Uskon Lancian tietävän mitä tapahtui, mutta luulen ettei tosiaan muut saa varmuutta. Ja tuolle arvaukselle ei ole mitään pohjaa.
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
917
en jaksa uskoa, että kukaan kiinnittäisi renkaita tarkoituksella huolimattomasti, vaikka kyseessä olisi vain lyhyt siirtymä. Eiköhän ne laiteta joko normaalisti kiinni, tai sitten jonkin huolimattomuusvirheen takia huonosti, mutta niin ettei mekaanikko tätä itsekään huomaa. Esim. kiireessä yksi pultti jää kiristämättä tai menee jotenkin väärille kierteille tms.
Joo tuo tuntuu kieltämättä vähän kaukaa haetulta, mutta ei ehkä täysin mahdotontakaan jos kiire on todella kova ja mekaanikko on käsityksessä, että renkaalla ajetaan vain hitaasti pari kilometriä. Tähän liittyen muistin klipin jossa Per Eklund lähtee Toyotalla kiireessä siirtymälle tietoisesti niin, ettei pultteja oltu ilmeisesti kiristetty juuri ollenkaan. Siinä tapauksessa tosin rengas irtosi lähes välittömästi:
http://www.youtube.com/watch?v=SVAAID39QV8&t=5m35s

Tulipa mieleen myös sellainen, että jos rengas on kiinnitetty syystä tai toisesta huonosti, tuo musta pölykapseli siinä päällä peittää tehokkaasti renkaan pultit näkyvistä. Olisiko voinut käydä joku moka, että osa renkaan pulteista on ollut vielä kiristämättä ja siihen on kiireessä menty jo ruuvaamaan se pölykapseli päälle.
Todella hyvä teoria tämäkin. Lancian mustat pölykapselit varmaan lähes tuplasi renkaiden irrottamiseen ja kiinnittämiseen kuluneen ajan Korsikalla ja aika lyhyitähän nuo Korsikan huollot taisi olla. Kiireessä olisi helposti voinut käydä virhe, jonka pölykapseli olisi myös tehokkaasti peittänyt alleen.

Tässä ehjä S4:sen pyörännapa (kuva kaksi viikkoa ennen Korsikaa Costa Smeraldasta).


Ja tässä autonraadon oikean takakulman pyörännapa.


Voisiko pyörä jonka viidestä pultista neljä on kiinnitetty kunnolla synnyttää kovaa ajossa myös juuri tällaiset vauriot pyörännavan kiinnityspultteihin? Voisiko olla niin, että renkaan pyöriminen kovalla nopeudella katkaisi pyörännavasta kiinnityspultin johon ei olisi ollut kiinnitetty siis pyöränpulttia joko ollenkaan, tai se ei ollut kunnolla kiinni? Samassa hetkessä myös "ongelmapultin" vastakkaisella puolella ollut kiinnityspultti pyörännavassa olisi vääntynyt pahoin joutuessaan hetkellisesti täysin epänormaaliin rasitukseen? Mahdollista toki sekin, että vauriot näihin pultteihin on tapahtunut vanteen räjähdyksessä.

Klippi pyörännavasta 1986 Korsikan testeistä.


Lancian pulttipyssy, 1986 Costa Smeralda.


1985 Costa Smeralda (Delta S4 testikisa).



Kiitokset Marville näistä harvinaisista lähikuvista, thanks Marv! :thumbup:

Ja tässä vielä 1986 Korsikalla käytetyt kapselit:

 
Viimeksi muokattu:

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
917
https://www.youtube.com/watch?v=q7J_AUKuuYI&t=1177s
Itse yritin tuota ylämäkeä ja seuraavan otoksen katua katsella heikoin tuloksin.
Tuohan klippi alkaa (jos lähtee siis katsomaan klippiä ihan alusta, eikä tuosta aikakoodin hetkeltä) käytännössä samalla hetkellä ja kohtaa mihin tämä edellinen klippi päättyy. Sama "Rothmans-katu" jota Henkka ajaa tuossa klipissä, siintää näkyvissä tässä edellisessä klipissä.



Eli parkkihallin alle on jäänyt tuokin tienpätkä. Ilmeisesti pala vanhaa kivimuuria on vielä jätetty muistoksi parkkihallin kylkeen:
https://www.google.fi/maps/@42.3063757,9.1517061,3a,75y,286.37h,81.27t/data=!3m6!1e1!3m4!1sT5mlYq325aTJeMf7TyFe-g!2e0!7i13312!8i6656
 
Viimeksi muokattu:

jari5

Well-known member
Liittynyt
17.2.2009
Viestit
578
Sijainti
Täällä jossain,ehkä?
^^ Näköjään vanne tulee napaan kiinni muttereilla jotka näyttäsi olevan jotain kevytmetalli seosta. Esim.messinki/alumiini?
Tossa kuvassa jossa pölykapseli irroitetaan näyttäsi siltä, kun mutterit olisi eri väriset kuin muissa klipeissä? Teräs mutterit?
Navan pultit on terästä ja jos mutterit on ollut jotain kevytmetalli seosta on kiireessä pulttipyssyllä saattanu saada tuhottua kierteen mutterista.Ehkä?:idea:
 

DMACK

Active member
Liittynyt
27.7.2013
Viestit
42
Näytä liitetiedosto 26720

Minusta tuo keskustelu heikosti kiinnitetystä vanteesta ja sen räjähtämisestä on melkoista jargonia. Ei niitä oikein koskaan rallissa ole räjähdellyt ja se näkyisi asfalttikisassa melko hienosti jäljissä, että yhdessä pyörässä on jotain ollut pahasti pielessä. Toki voimat niihin on melko kovat mutta reilusti vähemmän kun etumoottorisella autolla kantataan asfalttimutkaan miten koville etupyörän hilut joutuu.
Nyt ulosajojäljet on sellaiset että 4 pyörää piirtää jälkeä oleellisesti väärässä paikassa aivan kuten menisi reilun puolipallon muotoisen mutkan järjettömällä ylivauhdilla yli, varsinainen jarrutus puuttuu täysin eikä se luisu ihan niin massiivinen ole mistä tovi sitten keskusteltu, takapyörien jäljet ei mene edes lähellä toisiaan (kuten ennenvanhaan allekirjoittanut ensilumilla takavetoisella.) Sattuu vaan kuvakulma olevaan otollinen, myöskin tuo todella heikosti näkyvä auton perä näyttää vähän oudossa kulmassa olevan menossa ulos mutta kuvaus on tehty reilusti alempana tiestä ja kaivoin vastaavan pienoismallin esille ja mielestäni auto näyttää yllättävän isolla liikeradassa melkein samalta jos sitä pyörittelee takaapäin pystysuunnassa.
Tuossa vielä yksi kuva jossa muttereita näkyy. Se puhuttu oikea takakulma on kuvassa oikealla takana :) Muttereita on näkyvillä ja vanteen murusia tippunut lisää pois tuohon aiemmin olleeseen kuvaan. Uskoisin että Lancialla on ollut riittävästi kokemusta että mutterien materiaali on ollut riittävä, itsekkin olen kivan värisiä muttereita ja pultteja nähnyt joissa vahvuus muuta toista kun tavan rautakaupan perusvalikoima.
 

jari5

Well-known member
Liittynyt
17.2.2009
Viestit
578
Sijainti
Täällä jossain,ehkä?
Ja tässä autonraadon oikean takakulman pyörännapa.


Voisiko pyörä jonka viidestä pultista neljä on kiinnitetty kunnolla synnyttää kovaa ajossa myös juuri tällaiset vauriot pyörännavan kiinnityspultteihin? Voisiko olla niin, että renkaan pyöriminen kovalla nopeudella katkaisi pyörännavasta kiinnityspultin johon ei olisi ollut kiinnitetty siis pyöränpulttia joko ollenkaan, tai se ei ollut kunnolla kiinni? Samassa hetkessä myös "ongelmapultin" vastakkaisella puolella ollut kiinnityspultti pyörännavassa olisi vääntynyt pahoin joutuessaan hetkellisesti täysin epänormaaliin rasitukseen? Mahdollista toki sekin, että vauriot näihin pultteihin on tapahtunut vanteen räjähdyksessä.

Etu päässä pyörännavan pultit on palon seurauksena sulaneet niin kun myös vanteet. Taka päässä tämmöstä ei selvästi ole tapahtunut. Rotkossa Kummankin takakulman vanteet olivat paikallaan. Hinausauton nostaessa raatoa oikea takapyörän vanne puuttuu ja pyörännapa on irronnut ripustuksesta, mutta niin kun tosta sun kuvakaappauksesta huomaa oikeen puolen taka navasta puuttu yksi pultti/mutteri kokonaan. Jostain syystä se on katkennut.
 

jari5

Well-known member
Liittynyt
17.2.2009
Viestit
578
Sijainti
Täällä jossain,ehkä?
Näytä liitetiedosto 26720

Minusta tuo keskustelu heikosti kiinnitetystä vanteesta ja sen räjähtämisestä on melkoista jargonia. Ei niitä oikein koskaan rallissa ole räjähdellyt ja se näkyisi asfalttikisassa melko hienosti jäljissä, että yhdessä pyörässä on jotain ollut pahasti pielessä. Toki voimat niihin on melko kovat mutta reilusti vähemmän kun etumoottorisella autolla kantataan asfalttimutkaan miten koville etupyörän hilut joutuu.
Nyt ulosajojäljet on sellaiset että 4 pyörää piirtää jälkeä oleellisesti väärässä paikassa aivan kuten menisi reilun puolipallon muotoisen mutkan järjettömällä ylivauhdilla yli, varsinainen jarrutus puuttuu täysin eikä se luisu ihan niin massiivinen ole mistä tovi sitten keskusteltu, takapyörien jäljet ei mene edes lähellä toisiaan (kuten ennenvanhaan allekirjoittanut ensilumilla takavetoisella.) Sattuu vaan kuvakulma olevaan otollinen, myöskin tuo todella heikosti näkyvä auton perä näyttää vähän oudossa kulmassa olevan menossa ulos mutta kuvaus on tehty reilusti alempana tiestä ja kaivoin vastaavan pienoismallin esille ja mielestäni auto näyttää yllättävän isolla liikeradassa melkein samalta jos sitä pyörittelee takaapäin pystysuunnassa.
Tuossa vielä yksi kuva jossa muttereita näkyy. Se puhuttu oikea takakulma on kuvassa oikealla takana :) Muttereita on näkyvillä ja vanteen murusia tippunut lisää pois tuohon aiemmin olleeseen kuvaan. Uskoisin että Lancialla on ollut riittävästi kokemusta että mutterien materiaali on ollut riittävä, itsekkin olen kivan värisiä muttereita ja pultteja nähnyt joissa vahvuus muuta toista kun tavan rautakaupan perusvalikoima.
Tästä kuvassa kyllä sittenkin näyttäs siltä, että ei ne etunavan pultit ole mihinkää sulaneet, mutteritkin on pakallaan. Vanne ja rengas on palanut ympäriltä.:dunno:
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
917
Missähän ja koska tämä kuva on otettu?

Niin paljon on nyt tullut tuijotettua Lancian renkaita Cortessa, että tuosta ei voi erehtyä, Cortessahan siinä ollaan. Henkka ja Sergio ovat juuri lähdössä kokoomatauolta kohti Corte-Tavernan pätkää, eli tämä kuva on otettu ainoastaan n. 15 minuuttia ennen onnettomuutta.



https://www.google.fi/maps/@42.3065757,9.1518213,3a,88.5y,339.19h,72.02t/data=!3m6!1e1!3m4!1s-2xaVES7FA1sU8N-0W8qHw!2e0!7i13312!8i6656

Tämä on todennäköisesti paras kuva näistä kuuluisista oikean puolen renkaista Cortessa mitä olen tähän asti nähnyt. Loistava löytö! :thumbup:
 

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Minusta tuo keskustelu heikosti kiinnitetystä vanteesta ja sen räjähtämisestä on melkoista jargonia. Ei niitä oikein koskaan rallissa ole räjähdellyt...
Eräs tuttu ajoi aikoinaan rallia a-ryhmän mitsu galant vr4:lla. Ja siitä hajosi edestä vanne täydestä laukasta. Se vanne oli alumiinia ja oikein kilpakäyttöön tarkoitettu. Nuo lancian vanteet ovat voivat olla muuten magnesiumia.
 

DMACK

Active member
Liittynyt
27.7.2013
Viestit
42
Näytä liitetiedosto 26721

Näyttääkö tuo huoltokuvan etupyörä kuitenkin erilaiselta. Siinä on iso Pirelli teksti josta kulunut pala mutta sen jälkeen yhtä iso fontti. Toisessa voisi olla pienemmällä ja nuo jälkimmäiset tekstit voi olla jo muita merkintöjä? Tuo punainenkaan ei ihan yhtä punainen ole? Joo valo voi häikäistä mutta ei nuo nyt äkkiseltään samalta näytä, että tuossa alkuosassa lukisi PIRE ja lopussa LI kuten toisessa.
Takapyörä nyt on väärinpäin vanteella :D taitaa olla tekstit sisäpuolella? PS. Toyotan rengaskirjan kuvat tulee huomenna.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5593
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Henkka ja Sergio ovat juuri lähdössä kokoomatauolta kohti Corte-Tavernan pätkää, eli tämä kuva on otettu ainoastaan n. 15 minuuttia ennen onnettomuutta.
Ja on siten varmaankin viimeinen tiedossa oleva valokuva kyseisestä autokunnasta. Karua, mutta erinomainen löytö kyllä.
 

DMACK

Active member
Liittynyt
27.7.2013
Viestit
42
Ei se äsken tullut kuva taida kuitenkaan sattua tuolle kohdalla, joka on käytännössä sama piha ja kohta joka näkyvissä edellisessä viestissä mihin kuva tuli ensimmäisen kerran, jonka jälkeen olisi se ylämäki jonka jälkeen autot parkissa.
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
917
Ei se äsken tullut kuva taida kuitenkaan sattua tuolle kohdalla, joka on käytännössä sama piha ja kohta joka näkyvissä edellisessä viestissä mihin kuva tuli ensimmäisen kerran, jonka jälkeen olisi se ylämäki jonka jälkeen autot parkissa.
Uusi valokuva Henkasta poistumassa kokoomatauolta on tosiaan otettu melkein samasta paikkaa kuin tämä klippi Henkasta ajamassa kokoomatauolle:


Autot poistui kokoomatauolta samasta kulmauksesta kuin paikalle tulivatkin. Tästä klipistä hahmottaa hyvin nuo liikennejärjestelyt ja risteyksen:
http://www.youtube.com/watch?v=rjDBXLxJk5M&t=9m33s
 

DMACK

Active member
Liittynyt
27.7.2013
Viestit
42
Näytä liitetiedosto 26722

No nyt taisi löytyä, eli yläkuvat on otettu suunnilleen samalta kohdalta ja alemmat noin 180 astetta toiseen suuntaan. Alemmasta kuvasta jatkuu tilanne, että Cresto hyppää kyytiin aletaan se ylämäki kartturin ovi auki jyrkkä oikea ja sitten se suora mihin autot pysähtyi parkkiin on sen jälkeen. Eli se siitä kääntyy heti oikealle takaisin tuolle alueelle tuohon yläkuvan kohtaan josta lähdetään pätkää kohti.
 

DMACK

Active member
Liittynyt
27.7.2013
Viestit
42
Kyllä tuosta lähtökuvasta on täysin mahdoton sellaista otosta nähdä mistä saisi Pirellin teksteistä sellaista havaintoa että olisi kuluneet ja vastaavat millä ajettu jo aiemmin, sivun eka viestissä on pysäytyskuvia. Lyhyellä otannalla juurikin oikeasta takapyörästä näkyy muitakin kuvia kisasta ettei siitä tekstit näy ainakaan hyvin, mahdollisesti niitä on laitettu vanteelle että tekstit jää sisälle. Olikohan näissä valmistusvaiheessa pyörimissuuntaa jota oli ehdottomasti noudatettava.

Tuossa siis se viimeinen lähtövideo, jonka jälkeen ei kuvia tai videoita ole näkynyt: https://www.youtube.com/watch?v=q7J_AUKuuYI&t=1200s

Se on kyllä jännä fakta joka viime päivinä tässä ketjussa selvinnyt, että lähtöpaikka on D18 lähdöstä 350 metriä ja onnettomuus 5,5km kohdalla risteyksestä, joten onnettomuus tapahtui hyvin tarkkaan 5,15km lähdöstä, eikä 7 joka on monessa lähteessä. Myöskin kelloajat menee uusiksi. Valtaosassa lähteistä on merkattu ulosajo/kuolin ajaksi 14.58, joissakin lukee 14.57. Itse olen aikoinaan laskeskellut olettaen 7km pitävän paikkaansa ja suht lähelle sattuva keskinopeus 90km/h tekee 14.57:40. Nyt matka onkin vain 5,15 joten ajaksi tulee 14.56:26.
 
Ylös