Hizbollah on jo voittanut
Julkaistu: 30.7.2006 16:12
Nuori beirutilainen autonkuljettaja on pukeutunut niin, ettei hänellä olisi vaikeuksia päästä sisään New Yorkin tai Lontoon trendikkäimpiinkään klubeihin. Joka ainoa hius on liisteröity geelillä kohdalleen. Hän tuntee Beirutin yöelämän kuin omat taskunsa.
Hän pitää kojelaudallaan Hizbollah-järjestön johtajan Hassan Nasrallahin kuvaa ja kertoo hartaana, miten tämä turbaanipäinen uskonoppinut antaa koko elämänsä kansansa hyväksi.
Autonkuljettaja kiroaa alimpaan helvettiin al-Qaidan, nuo terroristit, jotka ovat nyt tyrkyttäytyneet libanonilaisten ystäviksi. Monien muidenkin Hizbollahin kannattajien mielestä Osama bin Laden jengeineen on pelkkä joukko hihhuleita, jotka meuhkaavat muiden muslimien riesana.
Iranin ja Syyrian tukemasta, siviilejä tulittavasta Hizbollahista on sen sijaan äkkiä tullut sankarillinen libanonilainen isänmaanystävä.
Voi olla, että Israel vielä murjoo pahasti Hizbollahia. Ehkä israelilaiset onnistuvat työntämään vihollisensa pois rajoiltaan.
Silti Hizbollah on jo oikeastaan voittanut – vaikka vielä häviäisikin.
Järjestön sissiarmeija on taistellut israelilaisia vastaan raivokkaammin kuin mikään muu sotavoima aikoihin. Jos vallalla on ollut lähes myyttinen käsitys Israelin voittamattomuudesta, nyt se on murtunut. Jos alemmuudentuntoinen arabimaailma on jotakin kaivannut jo vuosikymmenet, niin voittoa, edes jonkinlaista.
Hizbollahin vastarinnasta tulee varmasti koko arabimaailmassa ja Iranissa juhlittu, tarunhohtoinen taistelu. Sitä sopii käyttää propagandassa vuosikymmeniä. Riittää, kun Hizbollah onnistuu jäämään jotakuinkin henkiin.
Kaiken lisäksi Israelin vihollisilla on nyt kymmeniä uusia "marttyyreitä", Qanan pommituksen uhrit. Hekin jäävät historiaan, ja heitäkin käytetään vielä propagandassa.
Katson hotellissa egyptiläistä sotaelokuvaa, joka lienee 1960-luvun lopulta tai 1970-luvun alusta. Filmissä neuvokkaat arabisoturit tuhoavat israelilaisen panssarin toisensa jälkeen, höynäyttävät tyhmiä sionisteja, tulittavat pelottomina kuin nuoret leijonat.
Israelilainen panssari antautuu, ja luukusta kapuaa ulos valkoista lippua heilutellen pelokas juutalaissotilas – koukkunenineen kuin suoraan natsi-Saksan pilapiirroksista.
Elokuvantekijöitä ei ole lainkaan häirinnyt se tosiseikka, että esimerkiksi kuuden päivän sodassa 1967 Israelin murskaavan ylivoimaiset panssarijoukot jyräsivät arabivihollistensa yli mennen tullen.
Jos joku tekee joskus Israelin-vastaisen propagandaelokuvan tämän vuoden sodasta Etelä-Libanonissa, hänen ei tarvitse valehdella aivan yhtä paljon kuin ennen.
TOMI ERVAMAA, BEIRUT
