Hurmurisija
Well-known member
- Liittynyt
- 3.3.2002
- Viestit
- 3307
Tilannehan oli kaiketi ihan hyvä ennen Kosken toimintaa. Vanhemmilla oli yhteishuoltajuus, isä piti tärkeänä lasten oikeutta tavata molempia vanhempiaan ja lapset saivat puhua äidinkieltään tutussa ympäristössä.
Tämä ei kuitenkaan Koskelle riittänyt, vaan hän halusi lapset pelkästään itselleen. Tästähän koko soppa sai alkunsa.
Miettikääpä foorumin miehet itsenne samaan tilanteeseen. Olette naimisissa ulkomaalaisen naisen kanssa, tulee ero ja saatte yhteishuoltajuuden, mutta äiti kaappaakin lapset omaan kotimaahansa. Eikö teillä olisi ikävä lapsianne?
Lasten tahtoa pitää toki kuunnella, mutta samalla on huomioitava sitä edeltävä tilanne. Vankasti epäilen, että asuttuaan isänsä luona vuoden tai pari lapset ilmoittavat tahdokseen asua Amerikassa isänsä kanssa. On naiivia olettaa, että tuon ikäisten tahto perustuisi vakaaseen harkintaan tai että tuon ikäisillä olisi edellytykset ymmärtää valintansa seuraukset. Manipulointi ja mustamaalaus tehoaa erinomaisesti aikuisiinkin (esimerkiksi työpaikkakiusaamistapauksissa), saati sitten lapsiin. Ja en totisesti usko, ettäpojat olisivat itse keksineet ryhtyä syömälakkoon.
Koski on esittänyt värittyneitä ja puolueellisia lausuntoja, ilmeisesti syyttänyt isää sellaisesta mitä hän ei ole tehnyt (mm. väkivalta) ja nyt kaiken huipuksi kyseenalaistaa poliisin toiminnan. Koko showsta tulee sellainen tunne, että lapset ovat vain välikappaleita Kosken oman katkeruuden tai traumojen purkamisessa.