Anteeksi törttöilyni. Yritin kovin nopeaan pujahtaa risteyksestä.Olga sanoi:Koin äsken liikenteessä tilanteen, jossa olisin saattanut saada kiiltävään ja hohtavaan autooni muutamia rypistymiä ja naarmuja.
Meitä oli rinnakkain kolmella kaistalla (on täällä sellainenkin mahdollista). Minä keskimmäisellä suoraan menossa ja molemmin puolin kääntymiskaistoilla oli kääntyväksi kuviteltuja. Vihreät valot ja kiihdytys... kappas vaan oikealla puolellani liikehtivä päätti jatkaa risteyksen yli minun vierelläni minua kiilaten, vaikka sen kaista loppui. Etenimme aika liki toisiamme, kun vasemmalla puolellani oli jo vastaantulevaa liikennettä enkä kehdannut sinnekään väistää.
Fiksumpi antaa periksi. Jarrutin ja sitten näin kiilarin tarkemmin. Pitkät hiukset, ei turvavyötä, nainen ja kansallispuku. Melkoinen vaarakerroin. :mad_old:
Luin, että näit stringit raksahaalareiden päällä.Bobakki sanoi:Mä näin Stingin aamulla liikennevaloissa Mannerheimintiellä raksahaalarit päällä.
Onkohan sillä sen jälkeen tullut uni silmään?Tblair sanoi:Toissaviikolla tuli Fulham Roadilla vastaan Vaikku polkupyoralla. Roikku piikki perseessa ja kyseli tieta Moyheroiseen. Kova oli vauhti vaikka ikaa onkin. Veti bussista ohi oikeelta ja rotvallin yli suoraan liikenteenjakajaa pain. Sen jalkeen King's Headiin vetamaan larvit. Kuulia.
Sen täytyy se nyt itelleenkin ensin selvittää.Olga sanoi:Onkohan sillä sen jälkeen tullut uni silmään?
Ei auennu. Viiden pisteen vihje.Mehe Rienarsuo sanoi:Sen täytyy se nyt itelleenkin ensin selvittää.
Kouheron kojootin löpinöitä tiedotustilaisuudessa Losin käryn jälkeen. Niinku toi unen silmään tulokin, mikäli oikein muistan.Tblair sanoi:Ei auennu. Viiden pisteen vihje.
Sieltähän se.Mehe Rienarsuo sanoi:Kouheron kojootin löpinöitä tiedotustilaisuudessa Losin käryn jälkeen. Niinku toi unen silmään tulokin, mikäli oikein muistan.
Asiallista!Tblair sanoi:Aukes. Palkinnoksi luomu-porkkanoita ja turpaan kun tavataan.
Yöunet meni. Tää asia täytyy nyt selvittää.Olga sanoi:Sieltähän se.
Noni, oltiin aaltopituudella. Kakkosnikkeilyssä on puolensa.Olga sanoi:Sieltähän se.
Ajattelitko hetken, että "olinkohan se minä"?Olga sanoi:Luin, että näit stringit raksahaalareiden päällä.