Se että väsymys on vaarallista, ei kuulu asiaan eikä sillä saa perustella prosenttirajaa.
En hyväksy myöskään sitä ajattelua, että rangaistus tulee vasta kun on aiheuttanut vahingon.
Pietarilla sattuu olemaan erittäin tiukka mielipide yhden oluen/lasillisen viiniä vaikutuksesta ajamiseen tai muuten reaktiokykyyn huolimatta siitä ettei ole ajanut metriäkään tai edes juonut alkoholia lainkaan.
Mullakin on tiukka mielipide vaikka olen ajanut melko paljon ja juonut viinaakin jonkin verran.
Koska ale 0,5 promillen alkoholimäärä veressä ei vaikuta ajokykyyn laskevasti, en näe mitään syytä laskea rajaa. En kuitenkaan yllytä ketään juomaan sitä yhtä, ennen ajoon lähtöä, mutta koska sillä ei ajamiseen ole mitään merkitystä, ei sitä tule kieltääkään. Pietari kommenttiensa perusteella vastustaa kaikkea alkoholin käyttöä määristä riippumatta. Siinä suhteessa Pietarin täydellinen alkoholin maistamattomuus kuuluu asiaan, ettei hänellä ole aavistustakaan siitä, ettei yksi olut humalluta lainkaan.
Ihan varmasti yksi olut (keskari tai nelonen) humalluttaa, kaikki laskuritkin sen osoittaa. En usko myöskään väitteitä että alle 0,5 promillea ei vaikuta ajokykyyn, 0,2:sta en enää kinaisi. Alkoholin vaikutus on aivan erilainen eri henkilöihin, kuten lääkkeidenkin. Mulle yksi keskari tuntuu aivan selvästi.
Tuolla on tavan mukaa liikenneasioissa aika hyvää tekstiä, paitsi että en hyväksy että 0,8 promillessa ajetaan hyvin. Vaikka ajamisessa onkin suuria eroja, pitää promillekysymyksessä ottaa lähtökohdaksi heikoin lenkki.
On ihan selvä, että jos henkilö tuntee, että väsymyksen, yhden juodun oluen tai ihan mistä muusta syystä tahansa ei kykene ajamaan turvallisesti, niin silloin ei ole syytä lähteä ajamaan.
Moni tuntee jo yhden keskarin vaikutuksen, enkä itse ottaisi sitäkään juuri ennen ajamaan lähtemistä. Tämän tulee olla promillekysymyksen lähtökohta vaikka joku muu väittäisi että häneen ei promillet vaikuta.
Täällä on puhuttu oikeudesta juoda muutama olut ruuan kanssa. Jos ei saa ruokaa alas ilman viinaa ollessaan autolla liikkeellä, on tilanne jo aika vakava.
Promillerajan lasku olisi hyvä merkki yhteiskunnalta, että se ei hyväksy rattijuoppoutta.