Tähtien Kisan, Solariumin, Masan, Punaisen Vitosen ja Keken huippukausi= Vuosi 1985

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Ennen Brands Hatchin kilpailua kauden toiseksi viimeisissä Suurtesteissä kilpailukauden osalta Ayrton Senna oli ollut juurikin Brands Hatchin radalla kilpailuviikonloppua ennen pidetyissä testeissä kaikkein nopein.

Hänellä ei myöskään ollut ongelmia tuolloin siitä, että Derek Warwick olisi voinut tulla talliin vuodeksi 1986. Hän oli myös riidellyt Elio de Angeliksen kanssa testeissä ja hänellä oli alkanut olla selviä ongelmia hänen kanssaan muutenkin vuoden 1985 puolivälistä eteenpäin.

Brasilialainen vakuutti, että välit keskinäisesti olivat kunnossa italialaisen kanssa, mutta hän oli ajautunut tahattomasti omasta mielestään riitoihin italialaisen kanssa koska de Angelis kohdisti hänen mukaansa kiukkunsa häneen kun se olisi pitänyt hänen mielestään purkaa Peter Warriin tai suorituksiin radalla. Onnistuttuaan ajamaan Suurtestit hyvin Sennan odotettiin ottavan kauden kolmas osakilpailuvoitto juurikin Brands Hatchissa.

Jonathan Palmer ei vuorostaan ollut kunnossa Euroopan Grand Prixiin joten Zakspeedin kauden 1985 ja tallin omaan päätöskilpailuun jäi jatkamaan Länsi-Saksan Christian Danner koska ketään muutakaan kuljettajaa talliin ei löytynyt, halunnut tulla tai ennen kaikkea kukaan ei suostunut maksamaan tarpeeksi rahaa Dannerin ajopaikasta tai niin paljon, että toinenkin auto tallin toimesta olisi voitu rakentaa ja saattaa radalle.

Samalla automäärän laajennuksen johdosta 27:ään kuljettajaan tarkoitti sitä, että vähintään yksi kuljettaja karsiutuisi pois kilpailusta ellei tuomaristo muutoin määräisi poikkeuslupaa jossa kaikki 27 kuljettajaa saisivat ajaa. Mikäli erilliset Williamsin tai McLarenin kolmannen auton haaveet olisivat toteutuneet niin silloin kuljettajia olisi ollut 30 kuljettajaa parhaimmillaan jos myös Kenny Acheson olisi päässyt ajamaan toista RAM:n autoa ja Niki Lauda tietenkin olisi ollut terve ja Ron Dennis aivan välttämättä olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan ajattanut John Watsonia kolmannessa autossa.

Silverstonessa hän oli kieltäytynyt niin tekemästä eikä välttämättä olisi ajattanut häntä Brands Hatchissa ilman Laudan loukkaantuneena olemista ja puhumattakaan Renaultin kanssa pelien pelaamisesta Watsonin selän takana.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Vuoden 1985 Brands Hatchin aikoihin kolme osakilpailua oli enää jäljellä kautta 1985 ja se tarkoitti sitä, että Alain Prost olisi maailmanmestari mikäli hän vain ajaisi neljänneksi tai sitä paremmalle sijalle eikä Michele Alboreto enää saisi pistettäkään. Prostin voittaessa taas hän olisi maailmanmestari joka tapauksessa. Prostin jäädessä viidenneksi tai kuudenneksi tai kokonaan pisteittä Alboretolla olisi myös vielä pienet mahdollisuudet mestaruuteen. Kuten myös mikäli Prost olisi toinen ja Alboreto kolmas tai neljäs ja myös Prostin ollessa kolmas ja Alboreton ollessa neljäs tai viides.

Käytännössä Alboreton oli pakko voittaa Brands Hatchissa ja Kyalamissa ja lisäksi mieluusti myös Adelaidessa mikä oli käytännössä jo mahdotonta. Etenkin kaikkeen kolmeen voittoon peräjälkeen ei oikeastaan uskonut kukaan varikolla. Sen verran paljon Prostin ajokykyihin uskottiin ja lisäksi myös McLarenin tekniseen kestävyyteen.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Merkkimestaruuksista puhuttaessa valmistajien puolella Brands Hatchin kilpailuun tultaessa enää vain Ferrari, McLaren tai Lotus pystyivät voittamaan valmistajien MM-tittelin itselleen. Vahvimmat ehdokkaat olivat kuitenkin McLaren ja Ferrari.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Perjantain Virallisessa Harjoituksessa nopein oli jälleen alustavasti Ayrton Senna ajalla 1.08.020 ja toiseksi nopein oli Nelson Piquet ajalla 1.09.204 ja kolmanneksi nopein oli Keke Rosberg ajalla 1.09.227. Neljänneksi nopein oli Marc Surer ajalla 1.09.762 ja viidenneksi nopein oli Alain Prost ajalla 1.10.345 ja Philippe Streiff oli kuudenneksi nopein ajalla 1.10.396.

Seitsemänneksi nopein oli Nigel Mansell ajalla 1.10.537 ja kahdeksanneksi nopein oli Michele Alboreto ajalla 1.10.877 ja yhdeksänneksi nopein oli Thierry Boutsen ajalla 1.10.918 ja kymmenenneksi nopein oli kärkikymmenikön viimeinen Riccardo Patrese ajalla 1.10.963.

Derek Warwick oli 11:sta ajalla 1.11.014, Martin Brundle oli 12:sta ajalla 1.11.296, Stefan Johansson oli 13:sta ajalla 1.11.309, Jacques Laffite oli 14:sta ajalla 1.11.312, Elio de Angelis oli 15:sta ajalla 1.11.530, Gerhard Berger oli 16:sta ajalla 1.11.608, lajiin palannut John Watson oli 17:sta ajalla 1.12.496, 18:sta oli Eddie Cheever ajalla 1.12.766, 19:sta oli Teo Fabi ajalla 1.13.024 ja 20:s oli Patrick Tambay ajalla 1.13.048.

21:s oli Piercarlo Ghinzani ajalla 1.13.517, 22:s oli Alan Jones ajalla 1.14.050, 23:s oli Philippe Alliot ajalla 1.14.355, 24:s oli ajalla Christian Danner ajalla 1.15.947 ja kilpailuun olivat alustavasti pääsemässä sijoilla 25 ja 26 Pierluigi Martini ja Ivan Capelli ajoilla 1.16.842 ja 1.16.879.

Huub Rothengatter vuorostaan oli 27:s ja alustavasti karsiutumassa pois sunnuntain kilpailusta ilman tuomariston antamaa poikkeuslupaa 27 kuljettajan kilpailulle. Rothengatterin aika oli 1.16.994.

Virallisen Harjoituksen erikoisin tapahtuma oli se, että John Watson ei oikein kyennyt pääsemään hyvään vauhtiin. Toisaalta taukoakin oli ollut ja hirveän montaa Suurtestiä hänellä ei ollut ennen Brandsia 1985 muutenkaan vuoden aikana.

Lähinnä Belgian ja Brands Hatchin välillä yksi Suurtesti, noin viikkoa ennen kilpailua Doningtonin Suurtesti ja tietenkin aivan ennen kilpailuviikonloppua kaikkien tallien kesken ajettu Brands Hatchin Suurtesti jossa hän oli ollut mukana. Nekin olivat osaltaan huvenneet teknisiin ongelmiin tai koska hänen ajojaan oli niissä rajoitettu Alain Prostin hyväksi mestaruustilanteen takia.

Toisaalta taas Brandsin kilpailuviikonloppuna Watson kulutti aika-ajorenkaansa kokonaan sillä ne olivat muuttuneet paljon siitä miten hän oli viimeksi vuonna 1980 ajanut Goodyearin aika-ajorenkailla tai yleensäkään Goodyearin renkailla. Hän ei pystynyt oikein mitenkään saamaan ajamistaan kohdalle.

Ja välillä Watson ajoi jatkuvasti Virallisessa Harjoituksessa niin perjantaina kuin lauantainakin aikojaan D-seoksilla tai sitä kovemmilla renkailla mikä ei myöskään ollut hänen ajoilleen hyväksi. Toisin sanoen ajoi kisarenkailla Virallisissa Harjoituksissa. Muutenkin Watson tuntui vain yrittävän päästä sinuiksi auton kanssa ja ennen kaikkea yrittävän saada näyttävän ajon aikaan sunnuntaille.

Watson halusi edelleen vuoden 1985 lopulla pitää kiinni vuoden 1983 lupauksestaan ajaa F1:ssä 40-vuotiaaksi saakka ja hän halusi päättää uransa vuonna 1986 ajamiseen. Vuoden 1984 kokonainen vuosi kilpailutaukoa ja vuonna 1985 myös melkein kokonainen vuosi ajotaukoa olivat tulleet esteeksi tälle tavoitteelle, mutta silti ajaminen vuonna 1986 kiinnosti häntä vielä kerran. Ainakin kokonaisen kauden verran.

Juuri mitään hyvää ei ollut Watsonille tapahtunut ennen kilpailuviikonloppua muuten kuin se, että hän oli ollut kuitenkin yhden Suurtestin ajan nopeampi kuin Prost ja se oli tapahtunut Doningtonissa. Rajoitetusta ajoajasta huolimatta.:thumbup: Alan Jones oli myös huomattavissa vaikeuksissa kun Team Haasin autossa ei vain toimineet aika-ajorenkaat lainkaan ja Jones kärsi vieläkin ajamiseen totuttelusta.

Vuoden 1980 Brands Hatchin voittajalla totisesti oli vaikeuksia eikä helppoa näyttänyt tulevan kilpailustakaan. Michele Alboreto sen sijaan kävi erikoisesti masentuneena onnittelemassa Alain Prostia perjantain päätteeksi siitä, että ranskalainen on vuoden 1985 maailmanmestari sunnuntaina. Niin huonosti Ferrarin auto käyttäytyi hänen mukaansa ja kahdeksas sija alustavastikin tuntui olevan vain onnenkantamoinen sillä Ferrari oli hyvin huono auto ajaa etenkin Brands Hatchin kaltaisella radalla.:frown:
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Lauantaina Virallisessa Harjoituksessa ajat paranivat melkoisen selvästi kaikkiaan. Ayrton Sennan oli kaikkiaan melko helppo työ ottaa kauden kuudes paalupaikka Brands Hatchin radalla. Nelson Piquet oli myös melko kovassa vauhdissa ja lopulta selvästi toinen.

Mikäli FW10B:n suoranopeudesta kaikki olisi ollut kiinni niin joko Nigel Mansell tai Keke Rosberg olisivat todella olleet paalupaikalla sunnuntain kilpailuun lähdettäessä. Valitettavasti mutkissa Williams FW10B ei ollut lähellekään niin nopea kuin suorilla joten Mansell oli kolmas ja Rosberg neljäs.

Päivän yllätys oli kuitenkin Philippe Streiffin kyky säilyttää korkea alustava sijoitus ja jopa parantaa sitä viitospaikkaan asti Ligierillä. Kauhunhetkiäkin koettiin koska ranskalaiselta särkyi vaihdelaatikko äkillisesti ja Hawthornin mutkassa Streiff ajoi pahan kolarin. Ihme kyllä Streiff selvisi vammoitta kolarista. Sitten Alain Prost, Marc Surer, Derek Warwick, Elio de Angelis ja Jacques Laffite täydensivät kärkikymmenikön.

Neljä Pirellin ajajaa kymmenen parhaan joukossa kuutta Goodyearin miestä vastaan nosti edes hieman hymyä Mario Mezzanotten huulille ja kaikkiaankin Pirellin osalta arveltiin jälleen sen nostaneen tasoaan Goodyearia vastaan. Toisaalta taas kilpailua ei ollut vielä ajettu ja kilpailussa Pirelli oli ennenkin yleensä hävinnyt Goodyearille. Ferrarin lauantai oli onneton.

Välillä tallin kuljettajat Michele Alboreto ja Stefan Johansson ajelivat hyvin onnettomasti jopa 20:n sijan alemmalla puolella ja olivat nopeiden kierroksiensa jälkeen vasta sijoilla 13:sta ja 15:sta. Ja vielä Alboreton osalta huonommassa järjestyksessä Johansson-Alboreto sijoilla 13 ja 15.

Auto ei yksinkertaisesti toiminut Brands Hatchissa ja lisäksi autoihin oli iskenyt molempien kuljettajien osalta ohjausvika. Se oli hyvin ikävä asia ja Alboreton masentuminen pahentui entisestään. Sunnuntaina Alain Prost voisi hyvinkin olla maailmanmestari mikäli tällainen tekninen vika toistuisi.

Vanhoista veteraaneista Alan Jones ja John Watson kamppailivat oman keskinäisen taistonsa niin kuin vanhaan hyvään aikaan. Valitettavasti hyvin äkkiä sijan 20:tä alemmalle puolelle Virallisessa Harjoituksessa pudonneet herrat eivät näyttävyydestään huolimatta vakuuttaneet tulosliuskoissa. Jones kärsi teknisistä ongelmista ja Watson ärsytti Ron Dennisiä kun mies innostui haluamaan käyttää jopa C tai B-seoksiakin parempaa lähtöruutua varten sunnuntain kilpailuun.

Dennisin mukaan Watsonin piti lopettaa moiset puheet siihen paikkaan ja säästää renkaita kisaan sillä Watson oli kuluttanut kaikki D-seoksensa ja melkein kaikki C-seoksensa taistoon Jonesia vastaan. Aika-ajorenkaat olivat myös menneet vaikutusta tekemättä koska Watson ei vain osannut niillä ajaa. Toisaalta D-seoksella tehty aika oli kyllä melko hyvä vertailukelpoisesti, mutta silti omaa perjantain aikaa hitaampi.

Ivan Capelli tuntui taas kärsivän ratin takana sillä ulosajon vaara oli koko ajan suuri ja italialainen kärsi niskakivuista ja auton kääntäminen oli hyvin vaikeaa. Capelli oli kuitenkin kisassa mukana lähtöruudullaan 24. Toisaalta kuntopuolen arvuuttelu oli suurta Capellin osalta. Joidenkin mielestä miehen paikalla olisi ehdottomasti pitänyt olla Mike Thackwell sillä Thackwell olisi kyllä menestynyt herralle itselleen tutulla radalla hyvin.

Sennan paalupaikkakierros oli ajaltaan 1.07.169 ja se oli kovaa luokkaa 225,479 kilometrin keskituntinopeudella. Piquetin aika oli 1.07.482, Mansellin aika oli 1.08.059, Rosbergin aika oli 1.08.197, Streiffin aika oli 1.09.080, Prostin aika oli 1.09.429, Surerin aika lauantaina oli 1.09.913 ja se aika lauantaina olisi riittänyt sijaan kahdeksan, mutta perjantain ajan 1.09.762 perusteella hän oli seitsemäs lähtöruudukossa sunnuntaille, Warwickin aika oli 1.09.904 ja se aika olisi riittänyt lauantaina sijaan seitsemän, mutta Warwick jäi lopulta kahdeksanneksi sunnuntaille lähtöruudukossa, de Angelisin aika oli 1.10.014 ja Laffiten aika oli 1.10.081.

Riccardo Patrese oli 11:sta ajalla 1.10.251, Thierry Boutsen oli 12:sta ajalla 1.10.323, Johansson oli 13:sta ajalla 1.10.517, Piercarlo Ghinzani oli 14:sta ajalla 1.10.570, Alboreto oli 15:sta ajalla 1.10.659, Martin Brundle oli 16:sta ajalla 1.10.731, Patrick Tambay oli 17:sta ajalla 1.10.934, Eddie Cheever oli 18:sta ajalla 1.11.500 tasan, Gerhard Berger oli 19:sta lauantain ajalla 1.11.638 mikä oli kolme sadasosaa hitaampi kuin hänen perjantain aikansa 1.11.608 ja Teo Fabi oli 20:s ajalla 1.12.090.

Watson oli 21:s toisten kuljettajien aikaparannuksista johtuen ja D-seoksilla ajettu aika 1.12.516 oli toki vakuuttavaa luokkaa D-seosten omalla aikamittapuulla, mutta silti se oli hitaampi kuin aika-ajorenkailla ajettu perjantain aika 1.12.496 ja kun vielä muiden kuljettajien aikaparannukset laskettiin mukaan niin Watsonilla totisesti tulisi olemaan sunnuntain kilpailussa hyvin vaikeaa.

Jones oli 22:s ajalla 1.13.084, Philippe Alliot oli 23:s ajalla 1.13.537, Capelli oli 24:s kyettyään viimeisellä lentävällä kierroksellaan aikaparannukseen ja aikaan 1.13.721 ja kaksi viimeistä mukaan päässyttä kuljettajaa sunnuntain kisaan ilman tuomariston poikkeuslupia 27 kuljettajan kilpailuun olivat Christian Danner ja Pierluigi Martini ajoilla 1.15.054 ja 1.15.127 ja sijoilla 25 ja 26.

Huub Rothengatter oli siis lauantainakin 27:s ja ajettuaan vielä perjantain aikaansa 1.16.994 hitaamman ajan 1.18.022 lauantaina hänellä ei ollut toivoakaan päästä kilpailuun sunnuntaina ilman poikkeuslupia eli toisin sanoen Rothengatter oli ilman poikkeuslupaa karsiutunut Euroopan Grand Prixistä vuosimallia 1985.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Huub Rothengatterin osalta kilpailun karsiutuminen vaikutti todennäköiseltä Euroopan Grand Prixin osalta vuonna 1985 ilman jotakin todellista ihmettä. Enzo Osella keräsi kuitenkin poikkeusluvan pystyyn. Aluksi tuomaristo ei halunnut päästää Rothengatteria missään nimessä kilpailuun. Lopulta se kuitenkin taipui ottamaan Rothengatterin kilpailuun mikäli vain kaikkien tallien tallipäälliköiden allekirjoitus löytyisi poikkeusluvasta 27 auton kilpailua varten.

Tällä kertaa Itävallan, Hollannin tai Belgian kilpailusta poiketen jokainen tallipäällikkö aina McLarenin Ron Dennisiä ja Ferrarin Marco Piccininiä myöten allekirjoittivat poikkeusluvan. Ikävä kyllä huolimatta kaikista allekirjoituksista ja alustavasta suostumisestaan huolimatta tuomaristo tuli toisiin ajatuksiin. Se päätti, että allekirjoituksetkaan eivät riitä.

Enzo Osella ärsyyntyi asiasta ja halusi selityksen. Tuomariston mielestä 27 autoa Brands Hatchin radalla tuntui olevan liikaa ja lähinnä vuoden 1984 Brands Hatchin kilpailussa oli tuolloin toimittu Tapaus Tyrrellin takia toisin. Lisäksi Rothengatterin romurallit ja ulosajot tunnuttiin muistettavan vuoden 1984 Brands Hatchin silloisesta Englannin Grand Prixin kilpailusta liiankin hyvin tuolloin.

Lopullinen ongelma tuomariston mielestä Huub Rothengatterin ja Osellan päästämiseksi mukaan kilpailuun oli tuolloin säännöissä ollut 110 % raja. Periaatteessa lain selvää kirjainta noudattaen myös Christian Danner ja Pierluigi Martini olisi pitänyt heittää kilpailusta ulos vaikka he olivatkin olleet Virallisessa Harjoituksessa 26 kuljettajan joukossa.

Rothengatterista poiketen Danner ja Martini olivat kuitenkin viikonloppuna ajaneet kuitenkin vähintään edes kerran tuomariston mielestä kilpailuun riittävän ajan ja pysyen 110 % sisällä siinä missä Rothengatter ei ollut sellaista kyennyt ajamaan missään sessiossa koko Brands Hatchin kilpailun viikonloppuna vuonna 1985. Siten Rothengatter koko 110 % sääntöhistorian mittapuulla harvinaisesti karsiutui vuoden 1985 Brands Hatchin ja Euroopan osakilpailusta 110 % säännön takia.

Toki RAC:n tuomariston erikoinen suhtautuminen asiassa noudattamalla muutoin melko ylenkatsottua ja piittaamatonta 110 % sääntöä sillä kertaa vain Rothengatterin takia tuntui kieltämättä hyvin erikoiselta. Toisaalta taas tuomaristolla oli kuitenkin aina valta päättää myös poikkeusluvan peruuttamisestakin kuten se tässä tapauksessa tuolloin teki.

Vaikka olisihan Dannerin ja Martinin voinut heittää kisasta ulos tai ainakin edes Martinin joka ei yleensä myös erittäin hitaalla Minardillaan olisi joissakin vuoden 1985 kisoissa ikinä saanut kuulua radalle kisaan.

Lopulta Enzo Osellan tulisista vastalauseista piittaamatta tuomaristo tiputti Rothengatterin ulos kilpailusta. Siten hollantilainen Rothengatter oli karsiutunut ja Euroopan Grand Prix 1985 ajettiin 26 kuljettajan kilpailuna huolimatta poikkeusluvan hyväksymisestä ja sittemmin tapahtuneesta peruuttamisesta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
John Watsonin osalta vuoden 1985 Euroopan Grand Prixissä tapahtui mielenkiintoinen asia muutoinkin. Hän sai yhden kilpailun ajan tietyllä tapaa ivallisesti kokea sen, että miltä tuntuisi olla maailmanmestari. Ja ajaa kuin maailmanmestari. Hän sai nimittäin ajaa Niki Laudan McLaren-autoa ja hänellä oli käytössään hallitsevan maailmanmestarin eli Niki Laudan numero 1.

Hän oli ensimmäinen sitten Ronnie Petersonin ja vuoden 1974 jolloin joku muu kuin ei-maailmanmestari kuljettajista käytti maailmanmestarin numeroa autossaan. Ronnie Peterson kun oli saanut vuonna 1974 luvan käyttää Jackie Stewartin käyttämää numeroa siksi koska Stewart oli lopettanut uransa vuoden 1973 päätteeksi ja koska Lotukselle eivät olleet kelvanneet numerot 0 ja 2.

Lisäksi tallikaveri Jacky Ickxin kanssa oli vedetty pitkää tikkua ja ruotsalainen sai siten numeron 1 autoonsa ja Ickx numeron 2. Tuolloisen hallitsevan maailmanmestarin Tyrrellin kohtaloksi tuli ottaa lopulta 3 ja 4 kun heillekään ei kelvanneet numerot 0 ja 2.

Watsonin osalta tavallaan hieno juttu oli myös valtava harmi koska hänen urallaan maailmanmestaruus oli ollut niin kovin lähellä vuonna 1982 ja ilman Alain Prostin äkkipotkuja vuonna 1983 Renaultilta ja yllättävää saapumista McLarenille vuodeksi 1984 Watson olisi hyvinkin voinut olla vuonna 1984 vihdoin ja viimein F1:n maailmanmestari. Tai vuonna 1985 mikäli hän olisi saanut McLaren-paikan vaikka jo alkukaudesta mikäli Niki Lauda olisi päättänyt lopettaa jo aikaisemmin kaudella selvästi uransa ja vetäytyä radoilta.

Toisaalta taas vuosina 1984-1985 Watson oli menettänyt Tyrrellin, Lotuksen ja Tolemanin paikat monien eri syiden johdosta. Lisäksi McLaren-testaaminenkin oli tuntunut maistuvan puulta. Maailmanmestaruuden Belfastin Tiikeri olisi kyllä totisesti urallaan ansainnut lukemattoman monista ja ennen kaikkea hienoista ajoesityksistä uransa aikana monilla eri radoilla. Hän ei vain oikein koskaan ollut kovin hyvä Virallisten Harjoitusten mies ja onni ei totisesti kuulunut syntymälahjoihin.

Kuitenkin Watson suhtautui vielä positiivisesti Brands Hatchin 1985 kilpailun osalta myös mahdollisiin 1985 kauden lopun lisäajoihin ja etenkin vuoden 1986 ajamiseen sillä hänelle se kausi olisi varmasti hänen viimeisensä kuten hän oli jo vuonna 1983 silloisessa 150 kilpailun tullessa täyteen ja tuolloin pitämässään juhlapuheessa sanonut.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Laitetaan tähän sitten molempien päivien sessioiden ajat:

Kuljettaja Talli Perjantai Lauantai
1 John Watson McLaren-TAG 1.12.496 1.12.516
2 Alain Prost McLaren-TAG 1:10.345 1.09.429
3 Martin Brundle Tyrrell-Renault 1.11.296 1.10.731
4 Ivan Capelli Tyrrell-Renault 1.16.879 1.13.721
5 Nigel Mansell Williams-Honda 1:10.537 1.08.059
6 Keke Rosberg Williams-Honda 1.09.277 1.08.197
7 Nelson Piquet Brabham-BMW 1:09.204 1.07.482
8 Marc Surer Brabham-BMW 1.09.762 1.09.913
9 Philippe Alliot RAM-Hart 1:14.355 1.13.537
11 Elio de Angelis Lotus-Renault 1:11.530 1.10.014
12 Ayrton Senna Lotus-Renault 1.08.020 1.07.159
15 Patrick Tambay Renault 1.13.048 1.10.934
16 Derek Warwick Renault 1:11.014 1.09.904
17 Gerhard Berger Arrows-BMW 1.11.608 1.11.638
18 Thierry Boutsen Arrows-BMW 1.10.918 1.10.323
19 Teo Fabi Toleman-Hart 1.13.024 1.12.090
20 Piercarlo Ghinzani Toleman-Hart 1.13.517 1.10.570
22 Riccardo Patrese Alfa Romeo 1.10.963 1.10.251
23 Eddie Cheever Alfa Romeo 1.12.766 1.11.500
24 Huub Rothengatter Osella-Alfa Romeo 1.16.994 1.18.022 Karsiutui
25 Philippe Streiff Ligier-Renault 1.10.396 1.09.080
26 Jacques Laffite Ligier-Renault 1.11.312 1.10.081
27 Michele Alboreto Ferrari 1.10.877 1.10.659
28 Stefan Johansson Ferrari 1.11.309 1.10.517
29 Pierluigi Martini Minardi-Motori Moderni 1.16.842 1.15.127
30 Christian Danner Zakspeed 1.15.947 1.15.054
33 Alan Jones Beatrice Lola-Hart 1.14.050 1.13.084
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Laitetaan sitten vielä lähtöruudukko kilpailuun:

Lähtöruudukko

Senna Piquet
Lotus 97T Brabham BT54
1.07.169 (225,479 km/h) 1.07.482

Mansell Rosberg
Williams FW10B Williams FW10B
1.08.059 1.08.197

Streiff Prost
Ligier JS25 McLaren MP4/2B
1.09.080 1.09.429

Surer Warwick
Brabham BT54 Renault RE60B
1.09.762 1.09.904

de Angelis Laffite
Lotus 97T Ligier JS25
1.10.014 1.10.081

Patrese Boutsen
Alfa Romeo 184TB Arrows A8
1.10.251 1.10.323

Johansson Ghinzani
Ferrari 156/85 Toleman TG185
1.10.517 1.10.570

Alboreto Brundle
Ferrari 156/85 Tyrrell 014
1.10.659 1.10.731

Tambay Cheever
Renault RE60B Alfa Romeo 184TB
1.10.934 1.11.500

Berger Fabi
Arrows A8 Toleman TG185
1.11.608 1.12.090

Watson Jones
McLaren MP4/2B Lola THL1
1.12.496 1.13.084

Alliot Capelli
RAM 03 Tyrrell 014
1.13.537 1.13.721

Danner Martini
Zakspeed 841 Minardi M185
1.15.054 1.15.127

Karsiutui:

Rothengatter
Osella FA1G
1.16.994
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Vuoden 1985 Euroopan Grand Prix oli Brands Hatchin radalla rengastaktisesti uskomattoman paljon sekarengastusta sisältänyt kilpailu.

Lisäksi se oli myös taktisesti arvioiden valitettavasti vuoden 1985 yksi tylsimpiä kilpailuja lopulta vaikka alustavissa ennakoissa yllättävänkin moni sekarengastuksella lähtenyt kuljettaja oli liikkeellä verraten pehmeällä sekarengastuslaadulla ja lisäksi myös harvat yksityyppiseokset valinneetkin kuljettajat olivat viime vuotta selvästi pehmeämmällä linjalla.

Verrattuna vaikkapa Meksikon Grand Prixiin 1986 vuoden 1985 Euroopan Grand Prix oli rengastaktisessa mielessä siis ennakoitua huomattavasti tylsempi kilpailu. Ja ennen kaikkea järkyttävän paljon huonompi kisa taktiselta maineeltaan loppupelissä.

Meksikon 1986 kilpailun tapaan, mutta siitä kumminkin poiketen kaikkia syitä renkaiden Meksikon 1986 kilpailuun verrattuna niin vähäiselle kulumiselle niinkin pehmeiden rengaslaatujen ollessa kyseessä ei oikein tänä päivänäkään tiedetä, että mikä oli syynä niin mielenkiinnottomaan kilpailuun.

Mahdollisesti ja ennen kaikkea todennäköisesti viileä ja pilvinen keli varmisti vähäisemmän rengaskulutuksen ja koska useimmat kärkikuljettajat ajoivat renkaitaan varsin säästellen kilpailussa niin varikkokäyntejä ei myöskään tarvinnut tehdä paljoakaan. Meksikossa 1986 syitä arvuuteltiin sen sijaan renkaiden aivan liian suureen kulumiseen kilpailussa.

Alustavasti Brands Hatchissa 1985 sekarengastuksen suhteellisen pehmeän kuvion vuoksi useimmat kuljettajat arvioivat joutuvansa tekemään yhden pysähdyksen tai selviämään maaliin asti juuri ja juuri.

Ja lisäksi epäiltiin massapysähdyksiä täsmälleen kilpailun puolivälissä tapahtuvaksi mitä ei lopulta tapahtunut juuri ollenkaan. Yksityyppiseoksilla lähtevien arvioitiin totta kai ennakoissa tekevän pysähdyksiä tai ehkä A-seoksilla lähtevät kuljettajat onnistuisivat maaliin asti pääsemään.

Ja kun siihen lisätään vielä muutaman kuljettajan keskeytys ennen heidän omia ennakoituja pysähdyksiä niin kasassa oli jännityksellinen pannukakku joskin koskaan Silverstonen 1985 kisan tasolle ei Brands Hatchin 1985 silti vajonnut joskin se oli vähintään pettymys ja jopa pahakin pettymys rengastaktisesti arvellen.

Etenkin kun jopa huomattavastikin ennakoitua pehmeämmilläkin renkailla pääsi maaliin käymättä varikolla. Goodyearin kuljettajista ylivoimaisesti suurin osa käytti sekarengastusta ja Pirellin kuljettajista myös muutama kuljettaja käytti sekarengastusta.

Goodyearin osalta yksikään kuljettaja ei halunnut käyttää AA-seoksia sillä ne tuomittiin liian koviksi Brands Hatchin radalle ja D-seokset oli käytetty Virallisissa Harjoituksissa kaikkien kuljettajien osalta. Ivallisesti sanottuna sittemmin toteutuneessa historiassa D-seoksillakin olisi kisapäivän rengaskestävyydellä käyty oikeastaan vain kerran koko kilpailussa varikolla.

Siten kuljettajat ottivat vain A, B ja C-seoksia kisaan. Ja hyvin usein vielä sekarengastuksella. Pirellin puolelta taas jokainen seoslaatu oli tietenkin uutta joten siinä mentiin enemmän arvailujen suuntaan eikä tietenkään kaikkea voinut tietää, että miten olisi käynyt. Lisäksi mielenkiintoa kisasta rajoitti se, että useat Pirellin renkaita käyttäneet kuljettajat keskeyttivät kilpailussa ennen omia pysähdyksiään.

Laitan tähän rengastaktiikat kilpailusta:

McLaren, John Watson ja Alain Prost: Molemmat kuljettajat lähtivät kilpailuun sekarengastuksella. Tosin Watsonin osalta päätös oli ollut pitkän harkinnan alainen lopputulos sillä Watson oli harkinnut ottavansa myös B tai A-seokset yksinään ja harkitsi vakavasti ottavansa ainoana kärkitallien kuljettajista AA-seokset kisaankin. Lopulta valitsi sekarengastuksen kuten Prostkin.

Heidän rengaskuvionsa oli kuitenkin poikkeava: Watson otti kilpailuun sekarengastuksen kuviokseen C, C, B ja C, mutta Prost otti kilpailuun sekarengastuksen kuviokseen B, C, B ja C. Molemmat arvelivat olevansa käymättä varikolla kilpailussa tai käyvänsä aivan loppumetreillä mikäli tarvetta siihen olisi. Toki myös mahdollinen kilpailun puolenvälin massapysähdys oli mahdollinen heille.

Tyrrell, Martin Brundle ja Ivan Capelli: Molemmat kuljettajat lähtivät kilpailuun sekarengastuksella. Heidän kuvionsa oli A, A, C ja A. He eivät aikoneet käydä lähtökohtaisesti varikolla kilpailussa koska heidän sekarengastuksensa oli riittävän vahva kyllä kestämään maaliin saakka.

Williams: Molemmat kuljettajat ottivat sekarengastuksen kilpailuun. Heidän kuvionsa oli C, C, B ja C. He arvelivat olevansa käymättä varikolla tai käyvänsä aivan loppumetreillä mikäli tarvetta siihen olisi. Toki myös mahdollinen kilpailun puolenvälin massapysähdys oli heille mahdollinen.

Brabham: Molemmat kuljettajat ottivat sekarengastuksen kilpailuun. Heidän rengaskuvionsa oli kuitenkin poikkeava: Nelson Piquet otti kilpailuun sekarengastuksen kuviokseen Pirellin Pehmeä, Pehmeä, Keskikova ja Pehmeä, mutta Marc Surer otti kilpailuun sekarengastuksen kuviokseen Pirellin Kova, Kova, Pehmeä ja Kova. He molemmat toki yrittivät olla käymättä varikolla, mutta Piquetin arvioitiin pysähtyvän ennemmin kuin Surerin.

RAM: Philippe Alliot otti ainoana Pirellin Enduro-renkaat kilpailuun ja hän ei aikonut käydä varikolla kilpailussa.

Lotus: Kuljettajista Elio de Angelis aikoi ottaa tallikaverinsa Ayrton Sennan tapaan aluksi sekarengastuksen ja saman rengaskuvion kilpailuun eli C, C, B ja C, mutta vaihtoi viime hetkellä yksityyppiseoksiin eli pelkkiin C-seoksiin. Mikäli tarvetta olisi niin de Angelis olisi käynyt varikolla ja vaihtanut sitten kisan loppuun sekarengastuksen yllä mainitun kuvion.

Senna otti juurikin rengaskuvion C, C, B ja C koska oli sekarengastuksella liikkeellä. Kuljettajista de Angeliksen olisi ilman muuta pitänyt käydä varikolla kilpailussa arvioiden mukaan jopa varhainkin ja mahdollisesti tekisi kaksi-kolmekin pysähdystä kilpailussa. Mahdollisesti myös Sennankin piti käydä kilpailussa varikolla.

Renault: Molemmat kuljettajat ottivat sekarengastuksen kilpailuun. Heidän rengaskuvionsa oli kuitenkin poikkeava: Patrick Tambay otti kilpailuun sekarengastuksen kuviokseen C, C, B ja C, mutta Derek Warwick otti kilpailuun sekarengastuksen kuviokseen C, C, A ja C. He molemmat toki yrittivät olla käymättä varikolla, mutta Tambayn arveltiin silti käyvän varikolla ennemmin kuin Warwickin.

Arrows: Molemmat kuljettajat ottivat sekarengastuksen kilpailuun. Heidän rengaskuvionsa oli kuitenkin poikkeava: Gerhard Berger otti kilpailuun sekarengastuksen kuviokseen B, B, C ja B, mutta Thierry Boutsen otti kilpailuun sekarengastuksen kuviokseen C, C, B ja C. He molemmat toki yrittivät olla käymättä varikolla, mutta Boutsenin arveltiin silti käyvän varikolla ennemmin kuin Bergerin.

Toleman: Kuljettajista Teo Fabi otti Pirellin Keskikovat renkaat eli lähti kilpailuun yksityyppiseoksilla, mutta Piercarlo Ghinzani lähti kilpailuun sekarengastuksella ja hänen kuvionsa oli Pirellin Pehmeä, Pehmeä, Keskikova ja Pehmeä.

Molemmat kuljettajat toivoivat olevansa käymättä varikolla. Mahdollisesti Ghinzani saattaisi sekarengastuskuvionsa pehmeyden takia käymään varikolla ennemmin kuin Fabi mikäli mitään varikkokäyntejä tallin osalta edes nähtäisiin.

Alfa Romeo: Molemmat kuljettajat lähtivät kilpailuun sekarengastuksella. Heidän rengaskuvionsa oli kuitenkin poikkeava: Riccardo Patrese lähti kilpailuun sekarengastuksen kuviolla B, B, A ja B, mutta Eddie Cheever lähti kilpailuun sekarengastuksen kuviolla C, C, B ja C. Patresen odotettiin ennemmin ajavan maaliin kuin Cheeverin vaikka mahdollisesti varikkokäyntejä he saattaisivat jopa kumpikin ehkä joutua tekemään.

Ligier: Kuljettajista Philippe Streiff otti lopulta pitkän harkinnan jälkeen sekarengastuksen kuvioiden Pirellin Kovan, Kovan, Pehmeän ja Kovan tai Pirellin Pehmeän, Pehmeän, Keskikovan ja Pehmeän sijaan yksityyppiseokset kisaan eli Pirellin Kovat renkaat pelkästään.

Hän oli kokeillut myös Pirellin Enduroita Warm-Upissa, mutta oli tyytymätön niihin. Jacques Laffite otti kuitenkin sekarengastuksen kilpailuun ja hänen rengaskuvionsa oli Pirellin Kova, Kova, Pehmeä Ja Kova. Molemmat kuljettajat yrittivät olla käymättä varikolla kilpailussa.

Ferrari: Molemmat kuljettajat ottivat sekarengastuksen kilpailuun. Heidän kuvionsa oli C, C, B ja C. He toivoivat olevansa käymättä varikolla, mutta mahdollisesti kisan lopulla tai puolivälissä kilpailua ennustetulla massapysähdyksellä he saattaisivat kuitenkin käydä sen aikana varikolla.

Minardi: Pierluigi Martini otti Pirellin Pehmeät renkaat yksityyppiseoksina kilpailuun ja toivoi niillä parasta. Hän aikoi käydä varikolla, mutta mahdollisimman myöhään kilpailussa.

Zakspeed: Christian Danner otti Zakspeedin kauden 1985 päätöskilpailuun tallin omalta osalta B-seokset yksityyppiseoksina ja aikoi käydä varikolla kilpailun puolivälissä tai milloin tahansa sen jälkeen. Eli noin kierroksella 37 tai 38 odotettiin varikkopysähdyksen tapahtuvan.

Team-Lola Haas Beatrice: Alan Jones otti A-seokset yksityyppiseoksina kilpailuun ja aikoi mahdollisesti käydä varikolla jos tarvetta oli, mutta aikoi myös mahdollisesti ajaa maaliin asti ilman pysähdystäkin kilpailussa sillä A-seoksillakin saattoi pystyä ajamaan maaliin asti.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Brands Hatchin kilpailun osalta Suomessa ei hirveästi kilpailusta tainnut materiaalia tulla joskin kilpailusta myöhemmin nähtiin erillinen Urheilutunnin tunnelmakooste Kyllösen Matin selostamana ja radiossa kisapäivänä tuli koostelähetys Musiikkia ja Urheilua-ohjelmassa. Kilpailuun itseensä oltiin lähdössä hyvin pilvisissä ja verraten viileissä tunnelmissa. Myöhemmin kisapäivänä sää muuttui selkeämmäksi.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Brands Hatch 6.10.1985

Euroopan Grand Prix vuosimallia 1985 keräsi erittäin hienon 120 000 katsojan joukon kilpailua seuraamaan. Kun vielä Ford Sierra Course Caria ajanut Carlos Reutemann ja Jaguar XJS Cabriolet Medical Car olivat paikallaan ruudukon takana niin kilpailu pääsi alkamaan ensiyrittämällä vaikkakin Nelson Piquet ei ollut kunnolla lähtöruudukossa ja hänen epäiltiin ottaneen varaslähdön. Ayrton Senna ja Nigel Mansell ajoivat välittömästi kärkeen kohti Paddock Hilliä. Keke Rosbergin sanat Mansellin ensivoiton olemisesta yhtä kaukana kuin ennenkin alkoivat painua pian unhoon.

Joka tapauksessa Rosberg sai kunnian johtaa muuta kuljettajalaumaa ja järjestys oli siis aivan alussa tämä:

Senna ja Mansell heti erillään muista, Rosberg, Piquet, Derek Warwick, Philippe Streiff, Marc Surer, Elio de Angelis, Alain Prost, Jacques Laffite, Riccardo Patrese, Stefan Johansson, Thierry Boutsen, Michele Alboreto, Piercarlo Ghinzani, Martin Brundle, Patrick Tambay, Eddie Cheever, Gerhard Berger, Teo Fabi, Alan Jones, Ivan Capelli, Philippe Alliot, hyvin huonon lähdön saanut John Watson, Christian Danner ja Pierluigi Martini. Prost ajoi pian leveäksi ja Mansell pakotettiin Sennan toimesta ulos ajolinjalta.

Järjestys oli siten Paddock Hillin jälkeen Senna, Rosberg, Piquet, Mansell, de Angelis, Warwick, Streiff, Surer, Laffite, Johansson, Alboreto, Boutsen, Brundle, Ghinzani, Tambay, Patrese, Prost, Cheever, Berger, Fabi, Jones ja Watson taistelevina rinnakkain, Capelli, Alliot, Danner ja Martini.

Surteesin jälkeen keskikastin kuninkuustaistelu koventui Prostin lisätessä vauhtiaan. Tuolloin järjestys oli Senna, Rosberg, Piquet, Mansell, de Angelis, Warwick, Streiff, Surer, Laffite, Johansson, Alboreto, Boutsen, Brundle, Prost, Ghinzani, Patrese, Tambay, Fabi, Berger, Alliot, Capelli, pudonnut Cheever, Jones, Danner ja Watson peräti viiden auton huimana taistelujoukkona ja Martini.

Ensimmäisen kierroksen päätteeksi järjestys oli Senna, Rosberg, Piquet, Mansell, de Angelis, Surer, Johansson, Alboreto, Streiff, Laffite, Boutsen, Brundle, Prost, Ghinzani, Patrese, Tambay, Fabi, Berger, Alliot, taistelujoukon voittaja Watson, Capelli, Cheever, Jones, Danner, Martini ja sähkövian kärsinyt Warwick. Yhden 1.28.545 aikaan ajetun aikakierroksen jälkeen Warwick meni varikolle jossa autoa korjattiin 3 minuuttia ja 45 sekuntia ja noin kierrokseen 4 saakka kunnes Warwick keskeytti varikolle. Kierroksella 3 Martini kolaroi näyttävästi ja keskeytti.

Kierroksella 4 järjestys oli tämä: Senna, Rosberg, Piquet, Mansell, de Angelis, Surer, Johansson, Alboreto, Prost, Streiff, Laffite, Boutsen, Brundle, Ghinzani, Patrese, Tambay, Fabi, Berger, Watson, Capelli, Cheever, Jones, Danner ja Alliot.

Kierroksella 7 Rosberg ja Piquet kolaroivat suomalaisen yrittäessä haastaa Sennaa johtopaikasta. Piquet hajotti auton ja keskeytti vaikkakaan ei kovinkaan pahanlaisesti. Auton sammuttua Piquetillä ei tosin ollut mitään tehtävissä ja Rosberg vuorostaan kävi varikolla ja se käynti kesti 19,75 sekuntia. Sinä aikana Rosberg otti autoonsa A-seokset joilla täysin varmasti ajettaisiin loppuun saakka. Järjestys oli siis Senna, Mansell, de Angelis, Johansson, Surer, Alboreto ja Prost kärjen osalta.

Rosberg oli jäänyt melkein kierroksen Sennalle niin aikaisen ja liian pitkän varikkostopin takia. Rosberg osui sopivasti Sennan ja Mansellin taisteluun mukaan ja ennen kaikkea Sennaa estämällä varmisti Mansellin ohitusmahdollisuuden Graham Hillin mutkassa Sennasta. Rosberg aloitti takaa-ajon.

Kierroksesta 8 eteenpäin Mansell siirtyi johtoon ja pysyi siinä. Kierroksella 9 järjestys oli siis Mansell, Senna, de Angelis, Johansson, Surer, Prost, Alboreto ja Brundle kärjen osalta. Kierroksella 13 Alboreto alkoi tippua rajusti ja meni varikolle renkaanvaihtoon. Se kesti 10,08 sekuntia ja Alboreto sai A-seokset alle joilla hänen piti ajaa maaliin saakka. Jones keskeytti jäähdyttimen hajoamiseen samalla kierroksella 13.

Lopulta kierroksella 14 Alboreton ohjausvaurion sijaan hänen autonsa turbo syttyi tuleen ja maailmanmestaruus oli Prostin mikäli hän vain pääsisi neljäntenä maaliin. Vihaisesti italialainen ajoi tulessa olevan autonsa varikkopilttuuseen ja keskeytti sinne. Marco Piccininin katse oli lasittuneen surullinen. Prost sai tiimiradiossa tiedon Alboreton keskeytyksestä ja sen jälkeen hänen kova tahtinsa rauhoittui. Järjestys oli siis Mansell, Senna, de Angelis, Surer, Laffite, Johansson, Prost ja Brundle. Prostilla ei ollut mitään kiirettä ajaa nelospaikalle siinä vaiheessa kisaa.

Kierroksella 16 Ghinzani keskeytti öljynpaineiden pudottua nollaan. Hyvin äkkiä Surer ohitti de Angeliksen ja pian Laffite ohitti myös de Angeliksen. Siten järjestys oli Mansell, Senna, Surer, Laffite, de Angelis, Johansson, Prost ja Brundle. Järjestys kärjen osalta pysyi samanlaisena aina kierrokselle 35 saakka.

Sillä välin Watson ajeli pitkälti sijoilla 12-17 vaihtelevasti ja esteli Johanssonia aina kun pystyi tämän ollessa haitaksi Prostille. Belfastin Tiikerillä tuntui Jonesin ja Rosbergin kanssa käytyjä taistoja huomioimatta puuttuvan ajamisen terävyyttä ja kisa tuntui myös olevan jatkuvaa tuntuman hakemista.:frown: Alliot keskeytti kierroksella 31 sytytyksen pettämiseen. Kierroksella 33 Fabi keskeytti varikolle moottoririkkoon. Kierroksella 35 jo kierroksen 34 tapaan Surer yritti Hawthornin mutkassa Sennasta ohitusta ja nyt se onnistui.

Laffite ohitti Sennan kierroksella 36. Järjestys oli siten Mansell, Surer, Laffite, Senna, de Angelis, Johansson, Prost ja Brundle. Kierroksella 37 alkoi massavarikkokäyntien oletettu hysteria kun Cheever ja Tambay tulivat yhtä aikaa varikolle renkaanvaihtoon. Molempien stopit kestivät 15 sekuntia ja samalla nähtiin varikkotaisteluakin. Molemmat saivat B-seokset maaliin ajamista varten.

Yllättäen kierroksella 38 Prostkin tuli varikolle ja nyt hysteria lukuisista varikkokäynneistä alkoi elää kunnolla. Todellisuudessa Prostin renkaat eivät olleet lähimainkaan kuluneita pysähdykselle vaan kyseessä oli vain pelkkä varmuuden varalta tehty pysähdys eli mitään tarvetta sille ei olisi todella ollut.

Ferrarilla huokaistiin pettymyksestä kun Prost ei mennytkään keskeyttämään. Prostin pysähdys kesti 16,90 sekuntia mikä oli liian pitkään, mutta mitään kiirettä ei ollut ja pienempikin sija riittäisi. Prost otti A-seokset maaliin ajamista varten. Mansellin johto oli 14 sekuntia, mutta Laffite ajoi jälleen kisan nopeimman kierroksen ja mikään ei tuntunut pidättelevän Laffitea tai Sureria radalla. Kierroksella 42 Brundle keskeytti surullisesti varikolle jäähdytysvesipumpun pettäessä autosta kasipaikalta.

Mansell kuitenkin piti johtonsa koska Mansell ajoi aina joko yhtä kovaa kuin Senna tai Sennaa reilusti nopeamminkin. Surer taas ajoi parin-kolmen nopean kierroksen jälkeen vain Sennan vauhtia jos sitäkään. Ennen pitkää Laffitenkin vauhti alkoi tippumaan ja renkaidenvaihtohysteria alkoi hiipua. Kierroksella 44 Capelli keskeytti ulosajoon jonka syyksi selvisi kuljettajan fyysisen kunnon loppuminen kesken.:frown:

Senna pääsi Laffiten edelle taas kolmanneksi ja kierroksella 52 Laffite itse meni varikolle renkaanvaihtoon. Laffiten pysähdys kesti 19,23 sekuntia ja tuntui pilaavan hänen hienon ajopäivänsä. Laffite sai Pirellin Pehmeät renkaat maaliin ajamista varten kuten oli aina tarkoitus ottaa mikäli sekarengastuksella joutuisi tulemaan kisapäivänä varikolle. Laffite palasi varikolta kasipaikalle ja tuntui aloittavan uuden huippuajon ja Johansson oli nyt neljäntenä. Järjestys oli siis Mansell, Surer, Senna, Johansson, de Angelis, Prost, Boutsen, Laffite, Patrese, Streiff, Rosberg ja Watson.

Kierroksella 55 Danner keskeytti turbon hajoamiseen. Kierroksella 57 Prost oli aivan de Angeliksen takana ja Watson oli jäämässä kierroksella, mutta auttoi silti Prostia estelemällä säännöllisesti de Angelista jolloin Prost pääsi kuin pääsikin viidenneksi. Tästä tuli tarvittava nelospaikka kun Johansson hidasti selvästi vauhtiaan ja meni varikolle auton korjaukseen. Johanssonin autoa korjattiin kaksi kierrosta aina kierrokseen 59 saakka, mutta ruotsalainen joutui keskeyttämään. Järjestys oli hetken aikaa Mansell, Surer, Senna, Prost, de Angelis, Laffite, Boutsen, Streiff, Patrese, Rosberg ja Watson.

Hetkeä myöhemmin enää vain Mansell, Surer, Senna, Prost, de Angelis, Rosberg, Boutsen, Streiff, Patrese ja Watson sillä Laffite keskeytti varikolle ja Rosberg oli huimasti kierroksen aikana ohittanut useita kuljettajia edestään. Kierroksella 62 Surer alkoi varmistella uran parasta kakkostilaa kunnes Johanssonin ja Laffiten tapaan hänen turbonsa hajosi ja hän joutui sydäntä särkevästi keskeyttämään.

Siten Prost oli jo kolmantena ja Rosberg neljäntenä ohitettuaan melkein heti de Angeliksen. Pian Prost antoi kolmospaikkansa Rosbergille koska nelostila riitti maailmanmestaruuteen. Järjestys oli siis Mansell, Senna, Rosberg, Prost, de Angelis, Boutsen, Streiff, Patrese ja Watson.

Watsonin ajo oli ollut hakemista noin kolme neljännestä kilpailusta eli kierrokset 56-57 olivat ratkaisevia Belfastin Tiikerin todelliselle paluulle radoille. Sen jälkeen Watson ajoi aivan täysin todella kuten oli ajanut aina ennenkin eli huomattavan näyttävästi järjestäen todella paljon lukuisia ohituksia ja aina täysillä ajaen radalla.

Aivan kilpailun lopussa Watson jäi hetkeksi aikaa Bergerille ja Cheeverillekin alakynteen vain päästäkseen takaisin heidän edelleen. Lopulta Watson oli ruutulipun heilahtaessa alle sekunnin päässä Boutsenin nappaamasta kuutospaikasta jota tavoitteli kokonainen joukko ajajia eli Boutsen, Watson, Streiff, Patrese, Berger ja Cheever kisan lopussa. Tambay oli myös tavoitellut pistepaikkaa ennen teknistä vikaansa.

Nigel Mansell voitti uransa ensimmäisen kerran, Ayrton Senna oli 2:n, Keke Rosberg 3:s, Alain Prost 4:s, Elio de Angelis 5:s, Thierry Boutsen 6:s, John Watson 7:s, Philippe Streiff 8:s, Riccardo Patrese 9:s, Gerhard Berger 10:s, Eddie Cheever 11:sta ja Patrick Tambay 12:sta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Nigel Mansell otti siis Brands Hatchin kilpailun päätteeksi uransa ensivoiton. 72 kilpailua kesti ennen sitä ja se oli ollut varsin pitkä aika. Mansellilta oli jäänyt kilpailuja tosin väliin vuonna 1980 Imolan karsiutumisen takia, Montreal siksi, että hänen ajonsa kolmannessa autossa peruttiin kuten Watkins Glenissäkin, vuonna 1981 Imolasta Lotus oli vetäytynyt kaksoisjousituskiistan takia ja Silverstonessa Mansell oli karsiutunut jälleen kaksoisjousituskiistan vuoksi, vuonna 1982 Imola oli jäänyt Lotuksen boikotin takia ja Zandvoort ja Paul Ricard Montrealissa loukkaantuneen käden takia ja vuonna 1985 Ranskan Paul Ricardin kisa aivotärähdyksen takia.

Ja tietenkin vielä itse Etelä-Afrikan 1981 Kyalamin kisa jossa Mansell oli mukana, mutta sitä ei Formula Libre-kilpailuna ajamisen takia laskettu tuloksiin kenenkään kohdalla.

Toisin sanoen suurimmillaan Mansell olisi ajanut kisoja siihen asti 81 tai 82 kappaletta Kyalamin 1981 mukaan laskien. Kyalamissa 1981 Mansell oli ollut 10:s. Lotuksen testikuljettaja Mansell oli ollut vuonna 1979 ja vuonna 1980 ajaen tosin lopulta viiden ajon sijaan vain kolmessa kilpailussa ja kilpailemaan ehdolla Mansell oli ollut aina Zolderista 1980 lähtien.

Mansellin ensivoittoa varjosti vain erittäin lähelle keltaista lippua ja sen aluetta tapahtunut ohitus Ayrton Sennasta Graham Hillin mutkassa. Peter Warr Lotukselta yritti saada Mansellin voittoa pois häneltä ensin vain aikarangaistusta pyytämällä ja myöhemmin suutuksissaan vaativan koko Williams-tallia ja myös Keke Rosbergia diskatuksi pois Sennan tieltä. Tuomaristo heitti Warrin protestin roskakoriin.

Mikäli protesti olisi hyväksytty niin pienimmillään vain Sennan ja Mansellin paikat olisivat vaihtuneet ja suurimmillaan molemmat Williamsit tai ainakin Mansell olisi diskattu ja John Watson saanut vielä 1-2 pistettä tilanteesta riippuen.

Mansellin ensivoittoa olivat todistamassa vaimo Roseanne, pieni, 3-vuotias tytär Chloe, 9 kuukautta ja pari päivää vanha poika Leo ja tietenkin vanha, viiksekäs, tuuheat kulmakarvat omaava, rokonarpinen, yllättävän paljon itse Nigelin näköinen, mutta myös ilmeeltään käärmemäisen laskelmoiva ja selvästi kovemman oloinen mies eli Eric Mansell joka oli Nigelin oma isäukko.

Valitettavasti Nigelin äiti oli jo poissa sillä hän oli menehtynyt jo pari vuotta aiemmin Zandvoortin kilpailuviikonloppuna 1984 jolloin Nigel oli ajanut uransa tietyllä tapaa menestyksestäkin huolimatta pahimman ja vaikeimman viikonloppunsa. Nyt Nigel Mansell oli kovaa vauhtia nousemassa tähtiin Punaisella Viitosella eikä hänen äitinsä sitä ollut harmittavasti näkemässä.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Ayrton Sennalle kilpailun toinen sija merkitsi myös paljon vaikka hän toki olisi halunnut voittaa ja häntä selvästi ennen pitkää vaivasi Peter Warrin järjestämä protestikohtaus palkintokorokkeella Nigel Mansellin diskaamisen yrityksessä. Senna oli iloinen toisesta sijastaan koska edelleenkään hänellä ei ollut paljonkaan pisteitä vuoden 1985 MM-sarjassa kaikkiaan.

Keke Rosbergille vuorostaan kilpailu oli ollut jälleen Montrealin tapainen uskomaton ajonäytös ja välillä ajon näyttävyys oli kuin toisesta maailmasta olevaa ja huikeaa joka ansaitsi ehdotonta suitsutusta ja meni ehdottomasti myös Rosbergin kaikkien aikojen ajoihin niistä ajoista jotka eivät päättyneet voittoihin.

Etenkin kun ottaa huomioon melkein kierroksen verran häviämisen kärjelle rengasrikon ja yleisen muunkin varikkokäynnin takia niin kolmas sija oli siihen nähden uskomaton suoritus. Pidemmässä kilpailussa Rosberg olisi saattanut voittaa sillä nopeudella millä ajoi.

Alain Prost oli vihdoin ja viimein neljäs ja samalla hän oli myös viimein kauan kaivatusti tunnustettu maailmanmestari. Hänen mestaruutensa tunnustettiin päästämällä hänet juhlimaan sitä palkintokorokkeelle neljäntenä miehenä voittajakolmikon lisäksi. Hän oli myös F1:ssä ensimmäinen ranskalainen maailmanmestari joka Didier Pironi olisi vuonna 1982 voinut olla ilman loukkaantumistaan.

Ja edellinen ranskalainen maailmanmestari tai maailmanmestariksi vähintään jälkikäteen laskettu kuljettaja kaikki sarjat huomioiden sinällään ennen Alain Prostia oli ollut vuonna 1947 Formula A:n maailmanmestari Jean-Pierre Wimille ja häntä ennen vuonna 1946 Formula A:n maailmanmestari oli ollut Raymond Sommer.

Vuonna silloisen Grand Prix-sarjan mestaruuden oli voittanut vuonna 1927 Robert Benoist, mutta Benoist oli ollut kuitenkin lopulta Grand Prix-sarjan Euroopan Mestari koska Maailmanmestaruus annettiin tuona vuonna ja silloisilla säännöillä vain valmistajille. Epävirallisella kilpailukaudella Grand Prix-sarjan mestari taas olisi sinä vuonna ollut aivan kaikki kisat mukaan lukien muutoin virallisen Grand Prix-sarjan neljänneksi Bugattilla ajanut Italian Gaspare Bona. Vuosina 1948 ja 1949 Formula A:n maailmanmestaruudet olivat voittaneet Italian Luigi Villoresi ja Argentiinan Juan Manuel Fangio.

Eli joka tapauksessa tuolloin oli kulunut 38 vuotta edellisestä ranskalaisesta mestarista autourheilun kuninkuusluokaksi laskettavassa lajissa. Elio de Angelikselle kilpailu oli ollut vaatimattoman vaikeaa ja Thierry Boutsen oli saanut vaivoin vain pisteen lopussa. John Watson taas oli ajanut aivan alussa hyvin huonosti, noussut sittemmin sijoille 12-17, nousi lopulta loppuosalle kilpailua kierroksilla 56-57 ajamaan kymppipaikasta ja lopulta jäi pisteestä harmittavan sekunnin verran.

Philippe Streiff ei missään vaiheessa kilpailua kyennyt aivan lauantain Virallisen Harjoituksen kaltaiseen huippuajoon, mutta oli kuitenkin pisteajossa mukana aina viime hetken renkaiden loppumiseen asti. Samoin renkaat alkoivat loppua kesken myös Riccardo Patreselta, Gerhard Bergeriltä ja jopa ne renkaat vaihtaneelta Eddie Cheeveriltä. Patrick Tambay oli myös pistevauhdissa mukana ennen loppukierrosten teknistä vikaansa.

75 kierroksen jälkeen siis Nigel Mansell ja Alain Prost olivat ehdottomasti onnellisimmat miehet Brands Hatchissa. Mansell ensivoittonsa takia ja Prost maailmanmestaruutensa varmistumisen ansiosta jo pari osakilpailua ennen kauden loppua.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Laitetaan sitten vielä vuoden 1985 Euroopan Grand Prixin ja Brands Hatchin kilpailun tallien ja kuljettajien mietteitä kisan jälkeen:

McLaren: Niki Lauda oli yhä loukkaantuneena joten John Watson sai luvan ajaa hänen paikallaan kilpailussa. Valitettavasti oli kisaruosteessa. Aluksi oli viimeisillä sijoilla huonon lähdön takia, taisteli Alan Jonesin kanssa kovastikin, nousi sittemmin alempaan keskikastiin, sitten ajoi vaihtelevasti sijoilla 12-17, siitä hieman myöhemmin sijoilla 10 ja 9, sittemmin sijoilla 7-11 hurjassa viimeisen pisteen taistelussa ja ohitettuaan vihdoin ja viimein selvän lopullisesti Philippe Streiffin ja Riccardo Patresen aivan viimeisen kierroksen alkaessa oli 8:s.

Jäi sittemmin sekunnilla Thierry Boutsenin kuutospaikasta seitsemänneksi maalissa. Watson auttoi ansiokkaasti Alan Prostia myös hänen maailmanmestaruutensa varmistamisessa.

Watson ei välttämättä enää aja tämän kauden kisoissa ja epäselvää on, että jäikö tämä kilpailu myös hänen uransa viimeiseksi. Etenkin kun tietyssä määrin kisan alussa olisi saanutkin epäonnistua, mutta puolivälin jälkeen pistepaikan olisi pitänyt olla varma sarjan nopeimpiin kuuluvalla autolla ja kun ajettiin miehelle tutulla radalla.

Toisaalta Watson oli menettänyt kaiken mahdollisuutensa menestykseen jo huonolla Virallisella Harjoituksella. Paremmalla lähtöruudulla olisi ollut pisteillä ja vaikka voitossakin kiinni tämän kisan esityksen perusteella. Hieman kuitenkin Watsonia auttoivat myös keskeytykset ja nyt paljon selvemmin kuin aikaisemmin uralla. Watsonin kisaviikonloppua ennen ei ollut paljoa testejäkään kaikkiaan.

Ja kaksi kierrosta voittajalle jääminen oli myös ongelma kun olisi voinut jäädä vain kierroksella. Tai vielä sitäkin paremmin olisi voinut olla jäämättä kierroksella. Prost vuorostaan oli päivän mies ja maailmanmestaruuden arvoinen noustessaan sijalta 17 aina tarvittavaan nelospaikkaan asti. Prost on nyt maailmanmestari, mutta McLaren on vielä vain 9 pisteen etumatkassa Ferraria vastaan tallikilvassa ja vielä 2 kisaa on jäljellä.

Tyrrell: Martin Brundle oli päivän nopeimpia kuljettajia, mutta Ivan Capellille ensimmäinen uran Grand Prix oli hyvin vaikea vaikka pääsikin sentään edes kisaan mukaan. Capelli ei vain pystynyt ajamaan alun jälkeen kovinkaan kovaa ja fyysisen kunnon loppuminen sijojen 16-17 tuntumasta toivat huonon ensivaikutelman hänestä.

Capellia on kritisoitu toivottomaksi tapaukseksi ja hänen toivotaan pysyvän poissa kisoista jatkossa. Brundle vuorostaan oli pistevauhdissa ja nousi aivan ohimenevän hetken ajaksi seiskapaikalle ohittaen osin tietä muutenkin antaneen Alain Prostin vain joutuakseen keskeyttämään auton ylikuumenemiseen. Capellin ongelmien takia Mike Thackwell on ollut taas ehdolla ajamaan Kyalamissa.

Williams: Nigel Mansell otti uransa ensimmäisen voiton ja hienolla tavalla kotiyleisön edessä. Sinällään paljonkaan ei tarvittu, mutta Keke Rosbergin piti hieman estellä Ayrton Sennaa sen saavuttamiseksi. Toisaalta taas Mansell ajoi kyllä riittävän kovaa itsekin. Rosberg taas ajoi uransa hienoimpia ajoja vaikka ei voittanutkaan kilpailua. Ilman kolaria Nelson Piquetin kanssa olisi voinut hyvinkin voittaa kilpailun.

Brabham: Brabham BT54 sopii erinomaisesti Brands Hatchin radalle. Nelson Piquet olisi voittanut ehkä kilpailun ilman kolariaan Keke Rosbergin kanssa ja Marc Surer oli ajamassa ainakin takuuvarmasta kakkossijasta ennen murheellista moottoririkkoaan.

RAM: Philippe Alliot jatkoi yksinään ajamista tallin ainoalla autolla. Alliot ajeli viimeisten kuljettajien joukossa ja keskimäärin sijan 20 paikkeilla, mutta nousi sijalle 17 ja oli samalla kolmanneksi viimeinen keskeyttäessään.

Skoal Bandit olisi tukemassa kyllä tallia Kyalamin ja Adelaiden ajan, mutta koska sponsori ei jatka vuodelle 1986 niin talli päätti yksinkertaisesti vetäytyä myöskin valtavien velkojensa takia sarjasta kokonaan eli se ei aja Kyalamissa ja Adelaidessa.

Siten Alliot ja jo pari kisaa väliin ilman autoa ajamatta jättänyt Kenny Acheson ovat vapautettuja sopimuksestaan. Lisäksi talli uudelleen ryhmittyy kautta 1986 varten.

Lotus: Ayrton Senna otti jälleen hienon paalupaikan ja johti kisaa ensimmäiset 7 kierrosta, mutta muutoin ajoi sijoilla 2-4 ja oli lopulta toinen. Elio de Angelis ajoi jälleen melko epätyydyttävän pisteajon ja ollen sijoilla 4-6 ja lopulta viides. Talli on enää 6 pistettä Ferraria jäljessä valmistajien puolella ja 15 pistettä McLarenia jäljessä.

Renault: RE60B:n tyyppivikoina aiemmissa Suurtesteissä esiintyneet ohjausvauriot pahenivat Brands Hatchin kaltaisella radalla naurettaviksi. Derek Warwick oli kuitenkin ihmeen kaupalla 8:s Virallisissa Harjoituksissa, mutta Team Lola-Haasin kanssa sopimuksen vuodesta 1986 tehnyt Patrick Tambay oli surkeasti 17:sta joka meni kuitenkin auton piikkiin.

Warwickin hyvä ajo meni hukkaan sähkövian takia. Olisi saattanut olla pistevauhdissa tai paremmassakin. Tambay vuorostaan ei ennen loppua ollut 12:sta sijaa parempi. Lopussa ajoi toki sijoista 6-11, mutta sittemmin tekninen vika lopetti pistetaiston kesken. Oli lopulta taas 12:sta. Renault jättää Kyalamin väliin. Siten Tambay saattaa ehkä ajaa Team Lola-Haasin autoa Kyalamissa mikäli talli saa toisen auton valmiiksi.

Arrows: Ohjausviat Virallisessa Harjoituksissa pilasivat Gerhard Bergerin ja Thierry Boutsenin ajot, mutta kisa sujui paremmin. Boutsen taisteli sijoituksissa keskikastin taisteluissa kaikkein eniten kisapäivänä Philippe Streiffin kanssa ja selvisi John Watsonista vain juuri ja juuri olemalla kuudes maalissa.

Pidettyään sijaa kynsin hampain kiinni kaikkiaan viisi kierrostakin ennen ruutulippua. Berger oli enemmän vaikeuksissa vaikka nousikin lopun viimeisen pistesijan taistoon mukaan. Bergerin taistelut keskikastissa ja alemmassa keskikastissa jäivät osin vaille tunnustusta kisapäivänä. Berger oli lopulta 10:s.

Toleman: Teo Fabi kolaroi perjantain Vapaissa Harjoituksissa kisa-auton hajalle ja lauantaina vara-autonkin Virallisessa Harjoituksessa. Yliyrittäminen tuotti tappion Piercarlo Ghinzania vastaan vaikka muuten on ollutkin nopeampi. Ghinzani oli 14:sta 20:en kuljettajan joukossa keskeyttäessään ja Fabi oli keskeyttäessään 15:sta ja kolmanneksi viimeisenä 18:sta kuljettajan joukossa. Lupaavan alun jälkeen vaikeaa oli tallilla.:frown:

Alfa Romeo: Riccardo Patrese pitää Brands Hatchista ja siksi oli niinkin korkealla sijalla kuin 11:sta Virallisessa Harjoituksessa kun taas Eddie Cheever oli 18:sta. Ohjausvauriot iskivät autoihin kisapäivänä.

Patrese oli muutoinkin Cheeveriä tavallista parempi jopa alkuvaiheessa kisaa kun autot vielä toimivat. Parhaimmillaan oli sijoilla 6-11 ennen putoamistaan kasipaikalle ja lopulta ysipaikalle. John Watsonin parantunut kisavire yllätti Patresen pahoin muihin pistetaistelijoihin verraten. Cheever taas oli parhaimmillaan 10:s ennen varikkokäyntiään, ajoi sittemmin alemmassa keskikastissa ja nousi lopussa mukaan sijojen 6-11 taisteluun ja oli lopulta 11:sta.

Osella: Huub Rothengatter ei vain saanut Pirellin aika-ajorenkaita toimimaan kunnolla eikä myöskään Brands Hatchin radalla vauhtia riittänyt. Oli kuitenkin pääsemässä mukaan kilpailuun, mutta Brabham Straightin ulosajo ratkaisevalla aika-ajorenkaan sarjalla maksoi hieman yli 1,8 sekuntia ulosajon takia, muutoin kaikkiaan 3 sekuntia radalle palaamisen muodossa ja vei hänen niukan paikkansa kilpailusta. Tuomaristo muutti myös mielensä 27 kuljettajan poikkeusluvasta kilpailuun joten Rothengatter karsiutui. Toisaalta Ivan Capellin suurella parannuksella perjantain ja lauantain välillä oli myös osansa Rothengatterin putoamisessa.

Ligier: Philippe Streiff oli kisan suuria yllätysnimiä ennen sitä ajettuaan Virallisten Harjoitusten vitospaikalle. Ei pystynyt missään vaiheessa esittämään aivan niin huikeita ajoja itse kilpailussa. Streiff ajoi enimmäkseen sijoilla 5-11 läpi kilpailun ja oli lopulta renkaiden pidon loppumisen takia 8:s ja jäi pisteittä.

Jacques Laffite vuorostaan ajoi huonosti aluksi, mutta sittemmin ajoi huippuluokan ajon sijoilla 3-7 ennen keskeytystään. Oli nousemassa selvästi pisteille ja ehkä taas palkinnoillekin ennen sitä. Paremmalla lähtöruudulla olisi voinut vaikka Marc Surerin tapaan voittaa kilpailun. Ligier jättää Kyalamin väliin. Laffite ei aio mennä siten sinne, mutta Streiff haluaisi mielellään ajaa muuallakin mikäli vain saa ajaa.

Ferrari: Jo kolmatta vuotta peräkkäin La Famiglia sortuu kauden toisella puoliskolla toinen toistaan surkeampiin esityksiin. Onnettomat ohjausvauriot vesittivät Virallisen Harjoituksen ja kisassakin pieni toivonsäde hiipui nopeasti.

Michele Alboreto oli jo seiskapaikalla kun autoon tuli moottorivaurio ja kierrosta myöhemmin Alboreto menetti maailmanmestaruushaaveensa lopullisesti moottorin hajotessa. Stefan Johansson ajoi paremman kilpailun, mutta vain vähän paremman. Ajoi sijoilla 4-6 ja lopulta keskeytti. Ferrari voi voittaa enää vain valmistajien mestaruuden ja nyt se on takaa-ajon asemassa.

Minardi: Surkea auto, surkea moottori ja kokematon kuljettaja Pierluigi Martini Brands Hatchissa oli huono yhdistelmä. Silti pääsi kuitenkin mukaan kisaan. Oli viimeinen ja keskeyttäessään toiseksi viimeinen ohitettuaan juuri Christian Dannerin.

Zakspeed: Christian Danner ensimmäisenä F3000-sarjan mestarina kärsi loppumattomista moottorivioista minkä takia oli toiseksi viimeinen Virallisessa Harjoituksessa. Danner ajeli hieman alkukisaa myöhempää aikaa huomioimatta koko ajan kolmen viimeisen sijan paikkeilla ja oli lopulta 16:sta ja viimeinen kuljettaja keskeyttäessään. Zakspeedin kausi 1985 on päättynyt osakausiluonteisuuden takia.

Team Lola-Haas Beatrice: Alan Jones oli ongelmissa Virallisissa Harjoituksissa moottorin ja aika-ajorenkaiden kanssa. Oli näyttävästi kisassa 13:sta ennen kuin kierroksella 10 yhteen jäähdyttimeen osunut kivi puhkaisi sen ja toiseen jäähdyttimeen kiinni jäänyt roska aiheutti ylikuumenemisen ja keskeytyksen lopulta kierroksella 13 pitkän sijojen putoamisen jälkeen. Pettymys on suuri, mutta ajo oli erittäinkin rohkaiseva.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Laitetaan seuraavaksi tulokset Englannin Brands Hatchissa ajetun Euroopan Grand Prixin ja itse kilpailun jälkeen.

Tulokset:

Kuljettaja Talli Kierroksia Kilpailuun käytetty aika Voittajan keskituntinopeus/Keskeytyksen syy maalissa-7 kierrosta ennen maalia

1. Nigel Mansell Williams-Honda 75 1.32.58.109/203,634 km/h
2. Ayrton Senna Lotus-Renault 75 + 21,396
3. Keke Rosberg Williams-Honda 75 + 58,533
4. Alain Prost McLaren-TAG 75 + 1.06,121
5. Elio de Angelis Lotus-Renault 74 + 1 kierros
6. Thierry Boutsen Arrows-BMW 73 + 2 kierrosta
7. John Watson McLaren-TAG 73 + 2 kierrosta (Vain sekunti Thierry Boutseniin maalissa eroa.)
8. Philippe Streiff Ligier-Renault 73 + 2 kierrosta
9. Riccardo Patrese Alfa Romeo 73 + 2 kierrosta
10. Gerhard Berger Arrows-BMW 73 + 2 kierrosta
11. Eddie Cheever Alfa Romeo 73 + 2 kierrosta
12. Patrick Tambay Renault 72 + 3 kierrosta/ohjausvika maalissa ja sitä ennen ohjausvaurio noin 5-10 kierrosta ennen maalia koska ennen sitä ajoi sijoilla 6-11 säännöllisesti.

Keskeyttäneet

Marc Surer Brabham-BMW 62 turbo

Jacques Laffte Ligier-Renault 59 moottori

Stefan Johansson Ferrari 59 moottori ja sähkölaitteet (Oli korjattu kaksi kierrosta varikolla kierroksesta 57 alkaen. Laitoin kuitenkin kierroksen 59 tähän tilastoon koska silloin mekaanikot lopettivat työnsä ja Johansson poistui autosta.)

Christian Danner Zakspeed 55 moottori

Ivan Capelli Tyrrell-Renault 44 ulosajo fyysisen kunnon loppuessa kesken

Martin Brundle Tyrrell-Renault 42 jäähdytysvesipumppu ja moottorin ylikuumentuminen

Teo Fabi Toleman-Hart 33 moottori

Philippe Alliot RAM-Hart 31 moottori ja ylikuumentuminen

Piercarlo Ghinzani Toleman-Hart 16 polttoaineensyötönpaineet

Michele Alboreto Ferrari 14 moottori

Alan Jones Team Lola Haas Beatrice-Hart 13 toisen jäähdyttimen puhkeaminen ja toisen jäähdyttimen tukkeutumisen aiheuttama moottorin ylikuumeneminen mikä aiheutti moottorivaurion

Nelson Piquet Brabham-BMW 6 Yhteenajo/Rosberg

Derek Warwick Renault 4 sytytys ja moottorivika (Warwickin autoa korjattiin varikolla jo ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta työt lopetettiin kierroksen 4 kohdalla ja mekaanikkojen lopettaessa työnsä Warwick nousi ulos autosta ja keskeytti.)

Pierluigi Martini Minardi-Motori Moderni 3 ulosajo

Karsiutuneet

Huub Rothengatter Osella-Alfa Romeo

Rothengatter olisi päässyt kilpailuun, mutta tuomaristo kielsi hänen osallistumisensa kilpailuun peruutettuaan 27 kuljettajan kilpailun sisältäneen poikkeusluvan huolimatta kaikkien tallipäälliköiden allekirjoituksista poikkeusluvassa 110 % sääntöön vedoten.

Kilpailun nopein kierros: Jacques Laffite Ligier-Renault 1.11.526 kierros 55 211,744 km/h
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Tässä MM-sarjan pistetilanne 14/16 osakilpailun jälkeen:

1 Alain Prost Ranska 72 pistettä

2 Michele Alboreto Italia 53 pistettä

3 Ayrton Senna Brasilia 38 pistettä

4 Elio de Angelis Italia 33 pistettä

5 Keke Rosberg Suomi 25 pistettä

6 Nigel Mansell Iso-Britannia 22 pistettä

7= Stefan Johansson Ruotsi 21 pistettä

7= Nelson Piquet Brasilia 21 pistettä

9 Niki Lauda Itävalta 14 pistettä

10 Patrick Tambay Ranska 11 pistettä

11= Thierry Boutsen Belgia 10 pistettä

11= Jacques Laffite Ranska 10 pistettä

13= Marc Surer Sveitsi 5 pistettä

13= Derek Warwick Iso-Britannia 5 pistettä

15 Stefan Bellof Länsi-Saksa 4 pistettä

16= Andrea de Cesaris Italia 3 pistettä

16= Rene Arnoux Ranska 3 pistettä

Alain Prost varmisti nelospaikallaan MM-tittelin itselleen ensi kertaa, Michele Alboreto ja Ayrton Senna pystyivät taistelemaan vielä toisesta sijasta ja kolmannesta sijasta pystyivät taistelemaan heidän lisäkseen Elio de Angelis, Keke Rosberg, Nigel Mansell, Stefan Johansson ja Nelson Piquet.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Tässä tallikilvan tilanne 14/16 MM-osakilpailun jälkeen:

1 McLaren Iso-Britannia 86 pistettä

2 Ferrari Italia 77 pistettä

3 Lotus Iso-Britannia 71 pistettä

4 Williams Iso-Britannia 47 pistettä

5 Brabham Iso-Britannia 26 pistettä

6 Renault Ranska 16 pistettä

7 Ligier Ranska 13 pistettä

8 Arrows Iso-Britannia 10 pistettä

9 Tyrrell Iso-Britannia 4 pistettä
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Etelä-Afrikan Grand Prix Kyalami

Päivämäärä: 19.10.1985

Rata: Kyalami Midrandissa Gautengissa Etelä-Afrikassa

Radan pituus: 4,104 kilometriä

Sää: Aurinkoinen ja kuuma

Kilpailun pituus: 75 kierrosta tai 307,8 tasan kilometriä 2 tunnin sisään.

Yleisöä: 85 000 katsojaa.

Ennen kuin Kyalamin rata valmistui ajettiin Intian valtameren rannalla sijaitsevalla East Londonin radalla kolme Grand Prixiä vuosina 1962, 1963 ja 1965. Vuonna 1962 voittajakolmikko oli Graham Hill, Bruce McLaren ja Tony Maggs. Mikäli Jim Clark ei olisi keskeyttänyt öljyvuotoon johdosta niin hän olisi ollut maailmanmestari sinä vuonna. Vuonna 1963 voittajakolmikko oli Jim Clark, Dan Gurney ja Graham Hill. Vuonna 1965 voitti Jim Clark, John Surtees oli toinen ja Graham Hill oli kolmas. East London oli koko Afrikan autourheilun pyhättörata kolmen vuosikymmenen ajan. Vuonna 1967 se joutui tekemään tietä Kyalamin uudelle radalle.

Tämä tilanne johtui niin Prince Georgen huonontuneesta radasta kuin myös vuoden 1966 Etelä-Afrikan Grand Prixin yllättäen julistauduttua tuloksettomaksi MM-taulukon kannalta eli sitä ei laskettu vuoden 1966 MM-taulukkoon ulkopuoliseksi julistamisen takia. Lisäksi vuonna 1964 Etelä-Afrikan Grand Prixin peruunnuttua Prince Georgen radalla oli Kyalamissa pidetty CSI:n ja F1CA:n yhteisellä päätöksellä MM-sarjaan kuulumaton Grand Prix eli Rand Grand Prix testiksi tulevalle Prince Georgen korvaajalle kauden 1964 päätteeksi.

Vuoden 1964 ulkopuolisen kisan Kyalamissa voitti Graham Hill joka olisi tuolla voitolla ollut maailmanmestari sen ollessa lopputuloksiin laskettu, Paul Hawkins oli toinen ja Bob Anderson oli kolmas. Vuoden 1966 ulkopuolisessa kilpailussa taas Mike Spence voitti, Jo Siffert oli toinen ja Peter Arundell oli kolmas. Siten FIA yhdessä CSI:n ja F1CA:n kanssa sai tarpeekseen kahdesta sarjaan laskemattomasta kisasta ja vei kisan Kyalamiin.

Vuonna 1967 John Love oli yksityisellä Cooperilla tuottaa sensaation, mutta viime hetken kanisteritankkaus vei voittohaaveet. Tuolloin voiton vei Pedro Rodriguez Meksikosta. Love oli toinen ja John Surtees kolmas. Vuonna 1968 Jim Clark saavutti aikakauden ennätysmiehen maineen ottamalla 25:nnen GP-voittonsa ja se oli hänen uransa viimeinen. Graham Hill oli toinen ja Jochen Rindt oli kolmas. Vuonna 1969 Jackie Stewart voitti täällä ja niin teki vuonna 1970 Jack Brabhamkin. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet olivat noina vuosina Graham Hill ja Denny Hulme ja Denny Hulme ja Jackie Stewart.

Vuoden 1969 kilpailun muilta osioilta merkittävää oli myös Ferrarin kuljettajasekoilu järjestäjien kanssa ja lopulta kilpailuun ei lähetetty muita kuljettajia kuin Chris Amon. Vuonna 1971 Mario Andretti voitti ensimmäisen kilpailunsa Ferrarilla. Toiseksi ja kolmanneksi tulivat Jackie Stewart ja Clay Regazzoni. Vuonna 1972 taas vuorostaan Denny Hulme voitti täällä Emerson Fittipaldin ollessa toinen ja Peter Revsonin ollessa kolmas ja seuraavana vuonna tuolloin erittäin kohutussa kilpailussa Hulme otti paalupaikan. Se oli Karhun ainoa paalupaikka hänen urallaan.

Kyseisen vuoden eli 1973 kilpailussa eniten harmiteltiin Jackie Stewartin suorittamaa ohitusta rata-ambulanssin ollessa radalla ja monien mielestä tämä tapahtui keltaisten lippujen aikana. Mikäli näin olisi käynyt niin Stewart olisi hylätty. Kyalamissa on tapahtunut myös tragedioita, mutta myös ihmeellisiä pelastustarinoita kuljettajien urheudesta. Mike Hailwood pelasti Clay Regazzonin hengen ja sai siitä hyvästä Yrjönmitalin. Stewart voitti, Peter Revson oli toinen ja Emerson Fittipaldi kolmas.

Vuonna 1974 Peter Revson menehtyi rajussa ulosajossa ja siitä lähtien radan turvallisuusjärjestelyt ovat olleet kyseenalaisia luonteeltaan. Brabhamilla kilpailun voitti tuolloin Carlos Reutemann ja Jean-Pierre Beltoise ja Mike Hailwood olivat toinen ja kolmas. Vuonna 1975 radan turvallisuusjärjestelyt olivat sen verran puutteelliset, että mekaanikot ja ajajat uhkasivat boikotilla.

Lopulta kilpailu ajettiin viime hetkellä lähinnä Pierre Ugeauxin sinnikkyyden ansiosta. Eihän jo tuolloin miljoonien markkojen arvoisia tv-sopimuksia kisan osalta voitu noin vain perua. Vuonna 1975 kilpailun voitti Jody Scheckter, toiseksi tuli Carlos Reutemann ja kolmanneksi tuli Patrick Depailler. Vuonna 1976 Niki Lauda voitti, James Hunt oli toinen ja Jochen Mass kolmas. Vuonna 1977 Niki Lauda voitti, Jody Scheckter oli toinen ja Patrick Depailler kolmas. Tom Prycen ja ratavalvoja Jansen van Vuurenin kuolema hillitsi juhlia ja raaka näytelmä toteutui myös yhtä järkyttävästi tv-kameroille.

Vuonna 1978 edellisen Apartheid-kohun aikaan voitti Ruotsin Ronnie Peterson, toinen oli Patrick Depailler ja John Watson oli kolmas. Vuonna 1979 Gilles Villeneuve voitti, Jody Scheckter oli toinen ja Jean-Pierre Jarier oli kolmas. Vuonna 1980 Rene Arnoux voitti, Jacques Laffite oli toinen ja Didier Pironi oli kolmas. Vuoden 1981 MM-sarjan Formula Libre-kilpailun voitti Kyalamissa Carlos Reutemann, Nelson Piquet oli toinen ja Elio de Angelis kolmas. Jo kolmatta kertaa Etelä-Afrikan Grand Prixiltä vietiin MM-arvo ja toista kertaa Kyalamilta.

Ja jo toista kertaa myös MM-tilanteisiin ulkopuolisuus vaikutti koska muutoin Reutemann olisi vuonna 1981 ollut maailmanmestari kuten vuonna 1964 Graham Hillkin. Alain Prost voitti vuonna 1982, toiseksi tuli Carlos Reutemann ja kolmanneksi tuli Rene Arnoux. Vuonna 1983 Riccardo Patrese voitti, Andrea de Cesaris oli toinen ja Nelson Piquet oli kolmas ja maailmanmestari ja viime vuonna eli 1984 voittaja oli Niki Lauda, toinen oli Alain Prost ja Derek Warwick oli kolmas.

Rata on aina ollut nopea ja se on saanut usein kunnian aloittaa kauden. Vuosina 1983 ja 1985 eli tällä kaudella se on ollut joko toiseksi viimeinen tai viimeinen kilpailu kaudella. Vuonna 1985 ajettiin muutoin hyvin vähän testejä, mutta Brabham testasi yksinään Kyalamissa erittäin runsaasti Nelson Piquetin toimesta.

Rata sijaitsee yli kilometrin merenpinnan yläpuolella ja sen ohut ilmanala korkeuden kanssa sopii hyvin turbomoottoreille.

Cosworthin autoista vuonna 1985 on jo irronnutkin melkein 600 hevosvoimaa ja se oli yhtä paljon kuin täydellisimmästä ensimmäisen polven turbosta koskaan irtosikaan. McLarenin Niki Lauda vuonna 1984 irroitti kolmannen polven turbomoottorilaan vähimmillään kilpailussa 650 hevosvoiman verran koneesta. Nykyään Nelson Piquetin Brabhamin BMW:n koekäytössä olevasta seitsemännen polven turbomoottorista irtosi 1250 hevosvoimaa!

Yleensä turbojen sukupolvet ovat nykyään neljännen, viidennen tai kuudennen sukupolven turbomoottoreita.

Rata on keskimäärin hyvin nopea ja sen kauniita linjoja korostavat 1,5 kilometriä pitkä alamäkeen laskeva pääsuora jolla autojen nopeudet nousevat reilusti yli 300 kilometrin tuntivauhtiin. Turbomoottorien kehitys oli erittäin suurta.

Nelson Piquet ajoi vuonna 1984 227 kilometrin keskituntinopeudella (huiput olivat yli 320 kilometriä tunnissa.) vajaat 2 sekuntia Patrick Tambayn kauden 1983 paalupaikka-aikaa nopeammin ja Ayrton Senna ajoi sekuntia Derek Warwickin vuoden 1983 aikaa nopeammin. Vuonna 1985 Tolemanin Teo Fabin ja Piercarlo Ghinzanin ajat Sennan vuoden 1984 aikaan nähden 2 tai 3 sekuntia nopeampia ja Warwickin vuoden 1983 aikaan nähden melkein 3 tai 4 sekuntia nopeampia.

Nigel Mansellin vuoden 1985 paalupaikka-aika oli 236,898 kilometrin keskituntinopeudella (huiput olivat yli 330 kilometriä tunnissa.) 2,505 sekuntia nopeampi kuin Piquetin vuoden 1984 paalupaikka-aika ja melkein 4,5 sekuntia nopeampi kuin Patrick Tambayn paalupaikka-aika vuonna 1983. Ja 10,4 sekuntia nopeampi kuin vuoden 1981 Nelson Piquetin paalupaikka-aika 1.12.780. Ja noin 4 sekuntia nopeampi kuin Rene Arnouxin vuoden 1982 paalupaikka-aika.

Renault oli vuosina 1979-1982 yksinoikeudella Kyalamin radan nopein talli autoineen. Ja vuosina 1983-1984 myös erittäin hyvässä vedossa. Ranskan ylpeydelle Kyalami on aina ollut suosikkirata menestykseen, mutta 1985 se ei tullut paikalle Apartheid-kohun takia. Vapaastihengittävien ainoa toivo ennen kisaa oli vuosina 1979-1982 turbojen hajoaminen kesken kisan. Vuonna 1983 vapaastihengittävien armonaika kävi vähiin. Vuonna 1984 ei vapaastihengittäviä autoja olisi ilman tuomarien armahdusta sallittu koko lähtöruudukkoon sillä ne rikkoivat 110 % sääntöä. Vuonna 1985 ei ollut enää lainkaan vapaastihengittäviä autoja lähtöruudukossa!

Radan paras ohituspaikka on Crowthornen kaarre. Sen jälkeen radan takaosuudellakin voi ohittaa, mutta jokseenkin aina paikat rajoittuvat vain muutamaan linjaan tai huonoimmillaan yhteen linjaan. Se ei helpota ohituksia, sillä ajajat voivat ohjautua radan likaiselle puolelle haluamattaan ja ajaa ulos kuumalla ja hiekkaisella radalla.

Kuumuus ja radalla oleva hiekka vaurioittavat usein myös jäähdyttimiä ja siten moottorinjäähdytyksen on toimittava hyvin tai muuten meno voi loppua siihen paikkaan. Huonoimmillaan takaosuuden mutkat johtavat jonoajeluun jossa kukaan ei uskalla ohittaa. Vuonna 1984 eli viime kaudella ensimmäistä mutkaa, pääsuoraa ja Leeukopia lukuunottamatta juuri kukaan ei uskaltanut ohitella ja kilpailusta tuli jossain määrin jännityksellinen pannukakku.

Tosin lopputulokset olivat hyvin mielenkiintoisia. Andrea de Cesaris toi ensimmäiset Ligierin pisteet pariin vuoteen ja nuori Ayrton Senna tuntui olevan kuin kuolemaisillaan kipujensa ja ensimmäisen MM-pisteensä jälkeen. Ayrtonin niskakivut olivat sietämättömät kilpailun jälkeen ja hän tarvitsi Sid Watkinsin apua kilpailun jälkeen. Vuoden 1985 kilpailu sen sijaan oli huomattavasti mielenkiintoisempi vähän pienemmälläkin määrällä kuljettajia.

Maalisuoralle avautuvassa Leeukopissa karsitaan jyvät akanoista. Vähänkin huonommin ajettaessa linjan valinta kostautuu heti riittämättömänä alkuvauhtina pääsuoralle tultaessa. Crowthornen ja Leeukopin lisäksi radan muita mutkia ovat Barbecue Bend, Juksei Sweep missä voi ohittaa myös, Sunset Bend, tiukka Clubhouse Bend, radan hitain mutka The Esses ja täysillä ajettava pieni The Kink.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Vuonna 1985 Etelä-Afrikan Grand Prixiä hallitsi siis valitettava kohu maan Apartheidista. Apartheidin äärimmäiset juuret tietenkin johtivat maassa ja sen historiassa aikaan jopa ennen vuoden 1910 itsenäisyyttä. Sittemmin vuosina 1910-1947 maa oli toki ollut yleisesti ottaen vapaamielinen, mutta se myös kohdisti yhä enemmän erityisesti tummaihoisiin kohdistunutta rotuerottelua vaikka muutkin rodut ja jopa kansallisuudet saivat siitä osansa.

Vuonna 1948 Apartheid muodostui käsitteeksi sen vuoden rotulain mukaan ja lopullisesti Apartheidista tuli totta vuoden 1948 rotulain tultua hyväksytyksi vuonna 1950. Siitä lähtien Etelä-Afrikka oli ollut rasistinen maa muille kuin valkoisille ihmisille. Ja parhaiten kohdeltiin maassa tietenkin sen omia valkoisia kansalaisia eli Afrikaanereita. Ja muita maita ja niiden kansalaisia pitkälti sen mukaan, että mikä niiden poliittinen suuntaus Apartheid-asiassa oli. Etelä-Afrikan Grand Prix vuorostaan formuloissa oli saanut jäädä olemaan vaikka kaikki muu kansainvälinen urheilu käytännössä oli jo jättänyt maan.

KOK:sta ja Olympialaisista niin kesälajien kuin talvilajien kohdalta maa oli suljettu vuonna 1962, Jalkapallon MM-kisoista maa oli suljettu vuoden 1964 jälkeen, Jääkiekon MM-kisoista ja sen eri sarjatasoilta vuoden 1966 jälkeen ja vuonna 1970 ICC oli sulkenut maan kansainvälisistä krikettipiireistä. Ajoittain maa kuitenkin vielä formuloiden lisäksi edusti ainakin rugbyssa, mutta siinäkin se joutui välillä toimimaan muun toimijan antamalla erikoisluvalla. Lisäksi Etelä-Afrikassa totta kai Apartheidin aikana toimi normaalisti omat sisäiset sarjat niin jalkapallossa, moottoriurheilussa kuin jääkiekossakin.

Etelä-Afrikan Grand Prix oli oikeastaan vuodesta 1973 lähtien ollut aina jonkun kohun sisältävä kilpailu kun aivan kaikki ongelmat ja taustat otetaan huomioon.

Vuonna 1973 oli ollut palkintorahakiistaa, vuonna 1974 Suuri Öljykriisi, vuonna 1975 radan turvallisuusongelmat, vuonna 1976 järjestäjän talousvaikeudet, vuonna 1977 kaksi kauheaa kuolemaa kisan aikana, vuonna 1978 Apartheid-kohu silloisen YK-asian takia, vuonna 1979 järjestäjän talousvaikeudet, vuonna 1980 FISA-FOCA-sota, vuonna 1981 FISA-FOCA-sodan aiheuttama Formula Libre-kilpailu, vuonna 1982 Ajajien Lakko, vuonna 1983 järjestäjien oma välitankkauskohu ja Nelson Piquetin maailmanmestaruuden tutkinnan aiheuttama kohu ja vuonna 1984 viimeisimpänä kohuna järjestäjän talousvaikeudet.

Vuonna 1985 kansainvälinen politiikka toteutti Etelä-Afrikassa sen mitä vuonna 1978 se ei vielä kyennyt tekemään eli aiheuttamaan F1:ssä ongelmia ja vaikuttamaan kisan kulkuun joskin vuonna 1982 Argentiinan Grand Prix oli peruuntunut osin poliittisistakin syistä silloisen Falklandin Sodan takia. Argentiinan ja Etelä-Afrikan kilpailut tuntuivat historiallisesti olevan poliittisesti ongelmaherkkiä kilpailuja.

Ranskan hallituksen linjan takia Renault ja Ligier jättivät kilpailun vuonna 1985 kokonaan väliin. Lukuisat kuljettajat harkitsivat boikottia ja jotkut muuttivat mieltään kun kisaan alettiin lähteä. Stefan Johansson sanoi muun muassa, että hän menee kisaan mikäli talli sinne itse haluaa mennä.

Philippe Streiff taas puntaroi pitkään ja hartaasti, että lähteekö hän kisaan vai ei. Lopulta Streiff päätti lähteä koska Ligierin paikka vuodeksi 1986 ei tuolloin ollut mitenkään erikoisen varma. Ja kun kerran talli vapautti hänet alhaisella myyntisummalla muutenkin Tyrrellille tilapäisajoa varten. Ayrton Senna taas vuorostaan orkestroi asiasta shown. Välillä Senna sanoi jättävänsä kilpailun väliin selvästikin ja välillä sanoi ajavansa. Lopulta hänkin vetosi vain tallin asiaan ja meni Etelä-Afrikkaan.

Brasilian hallitus yritti jopa väkisin estää Sennaa kuin myös Nelson Piquetia ajamasta Etelä-Afrikassa. Lopulta Senna ja Piquet välttivät hallituksiensa poliittiset vaikeudet ja ajoivat Kyalamissa. Keke Rosberg ajoi myös Kyalamissa. Johanssonin kohdalla mentiin länsinaapurissa niin pitkälle, että Ruotsin Autoliitto jopa nimellisesti kielsi Johanssonia ajamasta kilpailussa.:eek::D

Johansson ei piitannut asiasta äyrin vertaa. Nigel Mansell vuorostaan oli huolissaan maan yleisestä eettisyydestä ja soveltuvuudesta pitämään Grand Prix-kilpailu, mutta ajajana hän aikoi ajaa kilpailussa vuonna 1985. Sen sijaan vuonna 1986 tai vuonna 1987 hän ei selvin sanoin aikonut ajaa enää siellä ellei sitten MM-tilanteen kannalta olisi ollut pakko ajaa.

Erikoisin, ehkä kovin kieltäytyjä kilpailuun ja kuitenkin siellä ajanut oli lopulta varsin kaksinaamainen peluri eli itse Maailman Nopein Kuljettaja. Niki Lauda yritti suunnitella vuoden 1985 elokuun-syyskuun välisenä aikana jopa koko kilpailun peruuttamista tai vähintään Kyalamin 1982 veroista lakkoa siinä kuitenkaan onnistumatta ja hän lopulta vain tuli myöskin ajamaan.

Vaikka hän oli jo päättänyt lopettaa jo Itävallasta eteenpäin virallisesti ja epävirallisesti jo toukokuussa 1985 uransa niin silti hän päätti ajaa kisassa. Lisäksi hänen ja Ron Dennisin välit olivat jäiset, Lauda ei halunnut olla käytännössä missään tekemisissä enää McLarenilla ja silti hän vain päätti ajaa. Ja vei samalla John Watsonin ajon kun pelleily poliittisen kohun kanssa alkoi kyllästyttää Herr Laudaa itseäänkin riittävästi.:mad_old:

Toisaalta taas Lauda ei olisi ollut Belgiasta eikä Brands Hatchista koskaan poissa ilman rannevammaansa Spa-Francorchampsissa ja siitä johtunutta toipumisaikaa. Lisäksi eivät Dennis ja Watsonkaan mitenkään erinomaisesti toimeen tulleet keskenään. Ja lopulta ei Laudaa sinällään voitu enää paljonkaan moraalisesti tuomita vaikka Lauda olisi ajanut kuten ajoikin. Ja sakkoa isompia rangaistuksia hän ei pelännyt asiasta kun vastausta häneltä aivan väkisin yritettiin kysellä lukuisissa haastatteluissa.

Lauda kun oli tehnyt lajissaan olemisen aikana paljon vastuuttomampia ja enemmän paheksuntaa aiheuttaneita asioita tai sanonut hyvin kilpa-ajajahenkisiä, mutta kuolettavissa olosuhteissa järkyttävän epäinhimillisiä sanoja kanssakilpailijoiden surujenkin kohdalla joten niihin verrattuna Kyalamin 1985 Herr Laudan ja median keskinäinen moraalinen medianäytelmä olivat pientä.

Lisäksi taloudelliset syyt houkuttelivat talleja tulemaan. Tyrrellin ja Osellan kaltaisille talleille kuusi autoa vähemmän kisaviikonloppuna saattoivat tarjota mukavan mahdollisuuden jäännöspisteisiin tai jopa mahtaviin pistepotteihin mikäli keskeytyksiä nähtäisiin.

Tämän lisäksi Jean-Marie Balestrella ja Bernie Ecclestonella oli lajin kahtena suurmiehenä omat velvollisuutensa järjestäjille täytettävänään ja kilpailu ajettaisiin Renaultin, Ligierin, Zakspeedin ja RAM:n poissaoloista piittaamatta normaalina F1-kilpailuna eli Formula Libre-kilpailua tai kisan peruuttamista ei nähtäisi. Sen myötä muut tallit pelkäsivät rangaistuksia tai sakkoja sillä Concorde-sopimus edellytti ilman muuta järkevää toimintaa kuin miten edellä mainitut tallit olivat jääneet pois niin siitä, että millaisia seurauksia muista poissaoloista tulisi.

Sponsorien osalta kohu oli myös puolivillainen. Marlboro esimerkiksi poisti tekstit, mutta jätti selvästi omat kuuluisat natsamerkkinsä autoihin näkyville. Mikäli Marlboro olisi todella halunnut noudattaa boikottia niin sen olisi pitänyt poistaa viittaukset kokonaan ja McLarenin olisi tullut ajattaa kokonaan valkeita autoja radalla.

Marlboro käytti kuitenkin ratkaisuaan kuten vuonna 1985 se oli tottunut käyttämään eli se poisti tekstit, räikeimmät mainostaulut ja muut näkyvimmät viittaukset sen vuoden f1-kisoissa niissä kisoissa missä tupakan mainonta oli kielletty tai erittäin rajoitettua.

Ja tärkein kysymys tietenkin oli, että miksi juuri nyt eikä esimerkiksi jo vuonna 1978 kun tapahtui tämä edellinen hirveä Apartheid-kohu kunnollisena?

Ja etenkin kun vuoden 1984 kisassa oli hieman yli puolitoista vuotta aiemmin hädin tuskin edes mainittu koko Apartheidiä mitenkään koska silloin kohu oli järjestäjän talousvaikeuksissa. Renaultin ja Ligierin osalta puhuen varsinkin Renault olisi hyvinkin voinut menestyä Kyalamissa ja Ligierkin oli erittäin hyvässä vedossa loppukaudesta 1985.

Renault ei piitannut poliittisista kysymyksistä käytännössä mitenkään Kyalamin vuoden 1983 tilanteesta kun Alain Prost taisteli maailmanmestaruudesta eikä myöskään vuonna 1984 kun tallia vielä pidettiin maailmanmestariehdokkaana Kyalamissa. Renault vieläpä ei täysin vetäytynyt kun se toimitti kisaan Lotuksen ja Tyrrellin moottorit. Ilman niiden toimittamista Lotus ja Tyrrell olisivat myös jättäneet kilpailun väliin ja silloin boikotti olisi ollut tehokkaampi.

Lisäksi Tyrrell ei pieniä rajoituksia huomioimatta poistanut sponsoreitaan mitenkään autoistaan ja Lotus säilytti tupakkamainoksensa selvästi autoissaan käyttämättä edes nk. Hevosenkenkä-kuviota tupakkatekstien paikalla autoissaan toisin kuin tupakanmainontakieltokisoissa kuten Saksassa. Mediapuolella taas television puolelta vastaanottajamaiden osalta ja etenkin suorana lähettäneiden maiden osalta määrät jäivät jonkin verran pienemmäksi, mutta lehtipuolella melkein jokaisessa maassa kilpailu raportoitiin yhtä samalla rutiinilla kuin ennenkin joskin jotkut lehdet joissakin maissa jättivät tylysti uutisoimatta mitään kilpailusta. Myös television puolella koostelähetykset kilpailusta olivat tavallisen suuruisia eri maiden osalta.

FISA:n ja FOCA:n virallinen linja oli ollut jo kauan, mutta ainakin viimeistään vuodesta 1981 solmitun Concorde-sopimuksen ja saman vuoden Etelä-Afrikan Formula Libre-kisan jälkeen se, että urheilulla ja politiikalla ei ole mitään vaikutusvaltaa keskenään. Tallien osalta ongelmia ei ajamisessa ollut koskaan, mutta kuljettajien osalta oli ollut ja etenkin maailman poliitikkoja riivanneen jälkijättöisen tunneongelman ja poliittisten irtopisteiden keruun kulkutaudin puhjetessa myös Formula 1 joutui poliittisiin ongelmiin. Kuljettajat luovuttivat omasta lakkouhastaan niin helposti vuonna 1985, että se oli irvikuva vuoden 1982 Kyalamin Lakolle jolla melkein oli hyvin ravisuttavat seuraukset jopa itse lajille.
 
Ylös