Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

DFiaA

I told you so
Liittynyt
7.2.2001
Viestit
14430
Onnittelut Juskaselle :)

Onnen toivotus taitaisi olla myöhäistä kun sait jo sen :eek:
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
OoPee sanoi:
Kävin työpaikkalekurilla ja se ties kertoa (tosin olin jo ittekkin tämän kuuklella selvittänyt), että kyseessä on ulnaris-hermo, joka on jollaintapaa jumissa. Tuo hermo välittyy just noihin mun puutuneisiin alueisin elikkäs pikkurilliin ja nimettömän pikkurillin puoleiseen kylkeen. Nimettömästähän on tosiaan vain juuri se pikkurillinpuoleinen syrjä tunnoton, toiseen puoliskoon kulkee joku toinen hermo. Lekuri hieman veikkaili, että syy on aika simppeli: hiirellä työskennelläsäni lepää käsivarsi pöydän reunaa vasten ja juuri tämä käsivarteen kohdistuva paine saa aikaan sen, että ulnaris on jollaintapaa painautunut jumiin. Ehdotteli, että joko yritän käytän hiirtä vasurilla tahi pidän pientä tyynyä pöydän ja käsivarren välissä. Kirjoitti sitten varmuudenvuoksi lähetteen neurologille, kun pikkusen emmin, että uskaltaako tätä nyt ihan näin vaan tutkimatta jättää. Soitin neurologille ja sain ajan ensiviikon keskiviikoksi, kattotaan mitä se sanoo. Tässä vaiheessa ei ainakaan määräilty nappeja syötäväksi ja tuskinpa niistä nyt mitään apua oliskaan.

Jokatapauksessa kannattaa näköjään pikkusen pohtia sitä työergonomiaa ja miten sitä kättäkin tulee siinä pöydällä pidettyä. Vaikka turha kai tämmöstä on sanoa, koska me immeiset (itteni siis mukaanlukien) tupataan olemaan semmosia, että niin kauan kun ei mikään vaivaa, ei myöskään pidetä tarpeellisena asiaan millääntavoin huomiotakaan kiinnittää :eek:
Kävin sitten neurologilla, eipä siinä hirveesti tullu uutta esille paitti sen, että hermoratatutkimukseen ei kannata vielä mennä, koska tommoset painaumat sun muut näkyy siinä vasta aikaisintaan kuukauden kuluttua siitä, kun oireet alkavat. Kieltämättä on todettava, että vaiva on vähäisempi kuin viikko sitten, joten ehkäpä tää tästä ittestäänkin. Jokatapauksessa neurologi kirjoitti b-vitaamiinia (renegeroi hermorataa) ja käski tulla kuukauden kuluttua uudestaan, oli vaiva sitten ohitse tai ei.

Kyse siis on tosiaan siitä, että jollaintapaa toi ulnaris-hermo on painautunut ja siitä tuo vika aiheutuu. Todellinen vika on kyynärpäässä, mutta oireet tuntuvat pikkurillissä ja nimettömässä.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Kansallisooppera lomauttaa väkensä kahdeksi kuukaudeksi ja lisäksi irtisanotaan väkeä. Mitenkähän kestän tämän? :mad_old:
 

Micael

Micael
Liittynyt
24.5.2004
Viestit
17752
Sijainti
East of Eden
Lepän siitepölyä on ilmassa juuri näinä aikoina runsaasti ja se aiheuttaa hankaluuksia allergikoille. Itse kärsin suunnattomasti juuri lepän siitepölystä ja olo on kaikkea muuta kuin edes siedettävä, vettä tulee silmistä ja nenästä solkenaan.

Ollessani valvomassa valtakunnalsita fysiikan koetta, kysyi eräs oppilas, että itkeekö ope jostain syystä. ;) vastasin, että kokeiden vaikeuttahan minä, kuinka voittekaan ylipäätänsä selvitä siitä. :D
sanoin kuitenkin tunnin lopussa olevani allerginen siitepölylle ja siitä aiheutuvan silmien vetisyyden. En ollut ainoa, joka kävi sen jälkeen terveydenhoitajalta hakemassa helpotusta asiaan, jonossa kaikki tuntuivat kärsivän samoista oireista.
 

vermula

Well-known member
Liittynyt
1.2.2001
Viestit
12921
Tuolta kun katsoo kaupunkiin kilometrin päästä, on näky aivan siniharmaa. Outo saastepölylaskeuma.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Ihan pakko ottaa iltakahvin päälle pienet nokoset.
Tiedän, että se on jonkun mielestä typerää.
 

Micael

Micael
Liittynyt
24.5.2004
Viestit
17752
Sijainti
East of Eden
Etsinnöistäni huolimatta en ole onnistunut löytämään Ruupeni -toimituksen kirjallista tuotosta männä viikonlopun ajoista. :(

Onx toimitus lomalla vai voinko odotella sen saapuvaksi vielä huhtikuun aikana?
 

AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Micael sanoi:
Etsinnöistäni huolimatta en ole onnistunut löytämään Ruupeni -toimituksen kirjallista tuotosta männä viikonlopun ajoista. :(

Onx toimitus lomalla vai voinko odotella sen saapuvaksi vielä huhtikuun aikana?
Toimitus on uimassa. Odottelemme rantautumista.
 

AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Micael sanoi:
Päättelitkö siitä, että Skoda on rannalla.
Itse asiassa siitä taisi näkyä heikossa valaistuksessa vain vähän kattoa. Loput oli veden alla. Pimeydestä kantautui sadattelua.
 
Ylös