13.6
Kolme välipäivää urheilusta rankan viikonlopun merkeissä, johon ei liittynyt alkoholi kuin yhden siiderin verran. Oli tarkoitus palata vähän tiukemmin kuntoilun maailmaa, mutta oli univelkaa ja vaikka mitäs en verran, että lusmusin tänään koko päivän. Hiljakseen kävin puoltuntia kuitenkin juoksemassa, niin ei mee ainakaan haaste ihan pieleen.
Jonesin mainitsemat ylämäkijuoksut on kyllä yllättävän tehokkaita. Pari kuukautta sitten kävin mellonmäen portaita juoksemassa ylös. Noin minuutti ylös, ja ehkä joku 4-5 minuuttia alas. Oli kyllä perkeleen tehokasta ja mullakin näkyi tähtiä treenin lopussa, eikä meinannut kestää enään pystyssä alastullessa, kun ei jaksanut keskittyä liukkaalla pystyssä pysymiseen. Pitää ottaa lähiaikoina uusiksi.

Viimeksi muokattu: