29.6
2 h 8 minuutin pk-lenkki.
Sykealueeltaan kunnon peruskuntolenkki, vauhdin pystyin pitämään koko ajan todella reippaana. Ostin tänään juomapullovyön, jota kokeilin menestyksekkäästi. Ilmeisesti juomisella lenkin aikana on kuin onkin dramaattisen hyvä vaikutus, koko ajan jaksoi painaa kun n. 20 minuutin välein otti pari hörppyä, eikä viimeiselle puolelle tunnille tapahtunut hyytymisilmiötä, mikä ilman juomapulloa tuppas käymään parin tunnin lenkeillä.
Tälläisen juomapullovyön ostin hintaan 9 euroa.
Tälläistäkin katselin, mutta hintaa oli 29 euroa, joten päädyin tuohon halvempaan. Alussa huomasi, että mukana on pullollinen juomaa ja jokainen askel tuntui hyppäyksenä vyössä, mutta matkan kuluessa vyö hakeutui paikallensa, eikä sitä enää huomannutkaan lopulta. Pullo on hyvässä asennossa, koska on vinossa jakaen painon tasaisesti, ja on todella helppo ottaa ja laittaa takaisin. Tuo 0,75 litraa urheilujuomaa oli juuri sopiva kahen tunnin lenkille. Pientä hymähtelyä kyllä aiheutti kännykkätasku, pitääkö sellainen änkeä jopa urheiluun tarkoitettuun juomapullovyöhön. Loistava ostos, koska jo mukana tullut juomapullo maksaa kaupassa jo neljä euroa, joten eipä ollut pahan hintainen loppupeleissä.
Näyttääpi loistavalta tulevaa kolmetuntista ajatellen :thumbup: