31.6
30 minuuttia kevyttä juoksua, josta 15 minuuttia reppu täynnä safkaa. Perjantaille valmistautumista!
1.7
3 tunnin pk-lenkki, ja muutama minsa päälle!
Eli nytten tein sen kolmetuntisen jota Knoukkari suositteli. Ja oli se kaksi kertaa rankempi kuin kakstuntinen, aivan kuten Knoukkari kertoi! Ekat pari tuntia meni kevyehkön oloisesti, kahden tunnin kohdalla aattelinkin että kevyestihän toi viimeinen tunti menee. Mutta ei mennyt ei, vaan heti kohta siitä alkoi jalat hyytymään kokonaisvaltaisesti, varsinkin takareidet. 2 h 30 min kohdalla pysähdyin tyhjentämään purusta täyttyneen kengän, ja aiai kun oli vaikeeta siitä lähteä taas liikkkeelle, onneksi helpottui muutaman minsan kuluttua. Lopussa kuitenkin pystyi vetämään aika hyvää vauhtia vielä, joten täytyy olla tyytyväinen lenkin tulokseen. 1,5 litraa urheilujuomaa meni, eikä juomavyö haitannut ollenkaan. Arviolta ehkä 30 kilsaa metässä tuli juoksenneltua. Aika kuningasfiilikset nyt. Kuukauden päästä uudestaan.
:ahem: :thumbup: