Tuo presidenttien älykkyysosamääräselvitys on urbaanilegenda, jonka taustalla ei ole mitään todellista tutkimuslaitosta. En enää muista missä ko. listan tekijäksi mainittu tutkija oikein asusteli, mutta jotain Transylvaniaan viittaavaa siinä asuinpaikassa oli. Vaikka asia on paljastettu on juttu jäänyt elämään ja nousee tämän tästä uudestaan julkisuuteen Jo listan esittelyyn liittyi aikanaan vääriä tietoja, kuten että älykkyysosamääräselvityksiä oltaisiin tehty 1950-luvulta lähtien ja kuitenkin myös sellaisten presidenttien älykkyysosamääriä ilmoitettiin, jotka ovat olleet vallassa ennen selvitysten aloittamista. Nykyisen presidentin kohdalla argumentoitiin mm. sillä, ettei hän ole julkaissut yhtään omaa kirjaa, mikä ei sekään pidä paikkaansa.
Ilmeisesti listan elinvoiman taustalla on se, että se vastaan hyvin tiettyjen ihmisten ajatuksia. Itsekin erehdyin pitämään listaa aluksi aitona.