Categories
Uncategorized

Belgian GP-rata: mitä sinun tulee tietään, ennen kuin lyöt vetoa

Formula ykkösten kesätauko on kohta ohitse ja edessä on Belgian GP Spa-Francorchampsin moottoriradalla. Tässä artikkelissa listataan asioita, joita veikkaajan tulee tietää, ennen kuin hän lyö vetoa kisan tuloksista.

Mielenkiinto F1:siin pysyy korkealla

Formula ykkösten kausi 2022 on ollut tapahtumarikas, vaikka mestaruustaistelu ei olekaan yhtä tiukka kuin viime vuonna. Tästä huolimatta olemme nähneet monia hyviä kisoja ja vedonlyönti F1:sten tuloksista tuo oman mausteensa kisojen seuraamiseen. F1-sarjan mielenkiintoa ja monipuolisuutta lisää se, että kisoja ajetaan erilaisilla moottoriradoilla ympäri maailmaan, aina Monacon hitaalta katuradalta Monzan vauhdikkaalle radalle, jota joskus kutsutaan ”vauhdin temppeliksi”. Span rata on yksi legendaarisimmista radoista, ja kuljettajien kannalta yksi vaativimmista. Se onkin ollut yksi kuskien suosikeista Japanin Suzukan radan ohella. Siirrytään seuraavaksi katsomaan, että mitkä tekijät tekevät radasta erityisen ja mitä vedonlyöjän on syytä ottaa huomioon.

Span rata vaatii kuljettajalta rohkeutta

Yksi Span radan legendaarisimpia paikkoja on Raidillon – jota joskus virheellisesti kutsutaan Eau Rogue -nimellä – joka on yksi hurjimmista paikoista F1-sarjassa. Kyseessä on kovavauhtinen oikealle kääntyvä mutka, jonne kiihdytetään La Source -neulansilmästä. Kiihdytys vie kuljettajan alamäkeen, josta hän voi nähdä edessä kohoavan ylämäen. Sinne kuljettaja syöksyy kovalla, lähes 300 km/h:n vauhdilla.

Hyvin säädetyn auton ja rohkean kuljettajan yhdistelmä tarkoittaa sitä, että mutkan voi ajaa kaasu pohjassa. Mutka vie kuljettajan vatsanpohjaa kouraisten ylämäkeen ja sieltä Kemmelin pitkälle suoralle. Suoran päässä saattaa avautua hyvä ohituspaikka, mikäli edellä oleva auto on riittävän lähellä. Mika Häkkinen teki siellä yhden F1-historian huimimmista ohituksista Michael Schumacherista vuonna 2000. Veikkaajalle tämä tieto tarkoittaa sitä, että kannattaa panostaa rohkeudesta tunnettuun kuljettajaan, joka ajaa hyvää autoa.

Sää on kysymysmerkki

Span rata sijaitsee Ardennien vuoristossa, joten sää on iso kysymysmerkki. Yhden hetken auringonpaiste voi nopeasti vaihtua kaatosateeseen, joka sotkee kisan tai aika-ajon totaalisesti. Sään muutokset voivat olla hyvinkin nopeita Span alueella, ja tämä tuo oman mielenkiintonsa F1-viikonloppuun. Esimerkiksi voidaan mainita vuoden 1995 kisa, jossa Benettonilla ajanut Michael Schumacher nousi voittoon huonosta lähtöruudusta huolimatta. Sade sotki kisan kuviot ja Schumacherin onnistunut ajo sateessa tarkoitti sitä, että Williamsin Damon Hill jäi kakkoseksi. Schumacheria onkin kutsuttu Span kuninkaaksi, sillä hän voitti kisan urallaan peräti kuusi kertaa.

Veikkaajan kannalta tärkeää on siis ottaa huomioon muuttuvan sään mahdollisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että voi olla järkevää veikata kuljettajaa, joka on tunnettu siitä, että hallitsee sadekelin sekä myös ns. välikelin. Tällä tarkoitetaan sitä, että ajetaan radalla, joka on kuivumassa, mutta ei vielä sovellu kuivan kelin renkaille, tai päinvastoin. Tässä tilanteessa kuljettajalta vaaditaan kykyä aistia radan pito, sen kehittyminen sekä oivaltaa, että missä vaiheessa kuivan kelin/märän kelin renkaille siirtyminen kannattaa. Tämä on riskipeliä, mutta oikein ajoitetulla renkaidenvaihdolla on mahdollista nousta monia sijoituksia, vaikka auto ei olisikaan parhaasta päästä. Nyt jo eläköitynyt brittikuski Jenson Button oli aikanaan mestari aistimaan radan muutokset ja tekemään oikeita päätöksiä. Veikkaajan kannatta siis luottaa Spassa kuskiin, jolla on näyttöjä vastaavista päätöksistä.

Rata vaatii autolta paljon ja veikkaajan kannattaa ottaa se huomioon

Span rata on rata, joka vaatii myös autolta paljon. Moottorista on löydyttävä suoranopeutta radan pitkille suorille, mutta myös kaarrenopeudet ovat olennaisia. Rata on aivan erilainen kuin esimerkiksi Hungaroringin rata, joka on nopeuksiltaan hidas. Tämän kisan tuloksia ei siis kannata tuijottaa, sillä se ei kerro mitään Span voimasuhteista. Kannattaa siis luoda katsaus siihen, miten hyvin tallit ovat menestyneet radoilla, jotka vastaavat profiililtaan Span rataa.