Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Se voisi olla mahdollista että McLaren arvioi sateen riskin suureksi ja laittoi Heikin sadekelin taktiikalle, mutta arvioi sadekelin renkaiden kestävyyden yläkanttiin. Sen takia oli järkevää tulla suunniteltua aikaisemmin sisään, kun uudet renkaat olivat huomattavasti nopeammat. :dunno:
Heikki sanoi heti kisan jälkeen että renkaissa ei ollut mitään vikaa ennen varikkostoppia.
 
UsvaaPutkeen

Well-known member
Liittynyt
21.8.2008
Viestit
264
En laittaisi liikoja odotuksia vieläkään että Kovalainen olisi Hamiltonin kanssa yhtä nopea kuivalla kelillä. Hamilton vaan on niin uskomattoman nopea silloin kun kaikki toimii. Paljon lähempänä Hamiltonia se varmasti on kuin viime vuonna. Heikin luottamus autoon parantunut huimasti tulokaskaudesta. Nyt pitää vaan odotella että josko pian saadaan autosta niin paljon irti että voidaan puristaa miehestäkin ne viimeisetkin mehut. Viime kisa oli itselleni suuri helpotus. Se osoitti pitkästä aikaa että hermot ja taidot on kisavedoissakin kohdallaan ja varsinkin huonoissa olosuhteissa.
 
Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Olikos Hamiltonilla tällä kertaa jotain ekstraa autossa vai ajoiko vain nopeammin?
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Nopeusvertailua McLaren-kuljettajien välillä kauden 2009 harjoituksissa ja aika-ajoissa:

Australia:
Perjantain 1. harjoitus -- Heikki 1,589 sekuntia Lewisia nopeampi.
Perjantain 2. harjoitus -- Heikki 0,011 sekuntia Lewisia nopeampi.
Lauantain aamuharjoitus -- Heikki 0,062 sekuntia Lewisia nopeampi.
Aika-ajojen 1. osio -- Heikki 0,270 sekuntia Lewisia nopeampi.
Aika-ajojen 2. osio -- Lewis jätti väliin.

Malesia:
Perjantain 1. harjoitus -- Lewis 1,784 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Perjantain 2. harjoitus -- Heikki 0,118 sekuntia Lewisia nopeampi.
Lauantain aamuharjoitus -- Lewis 0,085 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Aika-ajojen 1. osio -- Heikki 0,257 sekuntia Lewisia nopeampi.
Aika-ajojen 2. osio -- Lewis 0,019 sekuntia Heikkiä nopeampi.

Kiina:
Perjantain 1. harjoitus -- Lewis 0,338 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Perjantain 2. harjoitus -- Heikki 0,267 sekuntia Lewisia nopeampi.
Lauantain aamuharjoitus -- Lewis 0,217 sekuntia Heikkiä nopeampi
Aika-ajojen 1. osio -- Lewis 0,870 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Aika-ajojen 2. osio -- Lewis 0,292 sekuntia Heikkiä nopeampi.

Bahrain:
Perjantain 1. harjoitus -- Lewis 0,855 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Perjantain 2. harjoitus -- Lewis 0,770 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Lauantain aamuharjoitus -- Lewis 0,503 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Aika-ajojen 1. osio -- Lewis 0,628 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Aika-ajojen 2. osio -- Lewis 0,365 sekuntia Heikkiä nopeampi.

Aiempien GP:den harjoituksissa ja aika-ajoissa Heikki ja Lewis ovat olleet kohtalaisen lähellä toisiaan, mutta Bahrainissa on Lewis ollut selkeästi niskan päällä koko viikonlopun. Autojen virityksissä saattaa tietysti olla eroja, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, että Hämis vain yksinkertaisesti saa McLarenin kulkemaan Bahrainin radalla vauhdikkaammin kuin Kovis. Joidenkin arvioiden mukaan Bahrainin rata sopii erityisen hyvin Lewisin ajotyyliin -- Lewisilla on kuulemma tapana jarruttaa mutkiin tultaessa myöhemmin kuin useimmat muut kuskit.

Heikillä on Bahrainissa "vaihteeksi" 26 kiloa painavampi auto kuin Lewisilla, joten Lewisin ensimmäiseen varikkokäyntiin asti (mahdollisesti kierroksella 13) Heikki ajelee ilmeisesti jo pelkästään isomman bensalastinsa takia noin sekunnin hitaampia kierroksia kuin Lewis. Seuraavat yhdeksän kierrosta eli Heikin varikkokäynnille asti (mahdollisesti kierroksella 22) Heikillä pitäisi olla Lewisia kevyempi auto, vaikkakin kuluneemmat renkaat. Sittenpä nähdään jatkuuko Lewisin Heikkiä kovempi vauhdinpito vielä kilpailussakin.

Täytyy vain toivoa, että kaikki kuskit selviävät ensimmäisestä mutkasta ehjinä eikä Koviskaan yritä kompensoida aika-ajojen pettymystään yliyrittämisellä, jolloin virheiden mahdollisuus lisääntyy.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Joidenkin arvioiden mukaan Bahrainin rata sopii erityisen hyvin Lewisin ajotyyliin -- Lewisilla on kuulemma tapana jarruttaa mutkiin tultaessa myöhemmin kuin useimmat muut kuskit.
Seuraa kahden markan ajotyylianalyysi... Väittäisin eron tulevan Barhainin useissa tiukkenevissa kaarteissa. Lewis tuntuu nauttivan siitä, että saa hyökätä sisään jarruilla, kun taas Kovalainen näyttää jopa korostetun varovaiselta - minusta ero näkyy ihan kuvissakin. Buttonin ja Heikin jarrutusta kymppimutkaan verrattiin aika-ajolähetyksessä ja Kovyn vauhti sisääntulossa oli merkittävästi hitaampi. Kyseessä olivat toki eri autot, mutta minun ymmärtääkseni tuollaisessa paikassa on voittopuolisesti kyse balanssista, ja siinä ei ole Kovalaisen mukaan ollut mitään ongelmia.
Heikillä on Bahrainissa "vaihteeksi" 26 kiloa painavampi auto kuin Lewisilla, joten Lewisin ensimmäiseen varikkokäyntiin asti (mahdollisesti kierroksella 13) Heikki ajelee ilmeisesti jo pelkästään isomman bensalastinsa takia noin sekunnin hitaampia kierroksia kuin Lewis. Seuraavat yhdeksän kierrosta eli Heikin varikkokäynnille asti (mahdollisesti kierroksella 22) Heikillä pitäisi olla Lewisia kevyempi auto, vaikkakin kuluneemmat renkaat. Sittenpä nähdään jatkuuko Lewisin Heikkiä kovempi vauhdinpito vielä kilpailussakin.
Tällä kertaa taktiikka on kyllä juuri oikea, sijalla 11 ei oikein muuta voi valita kuin suhteellisen raskaan kuorman. Nyt ei myöskään menty överiksi, joten auton ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikea.

Taktiikasta kritisoisin kyllä sitä, että Heikki laitettiin aika-ajon toisessa osassa viimeiseen vetoon niin varhain - rata olisi vielä parantunut. Kyse oli vain vajaasta kymmenyksestä, eikä olisi mitenkään ennen kuulumatonta, että se hävitään liian aikaisella kierroksella tuohon tyyliin.
 
UsvaaPutkeen

Well-known member
Liittynyt
21.8.2008
Viestit
264
Seuraa kahden markan ajotyylianalyysi... Väittäisin eron tulevan Barhainin useissa tiukkenevissa kaarteissa. Lewis tuntuu nauttivan siitä, että saa hyökätä sisään jarruilla, kun taas Kovalainen näyttää jopa korostetun varovaiselta - minusta ero näkyy ihan kuvissakin.
Tämä on ihan oikea analyysi. Miesten erot ajotyyleissä on juuri tuossa. Lewis ajaa pidempään kaasu pohjassa jarruttaa ja leikkaa jyrkemmin. Kovalainen suosii loivempaa tyyliä, kysymys ei ole varovaisuudesta vaan jouhevammasta tyylistä.
Tästä jouhevammasta tyylistä johtui viime kaudella se että kovalaisen enkaat menivät nopeasti ruvelle. Koska siinä renkaat on pidempään "käännöksessä" niin ne kuluivat viime vuoden autossa nopeammin.
 
Feretti

Well-known member
Liittynyt
3.7.2007
Viestit
678

Eikös Heikin jouhevampi ajotyyli säästä renkaita kuin taas Lewisin aggressiivinen ajotyyli on paljon kuluttavampi, kuten nähtiin aika-ajoissa Q2:ssa Lewis oli nopealla kierroksella ja renkaista loppu paras pito 10 mutkan kohdilla.
 
Viime vuoden autossa Heikin tyyli oli kuluttavampi. Siinä renkaat on pidemmän aikaa käännöksessä joten ne myös kuumenee pidemmän aikaa eli varmankin on koko ajan liian kuumat. Ei tämä minun teoria ole. McLaren tästä puhui koko vuoden.
 
Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Taktiikasta kritisoisin kyllä sitä, että Heikki laitettiin aika-ajon toisessa osassa viimeiseen vetoon niin varhain - rata olisi vielä parantunut. Kyse oli vain vajaasta kymmenyksestä, eikä olisi mitenkään ennen kuulumatonta, että se hävitään liian aikaisella kierroksella tuohon tyyliin.
Joo, jotenkin tuntuu ylivoimaisen vaikealta McLarenilta lähettää Heikki oikeaan aikaan radalle, Hamiltonilla kyllä tuntuu yleensä pelaavan ajoitukset. Joko Heikille jätetään liian vähän aikaa ja kaikki jää yhden viime hetken yrityksen varaan, tai sitten käydään liian aikaisin radalla sillä vikalla yrityksellä. Ihmettelin kyllä aika-ajossa kun aikaa kellossa taisi olla parikin minuuttia vielä jäljellä kun Heikki sai kierroksensa tehtyä. Siinähän olisi melkein ollut aikaa tehdä vielä yksi yritys, mutta just sen verran ettei olis kerennyt. Siinä sitten Hamiltoni kävi viime hetkillä tekemässä ajan, ja paransi puolella sekunnilla! Kyllä se rata paranee koko ajan. Heikillä kuitenkin jäi vain alle kymmenyksen päähän top 10-paikka, että olisi voinut olla juuri ratkaiseva rako.

Noista harjoitusvertailuista vielä sen verran, että eikö se juuri Kiinan kakkosharjoituksessa Heikki kokeillut sitä uutta etusiipeä, ja se jäi ainoaksi sessioksi Kiinassa (kuivalla) kun Heikki oli nopeampi. Ja nyt myös Bahrainissa Heikillä vanhempi siipi, ja yllätys yllätys hitaampi. Ihmettelen kyllä suuresti Heikin valintaa(?) jatkaa vanhalla siivellä, vaikka kuinka tuntuis "paremmalta".
 
Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki

Mulla on käynyt koko ajan mielessä ajatus, että näitä McLarenin uudistuksia saatetaan suunnitella vain Hämäläisen ajotyyliä silmällä pitäen. Jo viime viikolla Kiinassa Lewis tuntui olevan Heikin niskan päällä, kun McLaren oli saanut uudistukset käyttöön. Aikaisemminhan nämä kaverit tuntuivat olevan jotakuinkin tasaväkisiä..
 
Joo, kyllä se näin taitaa mennä.. Australiassa kun vielä katteli harjotuksia niin Hamiltonilla ei tuntunu pysyvän auto penkkojen välissä ei sitten millään, kun taas Heikillä kulki kun vettä vaan. Se olisi tainnut olla kahessa ekassa kisassa Heikin iskun paikka kun auto vielä sopi paremmin hanskaan, mutta pieleen meni.. nyt sitä sitten viilataan Hamiltonin pirssiksi, ja Heikillä alko vaikeudet. Noh, kausi on pitkä ja mitä vaan voi tapahtua. Saa nähdä miten käy kun jättipaketti tulee Espanjaan, käytännössä uusi auto.. kumman käteen se sopii ensin paremmin.
 
spessu

Well-known member
Liittynyt
15.2.2009
Viestit
379
Saa nähdä miten käy kun jättipaketti tulee Espanjaan, käytännössä uusi auto.. kumman käteen se sopii ensin paremmin.
Jos se Heikille sopii, niin kyllä se aika nopeasti rukataan Hamiltonille paremmaksi ;)

Jotenkin vaan uskomatonta, että suomalaisia kustaan urakalla silmiin tällä ja viime kaudella tallien puolelta. Kimin tapauksessa viittaan vain siihen, että autoa lähettiin selvästi kehittämään Massan suuntaan, kun ei auto hänelle sopinut alussa... ja vielä unohtamatta tämän kauden taktiikkamokia ja faktaa, ettei Kimiä näköjään kuunnella ollenkaan noissa rengasvalinnoissa.
 
Automenu

Well-known member
Liittynyt
2.11.2008
Viestit
2335
Heikki sanoi taas kisan jälkeen, että auto tuntuu ihan hyvältä mutta ei vaan pääse kovempaa. Missä siis vika?
 
Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Heikki sanoi taas kisan jälkeen, että auto tuntuu ihan hyvältä mutta ei vaan pääse kovempaa. Missä siis vika?
Olihan siinä Heikiltä huono startti, ja tippui 15:nneksi tai jotain... taisi nousta takaisin jo 11:ksi, kun sitten piti tulla varikolle liian aikaisin..

Taisi olla niin että Heikki oli koekaniinina Hamiltonille ja testasi kovemmat renkaat alussa, ja näin talli pystyi sanomaan Hamiltonille että kovempi rengas on kierroksella pari sekuntia hitaampi, taidetaanpa ottaa pehmee.

Sitten Heikki taisi tippua taas 17:ksi tai jotain.. nousi sieltä kuitenkin muutaman sijan 12:ksi, että ei se nyt ihan surkeesti sieltä katsoen mennyt..

Mutta kyllähän se kisa olisi ollut pilalla vaikka olisi startissa pitänytkin sijoituksensa, kun oli aivan väärät renkaat alussa.
 
jokaka

Well-known member
Liittynyt
24.8.2008
Viestit
53
Nopeusvertailua McLaren-kuljettajien välillä kauden 2009 harjoituksissa ja aika-ajoissa:

Australia:
Perjantain 1. harjoitus -- Heikki 1,589 sekuntia Lewisia nopeampi.
Perjantain 2. harjoitus -- Heikki 0,011 sekuntia Lewisia nopeampi.
Lauantain aamuharjoitus -- Heikki 0,062 sekuntia Lewisia nopeampi.
Aika-ajojen 1. osio -- Heikki 0,270 sekuntia Lewisia nopeampi.
Aika-ajojen 2. osio -- Lewis jätti väliin.

Malesia:
Perjantain 1. harjoitus -- Lewis 1,784 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Perjantain 2. harjoitus -- Heikki 0,118 sekuntia Lewisia nopeampi.
Lauantain aamuharjoitus -- Lewis 0,085 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Aika-ajojen 1. osio -- Heikki 0,257 sekuntia Lewisia nopeampi.
Aika-ajojen 2. osio -- Lewis 0,019 sekuntia Heikkiä nopeampi.

Kiina:
Perjantain 1. harjoitus -- Lewis 0,338 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Perjantain 2. harjoitus -- Heikki 0,267 sekuntia Lewisia nopeampi.
Lauantain aamuharjoitus -- Lewis 0,217 sekuntia Heikkiä nopeampi
Aika-ajojen 1. osio -- Lewis 0,870 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Aika-ajojen 2. osio -- Lewis 0,292 sekuntia Heikkiä nopeampi.

Bahrain:
Perjantain 1. harjoitus -- Lewis 0,855 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Perjantain 2. harjoitus -- Lewis 0,770 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Lauantain aamuharjoitus -- Lewis 0,503 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Aika-ajojen 1. osio -- Lewis 0,628 sekuntia Heikkiä nopeampi.
Aika-ajojen 2. osio -- Lewis 0,365 sekuntia Heikkiä nopeampi.

Aiempien GP:den harjoituksissa ja aika-ajoissa Heikki ja Lewis ovat olleet kohtalaisen lähellä toisiaan, mutta Bahrainissa on Lewis ollut selkeästi niskan päällä koko viikonlopun. Autojen virityksissä saattaa tietysti olla eroja, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, että Hämis vain yksinkertaisesti saa McLarenin kulkemaan Bahrainin radalla vauhdikkaammin kuin Kovis. Joidenkin arvioiden mukaan Bahrainin rata sopii erityisen hyvin Lewisin ajotyyliin -- Lewisilla on kuulemma tapana jarruttaa mutkiin tultaessa myöhemmin kuin useimmat muut kuskit.

Heikillä on Bahrainissa "vaihteeksi" 26 kiloa painavampi auto kuin Lewisilla, joten Lewisin ensimmäiseen varikkokäyntiin asti (mahdollisesti kierroksella 13) Heikki ajelee ilmeisesti jo pelkästään isomman bensalastinsa takia noin sekunnin hitaampia kierroksia kuin Lewis. Seuraavat yhdeksän kierrosta eli Heikin varikkokäynnille asti (mahdollisesti kierroksella 22) Heikillä pitäisi olla Lewisia kevyempi auto, vaikkakin kuluneemmat renkaat. Sittenpä nähdään jatkuuko Lewisin Heikkiä kovempi vauhdinpito vielä kilpailussakin.

Täytyy vain toivoa, että kaikki kuskit selviävät ensimmäisestä mutkasta ehjinä eikä Koviskaan yritä kompensoida aika-ajojen pettymystään yliyrittämisellä, jolloin virheiden mahdollisuus lisääntyy.
Hyvä aikavertailu!
Kauden alussa pysyi hyvin KOP:n kyydissä ja edelläkin, mutta tänä viikonloppuna jäi pelottavan paljon.
Pakkorako alkaa olla vauhdin löytymiseen.
 
Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Ei mennyt tänään aivan kisa putkeen :nope:. Vauhti tuntuu kadonneen Kovalaiselta täysin ja tuolla autolla pitäisi olla tappelemassa kohtuullisista pisteistä. Olikohan se varmasti Kovalainen ekassa mutkassa, joka osui toiseen autoon ja palasia lensi?

Jos vanhat merkit pitää paikkansa, niin tässä topicissa syntyy vielä maatajärisyttävä jarna. Sitä odotellessa :alppu:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös