Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Domenicalilta pyydettiin suoralta kädeltä virallista vahvistusta siitä että Kimi ajaa Ferrarilla ensi kaudella. Tämä MTV'n lausunto levisi päivässä ympäri maailman ja kukaan ei kysellyt sitä että onkohan Domenicalilla edes valta antaa 'virallista' lausuntoa.
Samaa minäkin ihmettelin kohta, kun maikkari julkaisi "kohukysymyksensä". Domenicalilla sitäpaitsi tuskin on sanan sijaa kuskivalintoihin, vaan lopulliset päätökset on Montezemolon käsissä.
Muutenkin tuosta haastattelusta saatiin aikaiseksi suhteeton kohu, ihan syyttä mielestäni.

Hyvää tekstiä Nicolelta! :thumbup:
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3504
Sijainti
JKL
Ei sillä ole merkitystä mitä Alonso on aiemmin tehnyt jos/kun hän Ferrarille menee, mikäli hän pystyy kisoja voittamaan. Tifosoilla on kyky unohtaa menneet jos voittoja tulee. Esimerkkinä Schumi. Olin katsomassa Monzassa 1995 kun Schumi ajoi Benettonilla, Alesi ja Berger olivat Ferrarilla. Paikallisten suhtautuminen Schumiin oli äärimmäisen vihamielinen. Kukaan jonka kanssa puhuin, ei voinut sietää tuota "ylimielistä paskiaista". Schumin keskeytystä juhlitiin enemmän kuin Herbertin voittoa. Sanoinkin Schumin Ferrari siirron tultua julki että ei tule kestämään kovin kauaa. Perusteena omat kokemukset paikanpäältä. Kuinka väärässä sitä sitten olinkaan...
 

retypeNick

Iltalehti kunniaan
Liittynyt
27.7.2007
Viestit
2009
Sijainti
Helsinki, Finland
Mene ja tiedä? Uskoisin että media manipuloi suuriakin joukkoja...
Siinä olet täysin oikeassa. Media alitajuisesti/tajuisesti vaikuttaa _todella, todella_ vahvasti massoihin. Ja massat vaikuttavat päätöksiin.

Viimeisimpiä ja helpoimpia esimerkkejä voi hakea "audi-miehestä". Yksi moka mediassa ja monoa tuli välittömästi, vaikka asian olisi voinut ehkä pistää väärinymmärretyn vitsin piikkiin... mutta eipä mennyt.
 

M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
Kiitos M. Webber. Saako kysyä yhtä asiaa....? Kirjoitteletko planetilla aktiivisesti ja tunnetaanko me toisemme siellä?

Oli pakko kysyä :eek:
En kirjoita, seurailen vain. Seuraan n. 4-5 ulkomaan foorumia ja aika ei riitä oikein syvempään osallistumiseen. Minusta on mukava seurata mitä muualla kirjoitellaan, niin saa vähän perspektiiviä asioihin. Ja löytää hyviä linkkejä artikkeleihin, mitä täältä ei välttämättä saa. Atlasta olen eniten seurannut, mutta harmittavaa, että nimimerkki AFCA ei sinne enää postaa. Siitä on muutenkin tullut aikamoinen trollaajien valtakunta..:(
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Mene ja tiedä? Uskoisin että media manipuloi suuriakin joukkoja, eihän se ole mikään uusi asia ja Ferrarille tifosot ovat tärkeitä. [--]
Vastatakseni kysymykseesi kyllä kaikki liikuttaa jollakin tapaa. Italialaisten mielestä he omistavat Ferrarin ja Ferrarin on pakko ottaa heidätkin huomioon ainakin jollakin tapaa.
Ei ihme, että Ferraria johdetaan niin huonosti, jos siellä asioista päättävätkin fanit. :D
Tämä MTV'n lausunto levisi päivässä ympäri maailman ja kukaan ei kysellyt sitä että onkohan Domenicalilla edes valta antaa 'virallista' lausuntoa. Sitä virallista nimenomaan pyydettiin. Kuitenkin media väänsi taas uuden jutun tästä.
Siis onko tallipäällikön lausunto riittävän virallinen? Tallipäällikkö edustaa tiimiä ja Domenicalin lausunnoilla on sama painoarvo kuin Whitmarshin, Briatoren tai Hornerin. Jos ei tallipäällikkökään ole riittävän virallinen taho, niin kuka sitten on?
Massan lausunnot kertovat kyllä sitä kieltä että hän ei missään nimessä suostu kakkoseksi enää. Nyt kun Schumilla on sopimus niin miten luulet Alonson keräävän joukot tiimissä hänen ympärilleen? Schumi on avoimesti Massan kannattaja.
Kyllä se Schumi sieltä ulos saadaan jos halutaan ja on tarvis. Johan sopimuksen jatkoa nytkin mietittiin. Schumi on kuitenkin Ferrarilla töissä eikä päin vastoin, joten ei hän johda tallin sisäistä toimintaa.
Ferrarilta sanottiin että Kimi antaa parempaa palautetta kuin Schumi aikoinaan. Onko varaa lempata sellainen mies pois?
En usko lemppaukseen, mutta vertaus Schumiin ei ole olennainen, vaan verrata pitäisi tietysti mahdolliseen korvaajaan. En tosin usko että kuskeja pelkän testipalautteen vuoksi on ennenkään pois potkittu tai palkattu (paitsi testikuskeja).
Tifosoilla on pari muutakin seikkaa miksi eivät niele Alonsoa noin vain. Mestaruusvuodet ja vakoilujupakka missä kundi käytti Ferrarin tietoja hyväkseen. Näitä ei niin vain unohdeta. Silloin hyökkäys oli Ferraria vastaan, ei kuskeja. Asia on siis täysin erilainen.
Todellinen syyllinen ja luopio oli Stepney, joka vuosi ne tiedot kilpailijalle. Alonson rooli oli varsin vähäinen. Fanit ovat tietysti riemastuttavan epäloogisia, mutta Alonsolla ei olisi halutessaankaan ollut mahdolisuutta kieltää Ferraritietojen käyttöä tai edes välttämättä tietoa kaikesta että onko käytetty vai ei. Niistä rengaskaasuistahan se de la Rosan kanssa taisi viestitellä, mutta kuinka paljon muuten tiesi?.

Hyvin suomifanitkin unohtivat "vilpillisen Ferrarin" kun sinne siirtyi suomipoika. Pari voittoa, niin Italia rakastaisi Alonsoa.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13754
Pari voittoa, niin Italia rakastaisi Alonsoa.
Lienee täysin totta. 1995 taisi Monzassa olla joku lakana tekstillä "1 Alesi vastaa 100 Schumacheria" Sitten Schumacher ryhtyikin takomaan voittoja Ferrarille...
 

Nicole

Well-known member
Liittynyt
15.6.2008
Viestit
744
Ei sillä ole merkitystä mitä Alonso on aiemmin tehnyt jos/kun hän Ferrarille menee, mikäli hän pystyy kisoja voittamaan. Tifosoilla on kyky unohtaa menneet jos voittoja tulee. Esimerkkinä Schumi. Olin katsomassa Monzassa 1995 kun Schumi ajoi Benettonilla, Alesi ja Berger olivat Ferrarilla. Paikallisten suhtautuminen Schumiin oli äärimmäisen vihamielinen. Kukaan jonka kanssa puhuin, ei voinut sietää tuota "ylimielistä paskiaista". Schumin keskeytystä juhlitiin enemmän kuin Herbertin voittoa. Sanoinkin Schumin Ferrari siirron tultua julki että ei tule kestämään kovin kauaa. Perusteena omat kokemukset paikanpäältä. Kuinka väärässä sitä sitten olinkaan...
Sitten täytyy vain toivoa että jos Alonso menee Ferrarille niin hän alkaa voittamaan samantien ;)
 

Nicole

Well-known member
Liittynyt
15.6.2008
Viestit
744
Siinä olet täysin oikeassa. Media alitajuisesti/tajuisesti vaikuttaa _todella, todella_ vahvasti massoihin. Ja massat vaikuttavat päätöksiin.

Viimeisimpiä ja helpoimpia esimerkkejä voi hakea "audi-miehestä". Yksi moka mediassa ja monoa tuli välittömästi, vaikka asian olisi voinut ehkä pistää väärinymmärretyn vitsin piikkiin... mutta eipä mennyt.
Sori, en muista tätä audi-miestä, voitko kertoa mistä oli kyse, retypeNick?

Mutta mediasta vielä, onhan media saanut kammettua ministerinkin pois palliltaan ;)
 

Nicole

Well-known member
Liittynyt
15.6.2008
Viestit
744
En kirjoita, seurailen vain. Seuraan n. 4-5 ulkomaan foorumia ja aika ei riitä oikein syvempään osallistumiseen. Minusta on mukava seurata mitä muualla kirjoitellaan, niin saa vähän perspektiiviä asioihin. Ja löytää hyviä linkkejä artikkeleihin, mitä täältä ei välttämättä saa. Atlasta olen eniten seurannut, mutta harmittavaa, että nimimerkki AFCA ei sinne enää postaa. Siitä on muutenkin tullut aikamoinen trollaajien valtakunta..:(
Kiitos, M.Webber ;)

Onko AFCA lähtenyt Atlakselta? Harmi koska hän käänsi italialaisia juttuja tosi paljon :(

Planetin Seanspeed bannattiin joku aika sitten ja hän huseeraa nyt Atlaksella - luultavasti tehnyt siitä jo oman valtakuntansa :D
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Ei ihme, että Ferraria johdetaan niin huonosti, jos siellä asioista päättävätkin fanit. :D
Tahallasi ymmärrät väärin, koska esitettiin mielipide, että fanit vaikuttavat päättäjiin kiihkeällä mielipiteellään ja kannanotoillaan. Et voi kumota toisen väitettä vastaamalla johonkin muuhun, kuin kommentoimaasi mielipiteeseen. Lue huolellisemmin sisältö - tai takemmin ottaen kunnioita sitä.

Siis onko tallipäällikön lausunto riittävän virallinen? Tallipäällikkö edustaa tiimiä ja Domenicalin lausunnoilla on sama painoarvo kuin Whitmarshin, Briatoren tai Hornerin. Jos ei tallipäällikkökään ole riittävän virallinen taho, niin kuka sitten on?
Sama jatkuu. Väite tai mielipide kertoi mahdollisuudesta, että Domella ei ole lupa kertoa kuin nyt voimassaolevista sopimuksista. Erittäin uskottava näkökanta. Sinä vastaat, onko Dome virallinen taho - kukaan ei keskustellut siitä.

Kyllä se Schumi sieltä ulos saadaan jos halutaan ja on tarvis. Johan sopimuksen jatkoa nytkin mietittiin. Schumi on kuitenkin Ferrarilla töissä eikä päin vastoin, joten ei hän johda tallin sisäistä toimintaa.
No et johda sinäkään, joten et voi tietää onko schumi kuinka helposti esim uuden kuskin sieltä pois savustettavissa. Olen minäkin taipuvainen veikkaamaan, ettei helppoa ole vaikka Schumi toista kuskia liputtaisikin.

En usko lemppaukseen, mutta vertaus Schumiin ei ole olennainen, vaan verrata pitäisi tietysti mahdolliseen korvaajaan. En tosin usko että kuskeja pelkän testipalautteen vuoksi on ennenkään pois potkittu tai palkattu (paitsi testikuskeja).
No tässä oltii kaikki samaa mieltä. Paitsi, että vertaus on tehty nimenomaan Ferrarin ikoniin - Schumiin. Silloin tämän palautteen lainaaminen on nimenomaan olennaista ja siinä vertailussa Kimi pärjää hyvin. Se on siis Kimille ansioksi ja kenelle tahansa uudelle kuskille korkea rima.

Todellinen syyllinen ja luopio oli Stepney, joka vuosi ne tiedot kilpailijalle. Alonson rooli oli varsin vähäinen. Fanit ovat tietysti riemastuttavan epäloogisia, mutta Alonsolla ei olisi halutessaankaan ollut mahdolisuutta kieltää Ferraritietojen käyttöä tai edes välttämättä tietoa kaikesta että onko käytetty vai ei. Niistä rengaskaasuistahan se de la Rosan kanssa taisi viestitellä, mutta kuinka paljon muuten tiesi?.
Fanithan suhtautuvat silloin nimenomaan Alonsoon, joka saataa muistuttaa heitä vilpillisestä käytöksestä - oli Alonson rooli sitten kuinka pieni tahansa. Julkisuuden rooli hänellä kuitenkin on iso.

Hyvin suomifanitkin unohtivat "vilpillisen Ferrarin" kun sinne siirtyi suomipoika. Pari voittoa, niin Italia rakastaisi Alonsoa.
Vilpillinen Ferrari on nyt kaukana Schumin aikojen ketkuiluista. Alonso ainakin edustaa jälleen tätä vilpillistä ajatusmaailmaa.

Kyllähän näistä voi väitellä, vaihtaa mielipiteitä. Mutta, että vasta-argumenttina käyttää tahallaan jotakin muuta, kuin mistä on edes keskusteltu lopettaa Webs ajatustenvaihdon siihen. Halpa tapa päteä.
 
Viimeksi muokattu:

Nicole

Well-known member
Liittynyt
15.6.2008
Viestit
744
Ei ihme, että Ferraria johdetaan niin huonosti, jos siellä asioista päättävätkin fanit. :D
Onpa hauska vitsi :rolleyes:


Siis onko tallipäällikön lausunto riittävän virallinen? Tallipäällikkö edustaa tiimiä ja Domenicalin lausunnoilla on sama painoarvo kuin Whitmarshin, Briatoren tai Hornerin. Jos ei tallipäällikkökään ole riittävän virallinen taho, niin kuka sitten on?
Mene ja tiedä mutta Monty siellä yleensä antaa viralliset lausunnot, ei SD joka taitaa olla vähän 'sivussa' johtoportaasta. Oli senkaltaista sählinkiä strategioiden kanssa missä ilmeisesti antoi muiden päättää. Tämä siis Ferrarilla. Jean Todt oli toista maata ja hänellä oli enemmän arvovaltaa ymmärtääkseni.

Kyllä se Schumi sieltä ulos saadaan jos halutaan ja on tarvis. Johan sopimuksen jatkoa nytkin mietittiin. Schumi on kuitenkin Ferrarilla töissä eikä päin vastoin, joten ei hän johda tallin sisäistä toimintaa.
Sopimushan jo jatkettiin kolmella vuodella viime viikolla. Eiköhän Schumilla ole ihan yhtä hyvät ja lämpivät välit varikon inssien kanssa kuin ennenkin. Mutta kaikki on tietty mahdollista....

Todellinen syyllinen ja luopio oli Stepney, joka vuosi ne tiedot kilpailijalle. Alonson rooli oli varsin vähäinen. Fanit ovat tietysti riemastuttavan epäloogisia, mutta Alonsolla ei olisi halutessaankaan ollut mahdolisuutta kieltää Ferraritietojen käyttöä tai edes välttämättä tietoa kaikesta että onko käytetty vai ei. Niistä rengaskaasuistahan se de la Rosan kanssa taisi viestitellä, mutta kuinka paljon muuten tiesi?.

Hyvin suomifanitkin unohtivat "vilpillisen Ferrarin" kun sinne siirtyi suomipoika. Pari voittoa, niin Italia rakastaisi Alonsoa.
Alonso kehitti autoa aika innokkaasti käyttäen tietoja hyväkseen, kyseli kaikkea mahdollista jne.

Kummasti vaan jokaiseen paikka minne Alonso menee niin tule gate-skandaali ;)

En voi tietenkään puhua kaikista suomi-faneista mutta itse olin järkyttynyt kun Kimi meni Ferrarille. Pelkäsin että Kimi pistetään sinne ykköseksi eikä ole reilun pelin meininkiä. Sitten osoittautuikin että talli jonka Kimi jätti jäi kiinni vakoilusta. Kiitin Luojaa siitä että Kimi oli toisessa tallissa ;)
 
Viimeksi muokattu:

retypeNick

Iltalehti kunniaan
Liittynyt
27.7.2007
Viestit
2009
Sijainti
Helsinki, Finland
Sori, en muista tätä audi-miestä, voitko kertoa mistä oli kyse, retypeNick?

Mutta mediasta vielä, onhan media saanut kammettua ministerinkin pois palliltaan ;)
Ihan viittaus vain äskettäin Audin suomen myyntipäälikön eroon, kun hän oli heittänyt kovinkin sovinistisia näkemyksiä naisten roolista erään lehden haastattelussa. Asia johti mielettömään mediarumbaan ja hänen eroonsa.
 

kessel

Well-known member
Liittynyt
13.1.2001
Viestit
1575
Sijainti
Tampere
Mikään ei viittaa siihen, että Kimi olisi ottanut tallin sisällä vahvaa johtajan roolia. Fisichellakin ihmetteli Kimin sulkeutuneisuutta. Alonso olisi eri maata.
Haetaanko tässä nyt sellaista johtopäätelmää että mitä avoimempi persoona, mitä enemmän jaksaa piestä suutaan ja mitä enemmän kädet heiluvat kommunikoitaessa niin sitä todennäköisemmin omaat vahvan johtajan roolin?
 

Torres

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
2011
Haetaanko tässä nyt sellaista johtopäätelmää että mitä avoimempi persoona, mitä enemmän jaksaa piestä suutaan ja mitä enemmän kädet heiluvat kommunikoitaessa niin sitä todennäköisemmin omaat vahvan johtajan roolin?
Niinpä. Kaikki Kimin kanssa läheisesti työskennelleet ovat kiitelleet Kimin yhteistyökykyjä esim. mekaanikkojen kanssa. Paskanko sillä on väliä, miltä se näyttää jonkun ulkopuolisen silmään.
 

öö ruz

Speed for ever
Liittynyt
28.12.2002
Viestit
4296
Monzan katsomoissa ei jäänyt epäselväksi kuka oli suurin suosikki. Ja offina vielä se että fisicolle tifosot jopa buuasi.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Tahallasi ymmärrät väärin
Hymiö = vitsi = älä ota vakavasti.
Sama jatkuu. Väite tai mielipide kertoi mahdollisuudesta, että Domella ei ole lupa kertoa kuin nyt voimassaolevista sopimuksista.
Siinä mihin vastasin kyllä arveltiin onko Domenicalilla valta antaa 'virallista' lausuntoa. Siis valta, ei lupa.
et voi tietää onko schumi kuinka helposti esim uuden kuskin sieltä pois savustettavissa.
Ei uuden kuskin, vaan Ferrarin. Schumin sopimus on määräaikainen, joten viimeistään sen päättyessä miehestä on helppo päästä eroon. Ja jo sitä ennen voidaan yksinkertaisesti jättää kutsumatta kisoihin, Maranelloon tai muihin pippaloihin.
 

DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Kimi on mielestäni tosi vahva johtaja vai voiko kukaan väittää vastaan? Katsokaa nyt miten vie tiimiä yksin eteenpäin - johtajan ominaisuuksiin ei välttämättä kuulu ylläpito median kanssa yms. seikat - kyllä Kimi toimii tällä hetkellä johtajana uskollisena omalle tyylilleen - tifosotkin alkavat jo ymmärtää asian.

Muistelen Todtin kertoneen että Michaelilla oli huono itsetunto ja häntä piti paapoa ja tukea koko ajan. Kimi taas näyttää pärjäävän hyvin ilman paapomista.

Kimin virhe on saattanut olla kritisoiminen ja vaatiminen, jos SD ja MS on sitä mieltä että Massa on ykkönen niin ei siinä paljon auta kritisoida. Toivon vain että eivät nyt ala tehdä Fisicosta ykköstä Massan takia vaan antavat Kimin painaa täysillä - ja täydellä tuella.
Kaikella kunnioituksella mutta en ole kanssasi samaa mieltä oikein mistään :)
Kimi on nimenomaan kuljettaja joka haluaa vain ajaa, kaikki muu toiminta on turhaa, onhan hän sen itsekin sanonut. Hän on äärimmäisen lahjakas ja ajaa autoa sen maksimirajoilla mutta mikään äänekäs teamleaderi hän ei todellakaan ole, siitä ei ole minkäänlaisia todisteita ja myös Montezemolon lausunnot, "aina sanoo ok" viittaavat tähän. Mies hyppää autoon, ajaa sen paalulle ja lähtee meneen.... En myöskään usko että Kimi olisi mitenkään erityisen kriittinen tai vaativa tiimissä, nimittäin muuten kaudella 2007 olisi tallikaveria syrjitty heti kauden alussa oikein kunnolla, näinhän tehtiin Schumin aikana. Todtin aikana Kimin asema tiimissä oli vahva mutta ilmeisesti hän ei halunnut Massan sen kummemmin pelaavan hänen pussiinsa.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Haetaanko tässä nyt sellaista johtopäätelmää että mitä avoimempi persoona, mitä enemmän jaksaa piestä suutaan ja mitä enemmän kädet heiluvat kommunikoitaessa niin sitä todennäköisemmin omaat vahvan johtajan roolin?
Ei.
Niinpä. Kaikki Kimin kanssa läheisesti työskennelleet ovat kiitelleet Kimin yhteistyökykyjä esim. mekaanikkojen kanssa. Paskanko sillä on väliä, miltä se näyttää jonkun ulkopuolisen silmään.
Niin, ryhmässä voi olla vaikka kaikki hyvin yhteistyökykyisiä, mutta ei välttämättä kaikki ota - eikä tietenkään voikaan ottaa - johtajan roolia.

Ei sillä tosiaankaan ole mitään väliä miltä se ulkopuolisen silmään näyttää. Mutta siitä huolimatta mikään ei viittaa siihen, että Kimi olisi ottanut johtajan roolia. Schumin johtajan roolista on paljon vähemmän epäilyjä.

Tämä siis ei ole kritiikkiä Kimiä kohtaan, vaan pelkästään toteamus. Se on Kimin tyyli ja hyvä niin. Mutta kun tuo oli kommentti nimenomaan Massan aseman muuttumiseen, mikäli Alonso tulisi Ferrarille, niin siihen tuolla erolla Kimin ja Alonson toimintatavoissa voi olla merkitystä. Mutta eipä Kimi siitä mitään välittäisi, hänhän olisi jo muualla.
 
Viimeksi muokattu:

Peter

Svedu
Liittynyt
14.8.2008
Viestit
387
Monzan katsomoissa ei jäänyt epäselväksi kuka oli suurin suosikki. Ja offina vielä se että fisicolle tifosot jopa buuasi.
Totta kai buuasivat, kun hän "petti" heidät. Voittoahan kaikki häneltä siellä suunnalla odotti :rolleyes:

Ja Massasta ei tule kakkosta jos joku Alonso sinne talliin menee. Massasta tulee ykkönen Alonson tiedoilla. hihihiiii
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös