F1-kuljettajien palkkakehitys

[CCMK]

Laitetaan seuraavaksi joitakin vanhoja eri tallien tilanteita palkkojen suhteen eri kausilta. Ensimmäiseksi aloitetaan Onyxista joka muuttui ennen kautta 1990 Monteverdiksi omistajan eli Peter Monteverdin mukaan. Nimi toki virallistui vasta Saksan kisan aikoihin, mutta henkilökunnallisesti talli oli jo alkuvuoden 1990 jälkeen melkein yhtä kuin Monteverdi.

Jo alun jälkeen puolet koko tallin henkilökunnasta erosi. Vielä vuoden 1989 lopussa kautta 1990 ajatellen tilanne ei näyttänyt vielä niin pahalta vaikka budjetti oli pieni. Tässä kuitenkin oletettuja palkkoja ja maksuja kaudelle 1990 Onyxilta:

Stefan Johansson: Halusi 6 miljoonaa markkaa kaudelle, mutta jo kauden 1989 palkan saannissa oli ollut vaikeuksia. Lopulta Adelaidessa Jean-Pierre van Rossem oli maksanut koko hänen kausirahansa salkkusopimuksella. Lisäksi keskusteltiin hänen palkkansa alennuksesta 4,8 miljoonaan markkaan.

Palkan lisäksi Johansson oli velvoitettu maksamaan kauden ajoista 16 miljoonaa markkaa. Lopulta kilpailukaudella Johansson maksoi vain 2 miljoonaa markkaa ja häipyi tallista kesken kauden. Luonnollisesti hän jäi myös palkatta. Jo kauden 1990 alussa hänet olisi korvattu Gregor Foitekilla, mutta ikävän Brabhamin sopimuksen aiheuttaman sotkun myötä Johansson sai ajaa vielä kaksi kisaa tallissa.

Johansson olisi saanut kilpailun voitosta 1,5 miljoonaa markkaa ja mestaruudesta 3 miljoonaa markkaa.

JJ Lehto: Valmistautui maksamaan 16 miljoonaa markkaa kaudelle. Lisäksi keskusteli myös palkasta tallissa. JJ vaati 4,2 miljoonaa markkaa kaudelta, mutta tallin mielestä JJ:n vaatimus saisi olla korkeintaan 3 miljoonaa markkaa ja mieluusti vähemmän.

Marlboro maksoi lopulta JJ:lle minimipalkkion kaudelta vaikka tallin puolelta JJ jäi ilman rahaa. JJ onnistui neuvottelemaan samat bonusehdot kuin Johanssonille annettavat edut. JJ maksoi lopulta kilpailukaudella 10 miljoonaa markkaa ja jäi ilman rahaa tallilta.

Gregor Foitek: Tallin uusi testikuljettaja ja myöhempi kilpailukuljettaja joutui ongelmiin jo Brabhamin kanssa tekemän ongelmasopimuksen myötä. Testikuljettajana Onyxilla maksoi 9 miljoonaa markkaa testeistään ja myöhemmin kilpailukuljettajana ensin 2 miljoonaa markkaa Brabhamille ja Onyxille 7 miljoonaa markkaa.

 

[CCMK]

Fondmetalilla ei kausi 1991 sujunut kovin hyvin. Kauden lopulla ja ajatellen kautta 1992 talli ajatteli laajentua kahden auton talliksi. Alunperin talli oli ajatellut kuljettajikseen Gabriele Tarquinia ja aiemmin tallista ulospotkittua Olivier Grouillardia.

Grouillardin asenneongelma, tulehtuneet välit tallin kanssa ja maksurahan vähäisyys palkkavaatimuksen ohella muuttivat lopulta kuitenkin Gabriele Rumin mielen ja Grouillard sai etsiä paikkansa muualta. Tässä kuitenkin oletettuja palkkoja ja maksuja kaudelle 1992:

Gabriele Tarquini: Vaati itselleen 4,8 miljoonan markan palkkaa itselleen. Lopulta hän sai kaudelta vain 3,5 miljoonaa markkaa ja joutui maksamaan 30 miljoonaa markkaa talliin. Voitosta hän olisi saanut 1,5 miljoonaa markkaa ja mestaruudesta 3 miljoonaa markkaa.

Olivier Grouillard: Vaati itselleen 3 miljoonan markan palkkaa. Tallin johto ei suostunut vaatimuksiin ja kun Grouillard kieltäytyi tuomasta 18 miljoonaa markkaa talliin niin Grouillard sai etsiä paikkansa muualta. Grouillardille talli oli kuitenkin halukas maksamaan samat bonusedut kuin Tarquinille.

Andrea Chiesa: Alkuperäinen tallin uusi testikuljettaja pääsi kisakuskiksi Grouillardin neuvottelujen epäonnistuttua. Valinta oli yllätys monille. Chiesa maksoi kuitenkin kausien 1991-1992 talvikauden testeistä talliin 3 miljoonaa markkaa ja kilpailukaudella vielä 16 miljoonaa markkaa ennen ulospotkaisua onnettomien suoritusten jälkeen.

 

[CCMK]

Mennään sitten hieman ajassa taaksepäin kauden 1983 talvikauden tapahtumiin. Osellalla oli pula rahasta ja kuljettajista. Kauden 1982 lopulla ennen Las Vegasin kilpailua ja myöhemmin kauden 1982 loppupuolella kauden jälkeen talli oli neuvotellut Alfa Romeon turbokoneista ja lisäksi neuvotteli Jean-Pierre Jarierin kanssa sopimuksesta. Lopulta sopimusta ei tullut.

Maksukuskeja Osellalla oli tarjolla armeijaksi saakka. Lopulta monikaan ei ollut kuitenkaan halukas maksamaan Osellan vaatimia kausirahoja. Tässä kuitenkin oletettuja maksuja kaudelle 1983:

Jean-Pierre Jarier: Halusi kausipalkaksi vähintään 50 000 dollaria jatkosta tallissa. Enzo Osella ei suostunut siihen. Ja mikäli suostuisi niin Jarierin olisi pitänyt tuoda talliin 7,2 miljoonaa markkaa kauden ajoista. Se olisi tehnyt Jarierista ennätysmaksukuljettajan lajiin. Chico Serrakaan ei ollut maksanut noin paljon kausiajosta.

Osella suostui kuitenkin alustavasti maksamaan mahtavan bonuksen myös Jarierin voitosta ja mahdollisesta mestaruudesta. Voitosta olisi tullut 3 miljoonaa markkaa ja mestaruudesta 4,5 miljoonaa markkaa. Ikävä kyllä Osella ei nähnyt Jarierin kyllästymistä ajoissa ja Las Vegasin kolarin jälkeen Jarierilla keitti yli ja hän jätti kylmästi tallin.

Kausi 1983 meni Jarierilla Ligierillä loistopalkkaa nauttien, mutta surkeat suoritukset saivat Guy Ligierin korvaamaan hänet kaudeksi 1984 toisella kuljettajalla. Lisäksi Enzon vastaus Osellan paikasta Jarierille kaudeksi 1984 oli yhtä kylmä. Sen myötä Jarierin ura oli kauden 1983 jälkeen f1:ssä ohi.

Piercarlo Ghinzani: Enzo oli luottanut Ghinzaniin aiemminkin ja Ghinzani sai nyt tilaisuuden ajaa jälleen tallissa. Palettin kuoleman jälkeen Ghinzani oli ollut yksi monista ehdokkaista ajamaan Osellaa Jarierin tallikaverina kaudella 1982. Koskaan talli ei korvannut Palettia kaudella vaikka aivan loppukaudesta kahteen viimeiseen kilpailuun ja erityisesti Las Vegasiin Jacques Villeneuve Senior olisi voinut tulla ajamaan.

Ghinzani oli valmis maksamaan alustavasti 4,2 miljoonaa markkaa. Lopulta kaudella Ghinzani maksoi 4,5 miljoonaa markkaa kaudella 1983. Ghinzani maksoi myös kaudesta 1984 eteenpäin Osellan vuosinaan kausilla 1984-1986 noin 4,2 miljoonaa markkaa joka vuosi. Ghinzanille voitosta Enzo lupasi 1,5 miljoonaa markkaa ja mestaruudesta 3 miljoonaa markkaa.

Huub Rothengatter: Kuului kausilla 1983-1984 aikana Osellan testimiehistöön. Hänen kuljettajapaikkansa kaatui usein Enzon nihkeyteen Hollannin sponsoreista. Hänen ensimmäinen testinsä tallissa oli jo kauden 1982 loppupuolella. Lopulta kaudella 1985 kesken kauden Rothengatter pääsi ajamaan tallissa ja alunperin kaudeksi 1986 olisi saattanut jatkaa tallissa.

Meni kuitenkin lopulta Zakspeedille ajamaan ja tuolloinkin kesken kauden. Kaudella 1984 hänen tallipaikkansa esti lopulta lähes olemattoman määrän testiä ajanut tallin virallinen testikuljettaja Jo Gartner. Kuitenkin kauden 1983 ja 1984 talvitesteissä hän maksoi ajoistaan 3 miljoonaa markkaa ja suunnilleen samoja summia meni hänen ajaessaan Osellaa kaudella 1985 kisakuskina.

 

[CCMK]

Kaudelle 1989 Rialille vaikutti tulevan menestykseen jatkoa. Uutta työtä pienessä tiimissä tehtiin koko ajan ja menestyksen piti olla ainakin edes parempaa kuin kaudella 1988.

Oletetusti kahden auton tallina Andrea de Cesaris olisi saanut myös uuden tallikaverin. Suomalaisittain JJ Lehtokin olisi voinut päästä talliin. Myös Dallara oli vaihtoehto. Tässä kuitenkin kauden 1989 oletettuja palkkoja ja maksuja Rialilta:

Andrea de Cesaris: Oli tuonut loistavasti pisteitä Detroitissa ja hänen haluttiin jatkavan tallissa myös kaudella 1989. Kaikki kaatui kuitenkin Andrean palkankorotuksen vaatimisiin ja maksusumman pienentämiseen. Andrean hulppeat bonukset talli oli kuitenkin valmis maksamaan vaikkakaan ei palkkaa mitä hän halusi.

Andrea halusi kaudesta 1989 tallissa vähintään 4,8 miljoonaa markkaa. Günther Schmidtin viimeinen tarjous oli sama kuin ennenkin eli 3 miljoonaa markkaa. Lisäksi Andrea halusi myös reippaan vähennyksen 6 miljoonan markan kausimaksuun tallissa. Schmidt ei suostunut siihenkään.

Andrean hulppeat bonukset olisivat olleet 3 miljoonan markan arvoinen voittobonus ja 4,5 miljoonan markan arvoinen mestaruusbonus. Ikävä kyllä Andrea vei lopulta rahansa Dallaralle.

Christian Danner: Oli viettänyt kauden 1988 testimiehenä Zakspeedilla ja oli valmis palaamaan taas f1:siin. Alunperin kakkoskuljettajasta tuli lopulta ykköskuljettaja. Danner sai palkkaa kaudelta 3 miljoonaa markkaa ja hänen piti alustavasti maksaa 3,6 miljoonaa markkaa talliin.

Lopulta Danner maksoi 3,9 miljoonaa markkaa ja lähti vielä kesken kauden tallista. Hän olisi saanut voitosta tallissa 600 000 markkaa ja mestaruudesta 1,5 miljoonaa markkaa. Voittobonus oli viisi kertaa heikompi kuin Andrea de Cesariksen ja mestaruusbonus oli kolme kertaa heikompi.

Volker Weidler: Alkuperäinen testikuljettaja kaudelle 1989 pääsi ajamaan kilpailuissa Andrea de Cesariksen lähdettyä tallista. Weidler maksoi testeistään 3 miljoonaa markkaa ja kisoistaan saman verran ennen ulosheittoa tallista.

 

[CCMK]

Kaudeksi 1989 kauden 1988 talvella Zakspeedilla oli ongelmallinen tilanne. Sillä ei ollut juuri ketään kuljettajaa ja kiire alkoi tulla. Piercarlo Ghinzani oli lähtenyt tallista ja samoin Bernd Schneider saattaisi vaihtaa paikkaa Christian Dannerin kanssa. Hyvistä kuskeista ainoastaan Jonathan Palmer oli vapaana, sillä hetkellä Tyrrelin epävarman taloustilanteen ja uusimattoman sopimuksen myötä. Suomalaisittain JJ oli ehdolla myös Zakspeedille.

Palmer oli ajanut vuosina 1985-1986 tallissa ja oli alustavana kuljettajana myös kaudelle 1987 ennen Palmerin yllätyslähtöä ja korvaamista Martin Brundlella. Palmerille tehtiin kaudeksi 1989 sopimusehdotus joka ei kiinnostanut Palmeria koska hän olisi joutunut maksamaan ajoistaan.

Mikäli hän ei olisi saanut sopimusta niin McLarenilla olisi ollut testikuskin paikka. Maksuvaikeuksista oltiin huolissaan ja kuka tahansa ison rahan mies saattaisi päästä ajamaan talliin. Tässä oletettuja palkkoja ja maksuja kaudelle 1989:

Jonathan Palmer: Alunperin uudelleen talliin haluttu entinen ykköskuljettaja yritettiin saada talliin. Ikävä kyllä Palmeria ei kiinnostanut rahantuonti. Talli ei myöskään olisi kyennyt maksamaan 1,2 miljoonaa markkaa enempää kauteen ja senkin vastineeksi Palmerin olisi pitänyt maksaa 5,7 miljoonaa markkaa sponsorirahaa kaudesta.

Voitosta hän olisi saanut 600 000 markkaa ja mestaruudesta saman verran. Ikävä kyllä Palmer ei ollut kiinnostunut rahan upottamisesta samaan talliin missä kului myös melkein saman verran rahaa kausien 1985-1986 aikana per kausi.

Bernd Schneider: Säilytti paikkansa ensin kakkosmiehenä mutta myöhemmin jatkoi tuttuun tapaan ykkösmiehenä. Ikävä kyllä tallin toivomaa 7,2 miljoonan markan kausimaksua ei tullut ja sopimuksesta väännettiin pitkään kättä. Lopulta talli suostui 5,4 miljoonan markan kausimaksuun.

Kompromissi johtui erään Aguri-sanin palkkauksesta talliin. Tosin Schneider ei kyennyt tuomaan talliin lopulta kuin 4,8 miljoonaa markkaa kaudella 1989, mutta heikon taloustilanteen takia mikä tahansa raha kelpasi. Voittobonus olisi ollut 750 000 markkaa ja mestaruusbonus olisi ollut 900 000 markkaa.

Aguri Suzuki: Maksuehdokkaista suurimman summan tuonut kaveri sai myös testata vapaasti kauden 1988 talvikauden aikana Zakspeedia kaudelle 1989. Aguri Suzuki oli se kaveri. Suzuki oli herättänyt huomiota myös isolla rahalla kauden 1988 Suzukassa Larroussen tallissa.

Kauden 1989 testirahoina Zakspeedille Suzuki maksoi jo pelkästään 4,8 miljoonaa markkaa ja talli toivoi alustavasti saman verran kilpailukaudelle. Palkkaus kisakuskiksi johtui lähinnä Palmerin ja muutaman muun kuljettajan kieltäydyttyä tulemasta talliin. Suzuki olisi saanut 600 000 markkaa voitosta bonuksia ja mestaruudesta 3 miljoonaa markkaa.

Lopulta Suzuki maksoi kuitenkin kaikkiseltaan 30 miljoonaa markkaa ja tuli siihen asti eniten maksaneeksi ajajaksi f1:ssä ja myös naurunalaisimmaksi koska ei onnistunut pääsemään kisoihin.

 

[CCMK]

AGS:llä kauden 1989 piti alkaa hyvin. Se oli laajentunut talvikaudella 1988 kahden auton talliksi ja Philippe Streiffin piti saada myös palkkaa kaudeksi 1989. Ikävä kyllä tallin manageriportaassa oli kaaos ja taloustilanne pakotti lopulta AGS:n vaatimaan jokaiselta kuljettajaltaan paljon rahaa. Eli tilanne ei ollut mitenkään tuntematon tallille.

Streiffille vakuutettiin vielä helmikuussa 1989 suurin sanoin että palkka saattaisi vielä tulla kaudelta. Sen arvo olisi ollut 5,4 miljoonaa markkaa. Luultavasti summa olisi maksettu vasta loppuvuodesta ja rahat olisi otettu siihen maksukuskeilta.

Lopulta Riossa Streiff halvaantui ja koko kausi meni päin metsää vaikka Streiffin korvannut Gabriele Tarquini onnistuikin ajamaan hyvin ja jopa pisteille Meksikossa. Ilman keskeytyksiä myös Monacossa ja Phoenixissa pisteitä olisi voinut tulla. Kaudeksi 1989 tallin oli alunperin tarkoitus ajattaa vain ranskalaisia kuljettajia.

Streiffin loukkaantumista edeltävänä aikana kävi kuitenkin selväksi että talli tarvitsee sponsoreita myös muualtakin selvitäkseen. Tässä kuitenkin oletettuja palkkoja ja maksusummia:

Philippe Streiff: Hänen piti alunperin saada 5,4 miljoonan markan palkka kaudelta. Lopulta palkka muuttui aluksi rahantuomiseksi talliin ja silloin summan piti olla noin 5 miljoonaa markkaa. Lopulta maksoi vain 300 000 markkaa ennen Rion testiajossa tapahtunutta uran lopettanutta onnettomuutta.

Streiff olisi saanut voitosta tallin autolla 1,5 miljoonaa markkaa ja 3 miljoonaa markkaa olisi tullut mestaruudesta. Streiffin korvannut Gabriele Tarquini sai pitkän tinkimisen jälkeen miljoona markkaa kaudelta ja maksoi kaudesta 4,5 miljoonaa markkaa.

Yannick Dalmas: Alunperin tallin toiseksi kuljettajaksi valittu Yannick Dalmas ei kyennyt aluksi maksamaan 3 miljoonaa markkaa kaudelta ja joutui syrjään. Alunperin hänet korvannut Joachim Winkelhock ei kuitenkaan kyennyt maksamaan kauden kisoistaan kuin 2,1 miljoonaa markkaa ja joutui pois tallista kesken kauden.

Dalmas palasi pakolaistallistaan Larrousselta takaisin kotiin AGS:lle ja toi valtavan 16,2 miljoonan markan sponsoripaketin loppukaudeksi Silverstonesta eteenpäin. Ikävä kyllä seuraavaksi kaudeksi ei noin suurta pakettia löytynyt. Kaikesta huolimatta hän sai ajaa tallissa niillä rahoilla mitä hän toi kaudella 1990 eli noin 4,8 miljoonalla markalla. Dalmas olisi saanut voitosta tallin autolla 900 000 markkaa ja mestaruudesta 1,5 miljoonaa markkaa.

Pascal Fabre: Alunperin kaudella 1987 2,4 miljoonan markan maksusummalla suurimman osan kaudesta ajanut kaveri kutsuttiin uudestaan testaamaan AGS:llä ajoa Streiffin loukkaannuttua. Ennen kautta 1989 hänen piti olla myös tallin testikuljettaja.

Tuolloin Fabre ei kuitenkaan tarttunut tarjoukseen palata f1:siin. Ikävä kyllä Tarquini oli kuitenkin testeissä myöhemmin nopeampi ja kun innostusta ei Fabrella ollut niin ajot jäivät ajamatta. Summa olisi ollut 2,4 miljoonaa markkaa kauden ajoista. Voitosta hän olisi saanut 1,5 miljoonaa markkaa ja mestaruudesta 3 miljoonaa markkaa.

 

[CCMK]

Kaudeksi 1991 tullut uusi Modena-talli olisi voinut olla erittäinkin potentiaalinen talli. Ikävä kyllä Lamborghinin tehdastuki loppui alun jälkeen hyvin nopeasti ja tallilla oli ikävyyksiä rahan kanssa alkukauden jälkeen oikeastaan koko ajan. Tässä kuitenkin oletettuja maksuja kaudelle 1991:

Nicola Larini: Larinin olisi pitänyt maksaa vähintään 4,8 miljoonaa markkaa kausimaksua. Lopulta maksoi kuitenkin 12 miljoonaa markkaa saamatta mitään palkkaa. Voittobonus autolla olisi ollut 1,5 miljoonan markan suuruinen ja mestaruudesta olisi tullut 3 miljoonaa markkaa.

Eric van de Poele: Maksoi etukäteen 12 miljoonaa markkaa ja myöhemmin kaudella vielä 8 miljoonaa markkaa. Yhteensä maksoi 20 miljoonaa markkaa kaudesta ja ei saanut palkkaa.

Mauro Baldi: Maksoi testeistään 4,8 miljoonaa markkaa. Halusi alunperin hyvää testipalkkaa kaudelta, mutta lopulta tarjous tallin osaomistajuudesta sai hänet hellittämään palkkavaatimuksissaan. Palkka testauksesta olisi ollut 800 000 markkaa, mutta lopulta talli maksoi vain vajaat 20 000 markkaa kaudelta testipalkkaa.

Vähemmän sai vain Colonin Antonio Tamburini. Mikäli kilpailukutsu olisi tullut niin hän olisi mahdollisesta voitostaan saanut 1,5 miljoonaa markkaa ja mestaruudesta 3 miljoonaa markkaa.

 

[CCMK]

Kaudeksi 1989 Colonin resurssit olivat erittäin vähissä talvella 1988. Kaikesta huolimatta tallista tuli kahden auton talli ja henkilöstöä palkattiin enemmän ja myös eri ajajia otettiin talliin.

Roberto Moreno löysi itsensä kaudeksi 1989 talliin. Uusi ajaja otettiin myös Pierre-Henri Raphanelista. Myös uusia maksutestaajia mietittiin kautta 1990 ajatellen. Tässä kuitenkin kauden 1989 oletetut palkat ja maksut:

Roberto Moreno: Morenon olisi alunperin pitänyt maksaa kauden 1989 ajoista 6 miljoonaa markkaa. Sopimusrahoja joita Moreno halusi suuren maksun vastineeksi ei koskaan kuulunut.

Myöskään kauden 1989 lopussa toivottua 6 miljoonan markan palkkarahaa ei tullut ja toisin kuin Johanssonille kävi Onyxilla niin Moreno ei saanut rahaa kaudelta penniäkään.

Lopulta hän maksoikin vain 4,8 miljoonaa markkaa kauden kisoista. Hänelle talli olisi maksanut 1,5 miljoonaa markkaa kisan voitosta ja 3 miljoonaa markkaa mestaruudesta.

Pierre-Henri Raphanel: Oli velvoitettu maksamaan kaudesta 6 miljoonaa markkaa. Maksoi kuitenkin vain 4,8 miljoonaa markkaa ja joutui pois tallista kesken kauden. Hänet korvattiin Enrico Bertaggialla joka ei tuonut rahaa kuin 1,8 miljoonaa markkaa kauden loppupuolelle.

Pedro Chaves: Lukuisten testimiehien jälkeen heti Bertaggian jälkeen nopein Colonin talvitesteissä oli sittemmin kauden lopulla yhden shakedownin ajanut Pedro Chaves Portugalista. Hyvän näytösajon jälkeen Chaves sai testipaikan kaudeksi 1990 tallissa.

Chaves maksoi kauden 1989 ja 1990 testiajoistaan 3 miljoonaa markkaa. Vuodeksi 1990 hän olisi saattanut päästä ajamaan, mutta Bertrand Gachot toi rahaa 4,8 miljoonaa markkaa. Sittemmin pääsi kaudelle 1991 talliin ja riitaantui rahasta ja lopulta lähti tallista koko tilanteen mennessä naurunalaiseksi. Chavesin ura kauden 1991 jälkeen oli ohi f1:ssä.

Kuitenkin muutaman kerran kausien 1993-1995 aikana Chaves pyöri erityisesti Lotuksen, Pacificin, Simtekin ja Minardin kuskihuhuissa. Pedro Lamyn tapaan hänen rahojaan tavoiteltiin epätoivon hetkillä varsin paljon.

 

[CCMK]

Kaudella 1992 alkuvuodesta uuden Andrea Modan piti tuoda Alex Caffi ja Enrico Bertaggia ajamaan tallin autoja. Tallin surkuhupaisan ja lyhyen historian aikana kommeluksia sattui. Ennen kautta kuitenkin vielä kaiken piti mennä hyvin.

Ajajat joutuivat ilman muuta maksamaan ajoistaan poislukien Caffin ja Bertaggian omien sponsorien maksamia minimipalkkioita talliin. Seuraavat tiedot perustuvat ennen Brasiliaa vallinnutta tilannetta.

Talli yritti epätoivoisesti säilyttää Alex Caffin tallissa ja toiseksi kuljettajaksi palkattiin Bertaggian rahojen mentyä Perry McCarthy. Lopulta kuitenkin Caffi lähti tallista ja vei myös sponsorirahat joten tallin oli pakko ottaa mukaan Roberto Moreno.

Moreno toikin lopulta 36 miljoonaa markkaa ennen tallin romahdusta. Tässä kuitenkin oletettuja maksusummia kauden 1992 aikana Andrea Modalta:

Alex Caffi: Sai pitkän riitelyn jälkeen palkkansa joka oli 600 000 markkaa kaudelta. Alunperin Caffi oli vaatinut paljon enemmän mutta köyhän tiimin tilanteen takia hyväksyi minimipalkkansa. Alkuperäinen palkka kaudelle olisi ollut 4,2 miljoonaa markkaa.

Myöhemmin hänen olisi pitänyt maksaa sellainen summa per kilpailu loppukaudesta. Mikäli hän olisi saanut ajaa koko loppukauden tallissa niin sponsoripotti tallille olisi ollut 54,6 miljoonaa markkaa. Caffille oli luvattu maksaa voittosummana 1,5 miljoonaa markkaa ja 3 miljoonaa markkaa mestaruudesta.

Perry McCarthy: Perry sai paikan tallista kun talli tarvitsi rahaa sieltä mistä ikinä sitä vain sai. Perry olisi halunnut 3 miljoonaa markkaa kaudelta tallista, mutta talli ei ottanut pyyntöä kuuleviin korviinsa. Saadakseen palkkansa McCarthyn olisi pitänyt maksaa 39 miljoonaa markkaa talliin.

Lopulta McCarthy maksoikin kauden kisoista 14 miljoonaa markkaa saamatta mitään palkkaa. Voitosta ja mahdollisesta mestaruudesta Andrea Sassetti oli valmis maksamaan saman verran kuin Caffille eli 1,5 miljoonaa markkaa voitosta ja 3 miljoonaa markkaa mestaruudesta.

Enrico Bertaggia: Sai myös lopulta palkkansa joka oli 600 000 markkaa sponsorien kautta. Bertaggian piti alunperin tuoda ainakin 30 miljoonaa markkaa kauden kisoihin. Ennen kautta 1992 Bertaggia oli maksanut testeistään 6 miljoonaa markkaa.

Myöhemmin kun McCarthy oli tuotu tiimiin ja Morenokin oli jo tallissa niin Sassetti yritti saada vieläkin Bertaggiaa ajamaan etenkin loppukaudesta. Myös alkukaudesta Bertaggian ajojen mahdollisesti jatkuessa elintärkeää rahaa olisi virrannut.

Tuolloin kisahinta olisi ollut 6 miljoonaa markkaa kilpailulta. Brasiliasta eteenpäin hänen sijastaan tallissa ajoi kuitenkin Roberto Moreno.

Alkukauden korvausrahoina olisi voinut lopulta tulla talliin jopa 78 miljoonaa markkaa koko kauden ajalta. Hän olisi todennäköisesti loppukaudesta korvannut McCarthyn, mutta Monzan jälkeen koko asia oli teoriaa sillä talli oli suljettu sarjasta.

 

[CCMK]

Kaudeksi 1989 EuroBrun oli alunperin ajatellut kahden auton tallia. Taloustilanne pakotti kuitenkin tallin kilpailemaan lopulta yhden tallin autona. Kauden 1988 talvella tilanne oli kuitenkin vielä toinen.

Alunperin talli halusi säilyttää ykköskuljettajanaan Stefano Modenan ja toisena kuljettajanaan Oscar Larraurin. Myöskin maksavaa testaajaa ja korvaajaa talliin haettiin. Tässä kauden 1989 oletettuja palkkoja ja maksusummia EuroBrunilta:

Oscar Larrauri: Talli halusi hänen maksavan kaudeksi 1989 saman summan kuin kaudella 1988. Tuolloin Larrauri oli maksanut 3,3 miljoonaa markkaa kauden ajoistaan.

Larrauri ei ollut kuitenkaan halukas maksamaan. Hänen suostuessa kuitenkin maksuun talli joutui valitsemaan vain yhden kuljettajan koska autoja ei ollut kuin vain yksi kappale.

Lopulta valinnan voitti Gregor Foitek 3,6 miljoonan markan hintaan. Larrauri pääsi kuitenkin ajamaan lopulta kaudella 1989 Foitekin lähdettyä tallista. Foitek oli maksanut 3,3 miljoonaa markkaa ajoistaan.

Tuolloin loppukauden ajoista Larrauri maksoi 1,5 miljoonaa markkaa. Voitosta Larraurille olisi maksettu 900 000 markkaa ja mestaruudesta 1,2 miljoonaa markkaa.

Stefano Modena: Tallin kanssa tuli rahasta riitaa ja kun talli vielä ilmoitti olevansa vain yhden auton talli kaudella 1989 niin Modena meni heti Brabhamille ja sai sieltä paikan kaudeksi 1989. Modena oli kyllästynyt maksamaan ajoista ja halusi myös palkkaa.

Ikävä kyllä talli ei halunnut maksaa edes 600 000 markkaa Modenalle. Modenan olisi pitänyt maksaa edeltävän kauden maksusumma eli 5,4 miljoonaa markkaa kauden ajoista tallissa voidakseen jatkaa. Modena meni mieluummin Brabhamille. Voitosta EuroBrunilla hän olisi saanut 1,5 miljoonaa markkaa ja mestaruudesta 2,7 miljoonaa markkaa.

Claudio Langes: Alunperin Foitekin jälkeen eniten rahaa tuonut kuljettaja ei kyennyt tuomaan rahaa ja joutui maksutestaajaksi kaudelle 1989. Hän maksoi 3 miljoonaa markkaa testeistään ja surkeasta kaudesta 1990 rahaa meni 4,2 miljoonaa markkaa kisakuskina.

 

[CCMK]

Lifella ei kaudella 1990 näyttänyt mikään menevän hyvin. Päinvastoin. Jo alusta alkaen tilanne oli painajaista. Kauden alussa ja talvitestien jälkeen tilanne oli vieläkin karmeampi.

Phoenixiin lähdettäessä valmiina oli vain yksi ainoa ehjä auton runko, yksi ainoa moottori, yksi keskeneräinen runko hätätilaa varten vara-autoksi ja joitakin laatikollisia varaosia. Edes varamoottoreita ei ollut. Niiden lisäksi oli toki yksi valmis autokin.

Tallin kuljettajaksi oli testattu Gary Brabham. Vielä ennen kautta 1990 Ernesto Vita yritti saada suurta italialaista sponsoria jotta Gary Brabhamia, Bruno Giacomellia ja Franco Scapinia olisi voitu edes jotenkin ajattaa. Suuri sponsori mahdollistaisi ainakin kahden auton käyttämisen ja mahdollisen testiauton.

Ikävä kyllä suurta sponsoria ei koskaan tullut ja raha oli käytännössä koko ajan lopussa koska tallilla ei ollut edes varsinaista budjettia. Tässä kuitenkin oletettuja maksusummia kaudelle 1990 Lifen puolelta:

Gary Brabham: Hänen olisi pitänyt maksaa 1,8 miljoonaa markkaa vähintään ajoistaan ja summan piti riittää ainakin kuuteen kilpailuun. Mahdollisesti olisi maksanut enemmänkin auton ollessa hyvä.

Ikävä kyllä maksoi vain 600 000 markkaa ja häipyi pois kahden kisan jälkeen. Olisi saanut 300 000 markkaa voitosta tallin autolla ja 900 000 markkaa mestaruudesta.

Bruno Giacomelli: Ajajaehdokas joutui ensin jäämään rannalle projektista koska toista autoa ei tullut ja vuorottelu yhden auton kanssa tuntui oudolta. Gary Brabhamin lähdettyä pois projektista Giacomellille varmistui paikka tallista myös ajojen suhteen.

Giacomellin piti maksaa 4,8 miljoonaa markkaa. Lopulta Giacomelli maksoi kauden ajoista 3,6 miljoonaa markkaa. Todennäköisesti olisi maksanut loppusummankin ilman tallin vetäytymistä. Olisi voitosta saanut 900 000 markkaa ja 2,1 miljoonaa markkaa mestaruudesta.

Franco Scapini: Maksoi kaiken kaikkiaan erittäin harvoista testeistään 1,2 miljoonaa markkaa. Alunperin Scapinin piti säännöllisesti testata autoa. Lopulta taloustilanteen myötä Scapinin rooli oli käytännössä olematon vain yhden auton tallissa. Scapini halusi myös testipalkakseen 200 000 markkaa kaudelta. Se herätti riitoja tallin sisällä.

Lopulta Scapini sai vaivaiset 20 000 markkaa vaivanpalkkaa testeistään ja vastalauseena häipyi tallista. Mikäli kilpailukutsua olisi koskaan tullut niin Scapini olisi saanut voitosta 300 000 markkaa ja mestaruudesta 1,5 miljoonaa markkaa.

 

[CCMK]

Brabham alkoi vuonna 1992 olla varsin lähellä konkurssia. Ennen kautta talli olisi halunnut Giovanni Amatin ja Akihiko Nakayan ajamaan talliin. Kumpikin olisi tuonut yhteensä 42 miljoonaa markkaa talliin. Nakayan superlisenssi evättiin ja Amatillakin oli maksuvaikeuksia aluksi. Sittemmin talliin tuli Eric van de Poele.

Eräs vaihtoehto ennen kautta oli Damon Hill. Hill ei kuitenkaan tuonut suuria summia ja vielä ennen Espanjaakin talli mietti säästävänsä Amatin toistaiseksi ja mahdollisesti potkaisevansa van de Poelen pois tallista toistaiseksi. Syy olisi ollut maksuvaikeuksissa.

Amati oli valmis tuomaan myös 12 miljoonaa markkaa ylimääräistä talliin heti kun vain kutsu kävisi. Lopulta tehtiin kuitenkin järkevä veto ja Amati sai lähteä pois tallista. Damon Hill pääsi kuin pääsikin ajamaan. Lisäksi Damon Hillin lisäksi Brabhamille yritti päästä moni muukin maksuehdokas myös testaamaan.

Vanhimpia testimiehiä olivat muun muassa Corrado Fabi ja Joachim Winkelhock jonka piti ajaa BMW:n f1-projektissa. Tässä kuitenkin tilanne ennen kauden 1992 Espanjan kilpailua:

Damon Hill: Olisi maksanut alustavasti 9 miljoonaa markkaa ajoistaan ja lopulta maksoi 20 miljoonaa markkaa ajoistaan. Vajaat summat Hill maksoi Magny-Coursin jälkeen talliin. Voitosta tallin autolla hän olisi saanut 1,5 miljoonaa markkaa ja 3 miljoonaa markkaa mestaruudesta.

Giovanna Amati: Oli valmistaunut maksamaan 12 miljoonaa markkaa lisää jo aikaisemmin maksamiensa 21 miljoonan markan lisäksi. Ennen kautta ja Kyalamia Amati oli maksanut 12 miljoonaa markkaa etumaksua ajoistaan. Lopulta kuitenkin talli erotti Amatin ja hänen ajonsa f1:ssä olivat ohi.

Brabhamilla ei varsinaisesti ollut testimiehiä kaudella 1992. Lukuisia maksutestaajia tallilla kuitenkin oli. Tässä kerrotaan lähemmin Corrado Fabin tarinaa:

Corrado Fabi: Hänen uransa f1:ssä oli varsin lyhyt ja vaikea. Osellalla kaudella 1982 hänellä olisi voinut olla paikka ja se tulikin kaudella 1983. Tuolloin hintaa oli kertynyt 2,07 miljoonaa markkaa kaudelta eli noin 138 000 markkaa kilpailulta. Kaudeksi 1984 Fabi oli jäämässä ilman tallipaikkaa.

Lopulta hänelle järjestyi eriskummallinen sopimus Brabhamin kanssa. Hän sai tuurata veljeään Teoa hänen ajaessaan Indycarissa Yhdysvalloissa. Corrado sai myös testata tallissa, mutta ei kuitenkaan säännöllisesti. Säännöllinen testaaja tallissa kaudella 1984 oli Paolo Barilla. Corrado oli halunnut itselleen säännöllistä testipaikkaa 450 000 markan hintaan.

Se olisi vuonna 1984 ollut kautta aikain suurin testaajalle maksettu palkka. Bernie ei suostunut asiaan ja sopimus sai jäädä. Bernie oli valmis maksamaan tuuraajille vain 1200 markan pisterahan ja ei enempää.

Myöskään voittobonusten tai mestaruusbonusten maksamiseen Bernie ei ollut innokas. Bernien mielestä Corrado olisi voinut ajaa tallissa kaudella 1985 2,7 miljoonan markan maksusummaa vastaan. Corrado kieltäytyi ehdotuksesta.

Kaikkiaan Corrado pääsi ajamaan kolme kilpailua ja vaikka alunperin kaudelle 1984 jopa koko kauden sopimus tai ainakin edes Teon ajaessa muualla ollut oikeus ajaa tallin autoa kariutui Teon päätökseen jatkaa pääsääntöisesti uraansa f1:ssä.

Corrado ei vain jaksanut jatkaa ja luopui useiksi vuosiksi kilpa-autoilusta perheen yritysten vuoksi. Toki Corrado ajoittain näyttäytyi radoilla milloin Teo vain ajoi. Vuoden 1987 jälkeen Corradoa ei juuri varikoilla näkynyt. Kauden 1992 alla hänen entinen tallinsa oli kuitenkin lähellä vararikkoa ja Joachim Winkelhockin tapaan hänkin yritti onneaan tallin kanssa.

Hän olisi halunnut testipalkakseen 450 000 markkaa. Lopulta hän sai vain 45 000 markkaa testipalkkaa hänen suorittamistaan testausajoista talliin. Mikäli hänet olisi valittu talliin kauden 1992 aikana tai kaudella 1993 niin Fabin olisi pitänyt maksaa 2,7 miljoonaa markkaa kilpailulta.

Kilpailupestin tullessa hän olisi saanut 750 000 markkaa voitosta ja 900 000 markkaa mestaruudesta. Samanlaisia bonuksia hän olisi ehdottanut kaudelle 1984. Tuolloin Bernie kieltäytyi. Sopimukseen kauden 1992 osalta hän ei koskaan päässyt kun Eric van de Poele ja Damon Hill maksoivat riittävän suuria summia ja talli halusi vain varmoja kuljettajia ajamaan tallin autoja.

 

[CCMK]

Ja laitetaan vielä kauden 1995 Pacificin oletettuja palkkoja ja maksusummia kaudelle kaiken päätteeksi. Kauden 1994 talvella Pacificin tilanne oli todella vaikea.

Se tosin kykeni nielaisemaan konkurssiin joutuneen Lotusin ja lisäksi kykeni saamaan kaikesta huolimatta kokonaan uusia pieniä ja keskisuuria yrityksiä sponsoreiksi. Siinä valossa tilanne näytti Simtekiä paremmalta.

Ajajiinsa talli ei ollut kovin tyytyväinen. Etenkään Paul Belmondoon. Aluksi näytti jopa siltä, että Pacific olisi ajattanut vielä kaudella 1995 Paul Belmondoa. Onneksi Belmondo tarjosi liian vähän rahaa ja näin hänet korvattiin Andrea Monterminilla joka testasi Simtekiä ja Pacificia ennen kautta 1995.

Monterminin piti olla kaudella 1995 alunperin vain tallin testikuljettaja. Lisäksi Pacific tuli tunnetuksi suomalaisten ajajien tavoittelusta. Se yritti tavoitella JJ Lehtoa, mutta Lehto ei halunnut taantua urallaan. Se yritti saada Harri Toivosen ajamaan talliin, mutta Toivosen sponsorit vetäytyivät.

Lisäksi Pacific yritti Lotusin ostoon vedoten säilyttää Mika Salon sopimuksen kaudelle 1995. 30 miljoonan markan Nokia-raha tuntui kelpaavan kummasti. Lopulta sopimustaistelun lopputuloksena Salo meni Tyrrelille ja rahat jäivät saamatta.

Tässä kuitenkin tallin oletettuja maksusummia ja palkkoja kaudelle 1995:

Bertrand Gachot: Halusi tallissa jatkamisen vastineeksi 4,5 miljoonaa markkaa kaudelta. Lisäksi voittobonuksensa hän halusi korottaa 2,4 miljoonaan markkaan ja mestaruusbonuksen 3,6 miljoonaan markkaan. Ikävä kyllä hänen olisi pitänyt maksaa vähintään 45 miljoonaa markkaa talliin pelkästään mahtavaa palkankorotusta varten.

Ja mikäli hän olisi halunnut voittobonuksensa tai mestaruusbonuksensa takuuvarmana käteen niin niistä olisi tullut vielä 24 miljoonan markan ja 36 miljoonan markan lisäsummat päälle. Yhteensä kaiken suuren vastineeksi Gachotin olisi pitänyt maksaa talliin 105 miljoonaa markkaa kaudelta.

Ymmärrettävistä syistä Gachot jätti summan maksamatta. Gachot uhkasi myös lähteä tallista, mutta hänestä tehtiinkin tallin osaomistaja ja se korvasi osin tappiot hänen ajajasopimuksen kannalta. Lopulta hän tyytyi kauden 1994 sopimusarvoonsa eli hän saisi kaudelta 1,2 miljoonaa markkaa ja voitosta olisi tullut 300 000 markkaa ja 600 000 markkaa olisi tullut mestaruudesta.

Hän myös maksoi ajoistaan 27,4 miljoonaa markkaa kaudelta. Myöhemmin kaudella Gachot antoi tallin talouden tähden tilaa maksukuskeille kuten Giovanni Lavaggille ja Jean-Denis Deletrazille.

Paul Belmondo: Kauden 1994 turhin kuski sarjassa muutaman muun hyvän ehdokkaan ohella oli valmis ajamaan myös kaudella 1995. 30 miljoonan markan sijasta hän oli kuitenkin alustavasti maksanut vain 9 miljoonaa markkaa.

Se oli liian vähän ja osin jopa Pacific oli kyllästynyt hänen asenteensa takia ja oli valmis heittämään hänet pois tallista. Edes myöhemmän kauden 1995 surkea taloustilanne ei muuttanut tallin mielipidettä ja näin Belmondon ura jäi jo kauteen 1994.

Andrea Montermini: Alunperin kaudelle 1995 testikuskiksi tullut kuljettaja pääsi yllättäen kuitenkin ajamaan tallin kalustolla. Maksoi kauden 1995 alkukauden ja vuoden 1994 talvitesteistään Pacificille yhteensä 12 miljoonaa markkaa. Oli valmis maksamaan myös kauden 1995 ajoista alustavasti 12 miljoonaa markkaa mikä riitti tallille korvaamaan Paul Belmondon.

Maksoi lopulta talliin 27,4 miljoonaa markkaa ja pysyi toisena kisakuskina kenenkään korvaamatta häntä kesken kauden. Sai kuitenkin vain 60 000 markkaa palkkaa kaudelta.

 

[CCMK]

Vuonna 1980 uusien FOCA:n sääntöjen mukaan Bernie vaati jokaisen sarjaan kuuluvan radan pääsponsorin maksamaan 540 000 markan etukäteissumman lajiin. Myös etukäteisraha aiheutti suuria kiistoja FISA:n kanssa.

Bernien mukaan summa olisi jaettu 10 parhaan tallin kesken erillisenä rahana. Vuoteen 1983 mennessä summa oli noussut miljoonaan markkaan.

 

[CCMK]

Kaudella 1992 Team Lotus oli laskenut itselleen budjetikseen 80 miljoonaa markkaa. Lopulta vuosibudjetti oli 90 miljoonaa markkaa.

 

[CCMK]

Samalla kaudella Imolan aikoihin tapahtuvien Lotusin uuden auton muutoksiin laskettiin kuluvan noin 2,5 miljoonaa markkaa. Saman verran olisi maksanut Mika Häkkisen sen hetken arvioitu minimipalkkio kaudelta.

Lotusin parantuneen taloustilanteen myötä talli ei tarvinnut maksukuljettajaa ja se pystyi maksamaan ajajilleen kohtuullista kausirahaa. Edellisellä kaudella minimisumma olisi vastannut Mikan koko kauden rahaa.

 

[CCMK]

Kaudella 1992 Lotusin budjetista kolmanneksen muodosti Castrol. Sen sponsorisumma tallille oli 30 miljoonaa markkaa ja vaikka tallin mentaliteetti salli tarvittaessa menettää muita sponsoreita niin Castrolia se ei halunnut missään tapauksessa menettää.

Sekin pelko vielä oli vaikealla alkukaudella milloin tallin auto oli vanhinten osien myötä jo kolmatta vuotta vanha.

 

[kurski]

Bertrand Gachot: Halusi tallissa jatkamisen vastineeksi 4,5 miljoonaa markkaa kaudelta. Lisäksi voittobonuksensa hän halusi korottaa 2,4 miljoonaan markkaan ja mestaruusbonuksen 3,6 miljoonaan markkaan. Ikävä kyllä hänen olisi pitänyt maksaa vähintään 45 miljoonaa markkaa talliin pelkästään mahtavaa palkankorotusta varten.

Kauden 1995 viimeiseen kolmeen osakilpailuun Pacificin toiseksi kuljettajaksi palasi Bertrand Gachot mutta alkuperäinen tarkoitus oli ajattaa kauden toiseksi viimeisessä Japanin Suzukan osakilpailussa japanilaista Katsumi Yamamotoa mutta hänelle ei myönnetty superlisenssiä.

 

[CCMK]

Ja lisäksi Adelaideen haluttiin antaa paikka Oliver Gavinille tai Kelvin Burtille summasta riippuen alunperin, mutta Gachot toi tarpeeksi rahaa ja pääsi siten ajamaan. Ja oli tietysti ajanut jo tuota ennenkin.

Japanilaisista puheenollen myös Hideki Noda pyöri Gachotin mahdollisena korvaajana ison rahan suhteen jo alkukaudesta, mutta sponsoreita ei oikein tullut ajoissa. Tuo ison summan tarina Gachotin osalta liittyy kauden 1994 jälkeiseen aikaan talvikaudella jolloin koko tallin tilanne oli edelleen erittäin epävarma ja lopulta se keskittyi enemmän ostamaan konkurssissa olleen Lotusin ja hoiti raha-asiat vasta myöhemmin.

 

[CCMK]

Vuonna 1992 myös nuoren Michael Schumacherin suhteen kaudella 1992 kautta 1993 ajatellen oli pieniä ongelmia. Schumacher halusi itselleen henkilökohtaisen minimipalkkion joka olisi ollut vähintään 100 000 puntaa. Sillä hetkellä summa vastasi noin 700 000 markkaa tai 178 000 dollaria.

Flavio Briatoren mielestä summa oli yksinkertaisesti liikaa. Lopulta palkkaneuvottelujen tuloksena oli Schumin palkan korottaminen kaudeksi 1993 hänen sen hetkisestä minimipalkasta marginaalisesti suuremmaksi. Flavion mielestä palkkaa ei voitu juuri korottaa rajoitetun budjetin ja jo valmiiksi hyvien bonusetujen tähden.