No niin, kisa saatiin pakettiin ja tuloksena oli lopulta kuudes sija yleiskilpailussa ja neljäs omassa luokassa.
Eihän tuohon voi mitenkään olla tyytyväinen, vaikka onkin tavallaan hyvä saavutus päästä näitä 24-tuntisia maaliin asti ja oltiin selvästi kympin sakissa jne. Tavoitteena oli voitto ja siihen oli kaikki mahdollisuudet, mutta matkantekoa hidastamaan löytyi melkoinen määrä pieniä ja turhauttavia ongelmia.
Yleensähän ongelmiksi muodostuu isommat asiat, kuten vaihdelaatikon, kytkimen, jousituksen tai moottorin kestävyys, kolarit, ulosajot tai muuta merkittävää, joiden korjaamiseen kuluu varikolla iso tovi aikaa.
Meillä ei oikeastaan ollut tällaisia ongelmia lainkaan. Auto toimi hienosti alusta loppuun ja kuljettajat ajoivat virheettömästi ja vauhtimmekin oli kilpailukykyistä.
Oikeastaan suurimmat ongelmat voisi kiteyttää kahteen sanaan: bensa ja jarrut. Jarrut röppäsivät jo testeissä ja kokeiltiin erilaisia jarrupaloja, jäähdytystä ynnä muuta. Niiden piti kestää jopa 16 tuntia eli piti päästä helposti yhdellä jarrujen huollolla, 12 tuntia per setti. Tulin kuitenkin jo toiselta ajovuoroltani varikolle, kun metalleja toisiaan vastaan hinkkaamalla ei saa oikein vauhtia hidastumaan. Vaihtoja tulikin kaksi ja tämä ylimääräinen maksoi muutaman kierroksen. Itse asiassa paljon enemmänkin, sillä molemmilla huoltokeikoilla takajarrut jumittivat ja aikaa kului vasaroidessa turhankin pitkään. Sitten vielä oli toisen stopin jälkeen jotain ongelmia jarrunesteiden kanssa ja sitä käytiin pariin otteeseen varikolla ihmettelemässä. No, ei tämä oikeastaan harmita, sillä tällaiset ongelmat kuuluvat tavallaan kilpailun luonteeseen ja lähes kaikilla autokunnilla on jotain vastaavaa murheinaan.
Tuo polttoainepuoli syö miestä enemmän. Ensinnäkin annoimme heti alkuunsa tasoitusta muille, sillä autossamme oli tavallinen Porsche Supercupissa käytettävä 90 litran tankki, muiden autojen sadan litran sijaan. Aina pyritään mahdollisimman vähäiseen määrään stoppeja, mutta Zolderissa tämä korostuu, sillä siellä tankataan poikkeuksellisesti tavallisilla huoltoasemilta tutuilla pistooleilla. Ei siis muissa kisoissa käytössä olevilla pikajärjestelmillä. Normaalisti sadan litran tankkaus kestää n. 30 sekuntia, mutta Zolderissa siihen kuluu 1-2 minuuttia. Eli jokainen ylimääräinen tankkaus maksaa heti vähintään kierroksen ja meille niitä tuli useampia.
Supercupissa ajetaan sprinttikisoja eikä tankki ole kokonsa lisäksi myöskään suunniteltu nopeaan tankkaukseen. Tästä aiheutui vielä sellainen ongelma, että tankkia ei joka kerralla saatu täyteen. Näinhän kävi heti ekalla stopilla kisan alussa ja sitten melkein joka kerta. Eli pienempi tankki, jota ei edes saatu täyteen... Siitä maksettiin vielä senkin vuoksi, että jäimme kaksi kertaa radan varteen polttoaineen loputtua. Ei varoitusvaloa, ei varasäiliötä ylimääräiselle kierrokselle. Ensimmäisen varoittavan nyykähdyksen jälkeen autolla pääsee pintakaasulla vajaat puoli kilometriä. Molemmilla kerroilla hinailuun kului kolmen kierroksen verran aikaa.
Siinä taustaa siihen, miksi emme olleet lopussa mukana kärkitaistelussa. Vauhti olisi riittänyt hyvinkin, sillä olin yöllä välillä radan nopein ja useimmiten ihan kärjen vauhdissa. Ajoin yöllä kaksi tuplavetoa, yhteensä n. 5 tuntia, ja sitten aamupäivällä vielä yhden vedon. Myös Val ajoi hienosti ja tiimin omistaja Fran Hahn oli myös hyvässä vedossa. Leo kurvaili siellä muiden mukana.
Söi miestä, kun lähdin yhdelle hukille kahdeksantena kolme kierrosta kuudennesta sijasta. Tunnin puristamisen jälkeen olin juuri noussut kuudenneksi, kun jäin huilaamaan radan varteen pelkät höyryt tankissa. Siinä hinuria odotellessa näin saman kaverin ohittavan parkkipaikkani kahteen kertaan ja suhahti ohi vielä kolmannenkin kerran kun olin köyden perässä matkalla varikolle. Eli tuli hikoiltua aivan turhaan. Tämä samainen autokunta muuten sijoittui kisassa kolmanneksi...
Oli kyllä hauskaa ajella taas Zolderin pitkässä kisassa. Se on näistä kaksnelosista vaativin sekä fyysisesti kuljettajille että teknisesti kalustolle, johtuen radan profiilista. On taas vaihtokäden kämmenestä nahkat kateissa.
Meillä oli tämän vakio-Cup Porschen kanssa lähtökohdiltaan melko hidas, mutta luotettava auto. Yllätyin miten hyvin pysyin kärjen vauhdissa ja ainoastaan Moslerit menivät kovempaa kisan aikana. Ja nekin vain muutaman kierroksen verran, kun taas meillä oli tasaisesti kyyti kohdallaan.
Pysyi muuten perinne yllä, sillä olen johtanut neljää viimeistä ajamaani Zolderin 24-tuntista aloitusvuoroni aikana. 2003-05 meillä oli aina yksi nopeimmista autoista ja lähtöpaikkakin oli viimeksi PSI:n väreissä eturivissä. Tällä kertaa nousin johtoon, kun Corvette meni takille ja johdin kokonaisen kierroksen ennen kuin kurvasin itsekin varikolle. Amerikassa tällä pääsisi varmasti johonkin tilastokirjaan.. Itse asiassa siinä osui ajoitus kohdalleen, sillä se sattui olemaan tilanne juuri tasan tunnin ajon kohdalla. Kilpailusta julkaistaan tasatunnein tulokset ja se ensimmäinen lista näytti hyvältä (
www.raceresults.nu). Sponssit tykkäsivät, kun eka tunti vielä liven tölsystä. Tiimi kertoi tästä kisan jälkeen ja fiilistelivät, että tämä oli heille ensimmäinen kerta kaksnelosen kärjessä. Harmi vain, että se jäi viikonlopun parhaaksi saavutukseksi...
Mitähän vielä? Niin, lyhyesti kerrattuna omat ajosuoritukset menivät jotakuinkin nappiin ja tiimi oli puuhasteluuni erittäin tyytyväinen, mikä on aina tärkeää. Muutenkin, kilpailu sujui koko porukalta noita tankki- ja jarruröppejä lukuun ottamatta mallikkaasti. Eli periaatteessa hyvä fiilis, mutta harmittaa... Toisaalta samalla kannalla on varmasti monta muutakin autokuntaa. Esim. First Motorsportin porukka oli varman oloisessa johdossa, kunnes vaihdelaatikko sanoi sopimuksen irti 2 tuntia ennen maalia. Siinä oli meidän naapuriboxissa aika surkean näköisiä ilmeitä.
Seitsemän ajovuoron eli noin kahdeksan ja puolen tunnin puristamisen ja unettoman yön jälkeen on aika tyhjä olo, paitsi kaikki mahdolliset lihakset ovat jumissa. Nyt taitaa olla oikea hetki tehdä viikonlopun viimeinen pitstop punkan puolelle.
Jatketaan syksymmällä, kun on vielä muutama kisa tulossa.
