Tää ei ole ehkä kaikille kovin tärkeä bongaus, mutta koska näin sen - on sen paikka myös perusteltu juuri tässä nimenomaisessa toikissa:
Kaikki vanhoja rakennuksia tuntevat tietävät suunnilleen millainen 30-40- luvulla rakennetun puurunkoisen omakotitalon seinärakenne on. Ulkopuolella on ensin se maalattu julkisivulauta, jonka kaikki voivat nähdä, viimeistään kun tarpeeksi kauan tuijottavat.
Sen alla on yleensä vaaka- tai vinolaudoitus, joka on naulattu kiinni pystyssä oleviin, runkorakenteena toimiviin piiruihin. Myös piirujen sisäpuolelle on naulattu rittävän tiivis laudoitus. Noiden kahden laudoituksen väli on täytetty useimmiten sahanpurulla, joka toimii rakenteen lämpöeristeenä. Myös hiiltä ja pellavarivettä kerrotaan käytetyn. Sisemmän laudoituksen sisäpuolella käytettiin usein pinkopahvia, joka kiristettiin laudoituksen päälle mahdollisimman tasaiseksi pinnaksi. Pinkopahvi oli siten tarpeeksi sileä alusta, joka voitiin maalata tai tapetoida.
Olin lähdössä pyynnöstä tutkimaan tällaista 30-luvulla rakennettua taloa aamulla. Matkalla autolle näin jonkun pudottaman sytkärin hangessa.
Nyt kuitenkin askarruttaa kovasti se, että mahtoiko se olla toimimattomana hylätty vai epähuomiossa pudonnut. Mahdanko saada edes unta tältä vaivalta?