Puupää
Señor Member
Eikös Maran jatkohalut vienyt se, että hän olisi ensin joutunut Demarien esivaaliin. Aina nöyryyttävä juttu istuvalle pressalle. Liekkö Demareilta selkeä selkäänpuukotus koko juttu. Toisaalta tilauksessa oli selkeästi naispressa.
Eipä kukaan ole kapitaalitalouden edustajista puhunutkaan, tai sitten olen lukenut toikin huonosti.Jones sanoi:Meinaatko että meidän karvaperseiset duunarit HALUAISI yleensä jonkun pukupelle-kravaattihahmon pressaksi?
Millä tavalla kylmäkkö, siivooja ja varastomies kokisi kapitaalitalouden edustajan omaksi edustajakseen?
Selitä!
Ahtisaari oli kantaaottava presidentti joka uskalsi puhua asioista niiden oikealla nimellä. Tarja on hyssyttelijä.KnowHow sanoi:Oliko noin muuten Ahtisaaren kohdalla? En muista tarkasti, mutta siinä oli niin veltto ja selkärangaton mies että hyvinkin olisi voinut toisesta kaudesta jäädä paitsi.
Hurmurisija sanoi:Sitä, että uskoo kritiikittömästi oman navan ympärillä pyörivän näkemyksen olevan oikea.
Ennen juntit saattoivat asua peräkylillä tajuamatta, että elämää voi elää monella tavalla ja maailman voi nähdä monitahoisesti. Nykyään taas on havaittavissa mm. rahajunttiutta, jossa koko elämä kietoutuu ahtaasti rahan ympärille eikä mitään muita sävyjä nähdä. Ahdasmielisyyttä ja näköalattomuutta molemmat, junttiutta.
Mielenkiintoinen ehdotus Posion pojalta:ahem:Mutku sanoi:Keskustan europarlamentaarikko Hannu Takkula vetäisee, että Nokian Jorma Ollila pesisi Vanhasen ja olisi hyvä pressaehdokas koska "maailmanlaajuisesti tunnettu ja hänellä on vahvaa näyttöä ruohonjuuritason globaalista toiminnasta"
Eikös se mennyt jotenkin niin, että kukaan Demarien johtoportaasta ei kehdannut kysyä, että jatkaakohan Mara vai ei. Maran lausunnot olivat pyöreitä, mutta pitivät jotenkin SDP:ssä uskoa yllä, että kyllä se lähtee. Tällöin esivaalia ei olisi järjestetty.patriot sanoi:Ahtisaaren kaatoi oma puolue. Mara ei miellyttänyt omia puoluetovereita ja hän olisi joutunut osallistumaan esivaaliin. Aika nöyryyttävää jos olis sen Haloselle hävinnyt. Se olisi ollut hyvinkin mahdollista.
Teos käsittelee hänen puheenjohtaja- ja ministeriaikaansa ja kustantajan mukaan murtaa Niinistön tiukan talousmiehen kuoren.
Koska Niinistö on ilmoittanut lähtevänsä mukaan kisaan? Minkä puolueen ehdokas hän on?Mutku sanoi:Niinistö aloittaa kampanjansa julkaisemalla kirjan:
Kokoomuksen! Varma tieto!Törni sanoi:Koska Niinistö on ilmoittanut lähtevänsä mukaan kisaan? Minkä puolueen ehdokas hän on?
spekulaatiota spekulaatiota...Törni sanoi:Koska Niinistö on ilmoittanut lähtevänsä mukaan kisaan? Minkä puolueen ehdokas hän on?
Niinistö lähtee presidenttikilpaan
Pankinjohtaja Sauli Niinistö lähtee
kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi.
Asiasta ilmoitti puolueen puheenjohtaja
Jyrki Katainen Kokoomuksen
puoluehallituksen kokouksessa.
Niinistö toimii nykyisin Euroopan
investointipankin varapääjohtajana.
SDP:ssä toivotaan, että Tarja Halonen
pyrkisi jatkokaudelle. Presidentti
Halonen on sanonut kertovansa kantansa
SDP:n aikataulujen varmistuttua.
Pääministeri Matti Vanhasen odotetaan
paljastavan oman kantansa keskustan
presidenttiehdokkuuteen 23.4.
Hienoa!Jr- sanoi:Saa Halonen ainakin kovan haastajan:
Haastaa mitä haastaa. Kevyt on Sauli kisassa.Jr- sanoi:Saa Halonen ainakin kovan haastajan:
Niinistöllä on karismaa ja jämäkkyyttä. Vanhanen on tästä kolmikosta "kevein", joskaan ei se ole ollut mikään hidaste tässä sosialisti/agraarisosialisti-ilmapiirissä.sooda sanoi:Kevyt on Sauli kisassa.
Ajattelin äänestää Saulia.sooda sanoi:Haastaa mitä haastaa. Kevyt on Sauli kisassa.