Suomalaista Formulataivalta 40 vuotta

  • Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Yle Puheella juuri nyt suomalaista F1-taivalta arkistoista, parhaillaan meneillään kisaselostus -82 Las Vegasista. Kuunneltavissa vain suorana.

https://areena.yle.fi/1-2608523
Jostain syystä aiemmin kun yritin kuunnella tai katsoa tuota niin tuppasi tulemaan vanhentunutta linkkiä.

Ei sillä, että nuo ohjelmat on tietysti tullut kuultua jo kovin monet kerrat läpi.

Aina sitä tietysti toivoisi, että joskus vielä YLE:n kätköistä löytyisi muitakin Keken ajan radiokisoja vaikkakin ovat voineet valitettavasti mennä leikkurin läpi ainakin ennen vuotta 1984 edeltävän aineiston osalta tai sitten yksinkertaisesti ovat muun muassa nk. Höyry Show:n osalta vain niin hyvin piilossa ja löytymättömissä.

Muutoin sitten tietysti ne ehkä löytyisivät jos vain halua olisi kun aina välillä kuitenkin monen muun lajin puolella tai puolelta niistä puhuttaessa vanhempia urheilulähetyksiä on kyllä löytynyt ja edes niiden osuuksia jos ei ihan itse koko ohjelmaa on kyllä liitetty yleensä YLE:n Elävä Arkistoon tai Areenaankin mikäli vanhanakin asian tuoreuteen nähden on niille tarvetta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Etelä-Afrikan Grand Prix 1980 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 1.3.1980 Kyalamissa.

Kilpailun voitti Rene Arnoux, Jacques Laffite oli toinen ja Didier Pironi oli kolmas.

Kyseinen kilpailu oli historiallisesti puhuttuna ensimmäinen minkään maan eli tässä tapauksessa Ranskan kolmoisvoitto F1:ssä 12 vuoteen kun edellinen kolmoisvoiton maa oli vuonna 1968 Iso-Britannia Yhdysvaltain Grand Prixissä Watkins Glenissä kun Jackie Stewart voitti, Graham Hill oli toinen ja John Surtees viime hetkellä Yhdysvaltojen Dan Gurneyn sijaan oli kolmas.

Yleisimmin tämä viikonloppu muistetaan lähinnä Alain Prostin ja Marc Surerin loukkaantumiskisoina joista varsinkin Surer tästä eteenpäin aina vuoteen 1982 asti loukkaantui aina Kyalamin kisaviikonloppuna lähes joka vuosi melkein samassa paikassa ja usein saaden kolarivammansakin melko samoihin paikkoihin vuosittain.:(

Joka tapauksessa tässä asiaa ranskalaisin viivoin Kyalamista 1980 tähän alle laitettuna:

- Kerrankin Kyalamissa ei ollut mitään erillistä Kyalamin Suurtestiä FOCA:n, FISA:n, Goodyearin tai Michelinin osalta ennen kautta tai kisaviikonloppua selvästi edeltäen vaan radalla ajettiin pitkästä aikaa kerrankin koko vuonna vasta itse kisaviikonloppuna

- Stefan Johanssonin ajot Shadow-tallissa loppuivat rahasummien vähyyteen tai sitten muilla tavoin ruotsalainen nähtiin tilaisuutensa saaneeksi jolloin Ruotsin lehtien pilkkauksen vuoksi Johanssonin ajonäkemys Ruotsissa ja osin muuallakin oli pitkään kritisoitua

- Johanssonin tilalle tuli Geoff Lees joka kyllä nähtiin parempienkin tallipaikkojen arvoiseksi, mutta jolla ei vain rahat riittäneet mihinkään parempaan talliin siinä vaiheessa kuten Tyrrelille

- ATS-tallissa kuohui kun Jan 'Jantje' Lammersin edelliskisan tappelu Jody Scheckterin kanssa oli pantu merkille ja kun osin muutenkin Günther Schmidt kävi kierroksilla niin 'Jantje' vietti lähtökohtaisesti kisan pakkolomalla käytännössä odottaen potkuja tallista ja talli aikoi keskittyä Marc Sureriin

- Kyalamin rata lupasi La Regien eli Renaultin näytöstä ja näin myös kävikin kun Virallisen Harjoituksen päätteeksi Jean-Pierre Jabouille ja Rene Arnoux valtasivat eturivin Jabouillen saadessa paalupaikan eron

- Ei Keijo Keke Rosbergin menokaan juhlaa ollut kun karsiutuminen uhkasi ja sama homma oli Emerson Fittipaldillakin ennen viimeisiä yrityksiä tietenkin Fittipaldilla

- Sitten tapahtuikin kolareita joista ilmiselvästi pahimmat olivat Alain Prostin ja Marc Surerin kolarit joiden vakavuuden mukaan Prost joutui Kyalamin kisasta ja Long Beachin kisasta sivuun varmasti ja Surer joutui Kyalamin kisasta ja varmasti siitä eteenpäin kolmesta muustakin kisasta lähtökohtaisesti sivuun Sid Watkinsin mukaan

- Prostilta meni tosiaan ranne ja Surerilta jalat joista kaikkein pahimmat vammat osuivat vuoden 1980 kolarikerralla nilkkoihin

- Prostin ja Surerin loukkaantumiset takasivat mukaan kisaan pääsyn Eddie Cheeverille nyt varmasti, Rosbergille ja Leesille heidän ollessaan alustavasti karsiutuneet jättäen lopulta vain Irlannin David Kennedyn ja pikavauhtia takaisin ATS:lle ajamaan otetun Lammersin karsiutuneeksi kisasta

- Elio de Angelis Lotuksella onnistui jäämään lämmittelykierroksella ruutuun, ohitteli autoja lämmittelykierroksen aikana antaen kuitenkin heti virheen myötä sijoituksen takaisin ja oli ajaa lähtöruutuunsa ennen Derek Ongaron mustan lipun heilautusta viimeisenä varoituksena ilman numeroa ymmärtäen yskän ja jääden suosiolla ruudukon perälle takanaan vain Course Car ja Medical Car:cool:

- Kisan varmaksi keskikastin kuninkaaksi veikattu de Angelis oli jo 14:sta kun ensimmäisen kierroksen päättyessä varmasti ja vähän ennen toista kierrosta hän keskeytti jarrujen lukkiuduttua ulosajoon Leeukopissa ollen täten ensimmäinen keskeyttänyt auton juuttuessa hiekkaan

- Vähän ennen kolmatta kierrosta toisen kierroksen lopussa Villeneuve oli ajaa samassa paikassa ulos ja keskeyttää, mutta kanadalainen voitti vauhtinsa ansiosta hiekkaesteen ja matka jatkui:thumbup:

- Renault johti ylivoimaisesti

- Jones hallitsi aluksi kolmatta tilaa, mutta myöhemmin siitäkin tuli taistoa Laffiten, Piquetin, Scheckterin, Didier Pironin, Carlos Reutemannin, Patrick Depaillerin ja Bruno Giacomellin kesken

- Tässä vaiheessa Derek Daly oli keskikastin kiistaton kuningas kymppipaikalla, mutta sielläkin tunkua sille sijalle riitti riittämistään muun muassa Arrowsin kaksikon Jochen Mass-Riccardo Patresen toimesta ja ei ulos voinut laskea Ricardo Zuninoa Brabhamilla jolla oli Virallinen Harjoitus mennyt päin mäntyä

- Keken vaikeudet jatkuivat kun auto ei vain kulkenut, Dalyn vetämään keskikastin häntäpäähänkään ei päässyt ja kun sijoitus oli 19:sta alun jälkeen eikä raivokas hiekoille ajautunut Villeneuve tuntunut Kekestä mukavalta pitää takanaan

- Ainoa kuski jonka Rosberg tuntui pystyvän ohittamaan oli vain sytytysvaurion kanssa pian äkkiä kamppaillut Depailler joka oli dramaattisesti pudonnut kärkijoukoista ja keskikastinkin joukoista

- Ihan häntäpäästä puhuttaessa lähinnä Cheever keskeytti näyttävään kolariin Crowthornessa

- Pian tämän jälkeen Depailler ja Villeneuve menivät varikolle jossa Depaillerin autoon yritettiin tästä eteenpäin lukemattomia kertoja turhaan tehdä korjauksia muun muassa polttoaineen säätöyksikön kanssa ja Villeneuven osalta kyse oli Michelinin Pehmeiden Vyörenkaiden pettämisestä osin hiekoille ajoista johtuen

- Hieman ennen 11 kierrosta kierroksella 10 enemmän tai vähemmän varmuudella osin huonon TV-ohjauksen takia Patrese ajoi ulos Crowthornessa keskeyttäen kun jarrut menivät lukkoon ja kierroksella 14 Scheckterin autoon tuli moottorivaurio jonka myötä Jody keskeytti joskin autosta tosiaan ei sylinterin puuttumisen lisäksi muutoin ollut mennyt mitään rikki moottorista vaikka moottorivikana keskeytys muka uutisoitiin

- Daly menetti keskikastin kuninkuutensa ja jäännöspisteensä päivän kisassa mentyään varikolle liian aikaisin vaihteenvaihtovaikeuksien takia:thumbfh:

- Villeneuve meni toista kertaa varikolle kierroksella 31 päivän kisan mentyä jo pilalle Michelinin Enduroidenkin hajottua alle

- Villeneuve tosin kaasutti liian kiukkuisasti varikolta radalle palatessaan hajottaen vaihdelaatikkonsa ja keskeyttäen tosiaan varikolle

- Jonesin kisa päättyi kierroksella 34 kun vauhti oli alkanut hidastua ja kun aussin autosta tosiaan varsinaisesti halkesi jäähdytin jonka voimarytäkässä särkyi sitten samalla kertaa vaihdelaatikkokin ja kisa oli siinä vaikka usein on jostain syystä uutisoitu muka vain pelkän vaihdelaatikon hajonneen

- Laffite oli edelleen kolmas ja Jarier oli jopa palkintoajossa kiinni ennen kuin renkaanvaihto vei sen mennessään ja samoin kävi Giacomellille joskin Giacomellille tosin kävi ikävämpi haaveri takasiiven hajotessa vaatien korjauskäynnin:wall:

- Rosberg oli kierrosta 59 edeltävällä ajalla viimein Watsoninkin kannassa kiinni joskin valitettavasti Watson ei periksi antanut ja lopulta sitten Kekekään ei pitkästä aikaa peräkkäin virheen tehdessään muistanut katsoa jotain muuta ohituspaikkaa tai höllätä vauhtiaan Leeukopiin tullessa tarpeeksi kun sitten ajettiin ulos hiekka-alueelle ja kisa meni siinä pienen kolarin jälkeen verkkoaitoihin jääden kierroksella 58:frank:

- Jabouille keskeytti rengasrikkoon hieman ennen Crowthornen mutkaa TV-ohjauksesta riippuen kierroksilla 61 tai 62 kolaroimatta jo toista kertaa peräkkäin kun jälleen kerran hänen mahdollisen voittonsa peri Arnoux

- Täten Laffite oli toinen, Reutemann oli kolmas ja Daly keskeytti tosiaan lähtösuoralle rengasrikkoon samaan aikaan juuri ennen tuon kierroksen 61 tai 62 alkua

- Reutemann meni varikolle valittaen renkaita, varikkomiehistön syynä vika oli ohjauksessa ja lopulta syy jäljitettiin vaurioituneeseen helmaan joka jouduttiin vaihtamaan varikolla

- Piquet ja Pironi kamppailivat kolmostilasta ja sen lopulta sai kierrokseen 70 mennessä Pironi ja kun tässä vaiheessa Giacomelli oli keskeyttänyt kierroksella 69 moottoririkkoon

- Kierrosta myöhemmin kierroksella 70 Lees keskeytti toiseksi viimeiseltä sijalta Depaillerin ajaessa järjettömän monta kierrosta jäljessä kisan viimeisenä teknisen vaurionsa takia

- Rene Arnoux voitti, Jacques Laffite oli toinen ja Didier Pironi oli kolmas palkintomiehistä puhuttaessa

- Nelson Piquet tosiaan oli 4:s, Carlos Reutemann oli 5:s menettäessään katkerasti käytännössä varman kolmospaikkansa varikkokäyntiin ja Jochen Mass oli 6:s viime hetkellä ollen tosiaan kiinni viitospaikassakin

- Jean-Pierre Jarier oli harmissaan menetettyään sijat 3-6 varikkokäyntiinsä ollen siis 7:s, Emerson Fittipaldi oli 8:s, Clay Regazzoni oli 9:s ja Ricardo Zunino oli 10:s

- John Watson menetti hieman Rosbergin keskeytyksen jälkeen vauhtitasonsa ollen siten 11:sta ja käytännössä toiseksi viimeinen lopputuloksiin hyväksyttynä ajavana kuljettajana

- Muutoin kolmanneksi viimeisenä ja täysin yössä läpi kisan liian hitailla suoravauhdeilla vaurioituneen pakoputken myötä oli Mario Andretti ollen siten 12:sta viimeisenä ajavana miehenä lopputuloksissa ja sinällään lopputuloksiin lasketuista kuljettajista toiseksi viimeisenä

- Viimeinen ja 13:sta maaliin hyväksytty ja keskeytyksestään huolimatta ollut kuljettaja oli Geoff Lees kun Patrick Depailler oli periaatteessa 14:sta kuitenkin kisan voittajaa jäljessä 25 kierrosta teknisen vaurionsa korjauksen onnistuttua viimein useiden pysähdysten jälkeen antaen tallikaveri Giacomellille kyydin varikolle kunniakierroksella kisan jälkeen saamatta itselleen lopputulosta, mutta ei Leesiäkään helppoa ollut laskea kisan lopputuloksiin 8 kierrosta jäljessä ennen kuin armo kävi järjestäjiltä oikeudessa siitä puhuttaessa

- Parhaan muistini mukaan tästä kisasta tuli kyllä lähetys TV2:ssa Jokisen Juhan selostamana, mutta välttämättä kisasta ei tullut ainakaan kunnollista Urheiluruudun lähetystä jolloin se siis oli yksi 1-3 kisasta vuonna 1980 jota ei välttämättä näytetty lainkaan Urheiluruudussa tai josta kerrottiin erittäin vähän ilman varsinaista ajokuvaa itse kilpailusta
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Länsi-Yhdysvaltain Grand Prix 1980 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 30.3.1980 Long Beachissa.

Kilpailun voitti Nelson Piquet, Rene Arnoux oli toinen ja Emerson Fittipaldi oli kolmas.

Kyseinen kilpailu oli historiallisesti puhuttuna ensimmäinen Nelson Piquetin voitto ja Emerson 'Emmo' Fittipaldin uran viimeinen palkintosijoitus niin miehelle itselleen kuin tallilleen.

Vähän paremmalla onnella muun muassa John Watson, Irlannin Derek Daly tai Suomen Keke Rosberg olisivat voineet olla tuon kolmostilan haltijoita ja Keken tapauksessa jopa kakkostilankin haltijoita ilman haavereita joista kohta ranskalaisin viivoin aion puhua.

Kekekin tosiaan tähän kisaan lähti kolmanneksi viimeisestä lähtöruudusta ja Emmokin suoraan viimeisestä ruudusta!

Yleisimmin tämä viikonloppu muistetaan murheellisesti lähinnä Clay Regazzonin ja Elio de Angeliksen loukkaantumiskisoina joista varsinkin Regazzoni halvaantui kolarinsa myötä vyötäröstä alaspäin loppuiäkseen.

Lievemmin kisaviikonloppuna loukkaantui myös Jean-Pierre Jarier ja Geoff Leesiltä kiellettiin kisaviikonloppuna osallistuminen kuumetaudin takia Virallisiin Harjoituksiin mikä sitten johti karsiutumiseen kun perjantaina oli tietenkin vaikeaa ajaa kunnon aikakierrostakaan järkevästi ja ratkaisupäivänä lauantaina Sid Watkins kielsi osallistumisen kuten olisi saattanut kieltää osallistumisen sunnuntainakin ellei kuume olisi laskenut riittävästi.

Muistoja tästäkin kisasta riittäisi roppakaupalla, mutta valitettavasti niistä osa väistämättä jää toiseen kertaan puhuttavaksi.

Joka tapauksessa tässä asiaa ranskalaisin viivoin Long Beachista 1980 tähän alle laitettuna:

- Didier Pironilla oli alustava paalupaikka, mutta pysyvä paalupaikka oli ensi kertaa Nelson Piquetin

- Piquet oli tunnetusti ristiriitaisen lahjakas, mutta ensimmäisen paalupaikan pystyi hyväksymään joskin ei välttämättä ensimmäistä voittoa hänelle

- David Kennedy olisi päässyt kisaan ilman luhistuvaa ripustusta ja niin myös McLarenin Stpehen South ilman Patrick Depaillerin väistämistä ja osumaa seinään

- Itse kisan lähdössä Piquet piti sisälinjan ja se oli hänen tulevan ensivoittonsa avain kun muut haastajat kuten Depailler alkoivat vajota vaikeuksiin tai jäivät silloin tällöin enemmän katuradan toisten autojen sumppuun kiinni siinä missä Piquet pystyi määräämään tahtinsa

- Lähdössä ensimmäiseen mutkaan kylvettiin Regazzonin tulevan halvaantumisen siemen jota ei silloin voitu tietää: Ricardo Zunino kolaroi jouduttuaan väistämään osin valmiiksi osumaa saaneena Mario Andrettia, Jochen Massia ja Jean-Pierre Jarieria jonka seurauksena Zuninon kisa päättyi siihen ja pahinta oli, että jostain syystä Zuninon autoa ei yksinkertaisesti siirretty Andrettin auton tai muiden kolaroineiden kuskien autonromujen takia toiseen paikkaan!

- Jan Lammersin silloinen todennäköisesti suurin Hollannin F1-saavutus jäi toteutumatta kun vetoakselin liitospidike petti alle kierroksen sisään luhistaen tietenkin auton aiheuttaen murheellisesti keskeytyksen

- Ensimmäisellä kierroksella myös Mass kävi varikolla kolarivaurioiden lisäksi tulleen rengasrikon takia ja Andretti keskeytti varikolle

- Ennen neljättä kierrosta tai laskennasta riippuen noin kolmannella kierroksella Bruno Giacomelli menetti autonsa hallinnan, odotti muutaman auton ohimenoa vain sitten pistäen peruutusvaihteen päälle ilman tajuamista, että Carlos Reutemann oli juuri takana jolloin Reutemann mestarillisesti onnistui välttämään Giacomellin auton hipoen sitä tilanteeseen nähden hyvin vähän joskin argentiinalaisen auton vetoakseli ja vaihdelaatikko ei kestänyt tätä jarrutusliikkeen rajuutta

- Giacomellin tonttuilun myötä siitä syntyi viiden auton ketjukolari kuljettajineen jossa de Angelis loukkaantui pahemmin ja Jarier loukkaantui vähäisemmin molempien keskeyttäessä, Jody Scheckterin kärsiessä myös vähäisiä tai melkein olemattomia osumia ja Eddie Cheeverin pitäessä kotiyleisön lippua korkealla kotiradallaan oli Osellan paljon kritisoidulla romuautolla matkalla onneensa ennen kuin hänen autonsa takasiiveke meni tietenkin tässä ketjukolarissa erään takarivin kuskin osuessa siihen joutuessaan kierroksella ohitetuksi jo niin varhain

- Siten varikolla nähtiin Cheeverin korjauskäynti ja Giacomellin ja Scheckterin renkaanvaihto pienine korjauskäynteineen varmuuden vuoksi heti tämän välikohtauksen jälkeen

- Kierrokseen 11 mennessä Jabouille oli käynyt varikolla ja hänen päivänsä oli pilalla teknisten vaikeuksien myötä ja Cheever keskeytti kun hauras Osellan auto ei vain voinut kestää aiempia kolarivaurioita joita oli tullut muun muassa vaihdelaatikkoon aiheuttaen keskeytyksen

- Kierroksella 27 Piquet saavutti tämän joukon ohittaen kierroksella sen ja kun Jones saapui samaan nippuun niin Jones menetti sen verran paljon aikaa, että Jonesin päästessä taas jatkamaan siitä oli mennyt hänen kiinni kuroutunut ero Piquetiin nähden taas tähtitieteelliseen luokkaan

- Kisaansa ja mestaruushaaveitaan elätellyt Jacques Laffite keskeytti melko varmalta kuutospaikalta murheelliseen rengasrikkoon ja Depailler keskeytti hienon joskin hiipuvan kisansa

- Gilles Villeneuve oli saamassa yhden La Famiglian onnenhetkistä vuodelle 1980 ajamalla uskomattomasti nelostilalla vain hukatakseen sen täysin järjettömään pakko-ohitukseen kierroksella Dalysta kolaroiden Dalyn kanssa pilaten Dalyn kisan ja menettäen etusiipensä!

- Villeneuve jatkoi vaan keskeyttääkseen ehkä armahtavasti vetoakselin ja vaihteiston murtumiseen kierroksella 46 sillä Ferrarin auto ei tuntunut yksinkertaisesti kestävän kanadalaisen näyttävää ja välillä kyllä tarpeettomuuksiin menevää reuhaamista radalla parinkin varikkokäynnin myötä

- Jonesin päivän kisa melkein varmalta kakkostilalta ja ehkä voitosta puhuttaessa joskin yllättävänkin vähän meni pilalle sillä hetkellä kun Bruno-tonttu Italiasta eli Giacomelli teki melkoisen aivottomuuden taas kerran kun hän valmistautui antamaan tilaa Jonesille kierroksella ohittamista varten vain sitten vetääkseen luukut kiinni aiheuttaen sensaatiokolarin!

- Jones keskeytti molemmat ripustukset poikki vääntyneenä ja Giacomelli ajoi varikolle korjauskäyntiin, ajoi yhden hitaan kierroksen ja keskeytti kierroksella 49

- Jones kiehui raivosta ja vain Williams-tallin henkilökunta onnistui estämään Giacomellin turpaan vetelyn kisan päätteeksi

- Tässä vaiheessa alkoi loppukisa: Regazzoni oli lyhyessä ajassa uskomattomasti kuudentena Ensignilla ja uskomattomuus oli sitäkin epätodellisempaa kun hetkeä ennen uran päätöstä Regazzoni oli jo neljäntenä, Fittipaldi viidentenä ja Watson kuudentena!

- Sitten tapahtuikin pahin: Regazzonin autosta pettivät jo valmiiksi kuluneet hauraat jarrut ja Queen's Hairpinissa Regazzoni sitten vältti vain onnella isomman kolarin ajaen sen sitten valitettavasti radan ulosmenotielle minne Zuninon auto oli jätetty huonoon paikkaan ja auto tunnetusti pahasti ruhjoutuneena kimposi Zuninon autosta suoraan monen tonnin vahvuiseen betoniseinään aiheuttaen sitten erittäin vakavat jalkojen ja selkärangan vauriot puhumattakaan selkäydinvammaa ja halvaantumista loppuiäksi suositulle sveitsiläiselle veteraanille

- Kierroksella 63 Arnoux menetti palkintosijansa kolmannen tilan muodossa rengasrikkoon ja kun hän pääsi takaisin kisaan hän oli yhdeksäs

- Suomalaisittain Keke Rosbergin uran paras tai uran parasta hipova tai parempi sijoitus oli nyt lähellä kuin koskaan tätä ennen

- Rosbergin kohtalo oli murheellisesti olla päivän viimeinen keskeyttäjäkin kierroksella 58 päivänä jolloin upea palkintotila kolmostilan tai jopa toisen tilan muodossa oli ensi kertaa ulottuvilla ja ainakin edes heti Fittipaldin jälkeen nelostila oli kuin kirkossa kuulutettu ja se olisi ollut parempi juttu kuin jääminen täysin pisteittä kroonisesti ylikuumentuneella ja moottorivaurioisella autolla

- Kun muut kuin Keke olisivat olleet kykenemättömiä uhkaamaan Patresen kakkospaikkaa niin Patresekin varmisti kakkostilan itselleen siinä missä Piquet voittonsa

- Dalyn päivä meni pilalle samalla tapaa käytännössä taas melkein varmoilta palkinnoilta tai edes Rosbergin tapaan kirkossa kuulutetulta nelospaikalta kun autoon iski ensin krooninen jarruvaurio samaan aikaan kun Keke keskeytti ja Derekille ainoa onni oli tämän jälkeen hyötyä vain lähinnä muiden epäonnesta kun eihän ennen pitkää kokonaan takajarruttomalla ja täysin luistattavalla autolla vähänkin vaikeammassa mutkassa voinut mitään tehdä!

- Nelson Piquet tosiaan voitti ensi kertaa ja Riccardo Patrese oli toinen Arrowsilla ja Emerson Fittipaldi oli kolmas

- John Watson oli neljäs ja oli onnellinen näinkin kun pisteet saatiin ja kauden osalta ne olivat hyvä aloitus ja samaa ajatteli myös Jody Scheckter ollessaan viides ja Didier Pironi oli päivän viimeinen pistemies kuutostilalla vasta ruutulipulla jolloin Jochen Mass koettelevan päivän kisan ajaneena jäi viime hetkellä siten pisteittä seiskapaikalle ja Derek Daly tietenkin oli kahdeksas

- Rene Arnoux oli toiseksi viimeinen ysipaikalla ja Jean-Pierre Jabouillen päivä teknisten murheiden takia oli täysin pilalla ja Jabouille oli siten mielenkiintoisesti tuloksiin laskettuna viimeinen ja kymmenes 9 kierrosta jäljessä voittajaa joskin tuohon lopputulokseen ja sen hyväksymiseen saattoi vaikuttaa niin Long Beachin rata eri kierroslaskennalla tai vaihtoehtoisesti kyse oli järjestäjien kömmähdyksestä tapauksessa jossa Jabouillea ei olisi pitänyt laskea lopputuloksiin

- Parhaan muistini mukaan tästä kisasta tuli kyllä lähetys TV2:ssa Lammin Matin selostamana, mutta välttämättä kisasta ei tullut ainakaan kunnollista Urheiluruudun lähetystä jolloin se siis oli toinen 1-3 kisasta vuonna 1980 jota ei välttämättä näytetty lainkaan Urheiluruudussa tai josta kerrottiin erittäin vähän ilman varsinaista ajokuvaa itse kilpailusta joskin mielestäni kyllä saatettiin ihan tuoreeltaan näyttää Regazzonin uran päättänyt kolari kyllä joten se vähän paremmin parantaa mahdollisuuksia tälle kisalle näkymisestä aikanaan Suomessa edes Urheiluruudussa toisin kuin Kyalamin vastaavan tapaan
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Belgian Grand Prix 1980 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 4.5.1980 Zolderissa.

Kilpailun voitti Didier Pironi, Alan Jones oli toinen ja Carlos Reutemann oli kolmas.

Kyseinen kilpailu oli historiallisesti puhuttuna ensimmäinen Didier Pironin voitto ja ainoa onnettomuuden lyhentämän uran voitto muussa tallissa kuin Ferrarilla ensivoiton tullessa tietenkin Ligierillä.

Vähän paremmalla onnella muun muassa John Watson, Irlannin Derek Daly tai Suomen Keke Rosberg olisivat voineet olla haltijoita ilman haavereita joista kohta ranskalaisin viivoin aion puhua.

Haltijoita tietenkin pistesijasta puhuttaessa.

Kekekin tosiaan tähän kisaan lähti neljänneksi viimeisestä ruudusta ja Emerson 'Emmo' Fittipaldi viimeisestä ruudusta!

Muistoja tästäkin kisasta riittäisi roppakaupalla, mutta valitettavasti niistä osa väistämättä jää toiseen kertaan puhuttavaksi ja ei Zolderin kisa vuonna 1980 nyt ihan niin tapahtumarikas ollut aiempiin saman vuoden kisoihin verrattuna.

Joka tapauksessa tässä asiaa ranskalaisin viivoin Zolderista 1980 tähän alle laitettuna:

- Zolder aloitti F1:n Euroopan kauden 40 vuotta sitten osin vain sen takia kun MM-sarjan ulkopuoliseksi aiottua kilpailua eli BRDC International Trophya ei ajettu vuonna 1980 lopulta sittenkään huhtikuussa 1980 muuna kuin vain F2-kisana jolloin myös kisatauko Zolderin ja Long Beachin välillä oli pidempi kun myöskään nk. Euroopan Grand Prixistä Silverstonessa ei tullut mitään sinä vuonna virallisena kisanakaan!

- Virallisten Harjoitusten osalta lauantaina satoi joten perjantain ajat ratkaisivat paalupaikan ja se meni erittäin niukasti Alan Jonesille kun ihan takana olivat voiton kannalta pelottavasti Didier Pironi ja Jacques Laffite

- Shadow-Theodoret karsiutuivat kuten myös Eddie Cheever Osellan romuautolla tällä kertaa osin siksikin kun ripustusrikon ja jousitusten hajottua kuivalla kelillä ei päässyt juuri ajamaan ja lauantain sateessa mitään järkeä ei ollut kunnolla yrittää ajamista joten myös Tiff Needell pääsi kisaan

- Tosin Keke ja Emmo olivat myös pelottavasti ennen viimeisiä yrityksiään lähellä karsiutumista ennen kisaa

- Sunnuntain kisaan piti vain entistä enemmänkin sataa vettä, mutta onneksi sillä kertaa Belgian Television sääennustajat lausuivat kaikki ennustuksensa päin mäntyä joskin läheisiin laaksoihin sitten todella osuikin ne belgialaisittain pelottavat rankkasateet

- Pironi pääsi ykkösmutkassa Jonesin edelle ja aivan kuten Piquet Long Beachissa varmisti käytännössä jo tällä teolla ensivoittonsa

- Jean-Pierre Jabouillen kytkin keitti ja sitä myöten ahtaalla lähtösuoralla tuli väistelyä ja kolareita tällä kertaa Mario Andrettin töniessä Bruno Giacomellin päin seiniä Jabouillen hädin tuskin päästessä edes viivalta vaurioituneella autollaan

- Jabouillen kisa tosin päättyi varikolle alle toista kierrosta kärjen osalta ja omaa ensimmäistä ja viimeistä kierrosta kun eihän kytkimettömällä autolla vaan voinut ajaa jolloin tuli keskeytys!

- Jochen Mass ajoi keskikastin kuningaspaikalta päin verkkoaitoja ja se oli harmittava takaisku hyvin alkaneelle kilpailulle juurikin alle toista kierrosta kärjen osalta ja omaa ensimmäistä kierrosta ulosajon aiheuttaman keskeytyksen muodossa

- Pironi, Jones tai Laffite taistelivat voitosta, mutta käytännössä Pironi oli voittanut ja Laffite lähtökohtaisesti haastaisi kakkostilasta ellei Guy Ligier tietenkin tallimääräystä hakien muuta olisi ilmoittanut Pironille jolloin voitto muutoin olisi ollut Laffiten jälleen hieman vuoden 1979 tyyliin kun Laffite oli tallin ykkösnimi

- Ricardo Zunino tuntui saavan menonsa vastaamaan Lammersin kierrosaikoja ja huikeasti parempaankin vihdoin ja viimein, mutta Zunino vaihtelevasti keskeytti joko kierroksella 5 tai kierroksella 7 vaihdelaatikon pettäessä juuri kun kisa oli alkamaisillaan näyttää hyvältä ja Belgian Television kierroslaskennan näyttäessä mitä sattui

- Zolderin rata oli melkoista Seuraa Johtajaa-tason pelleilyä ainakin kärkikastin osalta kun ohi ei vain päässyt!

- Jean-Pierre Jarier vaikutti kerrankin Tyrrellin mieheltä kisassa ja samoin virkistyivät Lotuksen de Angelis ja Arrowsin Riccardo Patrese!

- McLarenin kisa oli itkettävän huono: Molempien kuljettajien jarrut vaurioituivat liikaa jo kisan varhaisvaiheessa mikä pilasi John Watsonin ja Prostin paluukisan täydellisesti

- Prost oli toiseksi viimeisenä tai viimeisenä lähinnä Tiff Needelin kanssa suhailemassa korjauskäyntinsä jälkeen ja Watson ei lopulta ollut yhtään sen paremmassa tilassa noin 10:n kierroksen jälkeen McLarenin kisan murentuessa piparkakuksi

- Giacomellin kisa päättyi auton ratin irtoamisen aiheuttaman ulosajon lisäksi kun muutoin ensin repeytyi helma, sitten meni ripustus ja lopulta jousituskin kun kolarivauriot kisan lähdöstä pahentuivat lopullisen liikaa korjaamattomuuden takia ja korjattunakin kun maaefektiautojen voimat repivät pienimpiäkin koloja autoista uudelleen auki kierroksella 11!

- Needell keskeytti pian vanhan moottorin räjähdykseen ja 'Emmo' Fittipaldi keskeytti tuttuun ja räkäiseen sähkölaitevikaan kierroksilla 12 ja 13 Needellin ja Fittipaldin osalta

- Kierroksella 17 Rene Arnoux ajoi ulos viitostilalta pudoten juuri Lammersin taakse Bianchibochtin mutkassa

- Prost viimein keskeytti kun jarruja ei ollut enää lainkaan jolloin autosta vaurioituivat kierroksella 29 lopullisesti vaihdelaatikko ja tasauspyörästö täysin korjauskyvyttömään kuntoon aiheuttaen myös keskeytyksen käytännössä vaikka jarruja olisi ollutkin

- Piquet oli hukassa pitkin kisaa ja sitten pidon äkkiloppumisen myötä Earste-mutkassa Piquet oli pöpelikössä keskeyttäen kierroksella 32 jättäen vitospaikan Jarierille

- Tässä vaiheessa kisaa Laffiten autoon iski jarruvaurio loitontaen häntä edes palkinnoista varmistaen toisaalta Pironille myös voiton ilman tallimääräysuhkaa!

- Laffite joutui varikolle jarruvaurion korjaukseen sen ollessa vakava, mutta kisan jatkamisen mahdollistava jolloin aikaakin korjaukseen kului kaksi kierrosta pilaten silti ranskalaisen kisan kokonaan pisteistä ilman keskeytyksiä riittävästi muutoin puhuttaessa

- Loppuvaiheessa kisaa Arnoux, kuin vanha viini arvostelujen suhteen kisamakuaan parantanut Reutemann ja Rosberg olivat kisan todelliset viihdemiehet Villeneuven alkaessa menettää suurinta tehoaan näyttävyyden osalta

- Arnoux tosiaan nousi sijoja kuin raketti mokansa jälkeen mikä oli vain hyvä juttu, mutta osin toki liian myöhään!

- Arnoux vaurioitti myös helmansa ja tuuri esti autoa repeytymästä lisää etenkin kun Arnoux kolisteli Villeneuven kanssa näyttävästi, mutta reilusti!

- Patrick Depailler vaikutti tuovan pisteitä Alfa Romeolle ennen kuin renkaanvaihto oli pakko suorittaa rengasrikon takia ja lopulta tuli keskeytys pakoputken hajotessa kierroksella 38 ja Andretti keskeytti kierroksella 41 autovaurioiden tarkoittaessa lähtökolarivaurion myötä ennen pitkää hajonnutta vaihdelaatikkoa juuri silloin

- Murheellisesti keskeytti Patresekin kierroksella 58 juuri siihen mihin Masskin eli ulosajoon melko hyvästäkin asemasta silloin kun pisteitä oli tarjolla

- Lammers viimein keskeytti kun juuttuneet vaihteet eivät menneet enää melkein lainkaan päälle ja siitä hyvästä sitten moottori räjähti ylikuumenemisen myötä jo melko lähellä häntäpäätä kierroksella 64

- Kisan loppu oli huimaa jännitettävää Dalyn alettua tippua, mutta Rosbergin ja Villeneuven järjestäessä ohitusnäytöksen vertaansa vailla kärkikuskien hiljennellessä vauhtiaan

- Villeneuve ja de Angelis kolaroivat tällä kertaa hurjemmin ja se johti Ickxbochtin mutkassa sitten de Angeliksen keskeytykseen ulosajon myötä Lotuksen kimmottua Ferrarin takarenkaan yli aika näyttävästikin kierroksella 69

- Arnoux nousi myös aina Jarieriin asti sijoja ja siitä seurasi taistelu joka kesti melkein ruutulipulle Kleinen shikaanimutkaan missä Arnoux meni kuin menikin nelospaikalle Jarierin jäädessä viitospaikalle mikä oli ollut nelostilaa ennen hänen takuupistepaikkansa pitkin kisaa

- Didier Pironi voitti dominoivasti ja jossain määrin ehkä vähän turhankin helposti ensivoittonsa

- Pironin voitossa tietenkin on muistettava myös sen mahdollinen meno Jacques Laffitelle mikäli Laffite olisi ollut toisena ruutulipun lähestyessä eli tallimääräys yritykseltäänkin!

- Alan Jones oli toinen ja Carlos Reutemann kaikkiaan hienosti kolmas kun häntä ei tosiaan ohitettu kierroksella Pironin toimesta siinä missä Pironi ohitti muut kuskit ainakin kerran kisaan kierroksella!

- Arnoux teki virheen, mutta myös korjasi virheensä olemalla neljäs ja Jean-Pierre Jarier oli viides saaden kauden ensimmäiset pisteet

- Kuutostila meni niukasti Gilles Villeneuvelle kun turhauttavasti Suomen Keke Rosbergille jäi turhauttava pisteetön seiskapaikka kisa-ajan loppuessa kesken, jarruvaurioitunut Jody Scheckter oli kasipaikalla kisan päätteeksi, lopulta yllättävänkin vaisusti puolenmatkan jälkeen ajanut Derek Daly oli yhdeksäs tavallaan toiseksi viimeinen varsinaisesti ajanut ja sijoituksen saanut kuljettaja

-Elio de Angelis oli kymmenes keskeytyksestään huolimatta, Jacques Laffiten auton uudetkin jarrut vaurioituivat ja hän siten oli neljä kierrosta jäljessä lopulta yhdestoista ja viimeinen varsinaisesti ajanut ja sijoituksen saanut kuljettaja ja Jan Lammers oli kahdestoista keskeytyksestään huolimatta ja kun lopulta John Watson oli nöyryyttävästi osin McLareniin aivan kokonaan jarrut vaihdettuna kesken kisan 11 kierrosta Pironia jäljessä maalissa jolloin hän ei saanut sijoitusta maalissa ja jolloin sija tietenkin olisi muuten ollut kolmastoista

- Zolderista saattoi ainakin parhaan muistini mukaan tulla lähetys TV2:ssa Matti Lammin selostuksella, mutta muutoin kisa näkyi kyllä Urheiluruudussa missä juontaja taisi olla Hannu-Pekka Hänninen ja F1-jutun kertojana Urheiluruudussa ensi kertaa oli Matti Kyllönen!

- Neljä päivää Zolderin kisan jälkeen HTV:llä näytettiin myös Matti Kyllösen tekemä dokumentti Keke Rosbergista mikä myöhemmin uusittiin HTV:llä ja näytettiin myös YLE:n TV2:ssakin samana vuonna sellaisenaan kuin myös uusintana myöhemmin
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Monacon Grand Prix ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 18.5.1980.

Kilpailun voitti Carlos Reutemann, Jacques Laffite oli toinen ja Nelson Piquet oli kolmas.

Suomen Keijo Keke Rosberg karsiutui tästä kilpailusta ensimmäisen kerran pitkään aikaan, mutta silti se riitti käynnistämään lopullisesti pilkkakirveiden heittelyn miestä kohtaan Suomessa kun tuloksettomuuteen oltiin jo kauan sitten kyllästytty vuosien 1978-1980 väliseltä ajalta tapahtuneiden keskeytysten, karsiutumisten tai muuten vain tapahtuneiden pisteettömyyksien takia huolimatta siitä, että Keke oli ajanut palkinnoille Buenos Airesissa kauden avauksessa.

Monacosta 1980 eteenpäin suomalaista pilkattiin vuoden 1980 loppukauden kestäessä varsin paljonkin toki ajoittain lievenevin kääntein sen sitten tilapäisesti vähentyessä vielä loppukaudesta merkittävämmin kiitos varsinkin Imolan pisteiden mitä ei tosin tietysti pitkin kesän 1980 formulakuohuntaa Keken suhteen Suomessa voitu tietää.

Muistoja riittäisi roppakaupalla tästä kilpailusta, mutta väistämättä osa niistä jää toiseen kertaan kerrottavaksi.

Tässä muistoja kilpailusta ranskalaisin viivoin:

- Tämä oli ensimmäinen Monacon Grand Prix ikonisen Louis Chironin kuoleman jälkeen kun vuonna 1979 hän oli menehtynyt 79-vuotiaana

- Torstaina Virallinen Harjoitus meni pilalle sateen takia joten Zolderin tapaan lauantai kuivassa kelissä oli ratkaiseva kisaan mukaan pääsemiseksi ja varsinkin kun vielä perjantaina Monacon välipäivänäkin satoi vettä, mutta lauantaikin oli pahaenteilevän pilvinen, tuulinen ja sateen uhka oli edelleen ilmassa niin sille kuin kisaankin kun vettä satoi välittömästi heti Monacon Aika-ajonkarsinnan loputtua

- Pironi oli ylivoimaisella tuulella ajojensa suhteen ja otti myös paalupaikan

- Patrick Depailler ja Bruno Giacomelli olivat Alfa Romeolla myös hyvässä vauhdissa kun sarjan hitain rata tuntui jostain syystä soveltuvan todella hyvin Alfa Romeon autoille

- Renault oli vaikeuksissa kun Jean-Pierre Jabouille oli neljästoista ja Rene Arnoux pääsi juuri ja juuri itse kisaan sijalla 20!

- Kiitos vain 20 kuljettajan pääsystä itse kilpailuun osin umpihuonosti muutenkin sujuneen Aika-ajokarsinnan ja kokoaikaisen ruuhkan tapahtui McLarenin John Watsonin karsiutuminen mitä ei Teddy Mayer hyvällä katsellut muiden karsiutuneiden ollessa Eddie Cheever, Geoff Lees, Keke Rosberg, Ricardo Zunino, Tiff Needell ja David Kennedy

- Sunnuntai oli kisapäivänä pahaenteisen pilvinen, mutta silti onneksi edes kuivassa kelissä alettiin ajamaan vaikkakin sadetta ukonilmoineen odotettiin viimeistään iltapäivän kestäessä ennen kisan loppua

- Tämä kilpailu televisioitiin tosiaan Suomeen TV2:lla näkyväksi ja tässä kilpailussa kauden toisena suorana TV-kisana selostaja oli Juha Jokinen

- Tässä kilpailussa on viime aikojen muistikuvissani 40 vuoden ja vähän ylikin 40 vuoden takaa kummitellut mahdollinen Suomen F1:n TV-historian ensimmäinen kommentaattori joka ei olisi niinkään ollut kilpailussa mukana ollut toinen selostaja/kommentaattori tyyliin Matti Lammi, Jorma Pulkkinen tai Juha Jokinen Kannaksen Sepon selostusaikoina ja hän ei olisi ollut edes Juha Varjosaari vaan Juhani 'Jussi' Kynsilehto joka olisi kommentoinut Monacon kisoja noin aikavälillä 1978-1980 olleessa yksittäisessä Monacon TV2:n kisassa

- Ymmärtääkseni juurikin näiden vuosien kisoissa eli Monacon Grand Prixeissä 1978-1980 Keke Rosbergia olisi ensimmäisen kerran koskaan kysytty kommentoimaan F1-kilpailua Yleisradion TV-lähetyksiin, mutta Keke ei ollut tavoitettavissa ja juuri tämän syyn takia joinakin näistä vuosista ainakin muistaakseni edelleen hyvin hatarasti kummittelevan 40 vuoden tai vähän yli 40 vuoden takaisen muistoni mukaan sitten olisi tullut joko Lammin Matti tai Kynsilehdon Jussi selostamoon joko Pulkkisen Jorman tai Jokisen Juhan avuksi ja Kekehän kommentoi lopulta Yleisradion kisoista puhuttaessa yleensäkin vasta jo uransa lopetettuaan vuonna 1987 juurikin TV2:n televisioimassa Monacon kilpailussa yhdessä Matti Kyllösen kanssa

- Pironi johti perässään Alan Jones, Reutemann, Laffite, Depailler ja Piquet, mutta heti näiden herrojen takana oli täysi kaaos: Derek Daly yksinkertaisesti käynnisti sitten melkoisella tavalla ikonisesti myös Urheiluruutuunkin päässeen lähdön joukkokolarin jonka myötä hänen itsensä, tallikaveri Jean-Pierre Jarierin, Bruno Giacomellin ja Alain Prostin kisa oli täysin ohi ja minkä aikana Jacky Ickxistä Course Carin ratin takana oli tulla erään monacolaisen nosturimiehen takia vahingossa muhennosta Course Carin jouduttua tosiaan sumppuun, mutta onneksi Lamborghini Countachissa oli myös potkua päästä eroon kuolettavasta vaarasta turvaan näyttävän nopeasti tarttumakoukun onneksi mentyä ohi aivan vierestä!

- Villeneuve ja Riccardo Patrese välttyivät kolarilta aluksi huonojen lähtöjensä takia kun he käyttivät ensimmäisen mutkan ulosajorampin aukkoa säästyen kolarilta, mutta Patresen sijoittumisen takia mutkasta Patrese joutui peruuttamaan ulosmenorampista vain joutuakseen sitten Jan Lammersin kolaroimaksi!

- Patrese ja Lammers joutuivat varikolle korjauskäynnille kun ihme kyllä punaista lippua sellaisenaan ei tarvittu

- Ainoa kolarilta välttynyt kuljettaja oli täysin rauhassa ajellut viimeisen ruudun mies eli Rene Arnoux jolla ei ollut alkuun kiire edes Course Carin takaakaan päästä ohi kun alkua mentiin kisassa ja Renaultin auto oli umpisurkea turbon painepöntön vajeensa takia

- Kierroksella 24 tai vaihtelevasti myös kierroksella 25 tapahtui hurjan alun jälkeen tärkeitä asioita kun tasauspyörästö oli jo edellisellä kierroksella hidastaneen Jonesin autosta aivan lopullisesti rikki kun samaan aikaan Jabouillekin keskeytti vaihdelaatikon hajoamiseen

- Scheckter aiheutti Marco 'Kusettaja' Piccininille pään hautautumisen käsiin kun Jody meni varikolle luovuttaen kisan kun yksinkertaisesti renkaat eivät toimineet ja Ferrarin PR-painajainen ja Enzon tuomio Maranellossa kierroksen 27 luovutuksen osalta odotti kun asiaa ymmärrettiin Ferrarin hyvin vaikean kauden nimissä tavallaan hyvinkin, mutta Jody ei myös ollut ihan niin suosittu kuin Gilles jolloin tuohtuneita sanoja ei olisi saanut suusta päästellä ja mitä vasten 'ohjausvaurio' oli helskutin huono tekosyy jopa La Famiglian PR-temput tietäen!

- Laffiten autoon oli tullut jarruvaurio mikä pakotti vauhdin hillintään ja vaihteetkin pomppivat välillä pois päältä

- Laffite olisi varmaankin jäänyt Depaillerin taakse ilman kierroksen 50 tai TV-kellon ajanlaskennan mukaan satunnaisesti myös kierroksen 51 moottoririkkoa Alfa Romeon näyttävälle ranskalaiselle taas kerran Depaillerin jäädessä parin vuoden takaisena Monacon voittajana pisteittä

- Vihdoin ja viimein sadettakin alkoi tulla noihin aikoihin

- Pironin virheen suuruus korostui kun vielä tässä vaiheessakaan ylpistynyt rattisankari ei vain suostunut hölläämään sitä kaasujalkaa kuten Reutemann teki ja siitä tempusta kaide kutsui ansaitusti kierroksella 53 tai kiitos TV-seurannan ongelmien kierroksella 54 vasemman etukulman mennessä ryttyyn Ligieristä ja kisan mennessä siinä

- Arnoux keskeytti myös viimein vain hetkeä Pironin kisamokan jälkeen kun hänen kisansa päättyi kolariin taas Patresen ollessa myös kohukuvissa kun italialainen ajoi jo toista kertaa kisapäivän mittaan leveäksi ja kun ei tilannetaju ollut sillä kertaa liian suurta niin sitten tuli taas kolari radalle palatessa ja ranskalainen keskeytti päivän viimeisenä kuljettajana

- Monacon tihkusateessa 8 tai TV-seurannan ongelmien vuoksi 7 kierrosta ennen loppua de Angelis hienolta nelostilalta keskeytti tosiaan ulosajoon saaden toki sijoituksen maalissa, mutta Pironin ylimieliseen perseilyyn nähden de Angeliksen kolari olisi voinut tapahtua yksinkertaisesti ihan kenelle hyvänsä tahansa varovaisesta ajosta huolimattakin joskin ehkä nurinamielessä lausuen aiemmin kisassa oli kyllä estellyt vähän muita ja ollut helisemässä Massin ja Fittipaldinkin kanssa

- Carlos Reutemann otti ensimmäisen Williams-voittonsa ansaitusti sen ollessa yleensäkin ensimmäinen Reutemannin voitto kahteen vuoteen, vaikean 1979 Lotus-vuoden ja hitaan Williams-uran alun Zolderia huomioimatta olleen ajan jälkeen se tuli tarpeeseen!

- Jarruvauriostaan huolimatta Jacques Laffite pystyi ottamaan kakkostilan tekemällä edes sen teon tallilleen siinä missä Pironi ei tätä kyennyt tekemään voiton mentyä hopealautaselta virheeseensä toki ottaen myös Reutemannin kisan lopputahdin nopeudessa huomioon, Nelson Piquet oli kolmas ajaen viimeisenä miehenä samalle kierrokselle Reutemannin kanssa kun muut jäivätkin sitten jo kierroksella

- Krooninen aliohjaus tai ei niin Jochen Mass oli hurjassa tikissä päivän keskikastin kuningas ansaitulla nelospaikalla, Gilles Villeneuve ajoi uransa karmeimman kaksituntisen tavallaan Monacon kaiteissa ollen järkyttävää hitautta vasten silti viides ja Emerson 'Emmo' Fittipaldi otti kuutostilan tuoman viimeisen pisteen mitä taustaa vasten Kekellä olisi ollut kisaan päästessään kenties erittäinkin huikea mahdollisuus ottaa pisteitä, mutta Monacon vaarat muistaen huonostikin olisi voinut käydä

- Mario Andretti oli seiskapaikalla maalissa ja toiseksi viimeinen maaliin ajanut, kaikkiaan kolmanneksi viimeinen sinänsä kuljettajista ja kaikkiaan kahdeksas oli kaksi kertaa kisassa kolaroitu Riccardo Patrese ja Elio de Angelis sai kaikkiaan toiseksi viimeisenä kuljettajana sinänsä viimeisenä kuljettajana TV-seurannan vaikeuksien myötä 8 kierrosta voittajaa maalissa jääneenä sijoituksen keskeytyksestään huolimatta maalissa olemalla yhdeksäs kun yleensä raja olisi ollut 7 kierrosta

- Viimeinen kuljettaja aivan kaiken huomioiden ilman sijoitusta maalissa oli alkukolarin etusiiven vaihtamisen ja myöhempien muiden korjausten takia 12 kierrosta voittajaa maalissa jäljessä ollut Jan Lammers tietenkin ilman kymppipaikkaa maalissa jääneenä jonka sektoriajat muuten olivat kulmakarvoja kohottavasti ilman umpisurkeaa tilannettaan huomioimatta yhtä nopeat heti korjausten jälkeen kun mitä Villeneuvella!

- Tämä kilpailu tietenkin nähtiin näyttävästi Urheiluruudussakin
 
Viimeksi muokattu:

Krikke

Yleinen höntsäilijä
Liittynyt
25.1.2006
Viestit
755
Sijainti
Selostuskopin katossa
Monacon Grand Prix ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 18.5.1980.

- Tämä kilpailu televisioitiin tosiaan Suomeen TV2:lla näkyväksi ja tässä kilpailussa kauden toisena suorana TV-kisana selostaja oli Juha Jokinen
Olen muiden töiden ohessa yrittänyt kirjoittaa suomalaista F1-televisiointihistoriaa talteen, mutta en ole löytänyt mistään lähteestä mainintaa että tätä olisi televisioitu, ainakaan suorana. Mistä olet tiedon kerännyt? Ohessa 18.5.1980 Hesarista tv-ohjelmat eikä näy että olisi televisioitu.
 

Liitetiedostot

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Olen muiden töiden ohessa yrittänyt kirjoittaa suomalaista F1-televisiointihistoriaa talteen, mutta en ole löytänyt mistään lähteestä mainintaa että tätä olisi televisioitu, ainakaan suorana. Mistä olet tiedon kerännyt? Ohessa 18.5.1980 Hesarista tv-ohjelmat eikä näy että olisi televisioitu.
Kilpailu alkoi aikanaan valitettavasti muun muassa vuosien 1975-1980 olleen aikakauden väliseltä ajalta puhuttaessa monien muidenkin formulakisojen tapaan suorana yllätyslähetyksenä heti päivän alkuun.

Osa F1-kisoista tuli tietysti myös koosteina päivän päätteeksikin ja sattumanvaraisesti tilanne koski tietenkin tilanteen mukaan myös päivälähetyksiäkin silloin kun suora lähetys ei ollut mahdollinen jolloin nähtiin kisoja heti näin esimerkiksi Yleisradion ohjelma-aikataulun mukaan kisan lähetysajan mukaan jo mainittuna koosteena tai vielä tätäkin satunnaisemmin kokonaisena jälkilähetyksenä suurin piirtein täyttämään ohjelma-aukon jättämää ajanhukkaa.

Yllätyslähetyksiä riitti formuloiden osalta kotimaisesti puhuttaessa kanavasta riippumatta myös vuosille 1981-1990 ja ei aivan vierasta tuollaiset kotimaisen TV-urheilun yllätyslähetykset ole olleet muussakaan urheilussa riittävän vanhalta ajalta puhuttaessa.
 
Viimeksi muokattu:

Krikke

Yleinen höntsäilijä
Liittynyt
25.1.2006
Viestit
755
Sijainti
Selostuskopin katossa
Kilpailu alkoi aikanaan valitettavasti aikakauden monien muidenkin formulakisojen tapaan suorana yllätyslähetyksenä heti päivän alkuun.

Osa kisoista tuli tietysti myös koosteina päivän päätteeksikin.
Kiitos tiedosta. Eli mitään todistetta ei ole olemassa?
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kiitos tiedosta. Eli mitään todistetta ei ole olemassa?
Tämä onkin sitten vähän hankalampi pala varsinkin tavallisten painettujen sanomalehtien osalta kun aikanaan riittävän selkeästi ilmoitettujen lähetysten ennakkotiedot varsinkin painetuissa ja yleisissä kotimaisissa lehdissä jäivät erittäinkin vähille lukemille varsinkin Anderstorpin 1975 kisasta eteenpäin puhuttaessa ja päättyen näillä näkymin yllättäen tulleeseen Keke Rosbergin Fittipaldi-ajan viimeiseen pistekisaan eli Imolaan 1980 asti.

Muissakin lehdissä, mutta tosin erittäin satunnaisesti vuosina 1975-1980 ilmoitettiin vanhoista formulakisoista kuten esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä mikäli en ihan väärin muista niin ilmoitettiin ainakin perutun Anderstorpin 1979 kisan koosteen lähetysaika silloin kun mikäli suora lähetys ei olisi ollut mahdollinen.

Kun kaksihan noita kisapäiviä silloin oli ruotsalaisjärjestäjien tilanteen mukaan ja samalla Yleisradiolla oli niille päiville TV2:lle kaksi erikin lähetysaikaa minkä olen aiemmin maininnut selostajien ollessa tilanteen mukaan Juha Jokinen tai Jorma Pulkkinen nyt näin esimerkiksi tuolle vuodelle 1979 tuohon peruttuun Ruotsin kisaan.

Vuosi 1981 ei kaikessa kummallisuudessaan paljoa tätä parempi kausi ollut lähetystilanteiden ilmoituksen kannalta vaikkakin kisoja kyllä myös tuli kuvaruudusta.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Espanjan Grand Prix ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 1.6.1980 Jaramassa.

Kilpailun voitti Alan Jones, Jochen Mass oli toinen ja Elio de Angelis oli kolmas.

Valitettavasti kilpailu ajettiin lopulta nk. Formula Libre-kilpailuna jolla ei ollut kiitos lajin Kunniapuheenjohtaja von Metternichin, hänen oppipoikansa Balestren ja Bernien välisten kiistojen myötä muuta virallista asemaa kuin toimia kerta kaikkiaan Espanjan Autoliittojen, itse kuningas Juan Carloksen ja monen muunkin mahtimiehen uran nolauspaikkana.

Toisaalta se myös toimi monen kuljettajankin kohdalla kiusallisena tapauksena ja jakoi lajia kahtia.

Jaraman radalla ajetusta kilpailusta voisi kirjoittaa vaikka miten paljon muistoja kun kisassa yleisesti ottaen historiansa aikana melko tylsän radan kisaksi sanotussa paikassa tapahtui aika paljonkin asioita.

Voittajakin tuntui välillä olevan ihan joku muu kuin Alan Jones.

Eddie Cheeverkin oli hetken aikaa lajin valovoimaisin nuorukainen ajaessaan Osellan romuautolla kolmostilalla ennen kaiken särkymistä.

Laitan jonkin verran muistoja tuttuun tapaan tähän alle ja pyrin jättämään FISA-FOCA-sotkun ruotimiset johonkin toiseen paikkaan tänä vuonna tai ehkä mahdollisesti osana vuoden 1981 pohjustuksia varten sitten puhuttavaksi:

- Lyhyesti ottaen Jaramassa ja ihme kyllä jo pitkään ennen Jaraman Skandaalia toden totta F1:ssä oli kuohunut kauan kulisseissa ja vain tuuri osin tietysti myös ihan vain viime hetken mitä erinäisimpien sovittelujen kera oli ostanut sopua aina siihen asti kunnes von Metternich tai näkyvämmin tietenkin itse Balestre menetti malttinsa

- Sopua ei tullut tai se tulisi vain erittäin mahtavien nöyristelyjen kanssa Keken sanoin joko huru-ukolle tai riikinkukolle millä ei olisi p:n vertaa väliä silloin kun lajin kovatkin asiat ihan kuljettajienkin töitä myöten olisivat uhattuina

- Aika moni jakoi Keken kanssa saman kannan vaikka vastustajiakin oli

- Kisarintamalla ihme kyllä Patrick Gaillardin rahat riittivät kuin riittivätkin Ensignille paikan ottoon Tiff Needelliltä

- Espanjan sankari tietysti oli viikonloppuna BO-mies eli tässä tapauksessa Banco Occidentalin sponsoroima Emilio de Villota jolla oli allaan raha-Williams yksinkertaisena ja varsin heppoisen oloisena ostoautona

- 'Monzan Gorilla' eli Vittorio Brambilla sai viimein lähtökohtaisen luvan päästä ajamaan kisaa kolmanteen Alfa Romeon vain joutuakseen vetäytymään sitten itse kisasta

- Jaramassa eivät tietenkään ajaneet FISA:n tahdon mukaiset tallit eli Renault, Ferrari ja Alfa Romeo lopulta mitenkään

- Siten kukaan ei voinut karsiutua

- Jacques Laffite tuntui olevan voittovedossa, mutta niin oli epävarmuudesta ja voiton laillisuusongelmasta huolimatta moni muukin

- Eddie Cheever tuntui omalla kymppipaikallaan suorittaneen melkoisen ihmeteon ennen kisaa jopa muutaman auton poissaolon huomioiden

- Kisan sai lopulta ihme kyllä ajaa, mutta se vain tulisi olemaan laiton

- Jan Lammers, Ricardo Zunino ja Cheever tuntuivat olevan päivän uskomattomimmat sankarit etenkin hurjien ohitustensa johdosta

- Lammers varsinkin tuntui lentävän kuin raketti mutkien läpi melko taatullekin kuutospaikalle!

- Alain Prost alkoi pudota ennakkoväläytyksistään ja ehkä vähän turhasta kisaa edeltävästä suurisuisuudestaan huolimattakin sijoja taaksepäin kuin pitkälti McLarenissa oli ollut moottorivaurio jo ennen starttia eikä ranskalaisen harmiksi moottoria ehditty korjata tai vaihtaa

- Itse ratojen Matador eli de Villotakin näytti ajavan tosiaan varsin hyvää kisaa vaikka ei mitään Cheever-sankarointia voinutkaan olettaa näkevänsä

- Myöhemmän kisan sankari eli Saksan Jochen Mass tuntui tässä vaiheessa olevan juuttunut keskikastiin ja kaikki olisi hyvinkin voinut mennä toisin kuin meni

- David Kennedy ajoi hieman nolosti ulos kahden kierroksen jälkeen kun vaihde ei vain mennyt päälle kunnolla

- Prostilla hajosi kierroksella 5 moottori ja hyvä niin tavallaan kun siihen mennessä kisa oli jo vain selviytymisajoa ja espanjalaisyleisö meni epätoivoon kun de Villota pyöräytti itsensä hiekoille ja ajaen siitä eteenpäin sitten pitkälti viimeisten sijojen miehenä käyden myös muun muassa helman korjauskäynnillä varikolla

- Pitkälti kisasta olisi tullut jonoajelua ilman piristävää nuorta Cheeveriä kun mies ohitti itse Mario Andrettinkin hienolla tavalla ulkokautta!

- Keke Rosbergin kisa jäi kesken kierroksella 11 jo alusta asti oikutelleiden jarrujen petettyä aika hurjassakin ulosajossa joskin onneksi Keke ei itseään loukannut kuten ei myöskään pari kierrosta myöhemmin kierroksella 13 varsin samalla tapaa keskeyttänyt Derek Dalykaan kun jarrut eivät hänenkään autossa olleet priimalaatua

- Lammers oli matkalla taas siintävää pistettä tai pistepottiakin ennen kuin sähkövaurio pilasi päivän, mutta paljoa paremmin ei Zuninokaan hengittää voinut kun takana ajoi uskomatonta näytöstä tarjoillut nuori Cheever ja siihen vielä päälle Zuninon autossakaan ei mennyt vaihteet kunnolla päälle!

- Riccardo Patrese vaikutti hetken ajan aloittavan jotain suurtakin vain menettäessään mahdollisen huippuajon kasipaikan jonoajeluun ja myös omien jarrunestesuihkuamistenkin myötä

- Lammersin kisa päättyi kierroksella 26 vähemmän yllättäen kunnon sähkövikaan autossa

- Andrettin ajot vaatimattoman nöyryytettynä Lotuksella päättyivät moottoririkkoon kierroksella 29

- Patresen korjauskäynnin aikana jarrunesteen vuotokohta tukittiin ja jarrulevytkin vaihdettiin varikolla, mutta kisan pilalle menoa ei tarvinnut juuri miettiä kun jo aiemmin vaurioitunut vaihdelaatikko petti kokonaan kierroksella 30

- Reutemann oli pidätellyt tyylikkäästi Laffitea, mutta harmittavan tyylipuhdas virhekin tai ainakin vähintään virhearvio tapahtui kun kisa meni näennäisesti kierroksella 34 kolariin juurikin pari kierrosta jäljessä olleen de Villotan kanssa kolarointiin ja keskeytykseen joskin samassa rytäkässä todelliset keskeytystuhot tulivat kun vielä samaan sumppuun osunut Laffite osui häneen!

- Kaikkien näiden kolmen herran kisa jäi kesken kun de Villotan kanssa kolaroineet tähtikuljettajat ajoivat jo omaa 36:tta kierrostaan

- Hetken aikaa Zunino näytti olevan nelostilalla puhumattakaan, että oli ja jopa palkinnot siintelivät pelastavasti uran kannalta silmissä ennen kuin vaihdelaatikko hajosi ja Bernie olisi voinut melkein vaikka hymyillä tilanteen jälkeen kun nyt oli riittävä tekosyy sitten potkia argentiinalainen pellolle tallista kun siihen asti aina se oli nähty myös vähän kohtuuttomana seikkana

- Zuninon uran lopun häämöttäessä muuan nuori Cheever kiitti tästäkin asiasta nousten neljänneksi!

- Nyt myös Mass oli elpynyt kisaa ajatellen ja oli todella kovassa vedossa kuten myös John Watson joskin Watsonilla ei ollut toivoakaan järjenvastaisesti ainakaan sinänsä haastaa Massia

- Niin kova oli McLarenin surkeimman ajan auton aikoihin ja jopa tosiaan keskikastin kuningasauto-Arrowsin ero tuolla hetkellä!

- Lotuksen de Angelis alkoi höllätä vauhtiaan ja kerrankin se varmasti oli viisas päätös kun reuhaamalla renkaat olisi mennyt ja hän oli siihen asti jo tehnyt kaiken voitavansa

- Geoff Lees keskeytti takajoukoista takaripustuksen ja jousituksen pettäessä kierroksella 42 ja aivan samalla kierroksella Nelson Piquet keskeytti vaihdelaatikon petettyä jolloin voittaja tuntui olevan vain joko Pironi tai Jones

- Cheever ajoi tosiaan hetken aikaa kolmantena, mutta sen jälkeen oli Osellan ja Cheeverin sankaroinnit sankaroitu pitkäksi aikaa tulevaa ajatellen kun Mass meni menojaan kolmospaikalle

- Kierroksella 49 Watson keskeytti tehtyään itse harvinaisen virheen kolarin muodossa osuen aika rajusti Gaillardiin jonka kypärään jäi itse asiassa Watsonin renkaiden iskujäljet!

- Gaillardin autosta hajosi takasiiveke ja se sitten vaihdettiin varikolla uuteen

- Didier Pironi olisi varmaankin voittanut kilpailun kun järkyttävän yksinkertaisesti kierroksella 65 Ligierin autosta vain irtosi rengas huolimatta kitkutteluista pitää se vielä kiinni autossa eikä radan sivussa jopa vielä 50 kilometrinkin nopeudessa ennen kuin se rengas sitten meni menojaan

- Cheeverin vaihdelaatikko oli vaurioilla ja oli vaikea olla tuntematta myötätuntoa F1:n sen hetken nuorelle sankarille ajonäytöksen jäädessä palkitsematta edes reippaalla nelostilalla kun se vaihteisto petti kierroksella 67 tarkoittaen keskeytystä Yhdysvaltain ehkäpä sen hetken parhaimmalle toivolle lopulta oikeastaan koko 1980-luvullekin mitä ei silloin tietysti voinut nähdä etenkin kun vielä jossain määrin uskottiin vielä Mario Andrettinkin jatkavan iästään huolimatta vielä vähän aikaa

- Jonesin autosta olisi saattanut ehkä kierroksen tai kahden sisällä pettää moottori ylikuumenemisen takia, mutta ruutulippu pelasti keskeytykseltä tuottaen voiton

- Jones siis voitti, Mass oli toinen, de Angelis oli kolmas, kovana rattimiehenä tunnettu Jean-Pierre Jarier oli yllättävän näkymättömästi hurjiin peruskisailuihinsa nähden neljäs, Emerson Fittipaldi sai vielä kaksi pistettä viitospaikalla yksinkertaisesti pysyen vaikeuksista erossa ja päivän tietyllä tapaa onnellisin ja myöhemmin myös järkyttynein mies pistemenetyksensä takia oli yhdessä Ensign-tallin kanssa Patrick Gaillard joka sai kun saikin pisteen viimeisenä miehenä maalissa sillä hetkellä ajaen kuutospaikalla 5 kierrosta jäljessä korjauskäyntinsä jälkeen!

- Jaraman rata tosiaan vaati veronsa kun vain kuusi kuljettajaa oli maalissa kisan jälkeen!

- Tämä kisa saattoi olla aikanaan yksi harvoja kisoja mitkä eivät ehkä olisi myös myöhemmän MM-arvonsa epävarmuuden takia näkynyt Urheiluruudussa ja mikäli mahdollisesti näkyi niin jälleen ajo-osuus oli hyvin lyhyt esimerkiksi joidenkin kaukokisojen tapaan alkukaudesta käytännössä tarkoittaen Kyalamia tai Long Beachia siltä vuodelta

- Kisan arvo-ongelma MM-kalenterissa ainakin parhaan muistini mukaan sai YLE:nkin perumaan TV1:n kisalähetyksen koosteen osalta jonka olisi selostanut Klo 23.15 alkaen Juha Jokinen
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Ranskan Grand Prix ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 29.6.1980 Paul Ricardissa.

Kilpailun voitti Alan Jones, Didier Pironi oli toinen ja Jacques Laffite oli kolmas.

Kilpailu oli viimeinen Shadow-tallin, mutta osin tuossa vaiheessa jo muutenkin olleen fuusiotallin eli Shadow-Theodoren/Theodore-Shadowin myös viimeinen sellaisellekin eli fuusiotallillekin koskaan.

Geoff Lees ja David Kennedy karsiutuivat huipentaen surullisissa merkeissä Shadow-tallin lopulliseen tuhoon.

Ranskan Grand Prix oli peruuntua tai muuttua Espanjan Jaraman kisan tapaan kilpailupoliittiseksi pannukakuksi sarjan ulkopuolella ajettavaksi kisaksi ennen kuin viikkoa ennen kisaa eli 22.6.1980 päästiin sopuun FOCA:n sitten lopulta maksettua sakot ja mielisteltyä edes jotenkin riittävästi Balestrea.

Tosin Balestrekin osin luovutti vain oman synnyinmaansa kotikisan takia ja kun osin oma oppi-isä häntä kuten periaatteessa myös Bernietä korkeamman pomon eli Kreivi von Metternichin ärjähdettyä lajin kunniapuheenjohtajana kisan pidettäväksi.

Nyt muita muistoja ranskalaisin viivoin tähän alle:

- Alfa Romeo ja Renault mainostivat ajattavansa kolmatta autoa Paul Ricardilla mikäli jossain määrin sopua ei saataisi ja osin muutenkin

- Vittorio Brambilla ja kuka tahansa riittävän kova tähtikuljettaja ranskalaisena tai ilman sitäkin taustaa tilapäisajoon mielellään vaikkapa politiikkaan kyllästyneestä FOCA:n ajajasta olisivat ajaneet kisassa, mutta lopulta heitä ei tarvittu

- Brambilla oli toki jälleen ehdolla muun muassa Brands Hatchiin Alfa Romeon kolmanteen autoon

- Marc Surer palasi loukkaantumisensa jälkeen lopullisesti lajiin ATS:lle minkä myötä taloudellisista syistä ja osin muutenkin Jan Lammers sai näyttävyydestä huolimatta lähteä tallista

- Lammersin rahat tosin riitti erittäin helposti Ensignille jolloin Jaraman hylätyn pistemiehen eli Patrick Gaillardin ajot olivat ohi ja Tiff Needelin maksuajo Gaillardin rahasummaa paremman sellaisen myötä jäi toteutumatta 'Jantjen' tuodessa enemmän kahisevaa Mo Nunnin taskuun

- La Regie tietysti oli koko Ranskan valtion kerman edessä melkoisen paineen alla, mutta Ligier räväytti olemalla kaikkia nopeampi Virallisen Harjoituksen pääteeksi Jacques Laffiten ajaessa paalupaikalle ja Didier Pironin jäätyä vain perjantain Virallisen Harjoituksen huonomman ajan takia kolmanteen ruutuun kun edelle kiilasi Rene Arnoux La Regieltä

- Ricardo Zunino, Keke Rosberg ja Emerson Fittipaldi olivat kolme viimeistä kisaan päässyttä kaveria siinä missä Nelson Piquet oli kahdeksas

- Jan Lammers ATS:n sijaan Ensignilla oli David Kennedyn ja Geoff Leesin tapaan kisasta karsiutuneena lauantain pääteeksi

- Derek Ongaro joutui taas kritiikin kohteeksi sunnuntain kisan lähdössä osittain kun hän ei suostunut ottamaan enää uutta lähtöä ensin lähtövalon viivyttyä liikaa punaisella ja vihreänkin valon tullessa verraten erittäin myöhään

- Ongaron temppu aiheutti Jean-Pierre Jabouillen, Elio de Angeliksen, Derek Dalyn ja Zuninon kytkimien ylikuumenemisen ja Jabouillen kuten myös Zuninon kisat päättyivät käytännöllisesti katsoen siihen paikkaan mitä nyt Jabouille pääsi vielä liikkeelle ennen myös vaihdelaatikon hajoamista jolloin ranskalainen ja argentiinalainen keskeyttivät

- Zuninon ura päättyi sillä silmänräpäyksellä Bernien antaessa hänelle heti varikkotiloissa potkut ja tappelukin oli tulla kun välit olivat erittäin huonot siinä vaiheessa eikä osin syyttä suotta Bernien ollessa melkoinen köttelö hänelle jo Monacosta lähtien kuten osin sitä ennenkin

- Jacques Laffite johti Didier Pironin kanssa, mutta myös Rene Arnoux ja Alan Jones olivat nousussa alkukierroksilla

- Nelson Piquet ja Alain Prost olivat myös nousussa nöyryyttäen Carlos Reutemannia nopeassa tahdissa ohittaen tämän

- Gilles Villeneuve oli uskaliaasti noussut jo keskikastin kuninkaaksi, mutta kärjelle hän ei mahtanut mitään umpihuonolla Ferrarillaan

- Kierroksella 3 de Angelis meni varikolle keskeyttämään kun lähdössä vaurioitunut kytkin hajosi yksinkertaisesti juuri vähän ennen varikkoa muutenkin jolloin tuloksena oli keskeytys pilttuuseen kun ei kytkimen korjaukseenkaan nähty mitään järkevää voivan tehdä kisaa pilaamatta

- Arnoux alkoi muodostua tientulpaksi kierroksen 5 maissa koska La Regien konehuoneesta karkasivat turbonpaineet vaurioittaen moottoria melkoisen pahoin ja Piquet ja Jones menivät ohi hänestä

- Kierroksella 6 Arnoux oli jäädä jo Prostin taakse, mutta Prostin autosta hajosi niin vaihdelaatikko kun osin jo vaurioitui vetoakseli ja tasauspyörästökin minkä johdosta ranskalaisen nuorukaisen suitsutusta täynnä ollut viikonloppu oli ohi siinä missä Arnoux jatkoi matkaa ja ihme kyllä varmaankin ilman turbon paineistusongelmia olisi ollut todella korkealla kisassa ellei melkein palkinnoilla kun voitto oli aina hieman riippuvainen La Regien konehuoneen kestostakin mihin ei voinut luottaa edes turbon paineiden palattua ennalleen

- Kierroksella 8 keskeyttivät murheellisesti Suomen Keke Rosberg ulosajoon ja Bruno Giacomelli autosta särkyneeseen ohjauspyörään

- Kierroksella 9 Jones ohitti Pironin, mutta ei vielä Laffitea kun Marc Surer oli jo 9:s edessään Patrick Depailler 8:tena

- Kierroksella 10 Mario Andretti, Jody Scheckter ja Daly olivat viimeiset kolme miestä kisassa kun Andrettin autosta korjattiin nelosvaihdetta varikolla, Scheckterin Ferrarin renkaanvaihto meni täysin päin persettä ihan aikakaudenkin mittapuulla ja Dalyn autoon vaihdettiin ihme kyllä korjattu kytkin järjestelmineen lähes kuin ennätysajassa!

- Ennen pitkää Laffite johti 15 sekunnin erolla, mutta renkaat alkoivat Michelinin osalta kulua loppuun ja se hyödytti Jonesia ja Pironia

- Nelosvaihteen ronkkiminen korjauksineen varikolla ei hyödyttänyt Andrettia kun kierroksella 18 Andretti keskeytti koko vaihdelaatikon hajotessa

- Kierrosten 25-26 aikana taistelu kärjessä oli Laffiten, Jonesin ja Pironin kanssa niin kovaa, että Depaillerin keskeyttäessä ohjauksen ja iskunvaimentimen hajoamiseen ja Surerin vaihdelaatikkovikaan heitä hädin tuskin tunnuttiin edes huomatun radalla vaikka molemmat olivat jopa pisteille menossa!

- Tämän jälkeen keskeytti koko Ranskan kisassa enää yksi kuljettaja normaalioloissa eli Eddie Cheever kierroksella 43 moottorivikaan ja kierroksella 50 välillä merkityin paperein itse Emmo Fittipaldi myös moottorivikaan sen aiheuttaessa myös sähkölaitevaurion ja joskus myös Jean-Pierre Jarier myöskin vielä moottorivikaan oltuaan kerran myös sen korjauskäynnillä varikolla ennen keskeytystä, mutta välillä hekin tai yleensä edes Jarier sai sijoituksen maalissa siinä missä aina ei kumma kyllä itse Emmo sitä saanut ajaessaan tosiaan keskeytyshetkellä ysipaikalla!

- Kierrokseen 32 mennessä Villeneuve oli käynyt varikolla saaden edes huippunopean pysähdyksen ja melkein kolaroiden varikolla pienen ilmalennon jälkeen parkissa olleen Course Cariin kanssa välttäen sen vain täpärästi!

- Kierrokseen 35 mennessä Laffite luovutti kun taistellessa hänen renkaansa olisivat pilaantuneet lopullisesti jolloin Jones pyyhälsi jo tuolla tavoin voittoon

- Syy Jonesin voittoon oli selvä lopullisesti Goodyearin kuritusta kestäneissä AA-seosten renkaista johtuen ja osin myös siksi, että Pironiltakin renkaat hupenivat pidoltaan kovaa vauhtia

- Kierroksella 43 Pironi meni lopulta Laffiten ohi kun kerta kaikkiaan Laffiten tahti alkoi olla naurettavan huonoa edessään ja huolimatta aiemmasta tallimääräyksestä olla ohittamatta tallikaveriaan

- Kisan jälkeen Laffiten oma puhekin Guy Ligierin suuntaan auttoi Pironia säästymään rangaistukselta kun ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin mennä ohi!

- Herra Ligierin mukaan kun lupa olisi ollut poikkeustapauksessa kyllä ohittaa Laffite kisan aikana Pironilta, mutta ruutulipulla ohi olisi pitänyt laskea mitä ei Pironi tehnyt

- Tosin eroakin olisi ollut sen vajaan puolen radan verran joten ilman 'varikkokäyntiä' ei sitä olisi voinut toteuttaa, mutta Laffiten omakin myötäpuhuminen pelasti Pironin tallipomonsa tuomiolta

- Ligierin alkukisan ajoittain naurettavankin kova ylivoima muihin pistemiehiin nähden varmistivat näille ihme kyllä muut palkinnot jopa renkaiden melkein täydestä pidon loppumisesta huolimatta etenkin ihan kisan lopussa

- Alan Jones siis voitti, Didier Pironi oli Gitanesin pomojen kermamiehiä ja Guy Ligieriä ärsyttävästi tosiaan ennen Jacques Laffiten lepyttelyjä siinä asiassa toinen siinä missä Laffite oli kolmas, Nelson Piquet oli neljäs päivänä joka oli kiehuva kulisseissa Zuninon potkujen myötä ja osin myös päivänä jolloin Brabham ihan Piquetin voiminkin oli vain osin tuurilla pisteissä edes kiinni, Rene Arnoux pelasti Renaultin pahimmalta häpeältä olemalla viides ja Carlos Reutemann oli osin nöyryytetysti kuudes ottaen viimeisen pisteen

- John Watson nk. Nöyryytettynä Tiikerinä heti Alain Prostin keskeytettyä ajoi kyllä yhden uran väkevimmistä kisoistaan seiskapaikalle päästen ja vain ruutulippu esti Watsonin ohituksen niin Reutemannin kuin Arnoux'n ohittamiselta ja vitospaikalle pääsyn pisteille ja kaukana ei olisi ollut Piquet nelospaikallakaan, Gilles Villeneuve oli kahdeksas Ferrarin ongelmat tietäen lähes ihmeteon arvoisesti, Riccardo Patrese oli yhdeksäs ja Jochen Mass oli kymmenes

- Derek Daly oli yhdestoista pitkälti kytkinvaihdon myötä kaksi kierrosta jäljessä maalissa oltuaan ajoittain kierrostolkulla kärkeä perässä ja osin muitakin, Jody Scheckter oli kahdestoista saaden viimeisenä lähtökohtaisen sijoituksen maalissa kun varikkokäynnin jälkeen Scheckter ajoi oikeastaan lopun kisaa niin huonosti sanojensa mukaan kuin vain pystyi ajamaan päivänä jolloin Ferrari ei kulkenut mihinkään edes käytyään vielä toisenkin kerran varikolla renkaanvaihdossa, Emerson Fittipaldi oli keskeytyksestään huolimatta silti kolmastoista maalissa tavallaan sijoitusongelmat huomioiden maalissa ja Jean-Pierre Jarier oli neljästoista ja viimeinen maalissa tavallaan myös sijoitusongelmat huomioiden maalissa

- Kilpailu nähtiin tuttuun tapaan Urheiluruudussa

- Lisäksi TV2 näytti kilpailusta koosteen selostajana Matti Lammi
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Englannin Grand Prix ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 13.7.1980 Brands Hatchissa.

Kilpailun voitti Alan Jones, Nelson Piquet oli toinen ja Carlos Reutemann oli kolmas.

Kilpailu kuitenkin jossain määrin muistettiin ja joskus jopa muistetaan vieläkin ehkäpä kenties eniten ja varmimmin jollakin tapaa Ligier-tallin sinänsä olevana kauden murheellisena huipentumana.

Vauhdissa, mutta myös nimenomaan yhden kerran liikaa tapahtuneesta keskeytyksestä ylivoimaisesta johdosta toki monen muunkin sellaisen tapahduttua kaudella 1980.

Yleensä aina kisan johdosta voiton suhteen tai erittäin lähellä aina kärkisijoja oli keskeytyksiä tapahtunut tuolloin liikaa.

Tapaus teetätti tutkimuksen josta tuli sen selvittyä hyvin kiusallinen Ligierille: Yksinkertaisesti sen auto runkoineen tai vanneakseleineen ei enää kestänyt kunnolla automallin kehittämää maaefektin painetta ja se sitten tuhosi käytännössä niin Jacques Laffiten kuin Didier Pironin MM-johtotavoitteen ja jopa mestaruushaaveen sinä vuonna.

Automalli tallissa tuotti maaefektiä valtaviakin määriä tarpeen tullen kuten pitikin, mutta liika oli liikaa.

Jopa aikakauden mittapuullakin kun maaefektin tärkeys tiedettiin.

Muutoin tämä kilpailu oli myös Patrick Depaillerin uran viimeinen kilpailu yhden oman aikansa hienoimman ja ainakin edes erittäin yritteliään ranskalaisen elämän päättyessä formuloiden kesälomakaudella ennen pitkää 40 vuotta sitten liian aikaisin.

Mikäli ei kohta itse ura pian muutoinkin iän takia jossain määrin ja etenkin nykypäivän vouhotukset muistaen olisi pian päättynytkin muullakin tapaa.

Itse kisasta muistoja ranskalaisin viivoin tulee tähän alle:

- Kerrankin kisaviikonloppu tuntui olevan näennäisesti vapaa poliitikoinnista, mutta kulisseissa silti kuohui

- Hector Rebaque tuli korvaamaan verraten ulkopuolisena, mutta silti jo taidokkaaksi tiedettynä maksumiehenä Brabhamille Ricardo Zuninon

- Toisaalta ihmeteltävä jossain määrin oli sitä, että miksi jo aiemminkin ennen tuloaan talliin kesäaikana Brabhamin testivuorot saanut Rebaque ei ajanut jo Paul Ricardissa itse kisassa kun Bernien ja Zuninon välit olivat umpihuonot ja kuin hornan ahjosta?

- Yhtä toisaalta ei Rebaque myöskään kisaruosteen takia ollut niin hirveän vakuuttavassa vedossa kuin mitä oli ollut Zuninokaan

- RAM tuttuna yksityistallina palasi lajiin maksuautoineen lähtökohtaisesti koko loppukauden ajavan Rupert Keeganin ja Desire Wilsonin voimin peräti parin osto-Williamsinkin turvin, mutta neiti Wilsonille kohtelu tuli olemaan aika tyly tavallaan kun osin RAM laittoi neitosen yhden kisan ajoon tarkoitetun paremman tehdaskaluston estoon ja pienyksityistallin vastaava ostokalusto vastasi käytännössä Aurora-sarjan romuautoa jolla neiti Wilson karsiutui kisasta

- Desire Wilsonilta kuitenkin odotettiin sensaatioviikonloppua osin tavallaan aika paljonkin kun hän oli huhtikuussa voittanut naiskuljettajana Evening News Trophy-kisan osin samalla Wolf-tallin kalustolla kun millä Keke Rosberg oli ajanut vailla menestyksiä

- Harmittavasti Alfa Romeo ei käyttänyt veteraanikuljettajaansa Vittorio Brambillaa jälleen vastoin lupauksia itse kilpailussa tallin kolmannessa autossa

- Virallinen Harjoitus oli Ligierin ylivoimaa Didier Pironin paalupaikalla Jacques Laffiten täydentäessä eturivin, mutta yllättävän paljon suitsutettiin jälleen Alain Prostia, Bruno Giacomellia ja Patrick Depailleriakin

- Derek Daly tulisi ajamaan huippuviikonlopun, mutta oli estelystään lauantaina saada turpaansa Pironilta ennen kuin toki estelystä myös vihainen Laffite rauhoitti Pironia riittävästi

- Vaikka Pironilta kieltämättä tyrmäävä tilanne oli tulla Dalya kohtaan niin vähän myöhemmin tämän jälkeen herrat tosiaan selvittivät välinsä verraten sivistyneesti ja myöhemmin seuraavan kahden vuoden välillä tulisivat olemaan toistensa tukijoita ja ystäviä jopa aika yllättävälläkin tavalla sinänsä kun luonne-erojakin oli

- Rene Arnoux muun muassa satutti kylkiluitaan kolarissa viikonlopun aikana ennen kuin sai jälleen pitkin hampain Sid Watkinsilta luvan ajaa kilpailussa sunnuntaina kun aiemmin Arnoux joutui jäämään Watkinsin määräyksellä rajoitettuun vilttiketjuun sunnuntain ajamista varten

- Jan Lammers Ensignilla karsiutui ja samoin karsiutui Kekekin jälleen sitten Monacon ja tästäkin kuittailupuhetta kesä-Suomessa tulisi riittämään kuten toki myös puolustelua formuloiden ystäviltä ja rattipiirien kaunotar Wilson karsiutui varmasti Keken Fittipaldin tai vaikka Eddie Cheeverin Osellan jälkeen varikon hitaimmalla romuautolla

- RAM-tallin tehdasautolla Wilson olisi ollut todennäköisesti kisassa vaikkapa edes viimeisessä ruudussa, mutta ei Rupert Keeganin vauhdissa kun Keegan oli jo peräti 18:sta mikä oli huikea suoritus kotiradan muistaen maksutallille ja osin huolimatta myös osto-Williamsistakin!

- Ferrarilla kauhujen taival jatkui kun karsiutumisuhan alla verratenkin kauan olivat Gilles Villeneuve ja varsinkin Jody Scheckter ennen kuin Scheckter lopulta oli edes toiseksi viimeisessä ruudussa eli sijalla 23 itse kisaan sunnuntaille ja Villeneuve ruudussa 19:sta!

- Yllättävänkin äkkiä kisan lähdön jälkeen lähtökohtainen kärkiviisikko tuntui olevan selvillä eli Pironi tai ehkä myös Laffite saisivat Ligierille kaksoisvoiton toisen heistä voittaessa ja Alan Jones, Nelson Piquet tai Carlos Reutemann tulisivat olemaan ilman ihmeitä sijoilla 3-5 kisan loppuun asti

- Tälläkään kertaa nyt edes viileässäkään säässä ei Jean-Pierre Jabouillen moottori kestänyt vaan hajosi jo kierroksella 4

- Eddie Cheever joutui käymään varikolla renkaanvaihdossa ja yllättävänkin äkkiä moni muukin kuljettaja kuten Elio de Angelis, John Watson ja Bruno Giacomelli joutui käymään varikolla ja de Angelis keskeytti pian ripustuksen ja jousituksen pettämiseen varikkokäyntinsä jälkeen kierroksella 16 ja Cheever keskeytti myös samoihin ongelmiin toisaalta nopeammin kierroksella 17 ripustuksen suorastaan napsahtaessa poikki Jim Clarkin Mutkassa aiheuttaen melkoisen kolarin onneksi satuttamatta Cheeveriä

- Laffite kierrokseen 17 mennessä vuorostaan ajoi Pironin kiinni erikoisenkin nopeasti lyhyessä ajassa ja kaksi kierrosta myöhemmin kierroksella 19 oli Laffite johdossa ja Pironi raivoissaan oletetun rengasrikon takia varikolla tippuen sijalle 21 kisan johdosta kun mekaanikot Pironin raivoksi yllättyneet mekaanikot vaihtoivat kiireessä muutenkin kaikki neljä rengasta Pironin tiimiradiossa karjuman vain yhden renkaan sijaan

- Pironi oli tosin 20:s nopeasti kun Villeneuven autossa oli murheita yllättävästä renkaanvaihdosta korjauskäynniksi muuttuneen tapahtuman aikana varikolla sytytysvaurion ja juuttuneen helman korjauksessa ja pian Villeneuve joutui vielä uudestaankin varikolle

- Depailler oli noussut viidenneksi, mutta olisi ollut pian neljäs ilman renkaanvaihtoa ja kierroksella 27 hajonnutta moottoriaan keskeyttäneenä vain jälleen hieman varikkokäynnin jälkeen

- Se tulikin olemaan viimeinen kerta Depaillerille vaikka kukaan ei sitä myöskään herran itsensä osalta voinut tietää

- Samoihin aikoihin Jochen Mass viimeisestä ruudusta kisaan mukaan päässeenä oli korjauskäynnillä varikolla ohjauspyörän vaurion ja muun muassa ratin kiinnityksen takia kun se oli löystynyt liikaa!

- Laffite vuorostaan johti, mutta Marc Surer ysipaikalla esteli häntä aivan liikaakin hänen mukaansa kisan jälkeen ja Jim Clarkin Mutkassa Laffite ajoi pienen ulosajon ja Hawthornen Mutkassa Laffiten auto hajosi oletetun rengasrikon takia kierroksen 30 tai 31 aikaan osin jälleen vaihtelevan TV-seurantakierroksen takia aiheuttaen keskeytyksen kun ei oltu lähellä varikkoa

- Kylkikivut vaivasivat Rene Arnouxia ja lisäksi jarrulevyn korjauskäynti vaihtoineen varikolla murensi hänen kisansa ja hän ei saanut edes sijoitusta maalissa sen myötä

- Tässä vaiheessa edes Villeneuvekaan voinut Ferrarin nöyryytykselle mitään ennen kuin kierroksella 35 pettävä moottori jätti Villeneuven radan varteen

- Jäänkylmä tarkkuus ja viileys Pironilta ohituksessa olivat Dalyn tulisen taistelun ohella kilpailun nautittavinta katsottavaa

- Kierroksella 42 Giacomelli keskeytti ulosajoon, kierroksella 57 Mario Andretti keskeytti vaihdelaatikon hajoamiseen Andrettin jäätyä vain hieman tätä ennen Pironin taakse ja kierroksella 59 Surerin moottori petti sveitsiläisen

- Kierroksella 62 Pironi oli jo Dalyn taustapeilissä ja kierroksella 63 oli mennä ohi nelospaikalle ennen loppurynnistystä kohti voittoa tai edes palkintoa, mutta sitten toisen kerran lopullisen kohtalokkaasti Westfieldsin Mutkassa auton rengasrikoksi sanottu tapahtuma toistui jättäen Pironin ja Ligierin lopullisesti vaille pisteitä keskeytyksen muodossa ylivoimaisesta kierrosennätyksestä huolimatta!

- Alan Jones siis voitti, Nelson Piquet oli toinen, Carlos Reutemann oli kolmas, Derek Daly yhdessä keskeyttäneen Pironin kanssa oli päivän nimi nelospaikalla, kisan lopulla vaatimattomuudesta herännyt Jean-Pierre Jarier ilahduttavasti oli viides vaikka ei ihan edeltävän vuoden palkintopäiväajoaan toistanut tallikaverin viedessä sen kunnian nelospaikalla ja pistemiehistä viimeinen eli Alain Prost oli kuudes ensi kertaa pisteillä Kyalamin loukkaantumisensa jälkeen

- Hector Rebaque oli pisteittä seitsemäs, John Watson kahdeksas maalissa renkaanvaihdosta ja moottorivian keskeytyksestä huolimatta, Riccardo Patrese oli yhdeksäs, Jody Scheckter nöyryytetysti oli kymmenes ja jo 3 kierrosta voittajaa jäljessä, Rupert Keegan oli yhdestoista, Emerson Emmo Fittipaldi oli tavallaan kolmanneksi viimeinen ja muutoin toiseksi viimeinen hyväksytysti kahdennellatoista tilalla ja Jochen Mass oli tavallaan toiseksi viimeinen ja muutoin viimeinen hyväksytysti kolmannellatoista tilalla kun tavallaan neljäntenätoista ja viimeisenä sinänsä maaliin ajanut Rene Arnoux ei saanut sijoitusta maalissa

- Kisasta oli jälleen melko paljon asiaa Urheiluruudussa, mutta Keken karsiutuminenkin tuntui vaikuttavan jutun pituuteen

- Parhaan muistini mukaan tästä kilpailusta tuli koostelähetys TV1:ssä ja selostajana olisi ollut ilta-aikaan tulleella lähetyksellä Matti Lammi
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Saksan Grand Prix ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 10.8.1980 Hockenheimissa.

Kilpailun voitti Jacques Laffite, Carlos Reutemann oli toinen ja Alan Jones oli kolmas.

Tämä kilpailu oli tosiaan ensimmäinen Patrick Depaillerin traagisen testionnettomuudessa tapahtuneen menehtymisen jälkeen.

Tämän enempää en Depaillerista mainitse sinänsä kun hänestä on jo mainittu toisaalla aiemmin tänä vuonna ja tarkemmin sanoen 9 vuorokautta sitten.

Itse kisasta muistoja ranskalaisin viivoin tulee tähän alle:

- Hockenheimissa ainoan järkevän kerran lukemattomat Vittorio Brambillan rattiin päästämättömyydet vuoden 1980 osalta pystyi ymmärtämään kun olihan Patrick Depailler poissa ikiajoiksi tallista

- Tosin taas kerran Alfa Romeo lupaili liikaa Brambillalle muun muassa Itävallan Österreichringin kisaan olevan paikan muodossa

- Alfa Romeo ei siltikään olisi ollut Hockenheimissa mukana mikäli uusi ykköskuljettaja olisi sanonut ei ajamiselle ja hänhän oli vähemmän yllättäen Bruno Giacomelli

- Siten Alfa Romeo ajatti vain yhtä kuljettajaa

- ATS-tallin kotikilpailussa ja mahdollisesti myös Österreichringin kilpailuun oli tarjolla toinenkin auto jolloin paikan otti itse asiassa moottoriurheilutoimittaja/lehtimies/kilpa-ajaja eli Harald Ertl jolla oli edellinen kisa yleensäkin lajissa ollut Monzassa 1978

- Desire Wilson ei halunnut olla John Macdonaldin missään tekemisissä RAM-tallissa Brands Hatchin kalustopetoksen jälkeen joten RAM-tallin toinen auto jäi maksukuskien puutteen vuoksi paikaltaan tyhjäksi ja vara-autoksi Rupert Keeganille

- Virallisessa Harjoituksessa La Regie eli Renault ei aivan onnistunut uusimaan edellisvuoden paalupaikkaa Jean-Pierre Jabouillen tai Rene Arnouxin voimin kun Alan Jones sai Stadionin Osuuden mutkissa huippuluokan pitoedun paremmalla ohjautuvuudellaan suoranopeuden heikkoudesta huolimatta silti paalupaikan, mutta vain 4 sadasosan turvin Jabouilleen nähden ja 0,15 sekunnin erolla Arnoux'n aikaan nähden

- Suomen Keke Rosberg oli Fittipaldin uudella autolla sen saatuaan Virallisen Harjoituksen lähtökohtaisesti onnellisin mies uran parhaalla lähtöruudulla eli kasipaikalla

- Kekellä oli 'Monzan Gorillan' eli katsojana olleen Vittorio Brambillan kanssa samaa siinä, että siinä missä Brambilla kolaroi kerran ruutulipulla voiton kunniaksi niin Keke oli 8:s lähtöruudukossa Virallisen Harjoituksen jälkeen juurikin heti kun kone oli lauennut autosta!

- Rupert Keegan jäi kisasta ulos 0,45 sekunnin turvin ja Harald Ertl oli läpi viikonlopun hitain

- Ertl myönsi suoraan myös sen hauskalla tyylillään, että F1-autot ovat siitä lähtien liiankin hitaita hänen käsissään jolloin oli aika antaa rattisankaruuden viitta muille kannettavaksi kun eihän päätyönään jo vallan muuta harrastanut ja tehnyt mies vain enää ollut oikein kunnossakaan todellista F1-auton ajamista varten ja mikäli olikin niin hän ei enää kestänyt ainakaan maaefektiautojen kehittämiä voimia!

- Derek Ongaro osoittautui jälleen melkoisen tylyksi herraksi tavallaan Virallisena Lähettäjänä kun Nelson Piquet, Riccardo Patrese, Jochen Mass ja Derek Daly jäivät kytkin keittyneinä lähtöruutuihinsa tai pääsivät matkaan todella huonosti ja raivostuneista saksalaisten buuauksista, tuomariston tai itse radan pääpamppu 'Rautaherra' von Hahnsteinista piittamatta Ongaro ei heiluttanut punaista lippua tai sytyttänyt keltaista valoa uusintalähtöä varten!

- Rosbergin unelmastartti ja ilmiselvä pistepaikka kutostilan muodossa vaihtui järkyttävällä tavalla pettymykseksi

- Mahdollisesti Keken autosta alkoi sittemmin rikkoutunut pyöränlaakerikin savuttaa jo ennen lähtöä lämmittelykierroksellakin, mutta itse välitön ongelma Keken vauhdin uupumisessa oli kierroksella 3 tapahtunut takasiivekkeen traaginen löystyminen jolloin sen kiristykseen ja vahinkoineen sen vaihtoon oli pakko mennä varikolle pilaten suomalaisen kisan sitten siihen paikkaan!

- Hector Rebaquen kisa hienosta aloituksesta huolimatta päättyi kierroksella 4 keskeytykseen kun kisasta jotain näytti tulevan eli vaihdelaatikko itsessään oli kunnossa, mutta sen ilman radalle valuneita öljyjä ei vaihdetta yksinkertaisesti enää voinut autossa vaihtaakaan!

- Toinen sankari oli Eddie Cheever Osellan romuautolla jo sijalla 12!

- Rosbergin siivenkiristyksessä vaihdosta sitten puhumattakaan kesti ja kesti tarpeettoman kauan jopa ihan Fittipaldinkin tason tallin korjausajan ja aikakaudenkin huomioiden liikaa

- Itse asiassa jopa niin kauan, että itse tallikaveri ja pomokin eli Emerson 'Emmo' Fittipaldikin ehti varikolle oman jarruvaurionsa korjaukseen!

- Kun Rosberg sitten ehti viimein lähteä varikolta ja ajaa edes taas vähän kisaa vihoviimeisenä monta kierrosta jo jäljessä niin kärjen ajaessa kierrosta numero 8 Keken auton pyöränlaakeri petti viimein ja kisa jäi kesken keskeytyksellä

- Didier Pironi oli jälkimaineeltaan Hockenheimissa 1980 tallikaveriinsa nähden vaisu, mutta silti viides keskeyttäessään murheellisesti varikolle kierroksella 18 vetoakselin oikeastaan hajotessa ja vaurioittaessa siinä samalla usein virheellisesti keskeytyksen syynä muka mainitun vaihdelaatikon toki lähelle käyttökelvottomuutta

- Fittipaldin Emmokin keskeytti kierroksella 18 vähemmän yllättäen jo kerran korjattujen jarrujen pettäessä nyt lopullisesti alta kisan Kekeen nähden ollen vaatimaton oikeastaan jo alusta asti

- Ennen kierroksen 27 dramaattisia tapahtumia oli ainoa merkkitapahtuma Cheeverin murheellinen keskeytys nyt toki lähemmäksi häntäpäätä tippuneena kierroksella 23 vaihdelaatikon pettämiseen

- Kierroksella 27 tapahtuikin kisan kannalta ensimmäinen merkityksellinen asia: La Regien autot keskeyttivät Stadionin Osuuden mutkissa lähes samalla hetkellä ja myös Saksan Liittotasavallan Television tulospalvelun heittäessä kesketyskierroksen Rene Arnoux'lle jostain syystä olemaan kierroksen 26 juurikin tuon kierroksen 27 sijaan

- Keskeytyksen syy oli täsmälleen sama eli moottori itsessään runko-osiltaan oli kunnossa muka olevinaan kokonaan hajoamiseksi sanotusta tapahtumasta, mutta todellisuudessa keskeytyksen aiheutti yksinkertaisesti rikki mennyt venttiilin vasaman jousi molemmissa autoissa!

- Täten Jones oli johdossa perässään Jacques Laffite, Carlos Reutemann, Nelson Piquet, Elio de Angelis ja Mario Andretti

- Ylipäätään enää vain kaksi kuljettajaa yleensäkään keskeytti Hockenheimissa!

- John Watson olisi saanut McLarenilla koettelevan päivän päätteeksi varmasti pisteen tai jäännöspisteitä, mutta vaikka taas kerran kummallisesti keskeytyshetkellä kierroksella 39 moottoriviaksi sanotussa tapahtumassa moottori kyllä säilyi kunnossa niin tietenkin muutoin ilman juurikin radalle valuneita Belfastin Tiikerin konehuoneen öljyjä!

- Toinen ja viimeinen merkittävä asia tapahtui kierroksella 40: Jonesin selvä voitto meni hukkaan kun Toisessa Bremsin Shikaanissa siitä eteenpäin eturengas alkoi tyhjentyä aiheuttaen rengasrikon vähän ennen varikkoa jolloin äkkirenkaanvaihto neljä kierrosta ennen maalia aiheutti Jonesin tippumisen salamavauhdin pysähdyksestä äkkitilanteessa yllätetyn varikkomiehistön kiirehdinnästä huolimatta silti kolmanneksi

- Ihan kisan loppua kohti ajatellen jo Jonesiakin nopeammin esimerkiksi Reutemann oli ajanut, mutta ei hänkään Laffitelle mitään enää mahtanut

- Tosin Jones ajoi kiistämättömän kisan nopeimman kierroksen kierroksella 43 eli kaksi kierrosta ennen maalia juuri de Angeliksen keskeyttäessä selvältä vitospaikalta pyöränlaakerin pettämiseen saaden toki tuloksen maalissa sijalla 16 omituisesti viimeiseksi merkittynä kuljettajana Watsonin tapauksen muistaen tavallaan oikeaoppisesti toiseksi viimeisenä kuljettajana

- Jacques Laffite tavallaan saavutti joko puhtaan onnen tai tavallaan rajamailla olleen kilpailutaktisen tuurivoiton ollen edes kilpailukykyisen nopea kaikkiaan muutoin, mutta sillä kertaa se oli ansaittu kun ranskalaisen epäonnen tiesi

- Jacques Laffite siis voitti, Carlos Reutemann oli toinen ajaen ehkä todellista voittovauhtia himpun verran turhan myöhään kisassa, Alan Jones oli ymmärrettävän raivokkaasti rengasrikon jälkeen kolmas, Nelson Piquet tosiaan näyttävän ajon jälkeen oli neljäs ja heti kytkimen keittämisen ongelmien selvittyä alun varikkokäynnilläkin oli nopeimpien joukossa vauhdillisesti ja ilman ongelmia olisi ollut palkintoajossa paremminkin mukana, Bruno Giacomelli oli viides tuoden kärsineelle Alfa Romeolle edes pisteitä ja Gilles Villeneuve oli kuin olikin pisteellä ihmeen kaupalla kuutostilalla täysin pilalle liikojen varikkokäyntien takia käytännössä menneestä kisasta huolimatta

- Mario Andretti oli järkyttyneesti ilman pisteitä seitsemäs, Jochen Mass oli uransa 100:ssa kisassa juhlakisan päätteeksi kasipaikalla ilman pisteitä, Riccardo Patrese oli yhdeksäs ja Derek Daly oli yössä melkein läpi koko kisan olemalla lopulta edes Alain Prostin näyttävästi ohitettuaan edes kymmenes

- Prost tosiaan oli yhdestoista, Marc Surer oli kahdestoista, Jody Scheckter oli kolmastoista umpisurkean kisan jälkeen myös liikojen renkaanvaihtojen pilaaman päivän myötä, Jan Lammers oli neljästoista, Jean-Pierre Jarier oli viidestoista, tavallaan toiseksi viimeinen ja kaikkiaan kolmanneksi viimeinen ja Elio de Angelis oli kuudestoista, tavallaan viimeinen ja kaikkiaan toiseksi viimeinen kun John Watsonin tapauksen muistaa Watsonille periaatteessa kuuluneen seitsemännentoista sijan jäätyä myöntämättä

- Suomessa kisa nähtiin Urheiluruudussa ja jälleen nähtiin pitkästä aikaa myös todella pitkä kisan jälkeinen haastattelukin Keke Rosbergilta sellaisenaan Urheiluruutuun kun aiemmin Monacon kisan jälkeen ne olivat useimmiten olleet lyhyempiä ja muistini mukaan tästä kisasta tuli kyllä lähetyskin TV2:ssa Juha Jokisen selostamana Keken hienon lähtöruudun myötä

- Keken vastustajien mielestä formuloita tuli liikaa Suomessa selityksineen kun taas Keken puolustajien mukaan formuloita ei tullut todellakaan ainakaan ilmoitetusti Suomessa liikaa
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Itävallan Grand Prix ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 17.8.1980 Österreichringillä.

Kilpailun voitti Jean-Pierre Jabouille, Alan Jones oli toinen ja Carlos Reutemann oli kolmas.

Jean-Pierre Jabouille sai äärimmäisen ansaitusti uransa toisen, viimeisen voittonsa vihdoin ja viimein aikakauteenkin nähden järkyttävän ja kroonisen pitkän epäonnen putken jälkeen.

Jabouille oli yleensäkin viimeksi sellaisenaan nähnyt ruutulipun maalissa 17 kisaa aiemmin eli Dijon-Prenoisissa 1979 tuolloinkin voittaessaan!

Dijon-Prenoisia 1979 oli seurannut 16 perättäistä kisaa keskeytyksiä, niistä 14 keskeytystä olivat olleet selviä ja vain Monzassa 1979 sijalla 14 ja Long Beachissa 1980 sijalla 10 oli Jabouille saanut vielä keskeytyksistään huolimatta sijoituksen lopputuloksissa!

Molemmilla kerroilla eli vuonna 1979 ja vuonna 1980 Jabouillen epäonnen järkyttävän pitkä kesto takasi sen, että mestaruuskamppailu oli hänen osaltaan aina ollut ohi voittaessakin.

Vaikka vuoden 1980 osalta MM-kalenterin pidentymistä tuolloin ajankohtaisena mietittiin niin Jabouillen mestaruushaaveet olivat siltikin kaikkein pisimmässäkin tapauksessa ohi.

Tai ainakin siinä tapauksessa edes teoriassa pisimmällä mahdollisella kaudella Jabouillen olisi pitänyt käytännössä voittaa kaikki mahdolliset jäljellä olevat kilpailut!

Toteutuneessa historiassa sekään tietenkään ei olisi riittänyt.

Kolmansiakin kuljettajia myös joidenkin tallien toisten kuljettajien lisäksi nähtiin.

Valitettavasti kaikki näistä eivät päässeet ajamaan yhden jopa kokonaan kieltäytyessä ajamisesta.

Alfa Romeon Vittorio Brambilla, ATS:n Harald Ertl ja Tyrrellin kolmantena kuljettajana ollut Mike Thackwell muun muassa jäivät näkymättä viikonlopun aikana.

Siten oli Nigel Mansellin debyyttikisan paikka Lotuksen kolmantena kuljettajana.

Ensikisa aiemmin testaajana tunnetulta Mansellilta oli vaikea, kisa päättyi keskeytykseen ja loukkaantumiseen polttoainevuodon aiheuttamien palovammojen vuoksi moottorinkin hajotessa muutenkin tosin osin jo melkein bensattomalla autolla ajettaessa.

Mansellin Lotuksessa kun oli reikä polttoainetankissa mistä sitä loiskui suoraan myös ohjaamoon ja etenkin juuri selkään takapuolesta puhumattakaan.

Siten palovammat olivat selvyys.

Muita muistoja ranskalaisin viivoin tulee tähän alle:

- Ennen viikonloppua Jacques Laffiten sanottiin ilman muuta voittavan, mutta La Regie osoitti ylivoimansa tyhjentävästi Virallisissa Harjoituksissa

- Ennen Virallisia Harjoituksia perjantaina Vapaissa Harjoituksissa Jochen Mass ajoi hurjan kolarin satuttaen niskaansa, jäi ymmärrettävästi pois Virallisista Harjoituksista ollen potilastiloissa ja ajettuaan vielä lauantain Vapaissa Harjoituksissa erittäin kivuliaasti 1-5 kierrosta enemmän tai vähemmän erittäin huonosti vetäytyi Sid Watkinsin määräyksestä viikonlopulta karsiutuen

- Massin vetäytymisen myötä enää vain yhden kuljettajan tarvitsi karsiutua ja perjantain ajoilla hän olisi ollut joko Nigel Mansell tai John Watson myös Jan Lammersin ollessa melko vakaa ehdokas putoamiseen sunnuntain kisasta

- Rene Arnoux sai vihdoin ja viimein kauden ensimmäisen paalupaikkansa ja Jean-Pierre Jabouille oli selvä kakkostilan mies huolimatta jatkuneista moottoririkoistaan

- Suomen Keke Rosberg oli melkein kuin Hockenheimin vauhdeissaan, mutta ei aivan ollessaan sijalla 11 sunnuntain kisaan

- Vertailuksi Emerson 'Emmo' Fittipaldi oli toiseksi viimeisessä ruudussa sijalla 23!

- Mansell oli kolmasosasekunnin turvin tai 0,33 sekunnilla mukana ensikisassaan Lammersin siis karsiutuessa

- Lämmittelyajossa eli nk. Warm-Upissa Mansell ajoi hieman leveäksi ja jossain määrin joko siitä syystä tai muusta syystä juuri ennen kisaa autoon vain tuli reikä polttoainetankkiin

- Mansell ei saanut kolmanteen autoonsa edes tiimiradiota joten kivulias kisa jäi miehen itsensä kontolle ennen kovin näkyviä seurauksia sitten kisan jälkeen!

- Derek Ongaro mokasi taas sunnuntain startissa tai sitten joidenkin näkökantojen mukaan oli järkähtämätön päätöksessään olla heilauttamatta punaista lippua, sytyttää keltaisia valoja ja laittamalla uusintalähtöä vireille

- Ongaron päätöksestä kärsi tällä kertaa Eddie Cheever Osellan romuauton jäädessä kokonaan ruutuun ja Jacques Laffitenkin umpihuono lähtö oli hukuttaa auton keskikastiin ja aiheuttaa joukkokolarin!

- Alan Jones pääsi hetkeksi kärkeen tai oikeammin aina kierrokselle 3 asti ja Bruno Giacomelli oli jopa neljäntenä lähdön jälkeen!

- Kierroksella 6 Mario Andretti keskeytti moottoririkkoon sijalta 17 ainoan pääsääntöisen tiimiradion sisältäneellä Lotuksen autollaan

- Jody Scheckter käväisi jo ennen kierrosta 10 taas järkyttävän aikaisin renkaanvaihdossa Ferrarilla kisan mennessä pilalle siitä hyvästä

- Jonesin rimpuilu oli väliaikaista ja vaikka Jones oli kisan selvä kolmonen niin voittamaan ei vain turbo-Renaultin hallitessa voinut kyetä

- Siten kierrokseen 10 mennessä Jones luopui voiton tavoittelusta tietoisesti ilman ihmettä

- Siihen mennessä Giacomelli alkoi pudota kuutostilalle, Didier Pironi alkoi valittaa kasipaikalla ohjausvauriosta tiimiradioon jolloin Pironin vain käskettiin ajaa ranskalaisen alkaessa kiehua hetki hetkeltä kovemmin raivosta ja Elio de Angelis piti Lotuksen lippua edes jotenkin yllä seiskapaikalla

- Derek Daly oli aloittamassa jälleen melkoista keskikastin kuninkuusajoa, mutta valitettavasti itse jarrujen ollessa kerrankin hyvät huonosti asennettu jarrulevy sen sijaan repeytyi kierroksella 12 irti autosta aiheuttaen keskeytyksen

- Rosberg oli myös aloittamassa varsin hyvää ajoa kuten Daly, mutta tekninen vaurio pilasi suomalaisen päivän

- Kierroksella 21 vähän tätäkin ennen Arnoux oli aikeissa antaa tallikaveri-Jabouillelle mahdollisuuden johtaa väliaikaisesti tai sellaisenaan kunnollakin kisaa pitkään, mutta sitten Arnoux kärsi rengasrikon jolloin kättään heilauttaen Arnoux meni pakkorenkaanvaihtoon ja Jabouille kärkeen!

- Arnoux aloitti hurjan takaa-ajon kymppipaikalta, mutta voitto tuntui menneen sivu suun

- Kierroksella 23 Cheeverin auton kulma meni ruttuun aiheuttaen ripustusvaurion yllättäen auton täristessä kuin puulaatikko nuorukaisen varsinaisesti ollessa osumatta mihinkään kaiteisiin ja mikäli tämäkin kärsimys ei olisi ollut liikaa niin viimeistään pyöränlaakeri hajotessaan päätti kisan

- Kierroksella 25 keskeyttivät Jean-Pierre Jarier ja Pironi, mutta eri syistä: Jarierin moottori kävi vielä, mutta sähkölaitteet tekivät itsessään lakon ja Pironi vuorostaan kuohuttavasti meni varikolle luovuttaen käytännössä kisan tai sellaisena sitä pidettiin mistä aiheutui sitten melkoisen raivokas näytelmä tallitiloissa kun Pironin mielestä ohjauksestaan hajonneella autolla ei voinut ajaa enää metriäkään ja muun muassa Monsieur Ligierin mielestä sillä sitten pystyi ajamaan kunhan sen korjasi

- Giacomelli olisi ollut melko varma kutostilan mies ja pisteellä kisan lopussa tai ehkä parempikin mies, mutta kierroksen 28 varikkokäynti päättyi tragediaan: Yksinkertaisesti keskeytyksen aiheutti ennätysnopea varikkokäynti ajankuvassa ivallisesti sanottuna, rengas irtosi varikkosuoralla ja kisa jäi sitten siihen hetkellisen kolmella pyörällä kitkuttelun jälkeen

- Lopulta kierrokseen 38 mennessä tapahtuneet kolme stoppia joista osin yhden ollessa pitkälti rengasrikko pilasivat Arnoux'n päivän ja ehkä jopa voiton tai palkintosijat ohituskyvyttömyyden ohella

- Siihen mennessä kierroksella 34 Watson oli keskeyttänyt moottoririkkoon

- Nigel Mansell selkä palovammoilla oli päivän viimeinen keskeyttäjä kierroksella 40 kylvettyään polttoaineessa melkein koko kilpailun jo onneksi melkein yhtä bensattomalla autolla moottorin pettäessä

- Aivan viimeisellä kierroksella Jabouillen renkaat olivat aivan loppu polttoaineenkin ohella, mutta mittarin neula ei koskaan mennyt tyhjään kohtaan joten Jabouille sai viimein luvalla sanoen tuulettaa voittajana ansaitusti!

- Jean-Pierre Jabouille siis voitti, Alan Jones oli toinen kasvattaen MM-johtoaan, Carlos Reutemann oli kolmas saaden elintärkeitä pisteitä jolloin ollessaan voittamatta mestaruutta hän olisi edes toinen tai kolmas kuten tavoite oli Williamsin oppivuotena, Jacques Laffite onnistui elintärkeästi olemaan neljäs, mutta nelostilalla ei mestaruutta voitettaisi eli pakkovoitto tai toinenkin olisi edellytys mestaruuteen, Nelson Piquet oli hieman hukassa viitostilalla tultuaan tosiaan Laffiten ohittamaksi ja Elio de Angelis pelasti edes jotakin Lotuksen synkästä päivästä olemalla kuudes ja tuoden tallin ensimmäisen virallisen pisteen sitten Interlagosin kun Jaraman pisteitä palkintoineen ei hyväksytty

- Alain Prost oli sisukas, mutta pisteittä seiskapaikalla eikä ranskalaisnuorukaisen pahaa mieltä voinut olla näkemättä ja tiuskiminen varikollakin jatkui tavalla mistä Teddy Mayer ei pitänyt lainkaan, Gilles Villeneuve oli myös kasipaikalla hyvin piruuntuneen oloinen kaveri eikä syyttä raskaan kisan jälkeen pisteittä autolla jolla ei olisi pitänyt olla asiaa mitenkään pisteille, Rene Arnoux lopulta oli yhdeksäs kolmen pysähdyksen jälkeen pääsemättä ohi edes pisteille asti ja Hector Rebaque oli kymmenes tosiaan melkein Jabouillen voitonjuhlat pilanneen ulosajon ja kolariuhan jälkeen täydentäen kärkikymmenikön

- Emerson Fittipaldi oli yhdestoista, Marc Surer oli kahdestoista, Jody Scheckter oli kolmastoista, Riccardo Patrese oli neljästoista, Rupert Keegan oli viidestoista ja toiseksi viimeinen ja Keke Rosberg oli kuudestoista ja viimeinen teknisen vaurionsa autostaan korjatuksi saaneena aivan liian myöhään kisan kannalta

- Suomessa kisa nähtiin tuttuun tapaan Urheiluruudussa vaikka jälleen surkuteltiin myös Keken huonoakin kisaa Suomessa enemmän tai vähemmän hyvän Virallisen Harjoituksen jälkeen

- Tästä kisasta ainakin parhaan muistini mukaan oli TV2:ssa kooste selostajana Matti Lammi pitkälti jälleen kerran Keken edes melko hyvän lähtöruudun myötä
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Hollannin Grand Prix ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 31.8.1980 Zandvoortissa.

Kilpailun voitti Nelson Piquet, Rene Arnoux oli toinen ja Jacques Laffite oli kolmas.

Kilpailun mitä todennäköisimmin olisi oikeasti voittanut Alan Jones aussin ollessa huonoimmillaankin vähintään palkintoajossa kiinni.

Valitettavasti Jones ajoi kilpailun alkuvaiheissa ulos radalta rikkoen helmansa, viettäen varikolla helman korjauksessa kolme kierrosta ja olemalla sitten lopulta vasta 11:sta.

Jonesin päivän voittoajo jäi siten ajamatta kun ensimmäisen kierroksen lopuksi ja toisen kierroksen erittäin alkuvaiheessa alkoi kolme kierrosta kestänyt helmanvaihto-operaatio muidenkin korjauksien myötä varikolla.

Jälleen kolmansiakin kuljettajia ajamaan oli ehdolla ja vihdoin ja viimein Vittorio Brambilla pääsi kuin pääsikin ajamaan Alfa Romeolla.

Myös Lotuksen testikuljettaja Nigel Mansell sai ajaa uran toisen kisansa kolmannella tallin autolla ja yllättikin kaikki ajamalla Zandvoortissa jopa paremmin kuin Österreichringillä Virallisissa Harjoituksissa olemalla 16:sta ja melko hyvin mukana kisassa myös hyvissä ajoin!

Kisassa Mansellilta pettivät tietysti jarrut ennen pitkää aiheuttaen keskeytyksen.

Ja lopulta Mike Thackwell pääsi kuin pääsikin ajamaan, mutta kolmannen Tyrrellin auton sijaan tallin testikuljettajana hän ajoikin lopulta Arrows-tallin autolla Jochen Massin pysyttyä loukkaantuneena!

Thackwell ei tosin vielä tuolloin päässyt mukaan kisaan vaan karsiutui.

Muina kisamiehinä viikonloppuna palasi lajiin mukaan Geoff Lees nyt Ensignin maksukuljettajana tallin toiseen autoon maksurahojen siihen riittäessä ja Lees myös pääsi kisaan.

Samoin myös Suomen Keke Rosberg karsiutui ja tässä vaiheessa vuotta Formula 1 Suomessa urautui lähtökohtaisen lopullisiin kuoppiinsa seuraavaksi kahdeksi vuodeksi formulakesän 1980 päätteeksi Suomessa eli toisin sanoen Kekestä joko pidettiin tai sitten ei.

Keke Rosbergin vuorostaan erotti kisasta karsiutuminen koko joukon hitaimpana pitkälti F8-automallin eli sen paremman Fittipaldin romuttuminen ehkä pitkästä aikaa mahdolliseen omaankin ajovirheeseen ja mikäli ajovirhettä ei ollutkaan niin kolari muutoin ulosajon takia tuli ja tietenkin F7-automallin eli vanhemman ja huonomman mallin selvästi ollut hitaus.

Derek Daly ajoi myös tässä kisassa vuoden 1980 kierroksen 60 aikaan jarrulevyn repeämisestä ja tätä ennen jarruvauriosta johtuneeseen hurjaan kolariin päivän viimeisenä selkeänä keskeyttäneenä kieltämättä pahimmillaan näyttävän kautensa pahimman kolarin selviten siitä lopulta pienin naarmuin ja lukemattomin pahoin mustelmin.

Siitä tuli myös vuoden 1980 autourheilukuva kolaritasolla lajissa kun auto jäi legendaarisesti ruhjoutuneena killumaan Zandvoortin radan mainostaulun tolppaan kiinni ilmalentokolarin jälkeen ja mistä Kekekin luuli Derekin heittävän henkensä hurjuuden perusteella!

Itse kisan muita muistoja tulee tähän alle:

- Alain Prost sai pitkän tikun vedossa huomiota herättävästi itse ensin John Watsonin sijaan McLarenin uuden auton eli M30-automallin, mutta Prostin kiitos tallille tuntui olevan myöhemmän uran ajajakäytöksen vastaisesti vain entistä enemmän kuittailua, sättimistä ja yleistä piruuntumista tallin ongelmiin

- Prostin asenne ei miellyttänyt Teddy Mayeria ei sitten yhtään ja jopa tallivaihdoksestakin puhuttiin kesken kauden!

- Virallisissa Harjoituksissa Rene Arnoux otti paalupaikan ja Jean-Pierre Jabouille täydensi La Regien eturivin

- Jochen Mass oli viikonloppuna mukana, mutta aiemmin Österreichringillä loukkaantunut niska ärtyi entistä pahemmin ja ajot jäi ajamatta Arrowsilla tuottaen automaattisen karsiutumisen saksalaisen vetääntymisen myötä

- Nuori Mike Thackwell oli ennen viimeistä vetoaan sekuntikaupalla perässä viimeistä ruutua ja vaikka hän olisi päässytkin kisaan sunnuntaille puolen sekunnin erottaessa hänet siitä niin nuorukaisen niskan ärtyminen ja pahoinvointi ajon jälkeen oli liikaa Sid Watkinsille joka olisi saattanut silti kieltää nuorukaisen ajon kisassa

- Muut karsiutuneet olivat Rupert Keegan ja kotiyleisön suursuosikki Jan 'Jantje' Lammers

- Sunnuntain lämmittelyajoon eli Warm-Upiin mennessä Zandvoortissa satoi, mutta kisaan mennessä rata oli jo kuivunut

- Lähdössä Arnoux ajoi hyvin, mutta Jabouillen saadessa kakkosvaihteen päälle alkoi moottorin oikuttelu ja tämän myötä Alan Jones, Nelson Piquet, Carlos Reutemann ja Jacques Laffite saivat kukin oman mahdollisuutensa haastaa kärkipaikasta

- Jones oli ylivoimaisessa johdossa alkuun nähden kunnes sitten ajoi kanttarin yli pellolle rikkoen oikeanpuoleisen helman autostaan oikeastaan melkein kokonaan varsin näyttävästi

- Hector Rebaquen kerrankin aika hyvän lähdön tuottanut yhtä hyvä alustava kisa jäi toteutumatta meksikolaisen keskeyttäessä varikolle vaihdelaatikon hajotessa Jonesin korjausten alkaessa ensimmäisen kierroksen lopussa ja toisen kierroksen alussa

- Arnoux johti hädin tuskin kierrostakaan kun kolmannen kierroksen alussa Laffite ohitti hänet siirtyen elintärkeästi kisan johtoon MM-kilvan kannalta

- Tätä ennen toisella kierroksella Riccardo Patrese puolusti omaa paikkaansa liikaa ja siitä sitten osuttiin Elio de Angelikseen ja siitä de Angelis osui pahoin Didier Pironiin ja kisa jäi kesken molemmilta, mutta ei Patreselta juurikin James Huntin tunnettua raivokkuutta pahentaen Patresea kohtaan

- Pian tämän jälkeen Jabouille epäili ohjausvauriota autossaan ja saikin isomman korjauksen sijaan varikkokäynnillä vain uudet Michelinin renkaat alle ja hänen käskettiin jatkaa vaikka autossa olikin ilmiselvä ohjausvaurio!

- Kierroksen 5 aivan alussa kärjen ollessa pääsuoralla Jones viimein pääsi varikolta, oli kisan nopein mies oikeastaan läpi kisan tämän jälkeen ajaen käytännön mahtavaa voittovauhtia aina kierrokselle 66 asti radalla, mutta samalla oli myös 3 kierrosta kärkeä jäljessä

- Jabouille oli myös käytännössä päivän nopein mies kuten Jones, mutta myös ongelmissa!

- Gilles Villeneuve vastasi Ferrarin harvoista tähtihetkistä kaudella olemalla kolmosena kierroksella 7, mutta sitten Ferrarin auto petti taas renkaiden kuluttua loppuun ja sama vika oli 11:sta tilan Jody Scheckterillä jolloin molempia odottivat jälleen Ferrarin renkaanvaihtoruletit

- Samoihin aikoihin Emerson 'Emmo' Fittipaldi kävi jarrujen korjauksessa varikolla ja päivän kisa oli häneltäkin pilalla

- Arnoux oli voittovauhdissa myös, mutta kärsi lähtökohtaisesti arvioiden jarrubalanssin merkittävästä epätasapainosta eikä kierroksen 11 jälkeen käytännössä ollut enää voittovauhdissa kuten ei periaatteessa Laffitekaan

- Tosin myöhemmin Arnoux kärsi vain liian suuren polttoainekuorman aiheuttamasta luonnollisesta pohjautumisesta liikaa kuin itse oikeasta jarrubalanssiongelmasta

- Pomppuisa Tarzan-mutka sisälinjoineen oli Nelson Piquetin voitonavain kierroksella 12

- Nigel Mansell harmittavasti keskeytti melko hyvän näytösajon jälkeen jarrujen pettämisen aiheuttamaan ulosajoon kierroksella 15

- Samalla kierroksella Fittipaldin Emmo ajoi varikolle, tuli varikolta ja keskeyttäen lopulta täysin varikolle kierroksella 16 jarrujen lopullisen särkymiseen niille sijoilleen kun niitä ei vain voinut korjata

- John Watson luovutti kisan ajaen varikolle kierroksella 18 hajoamaisillaan olevan auton moottorin takia

- Kierroksella 21 Vittorio Brambilla ja Geoff Lees kolaroivat keskeyttäen

- Kierroksella 23 Jabouille keskeytti ohjauksen pettämisen lisäksi myös krooniseen vaihdelaatikkovaurioon

- Kierroksella 29 Patrese keskeytti moottorin hajoamiseen

- Eddie Cheever keskeytti moottoririkkoon kierroksella 38

- Kierrokseen 58 mennessä Bruno Giacomelli keskeytti helmavikaansa aiemman ulosajon jäljiltä!

- Kierroksella 60 Derek Daly keskeytti viimein päivän viimeisenä nimenä jarruvikansa ulosajokolariin

- Kevenevällä autolla Arnoux viimein kierroksella 67 oli radan nopein mies saaden Jonesilta kisan nopeimman kierroksen haltuunsa ja myös pitäen sen loppuun asti

- Loppukiri kannatti sillä kaksi kierrosta ennen maalia Arnoux meni Laffiten ohi!

- Kaksi kierrosta ennen maalia Mario Andretti oli kisan takuuvarma viitostilan mies, mutta niin vain polttoaine ehtyi viimeiseen pisaraan pistäen Andrettin matelemaan radalla lopulta keskeyttäen joskin itse keskeytys merkattiin kunnolliseksi vain puoli kierrosta ennen ruutulippua

- Nelson Piquet siis voitti, Rene Arnoux vaikeuksia vasten oli sinnikkäästi ansaittu kisan kakkonen useiden vaikeampien kisojen päätteeksi, Jacques Laffite oli nolosti lopussa kolmas siinä missä Carlos Reutemann oli myös melko nolosti neljäs kun kolmas tai mielellään toinen olisi pitänyt pakosti olla MM-kamppailun kannalta, Jean-Pierre Jarier oli uransa 100:tta kisaansa ja vaatimatonta juhlakisaansa vasten ilahduttavasti viides saaden pari pistettä ja Alain Prost oli keskikastissa sinnittelyn päätteeksi ihme kyllä pisteellä ajettuaan käytännössä keskikastin ohiteltavana pujottelukeppinä läpi päivän kammottavan ajon jälkeen kuutospaikalle

- Gilles Villeneuve oli raivokkaan ajotapansa ja onnen yhdistelmällä viime hetkellä vailla pisteitä tosiaan Prostin takana seiskapaikalla huolimatta lukemattomista renkaanvaihdoista kisapäivänä, Mario Andretti oli takuuvarman viitostilan jälkeen kasipaikalla lopputuloksissa bensan loppumisesta huolimatta, Jody Scheckter oli ysipaikalla kolmanneksi viimeisenä myös liiallisista renkaanvaihdoista huolimatta, Marc Surer oli kymmenes ja toiseksi viimeinen menetettyään tietenkin pisteen tai pisteitäkin haljenneen pakoputken väistämättömän korjauksen myötä ja Alan Jones oli raivostuneena omasta kisan alun virheestään yhdennellätoista ja viimeisellä sijallaan juurikin Surerin takana 3 kierrosta Piquetin voittopaikkaa jäljessä kun enintään ehkä vielä kisan ollessa riittävän pitkä seiskapaikalle asti olisi ollut asiaa ajotahdin ollessa niin kova kuin oli Jonesilla ja kun eroa tietenkään suhteessa keskinäisillä eroilla ei ollut siinä missä kärkipaikalta puhuttuna vaikkapa Villeneuve olikin kierroksen jäljessä

- Suomessa tästä kilpailusta nähtiin tunnelmia Urheiluruudussa
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Italian Grand Prix 1980 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 14.9.1980 poikkeuksellisesti ainoan kerran näihin päiviin asti Imolassa.

Kilpailun voitti Nelson Piquet, Alan Jones oli toinen ja Carlos Reutemann oli kolmas.

Suomessa tietenkin Keke Rosbergiin kohdistunut, Monacosta asti pisimmillään jatkunut pilkkakirveiden heittely loppui hetkeksi kun Keke ajoi pisteille tässä kisassa olemalla viides ja tietenkin parantaen vuotta aiempaa, laskematonta epävirallista pistesijoitustaan Imolasta silloiselta kuutospaikalta puhuttaessa.

Formulakeskustelu jatkui silti monin eri tavoin kiivaana Suomessa tämän jälkeen joskin puolustelijoille Keken suhteen tai autourheilun ystäville se oli kaivattu tulos.

Alkuvuoden Argentiinan Buenos Airesin loistosta tai sen yrityksestä ei voinut puhua ja Imolan pisteet olivat tavallistakin kovemman työn takana.

Tämä viikonloppu oli Ron Dennisin ensimmäinen McLaren-kilpailu millään tavalla tallin edes osittaisestakaan päällikkyydestä puhuttaessa.

Tämä viikonloppu oli myös Vittorio Brambillan uran viimeinen kilpailu Alfa Romeon jatkaessa petoksen tietään veteraania kohtaan kauden lopulla ja muun muassa myös Nigel Mansellin vuoden 1980 viimeinen selkeä F1-kisayritys päättyen britin karsiutumiseen.

Debytantin eli Manfred Winkelhockin ei pitänyt alkujaan edes ajaa viikonloppuna, mutta Warsteinerin estettyä Jackie Oliveria ajattamasta jo vielä yhden tilapäisajon Arrowsille maksanutta Mike Thackwelliä ajamasta joutui Winkelhock sitten saapumaan Jochen Massia tuuraavaksi BMW:n F2-ajojen ja saksalaisalueiden urheiluautojen ja vakioautojen puolen kisoista talliin.

Mike Thackwelin ajoyritys jäi sitten siihen.

Thackwell ei murheellisesti Imolassa päässyt ajamaan Tyrrellin kolmatta autoa, mutta kauden lopun kisoihin hän pääsisi itse Ken Tyrrellin isällisellä sanalla.

Tässä muita muistoja kilpailusta:

- Tämä tosiaan oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1948 Formula A:n Parco del Valentinon katuratakilpailun jolloin Jean-Pierre Wimille voitti ja jolloin ajettiin nimenomaan virallinen Italian Grand Prix muualla kuin Monzassa

- Monzan rata oli remontissa

- Il Commendatoren eli Enzo Ferrarin sanoin turboa sai käyttää

- Rene Arnoux otti kolmannen paalupaikan kaudelta Jean-Pierre Jabouillen täydentäessä eturivin

- Turbo-Ferrari oli nopea, mutta yleisesti ottaen liikaa bensaa kuluttava nuhapumppu

- Sitten olikin sijalla 11 Zandvoortissa karsiutunut Keke Rosberg

- Jody Scheckter oli jo Vapaan Harjoituksen pahan kolarin jälkeen ennen sen tapahduttua Tosa-mutkassa sanonut lopettavansa uransa F1:ssä jo ennen vuotta 1981 vuodella etukäteen sopimusta vasten

- Vapaissa Harjoituksissa Nigel Mansell oli myös jo valmiiksi hieman vaurioittanut autoaan ja lopulta tietenkin debytantti Manfred Winkelhock kolaroi Virallisessa Harjoituksessa pilaten britin ja omansa pääsyn kilpailuun

- Alain Prost McLarenilla sai siten kiittää onneaan, että oli ylipäänsä kisassa mukana!

- Mansell, Winkelhock, Jan Lammers ja Geoff Lees karsiutuivat kilpailusta

- Kisan startissa Carlos Reutemann vaikutti pääsevän Arnoux'n tai Jabouillen edelle jopa kärkeen, mutta sitten kakkosvaihde juuttui pahoin päälle ja auto lähes sammui pudottaen Reutemannin viimeiselle sijalle ja juuri Vittorio Brambillan ja Rosbergin taakse kun hekin saivat huonot startit itse kisaan

- Arnoux johti pari kierrosta ja Jabouille ohitti hänet kierroksella 3, mutta sitten johtikin kierroksella 4 jo Nelson Piquet!

- Brambilla keskeytti kierroksella 4 kun yllättäen räjähtänyt takarengas sai ripustuksen kolisemaan toisessa osassa autoa pahoin ja huonosti kiinnitetyn takasiivekkeen tippumaan radalle

- Kierroksella 5 punainen lippu oli lähellä: Gilles Villeneuve kolaroi pahoin Tosa-mutkassa säilyen pääosin loukkaantumatta ja Bruno Giacomelli murheellisesti osui Villeneuven auton romuihin keskeyttäen rengasrikosta aiheutuneeseen toiseen kolariin ulosajoineen!

- Lopulta punaista lippua ei ihme kyllä tarvittu ja kisa sai jatkua

- Kisasta tifosoille tuli katsojallinen pannukakku kun Scheckter oli 13:sta ja Eddie Cheever Osellalla oli käynyt jo öljyvuodon korjauksessa varikolla mihin meni kolme kierrosta

- Huonoimmillaan Alan Jones oli seitsemäs, mutta nousi neljänneksi ajan mittaan

- Jacques Laffite ajoi suorastaan tyrmäävän huonosti normaaliin ajotapaansa nähden kilpailussa ja kolaroi vieläpä sitten sen päälle kierroksella 8 Reutemannin kanssa tuhraten oman mestaruushaaveensa sitten siihen ajaen ennen sitä perseilyä sijalla 14!

- Reutemann oli ennen tuota kolaria saanut viimein kakkosvaihteen päälle aina kunnolla, mutta kytkin oikutteli lähes keittämispisteessä ja nelosvaihde ei mennyt myöskään päälle ja sitten tietysti tulikin kolari Laffiten takia

- Tosin Reutemann ja Laffite pystyivät edes sentään jatkamaan matkaansa

- Arnoux vuorostaan kärsi autonsa erittäin kiehuttavasta hytkymisestä ja ärsyttävästä kolinasta mikä todellisuudessa johtui hiljakseen repeytyvästä iskunvaimentimesta!

- Jones pääsi ohi kolmospaikalle

- Rosberg oli tässä vaiheessa sijalla 15

- Emerson 'Emmo' Fittipaldi keskeytti kierroksella 17 ulosajosta tulleeseen kolariin

- Hector Rebaquen ehkä paras Brabham-ajo siihen asti päättyi keskeytykseen jousituksensa hajottua kierroksella 18

- Kierroksella 20 John Watson keskeytti takapyöränlaakerin pettämiseen

- Siten Irlannin Derek Daly kolmanneksi viimeistä ruudusta kisaan lähteneenä kaikkiaan oli suomalaisen Rosbergin Keken kanssa jälleen päivän showmies yleisön makuun!

- Kierroksella 29 Jones oli viimein toinen, mutta ilman ihmeitä voitto olisi ollut Piquetin kiitos Jonesin omien ongelmien ja jo keskeyttäneen Rebaquen ansiokkaan pidättelyn

- Tasan kisan puolivälissä Reutemann oli radan nopein mies jopa Jonesiin ja Piquetiin nähden, mutta täysin helisemässä suorastaan uskomattomassa vedossa olleiden Rosbergin ja Dalyn kanssa jäännöspisteiden taisteluissa etenkin kun aina kun argentiinalainen ohitti niin suomalainen ja irlantilainen pistivät kampoihinsa sen minkä ehtivät sitten seuraavassa mutkassa tai suoralla välillä jopa osuenkin ilman keskeytystä!

- Kierroksella 33 Dalyn melko varmat huippupiste tai huippupisteet jopa mahdollisen palkintoajon ohella jäivät saamatta Variante Bassa-mutkan herpaantumisen aiheuttamassa ulosajossa häneltä jolloin tuli keskeytys

- Dalyn auto saatiin hinattua ajoissa onneksi pois joten punaista lippua ei tarvittu

- Kierroksella 38 Riccardo Patrese Arrowsin ainoana miehenä keskeytti moottoririkkoon

- Keke oli sankarillinen, mutta sankarillisuudella oli rajansa kun Reutemann viimein pääsi suomalaisen ohi ja tämän jälkeen Reutemannin mitta oli täynnä

- Suorastaan ylivoimaa puhkuen Reutemann tosiaan oli naurettavankin nopea ja sitäkin nopeammin menossa kohti suurempia pisteitä tai palkintoja

- Vähän ennen kierrosta 41 kierroksella 40 Mario Andretti keskeytti vaatimattoman päivän jälkeen moottoririkkoon

- Kierroksella 45 Marc Surer ylipäänsä toiseksi viimeisenä kisaan mukaan päässeenä miehenä keskeytti moottoririkkoon

- Kierroksella 53 taattu kisan kolmostilan mies eli Jabouille keskeytti vaihdelaatikon pettämiseen ja siten Reutemann oli aiemmin neljäntenä oltuaan lopulta kolmantena hieman ehkä liian myöhään voittoa tai edes toista tilaa ajatellen

- Edelleen Reutemannilla oli ajaminen hajoamaisillaan olevan kytkimen kanssa todella rankkaa ja Jonesin autoon tuli jarruvaurio johon he olisivat voineet hyvinkin keskeyttää

- Jean-Pierre Jarier oli ajamassa jopa melkoisen taatulle nelostilalle ajoittain umpisurkean alkukisan päätteeksi vain menettäkseen ensin jarrunesteitä radalle auton tihkuttaessa sitä reiästään milloin sitten tietysti piti mennä varikolle vuodon tukintaan ja päivä olikin pian pulkassa viimeisenä keskeyttäneenä silti lopputuloksen maalissa saaneena sijalla 13 jarrujen petettyä kokonaan

- Ihan kisan loppupuolella Arnoux menetti lopullisesti revenneen iskunvaimentimensa autostaan ja oli keskeyttää ennen kuin ruutulippu armahti, mutta toisten keskeytyksiin nojanneet pisteet menivät ja loppusijoitus oli 10:s maalissa

- Aivan lopun sankarit kisassa olivat siten myös melkein kokonaan kateissa kuvista ollut Elio de Angelis ja Keke Rosberg sitten näyttävämpänä kaverina!

- Nelson Piquet otti melkein täysin haastamattoman uran kolmannen, toisen perättäisensä ja hienoimman voittonsa siihen mennessä itse asiassa ohittaen Alan Jonesin myös MM-taulukossa pisteellä

- Williams voitti merkkimestaruuden

- Piquet siis voitti, Jones oli toinen ja Carlos Reutemann elintärkeästi oli kolmas ja siten ohuen ohuesti vielä kiinni maailmanmestaruuskamppailussa, Elio de Angelis oli neljäs, Keke Rosberg oli viides ja Didier Pironi oli vaikean kisan jälkeen edes tuurilla kuudes täydentäen pistemiesten taulukon

- Alain Prost ajoi umpisurkean ja keskeytysten imarteleman kisan päätteeksi seiskapaikalle, Jody Scheckter oli masentavan Imolan kisan päätteeksi kasipaikalla onneksi aivan liian liikoja renkaanvaihtoja sisältävän päivän jälkeen melko hyvinkin välttäen vauhdin ollessa riittämätön, Jacques Laffite oli mestaruuden menettäen ysipaikalla ja Rene Arnoux melkein keskeytyskunnossa kymppipaikalla maalissa myöskin mestaruutensa menettäneenä

- Rupert Keegan oli 11:sta ja kolmanneksi viimeinen tai toiseksi viimeinen tavallaan, Eddie Cheever oli 12:sta ja toiseksi viimeinen tai tavallaan viimeinen ajava kuljettaja tuoden Osellalle sen ensimmäisen maaliin pääsyn ja Jean-Pierre Jarier oli lopullisen viimeinen keskeytyksestään huolimatta sijalla 13 maalissa ja joskus jo keskeytyksiin luettuna ilman sijoitusta maalissa 6 kierrosta voittajaa jäljessä kun erikoisena piirteenä Jarier usein lasketaan tai on laskettu siinä missä Jean-Pierre Jabouillea enää ei melkein missään kirjallisessa lähteessä vaikka eroa hyväksynnän välillä oli vain yksi kierros ja se olisi mennyt vielä tulosrajan mukaan hyväksyä Jabouille sijalle 14 maalissa tarpeen mukaan!

- Suomessa kilpailusta tuli asiaa Urheiluruudussa ja lisäksi kisasta nähtiin lähetys suoranakin YLE:llä kahdella kanavalla vuorotellen selostajana Juha Jokinen
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kanadan Grand Prix 1980 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 28.9.1980.

Kilpailun voitti samalla maailmanmestaruuden varmistaen kiitos tuon vuoden ja viimeistä kertaa lopullisesti käytössä olleen yhdistelmäpistesäännön takia Australian Alan Jones, Carlos Reutemann oli toinen ja Didier Pironi oli kolmas.

Oikeastaan ruutulipun ylitti ensimmäisenä Pironi, mutta minuutin aikasakko varaslähdöstä pudotti ranskalaisen kolmanneksi.

Siten Pironin uran 'neljäs' ja ainoa muukin lähtökohtainen Ligier-voitto jäi ottamatta.

Kilpailu muistetaan Mike Thackwellin ja Andrea de Cesariksen ensikilpailun lisäksi myös Nigel Mansellin kisaan pääsemättömyyden ja Keke Rosbergin Fittipaldi-uran parhaan virallisen lähtöruudun kisan vaikeuksien lisäksi vielä myös ennen kaikkea sen lähtökolarista ja myöhemmästä Jean-Pierre Jabouillen uran ennen pitkää lopettaneesta valtavasta loukkaantumiskolarista.

Thackwell tosiaan rikkoi nuorimman kuljettajan ennätyksen lajissa sitten Ricardo Rodriguezin ja vuoden 1961 Monzan kisan.

Tässä muita muistoja kilpailusta:

- Tyrrell ajatti tietenkin kolmea autoa mukana vihdoin myös Mike Thackwell, Ensign-talli yllättäen ei halunnut enää Geoff Leesin palveluksia vaikka maksuraha olisi riittänyt Montrealiin vaan rahat ohjattiin lähinnä Jan Lammersin toisen auton huoltorahoiksi alun perin Leesille tarkoitettuun toiseen autoon ja Vittorio Brambilla petettiin

- Brambillan piti saada kolmannen kuskin paikka Alfa Romeolta, mutta sitä ei järjestynyt

- Arrows-talli sai vihdoin ja viimein Jochen Massin kuntoutuneena takaisin ajamaan

- RAM-tallissa nähtiin uusi ajaja eli tuolloin 24-vuotias Kaliforniasta kotoisin ollut Kevin Cogan Yhdysvaltain edustajana tuoden tietysti Rainbow-farkkujen sponsorirahaa ja rahat olisivat olleet valmiina myös Watkins Gleniin

- Nelson Piquet mestaruudesta taistelevana sai kun saikin perjantain vaikeuksien jälkeen uransa ensimmäisen paalupaikan!

- Alan Jones mestaruudesta taistelevana oli 0,836 sekuntia Piquetia hitaampi

- Bruno Giacomelli tosin oli ajaa Alfa Romeon ensimmäisen paalupaikan jopa Piquetin sektoriaikoja huomattavasti paremmin ennen kuin Marc Surer kolaroimalla pilasi Giacomellin unelmapäivän ollen lopulta kolarista huolimatta neljäs!

- Siten pankin päivänä tuntui räjäyttävän Suomen Keijo Keke Rosberg uransa parhaimmalla Virallisen Harjoituksen sijoituksella ollen kuudes kun Carlos Reutemann oli hädin tuskin suomalaisen edellä viidentenä eikä Keke jäänyt paljon Giacomellinkaan sijoituksesta

- John Watson ja nuori Andrea de Cesaris ajoivat vakuuttavasti ja etenkin de Cesariksen kasipaikkaa hehkutettiin maasta taivaisiin, mutta pantiin myös merkille de Cesariksen kolari perjantaina Hector Rebaquen kanssa

- Renaultille Virallinen Harjoitus oli aallonpohja, mutta Ferrarille se oli sanoinkuvaamaton painajainen: Gilles Villeneuve oli karsiutua ennen lopullisen viimeistä hirveää vetoaan jolla oli 22:s ja Jody Scheckter hallitsevana maailmanmestarina karmaisevasti karsiutui ollen 26:s!

- Mike Thackwell tätä kaikkea vasten oli kuin olikin viimeisessä ruudussa ja mukana kilpailussa saaden kaikkien aikojen nuorimman kisaan päässeen kuljettajan maineen itselleen

- Osin aiemmasta kolaristaan turhaan kärsinyt Surer, järkyttynyt Scheckter, Rupert Keegan ja Kevin Cogan karsiutuivat sunnuntain kilpailusta

- Scheckter sai tosin kisapäivänä kunnian ajaa karsiutuneena kuljettajana Medical Caria Mario Vallin ajaessa tietenkin Course Caria!

- Sunnuntaina kisasää oli Montrealin syksyssä aurinkoinen, viileä, tuulinen ja hyvin kylmä kun lämpötila oli enintään 11 astetta ja jälleen aamulla oli ollut radan pinnassa jäätäkin!

- Kisan ensimmäinen lähtö sujui hyvin, mutta Jones sulki Piquetin oven ja siitä kaikesta tuli melkoisen kova joukkokolari

- Rata oli täynnä romua, melkein täysin tukossa ja siten ei ollut muuta mahdollisuutta kuin punainen lippu

- Uuteen lähtöön täysin vaurioitta selvinnyt Mike Thackwell joutui murheellisesti jäämään kokonaan sivuun kuten myös Derek Daly sillä Jean-Pierre Jarierille ei ollut antaa enää kuin yksi uusi auto käyttöön kokonaan ja vara-autokin oli oltava tarpeen mukaan ranskalaiselle joten Thackwellin auto meni sitten Jarierin kisa-autoksi!

- Piquet itse asiassa loukkaantui lievästi avauskolarissa satuttaen kyynärpäätään, mutta oli kunnossa uusintalähtöön

- Rosberg sai ihme kyllä käyttöönsä Emerson Fittipaldin paremman mallin kun 'Emmo' päätti ottaa käyttökelvottoman tallin vara-auton itselleen

- Rosberg ei hyötynyt uusintalähdöstä sillä korjaukset lähtöjen välilläkin kestivät liian kauan joten suomalaisen päivä oli pilalla hänen joutuessaan lähtemään uusintalähtöön varikolta käsin

- Toisessa lähdössä Jones johti, mutta Didier Pironi otti huippulähdön mitä tosin epäiltiin varaslähdöksi alun perinkin ja Piquet oli kolmantena

- Toisella kierroksella Piquet tosin ohitti Pironin ja kolmannella kierroksella Jonesin johtaen pian jo 6 sekunnilla

- Riccardo Patrese keskeytti kierroksella 6, mutta syyllinen Patresen kolariin oli vain ja ainoastaan hänet radalta torpannut ylikiihkeä Ranskan Alain Prost

- Kierroksella 7 kärsimätön Bruno Giacomelli pilasi taas potentiaalisen hienon päivänsä keskeyttäen varikolle ja yrittämällä tätä ennen turhaa ohitusta Pironista vain ajautuen täysillä kanttareiden päälle ruhjoen auton runkoaan ja helmojaan loikallaan

- Kierroksella 8 sattui ja tapahtui: Andrea de Cesariksen vauhdikas ensikisa päättyi moottoririkkoon, Eddie Cheeverin moottori petti vaikka jostain syystä keskeytyksen vika oli muka toki yleensä aika tukkoisessa, mutta tällä kertaa ei aivan niin tukkoisessa Osellan romuauton polttoainejärjestelmässä ja Fittipaldin Emmo vuorostaan tuntui keskeyttäneen alun perin Kekelle tarkoitetun elinkelvottoman oman ja veljensä Wilsonin tallin vara-auton osalta 'muka' vaihdelaatikkovikaan jota ei kuitenkaan sellaisena voinut todistaa

- Kierrokseen 11 mennessä Mario Andretti oli keskeyttänyt moottoririkkoon

- Kierroksella 23 ja hieman ennen kierrosta 24 maailmanmestaruus ilman ihmeitä varmistui Jonesille kun Piquet keskeytti ja vaikka muka selvä moottoririkko oli autossa niin itse asiassa Piquetin auton moottori oli kunnossa, mutta se oli menettänyt mäntänsä joten sillä ei voinut enää ajaa

- Radanhuoltoautokin ajoi vaarallisen lähelle rataa Piquetin keskeyttäessä, mutta Jean-Pierre Jabouillen kolari kierroksella 25 ripustuksen ja jousituksen pettäessä alta oli tuoda punaiset liput sillä irrotuksessa kesti, radanhuoltoauto ja jopa Scheckterin ajama Medical Car lähtivät radalle tietenkin hakemaan kolarin vahingoittamaa Jabouillea kun ranskalainen ei päässyt liikkumaan jalkavammojen takia tietenkin hautautuneena osin autonrojujensa ja rengaskasojen alle!

- Kierroksella 39 Rene Arnoux keskeytti varikolle jarrujen pettämiseen ja kierroksella 41 Arnoux nousi lopullisesti autosta pois kun jarruja oli turhaan korjattu kaksi kierrosta

- Hieman ennen kierrosta 42 kierroksella 41 Prost keskeytti päivänä josta olisi voinut tulla jopa palkintoajo tai ainakin melko varma pisteajo ripustuksen hajotessa ja osin jousituksenkin ollessa vaurioitunut tai pettämäisillään

- Prost oli päivän viimeinen selvästi keskeyttänyt kuljettaja, mutta loppuvaiheessa ennen kierrosta 47 sattui vielä yksi vakavakin tilanne kun Jones ja Jochen Mass kierroksella ohittamisen tilanteessa olivat kolaroida huoltoauton suorittaman yllättävän radalle tulon syöksyperseilyn vuoksi!

- Kierroksella 44 oli ennen huoltoauton aiheuttamaa vaaratilannetta Jones viimein päästänyt Pironin kärkeen kun minuutin aikasakko tuli ranskalaiselle ja hänellä ei ollut kiirettä voittoon

- John Watson olisi ollut kolmas tai parempikin, mutta pyörähti ja oli pilata päivänsä ja samoihin aikoihin Gilles Villeneuve viimein ohitti Hector Rebaquen ja oli kuudentena varikkokäynneistään huolimatta

- Kierroksella 68 Jacques Laffite olisi ollut takuuvarmasti nelospaikan tai edes viitospaikan mies, mutta bensa loppui 2 kierrosta ennen maalia ja siten Laffite sai sijoituksen maalissa

- Entäs Keke Rosberg? Hänen päivänsä oli valitettavasti yksi erikoisen kurjimpia: Hän nimittäin ajoi 'Emmon' pituusmitoille säädetyllä autolla ja siten Rosberg ei kunnolla elämänsä venyvimmässä kaksituntisessa edes aina ylettynyt polkemaan kaasua tai jarrua ja kun ylettyi niin ajaminen sellaisenaan kunnolla oli mahdotonta kun jarruttaa tai kaasuttaa piti aina huomattavankin viiveellä tai aikaisemmin muihin nähden ja siten ysipaikka maalissa oli aikamoinen suoritus!

- Valitettavasti Suomessa ei pituusasioita oikein tunnuttu ymmärrettävän ennen kuin vasta viimeistään vuonna 1993 erään JJ Lehdon ajaessa Sauberilla Doningtonissa Karl Wendlingerin mitoille suunniteltua autoa jättäen tosin Kekestä poiketen kisan kesken

- Kisan ja maailmanmestaruuden voitti Didier Pironin rangaistuksen myötä Alan Jones, Carlos Reutemann oli toinen pakoputken hajoamisesta huolimatta, Pironi oli kolmas, John Watson oli neljäs, Gilles Villeneuve oli viides kotiyleisön mieliksi, Hector Rebaque sai vihdoin ja viimein pisteen ollen kuudes, Jean-Pierre Jarier jäi pisteettömälle seiskapaikalle, Jacques Laffite tosiaan sai keskeytyksestään huolimatta kasipaikan maalissa kun muuten olisi kasipaikalla ollut ysipaikan Keke Rosberg, kymppipaikan sai helmakorjauksen takia kisansa pilannut Elio de Angelis ollen kolmanneksi viimeinen, niskakivuista vieläkin vähän kärsinyt Jochen Mass oli yhdestoista ja toiseksi viimeinen myös korjausvaurioista kärsineenä ja sytytysvaurion varikolla korjauttamassa käynyt 'muka päivän estelijä' Jan Lammers oli kahdestoista ja viimeinen

- Tämä kilpailu oli viimeinen 1-3 kisasta vuonna 1980 jota ei välttämättä näytetty lainkaan Urheiluruudussa tai josta kerrottiin erittäin vähän ilman varsinaista ajokuvaa itse kilpailusta joskin mielestäni kyllä saatettiin ihan tuoreeltaan näyttää Jabouillen uran päättänyt kolari kuten lähtökolarikin kyllä joten se vähän paremmin parantaa mahdollisuuksia tälle kisalle näkymisestä aikanaan Suomessa edes Urheiluruudussa toisin kuin Kyalamin tai osin Long Beachin vastaavan tapaan
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Itä-Yhdysvaltain Grand Prix 1980 ajettiin tänä päivänä tasan 40 vuotta sitten 5.10.1980 Watkins Glenissä.

Kilpailun voitti Alan Jones, Carlos Reutemann oli toinen ja Didier Pironi oli kolmas.

Williams ja Alan Jones yhdessä huipensivat upean mestaruuksien kautensa Carlos Reutemannin myös täydentäessä juhlaa.

Alfa Romeo saavutti ensimmäisen paalupaikkansa lajissa sitten paluunsa jälkeen ja vuoden 1951.

Puhumattakaan Bruno Giacomellin erittäin todennäköisistä mahdollisuuksista voittaa kilpailu tai ajaa mahtaville palkinnoille ennen keskeytystä.

Nigel Mansellin vuorostaan piti ajaa Lotuksen kolmatta autoa vielä kerran, mutta ei päässyt näin tekemään.

Omalla tavallaan paikkansa vaarantanut mies oli italialaisnuorukainen nimeltä Andrea de Cesaris jolle kuitenkin ajopaikka tulisi järjestymään.

Mitä nyt ehkä vähän liiankin äkkiä McLarenilta.

Alain Prostkin oli viikonloppuna pilata uransa niin Teddy Mayerille kuin Ron Dennisin kanssa rähjäämiseen.

Prostin onneksi tosin Dennis tulisi unohtamaan mokoman käytöksen neljään seuraavaan vuoteen mennessä, mutta aivan heti ei tulisi tietenkään McLarenille olemaan sijaa.

Samalla tämä kilpailu oli viimeinen myös F1:ssä olleille pienyksityistalleille tuolloin RAM-tallin alkuperäisimmässä muodossa Rupert Keeganin ajaessa maaliin ysipaikalla.

Pienyksityistallit ovat tämän jälkeen olleet F1:ssä kiellettyjä viimeiset 40 vuotta.

Itse kisan muistoja tulee tähän alle:

- Watkins Glen ajettiin kauden päätöksenä alkuperäisen huhtikuussa ajamisen sijaan ja tämäkin kisa järjestettiin vain syyskuussa sattuneiden routavaurioiden korjausten ja Bernie Ecclestonen erikseen pitkin hampain myöntämän kisatoimikunnan lainan jälkeen!

- Jean-Pierre Jabouillen loukkaannuttua Montrealissa Renaultilla vain Rene Arnoux ajoi kauden päätöksen

- Kevin Coganilla oli rahat kotikisan ajamiseen, mutta RAM-talli heitti Coganin rahoistaan huolimatta ulos tallista kun niin surkeana muka pidettiin Montealin pohjalta, että Geoff Lees nähtiin kaudella kolmatta kertaa tallia vaihtavana parempana miehenä ratissa

- Nigel Mansell ei tietenkään myöskään päässyt Watkins Gleniin yhdessä Vittorio Brambillan kanssa ja Mike Thackwell sai jatkaa vielä tämän kisan Tyrrellin kolmannessa autossa

- Bruno Giacomelli tosiaan sai Virallisten Harjoitusten päätteeksi uransa ensimmäisen paalupaikan muiden kärkisijojen mennessä Nelson Piquetille ja Carlos Reutemannille

- Alan Jones olisi voinut olla hyvin, hyvin lähellä paalupaikkaa ja olisi ollut kakkosruudussa ilman Rupert Keeganin pyörähdystä juuri ratkaisevan nopealla kierroksellaan ja lähtöruutu oli siten viides ja Rene Arnoux oli kuudes

- Jacques Laffite kärsi maaefektin voimien aiheuttamasta huimauksesta ja oli lähdössä sunnuntain kisaan ruudusta 12

- Alain Prost loukkaantui toistamiseen kaudella satuttaen kätensä ja lyöden päänsä ohjaamoa vasten osin samalla tapaa kuin miten hieman yli 15 vuotta myöhemmin Mika Häkkinen tulisi lyömään Adelaidessa kärsien siten myös aivotärähdyksestä ollen pääsemättä sunnuntain kilpailuun

- Suomen Keke Rosberg kärsi kuumeesta ja oli 14:sta

- Jody Scheckter pääsi uransa viimeiseen kilpailuun toiseksi viimeisestä ruudusta Jochen Massin viedessä viimeisen lähtöruudun, mutta Prostin loukkaantuminen nosti lähtöruutuja yhdellä molempien osalta jolloin Jan 'Jantje' Lammers pääsi edellisvuoden pettymyksensä toistumisen sijaan alustavasti karsiutuneena kuudella tuhannesosalla vielä lopulliseen viimeiseen ruutuun sunnuntain kisaan

- Mike Thackwell karsiutui kun perjantaina moottori hajoneena oli ajanut ennen sitä umpihitaan koeajan millä ei sunnuntaiksi kisaan päässyt ja kun lauantaina hän taas joutui jättämään paikkansa autoineen niin Derek Dalylle kuin Jean-Pierre Jarierille heidän autojensa varaosien käytyä liian vähiin jolloin hän ei ajanut käytännössä lainkaan eikä siten päässyt kisaan!

- Geoff Leesin otto RAM-talliin oli turhaa hänen karsiutuessaan kun perjantaina Virallisissa Harjoituksissa tuli kolari ja lauantain Vapaiden Harjoitusten kolarin korjaustyöt olivat niin pitkäkestoiset, että Virallisiin Harjoituksiin ei ehditty!

- Giacomelli teki epäilykset tyhjäksi ajamalla kärkeen, mutta Jones ajoi kakkostilalta nurmikolle!

- Daly ajoi hyvin lähdön jälkeen jo sijalla 16:sta huonoon Viralliseen Harjoitukseen nähden, mutta kierroksella 2 hieman ennen kierrosta 3 huonon lähtönsä ja ensimmäisen mutkan ulosajonsa riivaama Andrea de Cesaris järjesti yli-innokkaan torppauksen Vihreän Saaren miehelle ja sen myötä de Cesaris ansaitusti perseilystään keskeytti radan varteen

- Dalyn osin oma virhe kuitenkin oli olla menemättä varikolle ilmiselvän osumavahingon korjaukseen jolloin auton takaripustus jousituksineen ei voinut kestää de Cesariksen aiheuttamaa kolaria ja takaripustuksen luhistuessa yhdessä jousituksen kanssa kierroksella 3 hieman ennen kierrosta 4 aiheuttaen ulosajon oli Dalykin keskeyttänyt ilman omaa syytään

- Giacomelli johti ja kierroksella 3 jo 2,5 sekunnilla Piquetin varmistellessa kakkostilaa ja Jones ohitti useita kuljettajia aina Laffitea myöten kunnes kierroksella 7 edessä olikin itse auto numero 7 eli McLarenin John Watson

- Kierroksella 15 keskeytti Emerson 'Emmo' Fittipaldi ripustuksen ja jousituksen pettäessä jäähyväiskisassaan, Jan 'Jantje' Lammers yksinkertaisesti ratin ja ohjaustankoa myöten luhistuvan auton pettäessä keskeytti kierroksella 16 ja samoin myös vielä Riccardo Patrese keskeytti ulosajon aiheuttamaan kolariin myös kierroksella 16

- Kierroksella 20 Eddie Cheeverin auton ripustukset jousituksineen hajosivat radan varteen päättäen kauden keskeytykseen ja Hector Rebaquen kisa päättyi moottorin hajoamiseen keskeytyksen aiheuttaen

- Kierroksella 25 Reutemann painosti Piquetin viimein virheeseen ja TV-kellon alkaessa sekoilla tässä vaiheessa joissakin lähteissä myös kierroksella 26 sattui Piquetin ulosajo ykkösmutkassa aiheuttaen helmavaurion

- Kierroksella 26 tai TV-kellon virhenäytön myötä kierroksella 27 Piquetin kausi 1980 oli ohi keskeytyksen muodossa varikolle

- Giacomelli johti kierrokselle 31 tai TV-kellon virhenäytön myötä kierrokselle 32 tultaessa ainakin 12 sekunnilla Jonesiin nähden ja siten Jonesin ja Giacomellin voitosta arveltiin tulevan kaksinkamppailu

- Ikävä kyllä Giacomellin autosta Saapasmutkaan tai The Bootin mutkaan mennessä sähkölaitteet olivat pettäneet sammuttaen moottorin ja kisa oli ohi kierroksella 31 tai 32 hieman TV-kellosta tai lähteestä riippuen Jonesin siirtyessä kärkeen

- Ennen kierrosta 44 oli tietenkin kierroksella 36 Mass keskeyttänyt vaihdelaatikkovikaan ja kun Mass oli lähtenyt kisaan viimeisestä ja osin Lammersin päästessä kisaan muutoin toiseksi viimeisestä ruudusta

- Kierroksella 44 Watson tosiaan meni varikolle pisteiltä kun hienon alun jälkeen tahti oli huonontunut kisan edetessä ja Watsonin itse arvellessa ohjausvauriota autossaan ohjaus kyllä toimi, mutta itse vika oli hajonneessa iskunvaimentimessa ja sen korjaukseen vaihtoineen meni lopulta 9 kierrosta joten sijoitusta maalissa lopputuloksiin ei tullut

- Kierroksella 44 Mario Andretti pääsi kuin pääsikin kuudenneksi ennen kuin aiemmin kisassa renkaanvaihdon varikolla suorittanut Arnoux ohitti hänet ja hän peri vielä pistepaikan kun Arnoux kärsi kisan alun ulosajon ja myöhemmän erillisen ulosajon aiheuttaman helmavaurion aiheuttaman repeämisen autossaan ennen ruutulippua

- Kierroksella 49 Gilles Villeneuve ajettuaan masentavan keskikastin kisan kärsien jo yhden ulosajon kolaroi kaudella 1980 viimeisen kerran lentäen kanttarista seinään hajottaen autonsa ripustuksiaan ja jousituksiaan myöten

- Siten Villeneuven keskeytys oli herran itsensä käyttämälle 'Isolle Punaiselle Paskalaatikolle' selviö kolariulosajon jälkeen

- Entäs Jean-Pierre Jarier? Jarierin ajot olivat aluksi vahvaa suoritusta kisassa, mutta sitten vaikeudet väistämättä iskivät: Yksinkertaisesti Jarier oli mennyt varikolle korjauskäynnille ja väärinkäsityksen takia Jarierin auton moottoria oli turhaan korjailtu ronkkien vähän sieltä sun täältä ja yritetty traagisen murheellisesti vaihtaakin ennen kuin sitten yksi mekaanikoista huomasi, että mitään muuta vikaa autossa ei ollut kuin vain yksi haljennut pakoputki jolloin pakoputken vaihto sujui nopeammin tietenkin hätäisen moottorin uudelleen kiinnittämisen ohella pilaten silti Jarierin päivän korjausten kestettyä kaikkiaan 19 kierrosta tietenkään ranskalaisen saamatta sijoitusta maalissa lopputuloksissa!

- Alan Jones siis voitti kauden viidennen voittonsa kun Jaraman voittoa ei hyväksytty ja huipentaen maailmanmestaruuskautensa myös Watkins Glenin ensimmäisen mutkan virheestään huolimatta, Carlos Reutemann oli toinen, Didier Pironi oli kolmas, Elio de Angelis oli neljäs, Jacques Laffite oli viides ja Mario Andretti saavutti ivallisesti vuoden ensimmäisen ja ainoan pisteen vasta kotikisan päätöksessä kuutostilalla tuolloinkin osin onnella Rene Arnoux'n jäädessä seiskapaikalle pisteittä hyvin täpärästi vielä kerran kotiyleisön pieneksi riemuksi

- Marc Surer oli kahdeksas, Rupert Keegan oli yhdeksäs, uupunut ja kuumetaudistaan toipunut Suomen Keke Rosberg oli kymmenes ja toiseksi viimeinen maaliin hyväksytty kuljettaja ja Jody Scheckter uran lopettavana varikkopysähdystensä pilaamana päivänään oli yhdestoista ja viimeinen maaliin hyväksytty kuljettaja kun John Watson periaatteessa kahdentenatoista maalissa ei saanut sijoitusta ja jopa Gilles Villeneuve meni joissain lähteissä periaatteessa kolmanneksitoista pysyen joissakin lähteissä tietysti myös keskeyttäneenä Watsonin ja tavallaan kolmantenatoista ja tavallaan muutoin neljäntenätoista maalissa olleen Jean-Pierre Jarierin väliin kun Villeneuvelle merkittiin useimmiten keskeytys ja kun Jarier ei saanut sijoitusta maalissa

- Tämän päätöskisan raportointi Suomessa oli edelleen melko hidasta lehdistössä, mutta ei sentään niin hidasta kuin edeltävänä vuotena oli ollut ja Urheiluruutu näytti tietenkin Alan Jonesin mestaruusjuhlien tunnelmia ja TV2:ssa oli myös yllätyskoostekin selostajana Juha Jokinen
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuoden 1981 F1:n MM-kaudesta tulee kuluneeksi tänä vuonna 40 vuotta.

Kausi oli toisin sanoen varsinkin Suomesta puhuttaessa 'tunnettu tuntematon' vuosi.

Pitkälti kun Keijo Rosberg alkoi vihdoin ja viimein sellaisenaan täysin olla tunnettu Keke Rosbergina, mutta yllättävänkin äkkiä jo aiemminkin vuosina 1978-1980 olleet kritiikkivyöryt vuosi vuodelta ja varsinkin jälkipuoliskolta vuotta 1980 kuvaten kasvoivat jälkimainetta ajatellen suurimmaksi mahdollisimmaksi.

Urheiluruudunkin lähetyksiä formuloista tuntui olevan vähiten pitkään aikaan varsinkin kauden mittaan ajatellen. Varmaankin sitten vuoden 1977 jälkeen oli vähiten ellei jopa tätäkin aiempaan nähden.

'Tunnettu tuntematon' vuosi oli myös TV:n puolella kun Yleisradio näytti kisoja jälleen ennalta ilmoittamatta milloin näytti, mutta varsinaisesti pääkaupunkiseudun pieni ja piskuinen HTV onnistui näyttämään koko kauden kilpailut Grand Prix-ohjelmasarjassaan tunnin koosteina joita myös varsin paljon vuoden mittaan pyöritettiin uusintoina kyseisellä kanavalla.

Niistä ensimmäinen oli Etelä-Afrikan Grand Prix 1981.

Kilpailu ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 7.2.1981 Kyalamissa.

Kilpailun voitti Carlos Reutemann, Nelson Piquet oli toinen ja Elio de Angelis oli kolmas.

Valitettavasti kilpailu ajettiin lopulta nk. Formula Libre-kilpailuna.

Kilpailu oli MM-arvonsa jälkikäteen menettäen myös viimeinen jossa nähtiin näihin päiviin asti yksityinen rengasfirma toimittamassa kisarenkaat lajiin muutenkin harvinaisena tapahtumana kun Goodyear oli vetäytynyt lajista tilapäisesti kokonaan FISA-FOCA-sodan sietämättömyyden takia ja Michelin ja Pirelli eivät ehtineet järkevästi Kyalamiin renkaita toimittaa!

Vuosi 1981 oli hyvin kilpailukykyinenkin vuosien 1982 ja 1983 tapaan.

Etenkin kun kukaan ei voittanut kolmea kilpailua enempää vuoden mittaan!

Muistoja ranskalaisin viivoin kisasta tulee tähän alle:

- Vierailevia tähtiä tulevaa MM-kautta ajatellen sarjassa olivat esimerkiksi Theodoren Geoff Lees, Desire Wilson rattikaunottarena kotikisaansa ajatellen Tyrrelin riveissä sen kärsiessä talousvaikeuksista ja kun Mike Thackwelliltä ei rahaa löytynyt ja Brabhamilla ajaen vielä kerran Ricardo Zunino

- FISA:n alaisten tehdastallien ollessa poissa huolimatta muka Alfa Romeon äkkitulemista Kyalamiin kuten myös talousvaikeuksista kärsineen Osellan ollessa poissa Kyalamista jokainen kisaan ilmoittautunut kuljettaja 19:sta joukossa sai ajaa

- Keke Rosbergin tallikaveriksi talousvaikeuksista kärsineelle Fittipaldille tuli Francisco 'Chico' Serra eli useimmiten nimeltään tunnettu Chico Serra

- Eliseo Salazar oli joutua vetäytymään kisasta aiemmin sairastetun tuhkarokon takia, mutta sai lopulta päästä kisaan mukaan

- Salazar ei lopulta ajanut kierrostakaan ennen lauantain kilpailua

- Paalupaikan kisaan sai Nelson Piquet ja ei Rosbergin Kekekään paalupaikasta niin hirveän etäällä ollut kun Fittipaldi nähtiin suomalaisen siihen asti uran parhaassa lähtöruudussa sijalla neljä

- Keken tallikaveri Serra oli lopulta varovasti ajaen 13:sta Virallisen Harjoituksen päätteeksi kun hänelläkin ajot olivat todella vähäisiä

- Wilson oli 16:sta vaikka aineksia parempaankin kotiradalla olisi voinut ollakin ja pari villiä ulosajoa helmat vääntyen tosiaan sattui hänelle

- Nuori Andrea de Cesaris oli Virallisessa Harjoituksessa McLarenilla parempi ysipaikalla kuin John Watson oman automallinsa eli McLaren M29:n runkonumerolla 5C, mutta villi ulosajo hiekoille romutti myös kiviin osuen auton vasemman puolen jousituksen eturipustuksen kanssa samalta puolelta ja Watsonin oli tyytyminen 15:sta tilaan kun ensin polttoainejärjestelmän mittariyksikkö hajosi hänen automallinsa eli McLaren M29:n runkonumeron ollessa 4C, kisa-auton ollessa polttoainejärjestelmää myöten korjauskelvoton ennen pitkää ja kun vara-autoa käyttivät tietenkin niin Watson kuin de Cesaris italialaisen kolarin takia jakaen sitä Virallisen Harjoituksen ajan

- Lauantain kisaan vettä satoi edelleen, mutta toisaalta rata alkoi siitä huolimatta kuivua ja siten kisasta tuli uhkapeli

- Kärkimiehistä Piquet ja hallitseva maailmanmestari Alan Jones pitivät sadekelin renkaat, mutta Reutemann, Elio de Angelis ja Rosberg muun muassa valitsivat kuivan kelin renkaat

- Kisan alussa Piquet, de Angelis ja varaslähdöstä epäilty, tykkilähdön ottanut Jan Lammers olivat kisan näytösmiehiä

- Lammersin huippuajo myöhempää ajatellen ATS-tallin autolla sadekelin renkailla päättyi murheellisesti kun toisella kierroksella Lammers yritti Crowthornessa ohitusta jonka yhtä päättömästi de Angelis keskeytti leikaten suoraan 'Jantjen' linjalle osuen aiheuttaen pahat jousituksen, ripustusten ja jarrujen vaurioitumiset ja korjauskäynnin varikolle

- Piquet johti, mutta nousussa olivat itsepäisen de Angeliksen kanssa kolistellut John Watson, Nigel Mansell ja myöhempää kautta ajatellen kenties ainoan kerran koko kauden ajalta Irlannin Derek Daly ennen pitkää umpihuonoksi osoittautuvalla Marchin autolla kaatosateessa sen ajaessa sijoilla 4-6 etenkin alkukierroksilla!

- Geoff Leesin paluukisa lajiin toiseksi viimeisestä ruudusta lähdön myötä oli melko huono kun mies oli ruosteessa, mutta ei osuma debytantti Siegfried Stohrinkaan kanssa järkikauppa ollut ja Stohr vuorostaan osin kolarivoimasta radalle palatessaan oli kolaroida sitten Eddie Cheeverin kanssa!

- Kierroksella 11 Leesin kisa oli ohi Crowthornen Kaarteen verkkoaidan pysäyttäessä kisan ulosajon jälkeen

- Kierroksella 12 Stohrin kisa oli ohi moottorivian myötä varovaisen onnistuneen debyyttiajon myötä kaiken katsoen ja melkein Cheeverin kanssa kolaroinnin unohtaen

- Kierroksella 16 Lammersin kisa päättyi viimeiseltä sijalta kun korjauksista huolimatta jarrut murtuivat autosta pakottaen keskeytykseen

- Kierroksella 17 Jones otti itse kärkimiehistä riskin menemällä varikolle ja aloittaen ruljanssin renkaanvaihtojen osalta

- Valitettavasti arvio paluu radalle jäi lyhyeen kun Jones pyörähti jääden Crowthornen Kaarteessa hiekoille nousi autosta, liittyi lähtökohtaisen laittomasti kisaan uudestaan mukaan palattuaan autoonsa saaden siitä työntöapua ja käyden varikolla ulosajon jälkeen takasiivekkeen vaihdossa

- Kierroksella 27 Piquet viimein meni varikolle, Watson johti seuraavat kaksi kierrosta McLarenilla niiden ollessa pitkään, pitkään aikaan ensimmäiset johtokierrokset McLarenille ja Watsonille sitten vuoden 1978 Monacon, de Cesaris oli myös huippuluokan nousussa ja Zunino oli toisena!

- Ikävä kyllä Zunino ei koskaan saanut lupaa johtaa F1-kisaa kun Bernien käskyläisten ja osin Bernien itsekin aukoessa turpaansa tiimiradioon minkä ehtivät joutui Zunino tulemaan varikolle renkaanvaihtoon vaikka ei kovin kauan nyt jo lähellä täysin kuivaa rataa ilman uutta kaatosadetta ollut kyllä Zuninolle kovin pitkää johtoa odotettavissa muutenkaan

- Johtopaikka siirtyi siten Reutemannille

- Aiemmin kisassa sadekelin renkaat vaihtanut Salazar kärsi kyllä hieman vaihdelaatikon alkavasta vauriosta, mutta varsinainen keskeytyksen syy kierroksella 32 oli yksinkertaisesti kuivan kelin renkaiden pidon äkkiloppuminen ja tietenkin yleinen chileläiskuljettajan renkaiden loppuminen kun ei ollut enää mitä vaihtaa alle hänen tultua varikolle!

- Rosbergin palkintoajon tai pisteajon haaveet olivat romuttua vaihdekepin nupin irrotessa ja vaihdetangon käydessä ikävästi käsille, auton alkaessa yliohjata liikaa ja ennen sitä tapahtuneen vaihdelaatikon suojakatteen irrottua autosta päin sen ilmanottoaukkoa!

- Mansell vuorostaan kärsi Crowthornen Kaarteen pitkäaikaisesta hiekoilla ajamisesta ja teknisestä vauriosta pilaten päivänsä ja Daly menetti myöhempää vuotta ajatellen käytännössä ainoan huippuajonsa kaudella ohjauspyörän vaurioituessa ratteineen vaikeuttaen siten tietenkin koko ajamista

- Kierroksella 51 varovaista ja jopa hyvääkin nousua uudelleen tehnyt rattipiirien kaunotar Wilsonin kisa oli ohi kun kolaria edeltänyt vaihdelaatikkovika aiheutti keskeytyksen näyttävänä ulosajona

- Kierroksella 54 de Cesaris Leeukopin Mutkan ulosajossa hiekoille juuttuen pilasi keskeytyksenä vähäisistä vaurioista huolimatta pisteajon ja hetkittäin jopa palkintoajon arvoisen suorituksen kisapäivänä

- Kierroksella 58 Marc Surerin laturi akkuineen ja sytytysvaurioineen hajosi ja siten keskeytys päätti päivän samassa paikkaa vuotta aiemman mukaisesti ulosajoon loukkaantumisen muodossa

- Kierroksella 62 mennessä Jones aiottiin hylätä mustalla lipulla vihdoin ja viimein, mutta sitä ei tarvinnut tehdä tai oikeammin Derek Ongaron näyttämän mustan lipun jo heiluessa Jonesin auton yhden puolen irtohelma ja toisen puolen helman juuttuminen pahoin pilasivat päivän ajon lopullisesti jolloin Jones keskeytti kisansa sitten siihen olemalla samalla päivän viimeinen keskeyttäjä

- Kilpailun voitti siten koko ajan tylsistyvän loppukisan päätteeksi Carlos Reutemann, Nelson Piquet oli toinen, Elio de Angelis kolmas, Suomen Keke Rosberg neljäs, John Watson oli viides ja Riccardo Patrese oli kuudes pistemiehistä viimeisenä

- Eddie Cheever oli seitsemäs, kisan loppupuolella pisteiltä tippunut Ricardo Zunino jäi kahdeksanneksi ja sai hyvästellä käytännön lopullisesti Brabham-tallin tai muunkaan teoreettisen huipputallin ajonsa sen jälkeen, Chico Serra oli yhdeksäs ja kolmanneksi viimeinen, Nigel Mansell oli kymmenes ja toiseksi viimeinen ja Derek Daly oli lopulta hyvin murheellisesti yhdestoista ja viimeinen kuljettaja

- Keken suoritusta heti kauden 1981 aluksi oletettavasti sellaisena kehuttiin sen jäädessäkin kauden myöhempää karmeutta vasten ajatellen parhaaksi suoritukseksi, mutta osin jopa jo tuolloin välillä valitettiin Suomessa nelospaikastakin kun sen olisi pitänyt olla se palkintoajo vuoden 1980 Buenos Airesin tapaan kolmospaikalla tai kakkospaikalla tai vihdoin ja viimein voitto varsinkin Keken suurimpien kriitikoiden mielestä

- Suomessa tämä kisa näkyi yhtenä kauden harvoista kisoista puhuen Urheiluruudussa, mutta MM-arvon menettämisen takia tätä kisaa sellaisenaan ei YLE varmaankaan näyttänyt HTV:n sen sitten kylläkin näyttäessä!
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Länsi-Yhdysvaltain Grand Prix 1981 ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 15.3.1981 Long Beachissa.

Kilpailun voitti Alan Jones, Carlos Reutemann oli toinen ja Nelson Piquet oli kolmas.

Kilpailu oli vuoden 1981 ensimmäinen virallinen Grand Prix kun Etelä-Afrikan Kyalamissa ajettu alkuperäinen ensimmäinen kilpailu oli julistettu nk. Formula Libre-kilpailuksi.

Kyalamin tapaus kuohutti yhä ja kausi muutenkin oli alultaan aikamoisen erikoinen.

Yksityyppirengastus jatkui tilapäisenä kun Goodyear pysyi vetäytyneenä ja kun Pirellin lisäksi myös Avon tuli lajiin, mutta he eivät voineet toimittaa renkaita lajiin edes kuukauden ja 8 päivää Kyalamin kisan jälkeenkään!

Michelinin renkaiden alla Williams-talli hoiti sekaannuksestaan huolimatta kotitehtävät parhaiten, mutta Riccardo Patrese ja Arrows-talli olivat viedä voiton tai kaksoisvoiton heidän nenänsä edestä ennen vaikeuksia!

Maaliskuuhun 1981 ja kauden alkuun mennessä Yleisradion asenne F1:n televisiointiin ei ollut juuri muuttunut mitenkään, mutta HTV onnistui jatkamaan Kyalamin viitoittamalla tiellä jolloin Grand Prix-ohjelmasarjan virallinen kauden alku tunnin koosteena nähtiin Long Beachissa ja tultaisiin aina lauantaikisoja huomioimatta näkemään aina kisan jälkeisenä maanantaina lauantaikisojen tullessa niiden jälkeisinä sunnuntaina ja niiden sitten tullessa pyöritetyksi HTV:n puolella kauden mittaan montakin kertaa uusintoina.

Tässä muistoja kilpailusta ranskalaisin viivoin:

- Long Beachin rata ei ollut edes vuonna 1981 enää aivan täysin sama kuin mitä se oli ollut vuosina 1976-1980 etenkin kun Pine Avenuen Mutkan toinen vasemmalle kääntyvä osuus oli nyt yksi valtava sellainen aiemman tuplamutkan sijaan

- Virallisen Harjoituksen päätteeksi Arrows-talli ja Riccardo Patrese juhlivat ensin sadasosalla ja huumaavan lähellä paalupaikkansa menettämistä lopulta sitten 9 tuhannesosan turvin sitä sen jäädessä lopulta koko tallin historian ainoaksi!

- Lotuksen 88-automalli tosiaankin hylättiin ja perinteisen kasaan kursitulla 81-automallilla suoritukset olivat vaatimattomia etenkin Elio de Angeliksen toimesta, mutta Nigel Mansell osoitti hienoa lahjakkuutta ajamalla katuradalla huonommallakin autolla seiskaruutuun!

- Kekellä eikä Chico Serralla Virallinen Harjoitus sujunut jolloin sijoitus oli 16:sta sunnuntain kisaan Kekelle ja 18:sta Chicolle

- McLarenin viikonloppu oli painajainen: MP4-automalli hiilikuituautona ei toiminut paljon lainkaan kroonisen polttoaineen paineistusvian takia ja kun toimi niin muun muassa väärin asenneltu jousitus yhtä väärin asenneltuine pakoputkineen polttivat rungon karrelle pilaten John Watsonin ajon melkein kokonaan ja kun ne sitten saatiin asenneltua oikein niin paineistus edelleen ei juuri toiminut käytännössä testaamattomassa autossa

- Andrea de Cesaris ei paljoa paremmin ajanut, mutta nuorukainen Italiasta tosin oli himpun verran Watsonia nopeampi sijoitusten tosin ollessa 22 ja 23 eli kolmanneksi viimeinen ja toiseksi viimeinen järjestyksessä de Cesaris-Watson

- Osellan Bebbe Gabbiani onnistui pääsemään uransa ensimmäiseen F1-kisaan virallisesti

- Karsiutujat olivat Kevin Coganin jälkeen Derek Daly, Miguel Angel Guerra, Siegfried Stohr ja Eliseo Salazar jolloin virallisista uransa ensiajajista vain Chico Serra pääsi sunnuntain kisaan

- Kolisteluja riitti Gilles Villeneuven ampaistaessa viitosruudusta ohimenevän hetken ajaksi kärkeen kuin raketti, mutta leveäksi ajo Queen's Hairpinissa oli kostautua Villeneuven saaden itsensä silti radalle takaisin neljäntenä

- Keskikastin kuningas oli Suomen Keke Rosberg, mutta hänen takanaan oli vaarallisen ahdasta sumpussa jonka purki de Cesaris McLarenillaan yritettyään tätä aiemmin hyödyttömänkin typerää ohitusta Kekestä turhaan

- Purkamalla keskikastin vaarallisen sumpun de Cesaris myöhästyi jarrutuksessa osin Alain Prostinkin myöhästyessä myös jolloin de Cesaris, Prost ja Hector Rebaque kärsivät Elio de Angeliksen osalta eniten ja joista de Cesaris ja Prost keskeyttivät välittömästi Rebaquen joutuessa varikolle korjauskäynnille

- Keskikastin sumpun purkauduttua juuri ennen Rebaquen varikolle menoa järjestyksenä oli kaukaisuudessa mennyt Rosberg, Rebaque, Patrick Tambayn ottaessa hyvin rauhallisesti ensimmäisen F1-kisansa yli vuoteen, Chico Serra, Marc Surer, Rene Arnoux, lähdöstä asti kroonisesta sytytysvauriosta ja pätkivästä auton moottorista kärsinyt John Watson, Beppe Gabbiani ja tämän kaiken takana de Angelis ennen hänenkin korjauskäyntiään varikolla lievempänä ja nopeammin ihmeen kaupalla palanneena kuin Rebaque

- Ensimmäisen kierroksen jälkeen järjestys oli Riccardo Patrese, Carlos Reutemann, Alan Jones, Villeneuve, Nelson Piquet, Didier Pironi, Eddie Cheever ja Mario Andretti

- Kierroksella 4 Villeneuve lipsahti taas leveäksi, mutta palasi kamppailuun pian ja tällä välin Rebaque korjauskäynnin suoritettuaan esteli Jonesia tavoittamasta Reutemannia tai Patresea tahattomasti

- Kierroksella 13 tai osin kierroksella 14 Long Beachin radan maalisijainnin tai TV-kellon virheen takia erikoisesta kierrosotosta johtuen de Angelis keskeytti aiempien kolarivaurioiden osoittauduttua korjausten jälkeenkin liian koviksi Toyota-mutkan eli radan viimeisen mutkan ulosajoon

- Kierroksella 16 aiempaan moottorin pätkimiseen tai krooniseen sytytysvaurioon jo keskeyttämäisillään ollut Watson keskeytti lopulta kuitenkin jarruvikaan

- Kierroksella 17 Ferrarin päivä synkkeni: Villeneuve keskeytti reuhaamisensa takia vetoakselin repeämiseen jolloin vaihdelaatikko toimi, mutta vetoa ei enää tapahtunut kisan jäädessä kesken

- Kierroksella 25 Patresen ja Arrows-tallin päivä muuttui sysimustaksi: Auto alkoi hidastua, Reutemann meni ohi ja kun vielä kierroksella 26 Joneskin meni ohi otettiin Patrese autoineen varikolle ja moottoriltaan yskivässä autossa todettiin olevan tekninen vaurio jota ei saatu koskaan korjatuksi edes huolimatta virheellisesti tehdystä arviosta muka sytytysvauriona ja kokonaisen sytytysjärjestelmän ja siihen kuuluvan nk. Kipinälaatikon vaihdosta huolimatta autoon

- Yksi ainoa pysähdyskin olisi pilannut Patresen päivän, mutta lopullisesti kaksi muuta hidasta pysähdystä korjauskäynteineen ei juuri menoa parantanut lopullisesti ja yhtä lopulta matka jäi kesken teknisen vaurion muuttuessa tekniseksi viaksi ja vian autossa oikeasti oltua polttoaineenjärjestelmässä bensansyöttöineen eikä sytytyslaitteissa aiheuttaen keskeytyksen kierroksella 33

- Samoihin aikoihin keskeyttivät kierroksella 25 Nigel Mansell ja kierroksella 26 Gabbiani kolareihin

- Patresen vaikeudet seuraavine keskeytyksineen toi Reutemannille kolmen sekunnin johdon jota Jones kuroi kiinni jokaista kierrosta kohti

- Kierroksella 32 varsinkin Argentiinan Television selostuksissa alettiin puhua tallimääräyksestä minkä Williams-talli myöhemmin kiisti jyrkästi: Reutemann kun ajoi 'sopivan' mukaisesti 'leveäksi' jolloin Jones pääsi Reutemannin ohi ja meni menojaan kohti kauden ensivoittoaan

- Hieman kisan puolenmatkan jälkeen kierroksella 41 sattui ja tapahtui: Rosberg keskeytti masentavan päivän ajonsa keskikastissa enintään jäännöspisteajo silmissään jos sitäkään moottorivikaan, Jacques Laffite oli yrittänyt ohittaa Cheeveriä varikon jälkeisessä oikeassa mutkassa vain menettäen etusiipensä ja Cheeverin saadessa vaihdelaatikkovaurion autoon menettäen Long Beachissa tärkeän kakkosvaihteen, Laffiten jatkaessa radalla vain joutuakseen sitten etusiivenvaihdon sijaan kokonaan kolaroiduksi pois kisasta kiitos Italian Bruno 'Tonttu' Giacomellin ja Jan 'Jantje' Lammersin keskinäisen päähänpistokolarin jolloin romua oli varikon sisäänmenoa reunustavissa mutkissa niistä etenkin radan viimeisessä mutkassa ja kolme kuskia ulkona kisasta neljän kuskin keskeytettyä sitten samalla kierroksella!

- Onneksi juuri uutta yhteisaikakilpailun sääntöä ei tarvittu kun romut saatiin siivottua ilman punaista lippua, mutta harmittavana asiana Giacomelli loukkaantui lievästi saaden lisäksi vakavampana asiana aivotärähdyksen kolarista

- Kierroksella 49 oli Rebaque keskeytti kolarivaurioiden myötä hankaloituneen taipaleen myötä kolariin viimeinkin

- Kierroksella 64 keskeytti Jarier polttoainepumpun hajoamiseen jolloin 10 kuljettajaa oli enää jäljellä kilpailussa

- Pironi osui typerästi ennen keskeytystään Cheeverin kanssa vaurioittaen Cheeverin vaihdelaatikkoa entisestään ja kaikkein typerin tilanne Pironin osalta oli sitten vielä kerran osua Tambayn autoon jolloin Theodoren upea pistepäivä oli mennä pilalle kun ylpeys ei riittänyt mennä ranskalaisella vaurioituneella autolla varikolle keskeyttämään!

- Korjauskäynnin jälkeen tosin Pironi viimein keskeytti kierroksella 67 polttoainejärjestelmän lopulliseen pettämiseen jolloin 9 kuljettajaa oli enää kilpailussa

- Kierroksella 70 Surer keskeytti myös polttoainejärjestelmän pettämiseen jolloin 8 kuljettajaa oli jäljellä kilpailussa enää eikä kukaan myöskään keskeyttänyt mitä nyt Arnoux oli hyvin lähellä keskeyttää kun taas jouduttiin käymään korjauskäynnillä kesken kisan

- Viimeisen neljänneksen ajan ainoa mielenkiinto oli Williamsin himmailun lisäksi Piquetin turha ajo paremmasta ja Andrettin Cheeverin karistus huippuluokan nelostilan ajamisessa

- Theodoren autovauriot kasvoivat, mutta Tambay kesti ja oli pisteellä ruutulipulla kun Serra ei ihan saanut Fittipaldista kaikkea irti viimeisen pisteen saamiseksi huonon kisan ja parhaimmillaan lähinnä heti Rosbergin takana olemisen jälkeen

- Kieltämättä huomiota herättävästi tallimääräyksellä tai ilman Alan Jones voitti, Carlos Reutemann oli toinen, Nelson Piquet oli kolmas, Mario Andretti oli neljäs, Eddie Cheever oli viides, Patrick Tambay oli kuudes ja kolmanneksi viimeinen, Chico Serra oli seitsemäs ja toiseksi viimeinen ja Rene Arnoux oli kahdeksas ja viimeinen

- Tätä kisaa ei tosiaan Urheiluruudussa näytetty ainakaan tiettävästi ellei sitten ihan heti sen alkuun olisi ollut jotain hyvin lyhyttä kausiennakkoa ja katsausta Keken ajosta tai lähetyksenä YLE:n kanavilla, mutta HTV tosiaan näytti tämän kisan Grand Prix-ohjelmasarjassaan!
 
Viimeksi muokattu:
Ylös