Larrousse Formula One oli moottoriurheilutalli, jonka perustivat Didier Calmels ja entinen kilpailija Gérard Larrousse vuonna 1987, Larrousse & Calmelsin nimellä. Se sijaitsi Antonyssä Pariisin eteläisissä esikaupungeissa. Se nimettiin uudelleen Larrousseksi, kun Calmels pidätettiin keväällä 1989 vaimonsa ampumisen vuoksi.
Kauden 1987 alusta lähtien Larrousse johti omaa tallia ja suunnittelijaksi palkattiin Tino Belli, avauskaudella tuli kolme kuudetta sijaa ja yksi viides.
Kausina 1989-1991 Larrousse käytti Lolan runkoja, jotka eivät tuoneet toivottua tulosta vaikka Ralph Bellamy sai suunnittelu puolelleen avuksi Zakspeediltä Chris Murphy. Vuosi 1990, jolloin talli käytti Lamborghinin moottoreita, oli Larroussen paras tallin ollessa valmistajien sarjan kuudes. Aguri Suzuki ajoi tallin parhaan tuloksen Japanin Grand Prix'ssa 1990 tultuaan kolmanneksi Nelson Piquet'n ja Roberto Morenon jälkeen.
Kauden 1990 tapaan kuljettajina jatkoivat Aguri Suzuki ja lupaava Éric Bernard. Bernard kuitenkin loukkasi pahasti jalkansa myöhemmin samalla kaudella, ja korvaajaksi tuotiin Jordanilta syrjään jäänyt belgialais-ranskalainen Bertrand Gachot.
Vuonna 1991 talli joutui tyytymään Fordin asiakasmoottoreihin, mutta Larrousse otti avukseen Ligieriltä Gérard Ducarouge joka viihtyi tallissa vuoden 1994 puoleen väliin asti.
Yhteistyö alkoi Venturin kanssa ennen kautta 1992 65 % tallista myytiin Venturille. Jälleen talli lähti kauteen toiveekkaana tehtyään uuden sopimuksen Lamborghinin moottoreista. Gachot jatkoi tallissa, ja toiseen autoon tuli japanilaisten sponsorien myötä Ukyo Katayama. Kausi oli kuitenkin jälleen pettymys, vaikka Gachot olikin kuudes Monacon Grand Prix'ssa. Lisäksi yhteistyö uuden kumppanin, Venturin, kanssa päättyi jo syyskuussa.
Kausilla 1993-1994 talli käytti itserakentamaansa runkoa.
Kaudella 1993 kuljettajina toimivat kelvolliset ranskalaiset Érik Comas ja Philippe Alliot. Tallilla ei kuitenkaan ollut juurikaan sponsoreita, ja Gérard Larrousse rahoitti toimintaa osittain omaan laskuunsa. Rahapulan vuoksi Alliot korvattiinkin kauden viimeisissä kilpailuissa Toshio Suzukilla (ei sukua Aguri Suzukille).
Kaudella 1994 talli oli jälleen omistusjärjestelyjen kohteena. Kun talli ei onnistunut saamaan Peugeot'n moottoreita heidän täytyi tyytyä Fordin HB-moottoreihin, joiden tehot olivat huomattavasti pienemmät kuin kärkitalli Benettonin käyttämien Ford Zetec-R -moottoreiden. Luotettavuus oli surkeaa koko kauden ajan, ja kuljettajat Érik Comas ja Olivier Beretta taistelivat yleensä joukon jälkipäässä. Tallin autolla ajettiin kaksi kertaa kuudenneksi, jälkimmäisessä maaliin selvisi lähtökolarisuman jälkeen vain kahdeksan kuljettajaa. Berettan rahat loppuivat kymmenen kilpailun jälkeen ja tilalle otettiin parin GP:n ajaksi ranskalaiskonkari Philippe Alliot. Kun rahat uhkasivat loppua joutui lahjakas Comas myös luopumaan paikastaan, ja korvaajiksi otettiin maksukuljettajia, mukaan lukien Hideki Noda ja Jean-Denis Délétraz, jotka laajalti tunnetaan eräinä 1990-luvun huonoimpina F1-kuljettajina.
Talli elätteli vielä toiveita osallistumisesta kaudelle
1995 ja kuljettaja ehdokkaita olivat Eric Hélary, Emmanuel Collard , Elton Julian , Christophe Bouchut ja Éric Bernard. Aluksi Gérard Larrousse pääsi "sopimukseen" F3000 tiimi Dams kanssa (DAMS rakennutti jopa oman auton joka oli nimeltään DAMS GD-01) ja hieman myöhemmin Larrousse myi osuudesta 50% Laurent Barlesi ja Jean Messaoudi jotka olisivat muuttaneet tiimin nimen "Junior Team Larrousse" ja pääsponsoriksi olisi tullut Petronas. Hieman myöhemmin kaksikko
Barlesi/Messaoudi ilmoittivat otteneensa avukseen konsultti yrityksen joka suunnittelisi heidän F1-autonsa (Steve Nichols johti ryhmää ja auto olisi pitänyt saapua radoille Imolassa). Lopulta Ford kieltäytyi toimittamasta moottoreita Larrousselle ja näin ollen ranskalaistiimi laittoi lopullisesti pillit pussiin hieman ennen 1995 vuoden San Marino Imolan kisaan.