Categories
f1

Punaisia ja keltaisia lippuja Brasiliassa

Artikkeli on vuodelta 2003

Sunnuntaisen Brasilian GP:n keskeyttäminen puhutti paljon, olihan kisan voittajan ratkaiseminen monimutkaisempaa kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Sääntöjä jouduttiin tutkimaan vähän pitemmälle ja oli hiukan epäselvää, jaetaanko kisasta täysiä pisteitä.

Räikkösen voitto oli todella harvinainen juttu, sillä vaikka kisoja on aikaisemminkin keskeytetty, en nyt muista milloin olisi käynyt niin, että voittaja olisi ohitettu radalla ennen punaista lippua.

Tutkittuani kisoja 30 viimeisen vuoden ajalta havaitsin, että kisan keskeyttäminen on jo sinänsä harvinaista. 2000-luvulla tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun kisaa ei ajettu loppuun. Belgian GP 2001 keskeytettiin Luciano Burtin ulosajon takia ja jäljelle jäänyt osa jäi torsoksi. Silti kisapäivänä ajettiin kaikki kisakierrokset. Onneksi nykyään ei enää yhdistetä kahta eri lähtöä yhdeksi, kuten Suzukassa 1994 tehtiin. Kilpailun seuraaminen on vaikeaa niin katsojille kuin joillekin vähemmän fiksuille ajajille.

Edellisen kerran kisa keskeytettiin punaisella lipulla Australian Adelaidessa 1991, jossa olosuhteet olivat todella heikot. Adelaiden kisaa ajettiin vain alun toistakymmentä kierrosta, kunnes kisan johtokin tajusi olosuhteiden olleen mahdottomat. Tuolloin kakkospaikan ottanut Nigel Mansell kerkesi spinnata ulos pitkällä pääsuoralla, silti Nige oli lopputuloksissa toinen. Eli vähän samaa kohtaloa kuin Kimillä.

Mestaruuden ratkaisijana

Kisojen keskeyttämisellä on ollut oma vaikutuksensa myös maailmanmestaruuksiin. Kaudella 1990 Portugalin GP keskeytettiin toistakymmentä kierrosta ennen maalia Alex Caffin ulosajon takia. Kisan voittajaksi nousi Ferrari-kuljettaja Nigel Mansell jättäen taakseen mestaruudesta taistelleen Sennan ja Prostin, joka oli myös Nigelin tallitoveri. Ainakin itselle (ja Prostille) jäi sellainen fiilis kisan jälkeen, että voitto olisi mennyt Alainille, jos kisa olisi ajettu loppuun saakka. Tämä olisi muuttanut pistetilannettakin niin, että loppukauden kisoissa Senna ei ehkä olisi voinut ajaa Prostin päälle Suzukassa.

Prost oli tavallaan kärsijänä myös Monacossa 1984. Tuolloinhan kisa keskeytettiin noin puolessa välissä Prostin johtaessa McLarenilla. Kisan johtajan Jacky Ickxin mielestä olosuhteet alkoivat heikkenemään. Tuon kisan loppuratkaisusta ollaan väännetty kättä ja vieläkin kiistellään, oliko keskeytys oikea ratkaisu. Ayrton Senna tuli nimittäin takaa todella kovaa ja oli aivan Alainin kannassa kun kisa keskeytettiin. Monien mielestä Ickx keskeytti kisan suojellakseen Prostia. Koska kisa keskeytettiin jo puolessa välissä, voittaja sai vain 4,5 pistettä.

Miksi Prost oli tuossa tilanteessa sitten kärsijänä? Siksi, että kauden lopussa Prost hävisi mestaruuden Laudalle vain puolella pisteellä. Jos Monacon kisaa ei olisi keskeytetty, niin Senna olisi ohittanut varmasti Prostin. Mutta Prost olisi ajanut yhtä suurella varmuudella toiseksi ja saanut sijoituksestaan 6 pistettä, mikä olisi kauden lopussa tuonut mestaruuden. Saa nähdä onko Brasilian tapahtumilla merkitystä tämän vuoden mestaruusratkaisussa. Kaikkien osapuolten kannalta olisi toivottavaa, ettei mestaruus jäisi Brasilian kisasta kiinni.

Aikakirjoja tutkittuani nuo Monacon tapahtumat aiheuttivat kyllä valtavan jälkipelin, Markku Alén olisi sanonut tilanteesta, että “Grande Casino”. Kisan johtoa vastaan nostettiin kaksi protestia. Toisen protestin nosti Brasilian autoliitto, jonka mielestä Ickx belgialaisena suosi ranskalaista Prostia ja sorsi brasilialaista Sennaa. Luullaankohan Brasiliassa, että kaikki eurooppalaiset naapurimaat suosivat toisiaan muiden mantereiden maiden kustannuksella. Suosiihan Norja Suomea hiihdossakin… Esitettiin myös näkemyksiä, että kisan keskeyttäminen oli FISA:n tuolloisen johtajan Jean-Marie Balestren aloite. Tämä ei kuitenkaan ole totta, sillä Ickx ei keskustellut ratkaisustaan kenenkään muun kanssa ja FISA poistikin Ickxin toimitsijalisenssin määräajaksi ja löi päälle vielä 6000 USD:n sakot.

Tutkitaanpa vielä aikakirjoja. Tuon Monacon kisan keskeytyksen jälkeen pitää mennä ajassa liki 10 vuotta taaksepäin kauteen 1975. Tuona kautena Itävallan ja Espanjan GP:t keskeytettiin noin puolenvälin tietämillä. Itävallassa voittoon ajoi legendaarisesti Vittorio Brambilla, joka päihitti kaikki sen ajan tähdet liukkaalla radalla. Voitto oli Marchin tehdastiimin ensimmäinen ja muistetaan parhaiten siitä, että Brambilla veti voiton jälkeen auton kaiteeseen.

Espanjan GP:ssä kisa keskeytettiin Rolf Stommelenin ulosajon takia. Saksalaisen auton takasiipi irtosi Montjuich-puiston huimalla radalla ja auto lensi kaiteiden tuoiselle puolelle tappaen toimitsijoita ja yhden valokuvaajan. Useat paikalla olleet loukkaantuivat. Sen verran järjestelykoneisto onnahteli, että kisaa ei heti keskeytetty, vaan se jatkui vielä viiden kierroksen ajan. Voitto meni Jochen Massille. Mass oli johdossa onnettomuuden sattuessa, mutta raportit kertovat, että Jacky Ickx kerkesi ohittaa miehen kertaalleen Stommelenin onnettomuuden jälkeen, mutta Mass kuittasi belgialaisen legendan muutaman mutkan jälkeen. Olisiko Ickxiä kohdannut Fisichellan kohtalo lienee kuitenkin ollut tuolloin pienimpiä huolenaiheita.

Keltaiset liput

Brasilian kisan toinen puheenaihe oli Alonson onnettomuus ja se, ettei mies piitannut keltaisista lipuista. Alonso sai kokea raskaimman kautta, mitä keltaiset liput tarkoittavat. Myös Jacques Villeneuve kritisoi Alonsoa. Olisiko Jacquesin pitänyt laittaa kommenttinsa perään kuitenkin “nimimerkki: Kokemusta on”? Jotkut saattavat muistaa Jacques Villeneuven oman CART-debyytin. Vuonna 1994 Villeneuve ajoi uransa ensimmäisessä CART:n ovaalikisassa Phoenixin mailin ovaalilla pahasti päin Hiro Matsushitan autoa. Matsushita ja Paul Tracy olivat kolaroineet, Tracy oli hypännyt jo autostaan ulos kaiteen toiselle puolelle, mutta Matsushitan auton oli poikittain radan ulkokaarteessa. Ohitustilanteessa ollut Jacques Villeneuve tuli ja pamautti suoraan keula edellä n. 300km/h lasissa suoraan Matsushitan kylkeen katkaisten Dick Simonin tallin auton kahtia ohjaamon takaa. Onneksi tilanteessa ei käynyt kenelläkään mitään, mutta pelottavan näköinen tilanne oli. Vieläpä keltaisten lippujen liehuessa.

Pekka Hacklin, pmv