Jos tämä on mielestäsi oikea suuruusluokka yhden kisan fiksauksen rankaisuun, niin millainen se olisi, jos fiksattuja kisoja olisikin kolme? Tai jos talli vaikkapa tietoisesti on ajanut puoli kautta laittomalla autolla?
Rangaistukset tulisi suhteuttaa tehtyyn rikkomukseen. Kyllä mielestäni kilpailun tulosten törkeästä manipuloinnista ja muiden kilpailijoiden sekä katsojien ja järjestäjien turvallisuuden
tahallisesta vaarantamisesta pitäisi räpsäyttää se vuosi kilpailukieltoa. Vääryydellä saavutettu hyöty tulisi myös ottaa pois. Tässä tapauksessa mm-pisteet. Vaikka huijaus tapahtui vain yhdessä kilpailussa, vaikutti se silti koko kauden lopputuloksiin, näin ollen kuuluisi koko sen kauden tulokset mitätöidä ko. huijarilta. Se että, rikkomus tapahtui viime kaudella ja käsiteltiin vasta nyt, ei saa lieventää seuraumuksia millään tavalla. Ei se itse rikettä lievennä vaikka jää kiinni vasta myöhemmin.
Sen verran voidaan armoa antaa että aloitetaan se vuoden kilpailukielto maanantaista niin pääsevät ensikauden viimeisiin kisoihin mukaan. Koska suljetaan vuodeksi kilpailuista tarkoittaa se sitä että, rangaistun ei tule tänä rangaistuksen aikana olla missään tekemisissä Formula 1:n kanssa, saatika siitä hyötyä, joten heidän kuuluu menettää myös tämän kauden FOM rahat. Jos rangaistaa ja samalla annetaan kuitenkin rahaa, niin jotenkin häviää silloin rangaistukselta pohja.
Yleisesti muissakin joukkueurheululajeissa on nähty rangaistuksia joista on kärsinyt koko joukkue vaikka rikkeeseen olisikin syyllistynyt vain yksi joukkueen jäsen. Etenkin niissä tapauksissa joissa on kilpailun tuloksia manipuloitu tavalla jos toisella. Se lasketaanko Formula 1 urheiluksi on sitten asia erikseen. Itse sen niin haluaisin ajatella, vaikkakin viime aikoina touhu on vaikuttanut enemmänkin surkuhupaisalta saippua sarjalta.
Rangaistusten on tarkoitus toimia pelotteena jotta kukaan ei rikkoisi yhteisiä sääntöjä. Rangaistusten tulee olla niin kovia että ei kannata ottaa harkittua riskiä ja rikkoa yhteisiä sääntöjä.
Nythän renault pääsi kun koira veräjästä. Pikkaisen lokaa takihelmalle joka siitä nopeasti hiertyy pois ja vähän uutta verta johtoportaaseen, mitä se jo varmaan joidenkin renaultilla päätöksiä tekevienkin mielestä kaipasi. Kun kerran näin vähällä vilunki pelistä pääsee niin riskihän kannattaa ottaa uudelleenkin.
Keskustellaan sitten niistä kolmen kilpailun fiksailusta ja puoli kautta laittomalla autolla ajamisesta kun se tulee ajankohtaiseksi jonkun toimesta. :wink: