Motivaatiopuheita ylempänä... Itsellä on palava halu saada onnistuminenkin!!!:thumbup:
Tulin paikalle taas "tietoisena" että mahkuja voisi olla korkeallekin.
Harjoitusajossa oli vielä täysin märkä rata. #27:lla ajelin. A-ryhmässä(kin) kaikki näyttivät vastaantulijoilta + lienen ollut niitä harvoja joka ei käynyt kertaakaan radan ulkopuolella. Kivaa oli ajaa ja sade-Forssan jälkeen huomata etten aina ole paska siinä kelissä. Tulos yli sekunnin pohjat (1.13,2). Sitten muiden harkkaerien aikana rata oli kuivumaan päin mutta Mike jäi samalla autolla 3,7 sekkaa, ja PP vielä 2 erää myöhemmin 0,6. Se yllätti positiivisesti.
Aika-ajossa jo nähtävissä täysin kuivia asvalttiläikkiä, ja alla WoPen harkka-ajama #39 joka tykkäsi kammeta voimakkaasti oikealle niin jarrutuksissa kuin kiihdytyksissäkin. Ei siis mielestäni ihme että 100% forumsadekisoja voittanut kaveri oli kys. autolla siellä tiiviissä 1.14-ajoissa muutaman muun kuskin kanssa. Erän aikana pikkuhiljaa mielestäni sain RX:ää kiinni mutta tuloksissa olin kuitenkin lopulta takana.
Sitten ei auttanut mitkään sadetanssit vaan rata kuivui kokoajan lisää, ja muiden aika-ajoerien jälkeen B-finaali kutsui.
Siinä tipuin suunnilleen viimeiseksi 3-ruudusta lähdössä. Hirveät erot alhaisilta kierroksilta kiihdyttäessä eri autoilla. Tokassa mutkassa Jcq spinnasi, DW väisti tätä ja spinnasi itsekin. Sitten en ole varma mitä tapahtui. Menin siitä mielestäni selkeästä välistä ja täydeksi yllätyksekseni jotain osui takakulmaani spinnauttaen minutkin. Jos tulee videota nähtäväksi niin haluan nähdä, teinkö karkean tila-arviointivirheen vai liikkuiko joku päin takarengastani. Tällä hetkellä ei harmainta aavistusta.
Se oli nousutoiveet sitten kuitenkin siinä ja hetken ajattelin yrittää nopeinta kierrosta jos auto vaan hyvä. No vertailu Haikin sijaintiin paljasti viimeistään karun totuuden. Eroa tuli kymmeniä metrejä/kierros. Silti, Haikki sun muut kärkikuskit saavat minulta haastetta kun ajellaan treenisessioita ja autoja vaikkapa vapaasti vaihdellen. Kuten Hyvinkään ja Forssan viime treenitkin näyttivät.
Onnittelut onnistujille, itsellä turhautunut olo paskoihin autoihin/keleihin omilla ajovuoroilla. Hyvä osui vain harkkaerään. Se oli silti itseluottamukselle tärkeää kun sadeajo kysymysmerkki.
Mutta tämmöisiä eroja autoissa vastaisuudessakin niin voisin kaventaa kerralla viitisentoista pistettä eroa johonkin pisteissä top3-kaveriin
Seuraavaan kisaan en mieti tavoitteita kun kuskin ulkopuoliset tekijät voivat ratkaista niin paljon enemmän. Itse kilpakaverit ovat jees. Arvostan. Fanitan.