Lotus Renault GP (Renault kaudella 2011)

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
9:42 kestävästä videosta voisit hieman tarkentaa mitä kohtaa tarkoitat, aiheita tuossa kuitenkin käydään läpi useita, ei pelkästään Lotusta.
(n. 6min kohdalta alkaa jos joku sitä katsoo)

Brundlehan toteaa tuossa että antaa tukensa aina uusille tiimeille, eikä ole mitenkään vastaan myöskään Fernandesin porukkaa.
Toteaa olevansa autotehtaan kannalla näiden kahden tapauksessa, mutta ilmiselvästi ei ole kuullut Team Lotuksen näkökantaa kokonaan koska sanoo että haluaisi kuulla sitä puolta enemmän.

Eli varsin yks puoleinen tulkinta tähän mennessä ilmeisimmin, ja Brundlen "puolen valitseminen" liittyy nimenomaan Chapmanien tukeen.
Noh kuten jo sanottu aiemmin, Chapmanit ovat rahastaneet Lotuksellansa jo aikaa sitten, heidän mielipiteensä sinällänsä ei paina mitään tuoteoikeuksien määrittämisessä :)
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Martin Brundlen kanta Lotus-nimikiistaan onkin varsin kiintoisa, koska hän on BBC:n selostaja ja pääsee näin vaikuttamaan laajemman yleisön mielipiteisiin. Nähtäväksi jää, puhuuko Brundle selostuksissaan kahdesta Lotuksesta, vaiko Lotuksesta ja Renaultista.
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18415
Eric Boullier tukee Romain Grosjeania

Formula ykkösissä koetaan näillä näkymin toinen perättäinen kausi, kun mukana ei ole yhtään ranskalaisajajaa. Myös ranskalaistallit ovat poistuneet kuvioista, kun Lotus Renault GP -talli on muuttanut kansallisuutensa brittiläiseksi. Lotus Renaultin tallipomo Eric Boullier ilmoittaa kuitenkin tukevansa Romain Grosjeania tämän uudessa yrityksessä nousta F1-sarjan kilpakuljettajaksi.

- Teemme kovasti töitä Romain Grosjeanin uran eteen ja haluamme nostaa F1:een myös muita lupaavia ranskalaisia. Ranska tarvitsee hyvän F1-kuljettajan, kertoi Boullier TF1-televisiokanavan haastattelussa.
On ollut huhua että Grosjean toimisi tulevalla kaudella Lotus Renault GP:n varakuljettajana.
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Minulle LRGP on Renaultin runkoa käyttävä Lotus.
:eek: Onko Ferrari sinulle sitten Santander ja McLaren Vodafone? Eihän Lotus ole Lotus Renaultissa kuin sponsori vasta, talli on Renault/Genii. Jos talli on vähintään 51% Group Lotuksen omistuksessa, voidaan jossain mielessä puhua Lotus tallista. Mutta kyllä Team Lotuksella on tällöinkin ensisijaisesti titteli "F1 talli nimeltään Lotus" koska se oli sarjassa ensin ja käyttää alkuperäisen Lotuksen F1-tallin nimeä. Tämä Group Lotuksen viritelmä ei näissä asetelmissa voi olla kuin kakkos-Lotus (secondary). Kuten sanoin, olisiko siinä mitään mieltä että joku ostaisi Ferrarin katuauto-osaston ja alkaisi sen puitteissa pyörittää F1-tallia ja kutsuisi sitä Ferrariksi? Tästähän juuri nyt on kyse.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Martin Brundlen kanta Lotus-nimikiistaan onkin varsin kiintoisa, koska hän on BBC:n selostaja ja pääsee näin vaikuttamaan laajemman yleisön mielipiteisiin. Nähtäväksi jää, puhuuko Brundle selostuksissaan kahdesta Lotuksesta, vaiko Lotuksesta ja Renaultista.
Onhan toi tilanne kyllä vähän surullinen kun lotustallina on väärä lotus, ja renaulttikin on olevinaan oikea lotus. Tuplahäpeä lotusbrändille, mutta jos kaikki julkisuus on hyvää niin mikäs siinä.

Renaultti on auto, mutta Lotus talli? Aika jännää että autonvalmistaja kilpailee ykkösissä tallina toisen valmistajan autolla.
 
K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Valmistaja sai (ja saa käsittääkseni muuten nykyisilläkin säännöillä) nimetä rungon täysin vapaasti, eli valmistajan (koko) nimeä ei ole pakko käyttää rungon nimenä. Tuo rungolle annettu nimi kuitenkin näkyy ruutugrafiikoissa, ja muistelen BMW:n päätöksen nimeämisen suhteen olleen seurausta juuri siitä. Sauber-nimen tahdottiin yhä näkyvän, mutta sekamelskaa BMW Sauber-BMW ei haluttu. Tallin nimi kuitenkin vaihtui BMW Sauberiksi jo 2006, eli toisin kuin Lotus nyt, ei BMW ollut vain nimisponsori, vaan nimenomaan osa valmistajan (constructor) nimeä.
Tätä ajatusmallia en ymmärrä, kun Lotus ei kuitenkaan omista palaakaan kyseisestä tallista. Vertaus Vodafoneen on täysin paikallaan. Mielipidekysymyksiä, mutta mun mielestä on outoa kutsua tallia Lotukseksi, jos se ei vastaa tallin pyörittämisestä millään tavalla.
:eek: Onko Ferrari sinulle sitten Santander ja McLaren Vodafone? Eihän Lotus ole Lotus Renaultissa kuin sponsori vasta, talli on Renault/Genii. Jos talli on vähintään 51% Group Lotuksen omistuksessa, voidaan jossain mielessä puhua Lotus tallista. Mutta kyllä Team Lotuksella on tällöinkin ensisijaisesti titteli "F1 talli nimeltään Lotus" koska se oli sarjassa ensin ja käyttää alkuperäisen Lotuksen F1-tallin nimeä. Tämä Group Lotuksen viritelmä ei näissä asetelmissa voi olla kuin kakkos-Lotus (secondary). Kuten sanoin, olisiko siinä mitään mieltä että joku ostaisi Ferrarin katuauto-osaston ja alkaisi sen puitteissa pyörittää F1-tallia ja kutsuisi sitä Ferrariksi? Tästähän juuri nyt on kyse.
Minulle tärkeintä ei ole se, kuka omistaa tallin, vaan kuka pitää valtaa tallissa ja mitä nimeä se haluaa käytettävän. GL:n sponssisopimus on tietyllä tapaa vuokrasopimus, jolla Genii on antanut GL:lle tietyt oikeudet sponssisopimuskauden loppuun asti. On ilmeistä, että GL:llä on LRGP:ssä enemmän valtaa kuin Vodafonella on Vodafone McLaren Mercedeksellä. Tosin, jos muidenkin tallien sponsorien yhteistyö tallien kanssa olisi samaa tasoa kuin LRGP:llä, niin talleja kutsuttaisiin enemmän sponssien nimillä. Ja, nyt en puutu siihen, kenellä lailliset oikeudet on, keskityin vain siihen millä nimellä LRGP/ex-RF1:tä pitäisi kutsua.

Bobakin kommenttiin täytyy vielä sanoa se, että käsittääkseni valmistaja ei saa täysin vapaasti valita rungon nimeä. Rungon nimen on esiinnyttävä tallin virallisessa nimessä tyyliin Lotus Renault GP ja Marussia Virgin Racing, Marussiakin kun omistaa osan tallista. Kenties FOM-rahat olivat aikoinaan syynä siihen, että '06 BMW Sauberin auto oli Sauber-BMW.

Tuo lisenssi rikkomus on jo aika päiviä myönnetty, myös Tonyn puolelta. Käsittääkseni Tony ei ihan tarkalleen ottaen tiennyt mitä lisenssi kattoi ja Group Lotus ei taas ilmoittanut rikkomuksesta ennen kuin purkivat sopimuksen.
Muistan jonkun haastattelun, linkki jossain näistä ketjuista, jossa Tony ilmaisi harminsa ettei GL ollut ilmaissut mistään rikkomuksesta ennen purkua, kuten olisi pitänyt hyvän ja yleisen bisnestavan mukaisesti ilmoittaa.

Tosin en ole nähnyt vielä yhtään tölkkiä jossa Lotuksen logoa olisi käytetty.
Hyvin harmillista kyllä, jos lisenssin ehdot olivat epäselvät, ja puoliväkisten etsittiin keino purkaa lisenssi, kun todellinen syy on hyvin ilmeisesti vain GL:n halu omaan talliin.

Tässä LR:n energiajuoman kotisivut ja fb-sivu.

http://www.lr8.com/
http://www.facebook.com/pages/LR8/378429674760

Logo on samannäköinen kuin LR:n autojen numerot viime vuonna, ja jokainen arvaa, mistä nimi on peräisin.

CARTer kun epäili Tonyn tarkoitusperiä nimetessään tallin Lotukseksi, niin minun näkökulmani on se, kyllä Tonylla varmasti oli halua saada Lotus takaisin F1:een muistakin kuin kaupallisista syistä. Toki, kyllä hän varmasti tiesi hyödyt, joita talli sekä hän itse saa legendaarisen nimen käytöstä.

Edit: Bahar uskoo, että oikeuskäsittelyltä vältytään.

http://www.autosport.com/news/report.php/id/88956
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Bobakin kommenttiin täytyy vielä sanoa se, että käsittääkseni valmistaja ei saa täysin vapaasti valita rungon nimeä. Rungon nimen on esiinnyttävä tallin virallisessa nimessä tyyliin Lotus Renault GP ja Marussia Virgin Racing, Marussiakin kun omistaa osan tallista. Kenties FOM-rahat olivat aikoinaan syynä siihen, että '06 BMW Sauberin auto oli Sauber-BMW.
Rungon (chassis) saa kyllä nimetä vapaasti, mutta valmistajan (constructor) nimen muuttaminen on se, mikä vaikuttaa FOM-rahoihin. Säännöissä rungon nimestä määrätään nykyisin näin:

A constructor is the person (including any corporate or unincorporated body) which designs the Listed Parts set out in Schedule 3 to The 2009 Concorde Agreement. The make of an engine or chassis is the name attributed to it by its constructor.
Edit: Sellainen vaatimus tosiaan on, että tallin koko nimessä täytyy näkyä myös rungon nimi. Jos en ihan väärin ymmärrä, niin mikäli Group Lotus voittaisi oikeusjutut TLV:tä vastaan, voisi Renault nimetä runkonsa Lotukseksi, vaikkei valmistajan nimeä vaihdettaisikaan.
 
Viimeksi muokattu:

VilleH

Banned
Liittynyt
24.6.2010
Viestit
2087
Sijainti
Kuopio
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2011/01/1257499

pisti silmään kohta "Me valmistamme autoja ja olemme Renault F1:n osakkeenomistajia, joten meillä on oikeus käyttää nimeämme tallissa. Fernandesilla sitä ei ole, koska olemme peruuttaneet luvan, kommentoi Berro Italiaracing.netin mukaan."

eikös joku vasta sanonut et ne on vain sponsorina eikä omista yhtään mitään? tietääkö nämä kaverit enää itekkää missä mennään ? :D
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3792
Kauanko menee ennenkuin Renault kyllästyy ja "purkaa sopimuksen" kyseenalaisiin lehdistötiedotteisiin vedoten ? :ahem::tongue::D
 
IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
Kauanko menee ennenkuin Renault kyllästyy ja "purkaa sopimuksen" kyseenalaisiin lehdistötiedotteisiin vedoten ? :ahem::tongue::D
En pistäisi vastaan vaikka tapahtuisi jo ennen kauden alkua. :thumbup::D

Mielummin Lada tai Renault haastamassa Lotusta kuin sarja jossa on "1½" Lotusta.
 
Sama pisti silmään. Lainaan nyt varmuudeksi koko jutun tähän:

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2011/01/1257499

Group Lotus -pomo: Nimikiista ratkeaa pian

Renault-tallin kanssa hynttyyt yhteen lyöneen Group Lotuksen toimitusjohtaja Dany Bahar uskoo, että Lotuksen ympärillä vellova nimikiista ratkeaa hyvinkin pian.

Tony Fernandesin johtaman Team Lotuksen käyttöoikeus nimeen peruttiin malesialaisen autonvalmistajan Protonin toimesta, jonka seurauksena Fernandes on vienyt asian raastupaan.

Bahar uskoo osapuolten pääsevän kaikesta huolimatta asiassa sopuun oikeussalien ulkopuolella.

- En usko asian ratkeavan englantilaisen tuomioistuimen toimesta. Asia saadaan ratkaistua ennen sitä, mutta jos meidän täytyy selvittää tilanne juridisia teitä käyttäen, niin sen myös teemme. Tätä myös osakkeenomistajamme tukevat, kommentoi Bahar BBC:lle.

Group Lotuksen urheilujohtaja Claudio Berro vakuuttaa, että he eivät aio taipua kiistassa.

- Me valmistamme autoja ja olemme Renault F1:n osakkeenomistajia, joten meillä on oikeus käyttää nimeämme tallissa. Fernandesilla sitä ei ole, koska olemme peruuttaneet luvan, kommentoi Berro Italiaracing.netin mukaan.

(MTV3)
:D Pellet. Voinhan minäkin omistaa vaikka Nokiaa tai Nordeaa, ei sillä vielä pitkälle pötkitä. Omistakaa ensin 51% tai enemmän ja nimetkää auton runko Lotukseksi (jos pystytte), sitten puhutaan uudelleen.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, eniten tässä kyllä häiritsee se, että tämä Baharin systeemi haiskahtaa niin markkinointivetoiselta jutulta, että tuskin he ovat tulleet F1:iin jäädäkseen. Luultavasti häipyvät maisemista muutaman vuoden kuluessa koska sydän on markkinoinnissa, ei kilpa-autoilussa. Tästäkin syystä toivon että homma lopetetaan alkuunsa ennen kuin aiheutetaan pahempaa vahinkoa.
 
Viimeksi muokattu:

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Lotus omistaa 25 % tallista ja haluaa yksinoikeuden Lotus nimeen. Ei tavaton mitä tekstiä Berrolta.

Kun Lotus kerta osti Renaultin tallin osittain, olisi kannattanut ostaa talli joko kokonaan tai ei ollenkaan.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Lotus omistaa 25 % tallista ja haluaa yksinoikeuden Lotus nimeen. Ei tavaton mitä tekstiä Berrolta.

Kun Lotus kerta osti Renaultin tallin osittain, olisi kannattanut ostaa talli joko kokonaan tai ei ollenkaan.
Jos osti. Talli itse väitti Joe Sawardille, että sen omistaa Genii sataprosenttisesti. Ainakin vielä vähän aikaa sitten. Berrolla on muutenkin tiedoissa vajausta, kun puhuu tallista edelleen sen vanhalla nimellä (ja Italoracingin uutinen on päivätty perjantaille, joten suht tuoreesta kommentista lienee kyse).
 
Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Lotus omistaa 25 % tallista ja haluaa yksinoikeuden Lotus nimeen. Ei tavaton mitä tekstiä Berrolta.

Kun Lotus kerta osti Renaultin tallin osittain, olisi kannattanut ostaa talli joko kokonaan tai ei ollenkaan.
Lisäyksenä tuohon Websin tekstiin on, että Eric Boullier on myöntänyt, että ainakaan vielä silloin Lotus ei ollut ostanut ainuttakaan Renault F1:n osaketta, eli koko höskä oli 100% Geniin hallussa. Ties sitten miten se nykyään on.
 
K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Rungon (chassis) saa kyllä nimetä vapaasti, mutta valmistajan (constructor) nimen muuttaminen on se, mikä vaikuttaa FOM-rahoihin. Säännöissä rungon nimestä määrätään nykyisin näin:

Edit: Sellainen vaatimus tosiaan on, että tallin koko nimessä täytyy näkyä myös rungon nimi. Jos en ihan väärin ymmärrä, niin mikäli Group Lotus voittaisi oikeusjutut TLV:tä vastaan, voisi Renault nimetä runkonsa Lotukseksi, vaikkei valmistajan nimeä vaihdettaisikaan.
Itse olen kyllä asian käsittänyt niin, että rungon ja valmistajan nimi on käytännössä sama asia. Rungon nimi on valmistaneen yhtiön nimi, tai muu nimi, jota valmistanut yhtiö haluaa käyttää. Esim. Tonyn Lotuksen tapauksessa rungon valmistaja on 1MRT, mutta se on nimennyt sen Lotukseksi. Ja jos LRGP voittaisi oikeusjutun, niin edelleenkään se ei voisi vaihtaa rungon nimeä Lotukseksi menettämättä rahojaan ilman muiden tallien yksimielistä lupaa, sillä valmistaja on sama, mutta rungon nimi eri. Meikäläisellä on koneelle ladattuna 104 sivuinen julkisuuteen vuotanut '97 Concorde-sopimus, joten ehkä sieltä löytyisi asiaa tallien nimen vaihdosta, mutta en kyllä jaksa lukea sitä.

Kauanko menee ennenkuin Renault kyllästyy ja "purkaa sopimuksen" kyseenalaisiin lehdistötiedotteisiin vedoten ? :ahem::tongue::D
En pistäisi vastaan vaikka tapahtuisi jo ennen kauden alkua. :thumbup::D

Mielummin Lada tai Renault haastamassa Lotusta kuin sarja jossa on "1½" Lotusta.
Rellunkin maine tässä keississä menee. Itse ottaisin LRGP:ltä pois oikeuden Renault-nimeen, jos oisin Rellun johdossa.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Meikäläisellä on koneelle ladattuna 104 sivuinen julkisuuteen vuotanut '97 Concorde-sopimus, joten ehkä sieltä löytyisi asiaa tallien nimen vaihdosta, mutta en kyllä jaksa lukea sitä.
On se minullakin, se on vaan ikävä kyllä vanhentunutta tekstiä tuon asian suhteen. Valmistajan ja rungon nimeä koskevat pykälät menivät kaikki uusiksi vuoden 2009 uuden Concorde-sopimuksen yhteydessä.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Lotus omistaa 25 % tallista ja haluaa yksinoikeuden Lotus nimeen. Ei tavaton mitä tekstiä Berrolta.

Kun Lotus kerta osti Renaultin tallin osittain, olisi kannattanut ostaa talli joko kokonaan tai ei ollenkaan.
Jos osti. Talli itse väitti Joe Sawardille, että sen omistaa Genii sataprosenttisesti. Ainakin vielä vähän aikaa sitten. Berrolla on muutenkin tiedoissa vajausta, kun puhuu tallista edelleen sen vanhalla nimellä (ja Italoracingin uutinen on päivätty perjantaille, joten suht tuoreesta kommentista lienee kyse).
Jospa ne onkin ostaneet 25 % Geniin osakkeista.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös