Categories
f1

Formula 1 ja sen loppukausi vedonlyönnissä

Formula 1 -kausi on vaikeissa oloissa edennyt pitkälle ja monien mielestä kaikkien aikojen paras kuljettaja Mercedeksen Lewis Hamilton on repäissyt melkoisen piste-eron suomalaiseen tallitoveriinsa Valtteri Bottakseen sekä Red Bullilla ajavaan Alankomaiden Max Verstappeniin. Vedon lyöminen maailmanmestaruudesta ei juuri tällä hetkellä tunnu kovin innostavalta, koska ylivoimainen ennakkosuosikki sen viejäksi on Hamilton ja hänen voitostaan ei tästä syystä kovin erikoista kerrointa saa. Onneksi Formula 1-vedonlyönti ei rajoitu pelkästään maailmanmestarin veikkaamiseen.

Asetelmat jäljellä olevissa osakilpailuissa

Yksittäisten osakilpailujen voittajat eivät ole niin selvä asia, kuin miltä maailmanmestaruus näyttää sillä Hamiltonin lisäksi myös Bottas ja Verstappen ovat tällä kaudella yltäneet osakilpailuvoittoon. Viime kaudesta poiketen valitettavasti Ferrarilla ei ole tällä kaudella kilpailukykyistä autoa, joten ilman näiden kolmen saman aikaisia ongelmia, on vaikea uskoa kenenkään muun yltävän osakilpailuvoittoon. Tällöin tulisi kyseeseen radasta riippuen lähinnä Red Bullin kakkoskuski Alexander Albon ja mahdollisesti Renaultin Ricciardo, toinen McLarenin kuskeista tai Racing Pointin Sergio Perez. Nykyisin formulat ovat kuitenkin niin kestäviä, että tuntuu hyvin epätodennäköiseltä, että kaikki kolme ennakkosuosikkia joutuisivat samassa kisassa vaikeuksiin, joten muiden kohtaloksi jäänee kytätä palkintopallipaikkoja silloin, kun yksi edellä mainituista on vaikeuksissa. Tällä kaudella palkintopallille ovatkin jo yltäneet voittaneen kolmikon lisäksi Ferrarin Charles Leclerc ja McLarenin Lando Norris.

Palkintopallisijoituksista vedon lyöminen tuntuukin siis mielekkäämmältä, kuin voittajan veikkaaminen, mutta vielä mielenkiintoisempaa on kahden tai kolmen kuskin keskinäisen järjestyksen arvioiminen. Keskikastissa on hyvin tasaista ja voimasuhteet vaihtelevat kilpailuittain, joten vedonlyöntikin asiasta on hyvin jännittävää. Kannattaa seurata harjoitukset ja aika-ajot hyvin tarkkaan, sillä koska keskikastissa marginaalit ovat hyvin pieniä, on paljon merkitystä sillä, mikä rata sopii parhaiten millekin autolle. Esimerkiksi Span radalla Ferrari oli täysin hukassa, mutta toisilla radoilla on ollut jopa kolmanneksi paras talli. Ylipäätäänkin formula 1-vedonlyönnissä täytyy ottaa huomioon sateen mahdollisuus, mikäli kisan aikana sataa, niin voimasuhteet menevät täysin uusiksi, sillä silloin auton suorituskykyjen erot tasaantuvat ja kuskien sadetaidot tulevat esiin. Osa kuskeista on varsinaisia sadekelin eksperttejä, kun taas toisten kilpailu päättyy sadekelillä lähes aina ennen aikojaan ulosajoon tai spinnaukseen. Toivottavasti loppukauden kilpailuista ainakin joku käytäisiin sateessa, sillä se antaa mahdollisuuden myös osuviin suuriin kertoimiin vedonlyöjälle.

Tapahtuuko voimasuhteissa vielä muutoksia

On vaikea uskoa, että tämän kauden aikana suuria muutoksia tapahtuisi voimasuhteissa. Kilpailuja on jäljellä vielä 10 kappaletta ja kun Hamilton on voittanut 5/7 aikaisemmista, niin oletettavaa on, että hän voittaa lopuistakin leijonanosan ja loput menevät sitten Bottasille ja Verstappenille. McLaren, Ferrari, Racing Point ja Renault ovat valmistajien MM-sarjassa 9 pisteen sisällä, joten sen kilpailun kolmossijasta tulee vielä tiukka taisto. Kuljettajien puolella Verstappen on 3 pistettä Bottasin edellä, joten on täysin auki kumpi heistä sijoittuu toiseksi. Myös sijoilla 4-13 tulee todennäköisesti tapahtumaan vielä paljon muutoksia.

Suomalaisittain sarjassa on myös kokenut Kimi Räikkönen, mutta hänen tallinsa Alfa Romeo on valitettavasti heikoimmasta päästä ja pisteille pääsy vaatii muiden epäonnea. Toistaiseksi Räikkönen on pisteittä ja tallitoveri Giovinazzillakin on vain 2 pistettä, joten Räikköselle tuskin on luvassa muita kuin hajapisteitä loppukaudenkaan aikana.