F1-kuljettajien palkkakehitys

[CCMK]

Laitetaan vielä hieman korjaillut kauden 1994 eniten maksaneimmat kuljettajat siihen asti:

1. Ukyo Katayama: 27 miljoonaa dollaria

2. Bertrand Gachot: 18,9 miljoonaa dollaria

3. Andrea de Cesaris: 18,5 miljoonaa dollaria

 

[CCMK]

Laitetaan päivitetty maksukuskien kolme maksaneinta kuskia kauteen 1995 mennessä:

1. Ukyo Katayama: 40,3 miljoonaa dollaria

2. Bertrand Gachot: 23,9 miljoonaa dollaria

3. Aguri Suzuki: 20 miljoonaa dollaria

 

[CCMK]

Kaudella 1996 maksukuskien kolme kaikkien aikojen eniten maksaneinta kuljettajaa menivät näin:

1. Ukyo Katayama: 53,6 miljoonaa dollaria

2. Pedro Diniz: 29,6 miljoonaa dollaria

3. Bertrand Gachot: 23,9 miljoonaa dollaria

 

[CCMK]

Kaudella 1997 kolme eniten maksaneinta kuljettajaa kautta aikojen menivät seuraavasti:

1. Ukyo Katayama: 68,6 miljoonaa dollaria

2. Pedro Diniz: 37,6 miljoonaa dollaria

3. Bertrand Gachot: 23,9 miljoonaa dollaria

 

[CCMK]

Ja laitetaan sitten toistaiseksi varmaa tietoa eli tällä kaudella vähintään arvioitunakin kaikkien aikojen eniten maksaneimmaksi kuljettajaksi listan kärkeen maksukuskina nousee Pastor Maldonado. Näin kaudet 1993-2011 varmuudella ykköspaikkaa hallinnut ja tietyin varauksin myös vuosina 2012-2013 sitä hallussaan pitänyt Ukyo Katayama jää nyt toiselle sijalle. Maldonado on vähintäänkin maksanut tiettävästi 20 miljoonaa dollaria kausiltaan lajissa ja tiettävästi on maksanut suurimmillaan ainakin 30 miljoonaa dollaria kaudelta lajissa. Enemmänkin mikäli kaikki huhupuheetkin otetaan huomioon ja todesta.

Siinä tapauksessa Maldonado maksoi suurimmillaan kaudesta 2012 näin esimerkiksi 29,4 miljoonaa puntaa eli noin 46,29 miljonaa dollaria. Maldonadon ennätysmaksut ja kärkipaikka saattaa tulevina vuosina vain vahvistua entisestään. Ykköspaikan osalta laitan siis todetun minimisumman ja maksimisumman.

Äärisumma voi vielä muuttua moneen otteseenkin, mutta tässä kuitenkin kolme eniten maksaneinta kuljettajaa lajin historiassa kauden 2014 alkaessa:

1. Pastor Maldonado: 80-90 miljoonaa dollaria (suurimmillaan reilusti yli 100 miljoonan dollaria eikä loppua näy rahan menolle.)

2. Ukyo Katayama: 68,6 miljoonaa dollaria

3. Pedro Diniz: 66,6 miljoonaa dollaria

 

[CCMK]

Vuonna 1981 arvuuteltiin Suomessa ja myös maailmalla jälleen innokkaasti Keke Rosbergin ja monien muidenkin kuljettajien ajohaalarien sponsoripaikkojen hintaa. Rosberg ajoi Fittipaldilla ja suomalainen nautti varsin suuren sponsorituen myötä mukiinmenevän hyvää palkkaa. Samoihin aikoihin manageri Ortwin Podlech otti vähintään Rosbergin tuloista suomalaisen mukaan papin kymmenyksen eli 10 % Rosbergin tuloista provisiona. Rosbergin palkkatilanteessa Podlech olisi tienannut siis vähintään 5000 dollaria ja korkeintaan noin 23 000 dollaria kymmenysten mukaan.

Rosbergin ajohaalarien mainosten rahalliseksi arvoksi mitattiin vähintään 10 000 dollaria mainokselta ja korkeintaan 46 000 dollaria mainokselta eli varsin vähäinen arvo oli. Ainakin sarjan kaikkien aikojen arvokkaimman ajopuvun omanneen Gilles Villeneuven sponsoreihin nähden. Villeneuven ajohaalarin kalleimman mainospaikan arvon sanottiin olleen jopa 400 000 dollaria ja se oli omana aikanaan erittäin korkea summa. Tosin Villeneuve oli onnistunut muutenkin neuvottelemaan kaikkien aikojen suurimman Ferrari-kuljettajan palkkion muutenkin.

 

[CCMK]

Kausien 1980-1982 aikana Brabhamin tukijoihin kuulunut Parmalat halusi saada tavallisten kansallismielisten kuljettajaehdokkaiden lisäksi tallin käyttöön myös Formula 2-sarjan hallitsevan mestarin. Kaudella 1980 erityisesti Hector Rebaquen sponsoripulan aikaan Brabham oli erittäin valmis ottamaan sarjan tuoreimman mestarin Brian Hentonin talliin mukaan.

Ainoa ehto oli tosin 500 000 dollarin maksukuskiksi suostuminen. Sellaista summaa ei Hentonilta löytynyt ja saman sai kokea myös kauden 1981 mestari F2:ssa eli Geoff Lees. Leesillä oli periaatteessa mahdollisuus päästä talliin Rebaquen lähdön myötä ja siinä vaiheessa vielä epäselvän Riccardo Patresen sopimustilanteen vuoksi. Patrese kun olisi voinut vielä jäädä yhdeksi optiovuodeksi Arrowsille tarvittaessa. Kauden 1982 lopulla Bernie sai Parmalatin ideasta ja sen käytöstä tarpeekseen.

Etenkin kun kukaan F2-kuljettaja ja edes sarjan mestareista sitten puhumattakaan ei kyennyt tuomaan tallin tarvitsemaa rahaa niin Bernien mielestä oli nähty tarpeeksi. Brabham tosin järjesti F2-mestareille sarjan voittamisen kylkiäisenä tulleita testejä. Nuori Corrado Fabi hyötyi tästä testistä eniten ja vähän paremmalla tuurilla ja summan löytyessä olisi myös ajanut Riccardo Patresen asemasta kaudella 1983 Nelson Piquetin aisaparina.

Etenkin kun Patrese oli riidoissa Bernien kanssa rahasta. Menetettyään ajopaikkansa Brabhamilla oli Fabi vaarassa menettää alustavasti myös Osellan paikkansa kaudelta kun rahaa ei löytynyt sovittua 500 000 dollaria enempää. Itse asiassa tuota summaa ei löytynyt ja Fabi maksoi muutenkin vähemmän paikastaan kaudella 1983 kun tallille pienen vastarinnan jälkeen kävi myös pienemmät summat.

 

[CCMK]

Vuoden 1994 Estorilin jälkeen David Coulthard aloitti loppuvuoden mittaisen lomailun f1-rintamalta. Tosin ei aivan täysin. Hieman kilpailun jälkeen skotti ajoi Williamsin kolmen päivän suurtestin samalla radalla ja näytti jälleen olevansa lupaava huippuluokan kuljettaja. Ajajahuhuissa kaudeksi 1995 McLarenin sanottiin olleen yhteydessä skottiin ja lopulta skotista tulikin heidän miehensä. Ikävä kyllä Frank Williams katsoi sopimuksensa loppuun asti ja Davidia ei vapautettu McLarenille kautta 1995 varten vaan vasta kaudeksi 1996.

McLaren oli vuoden 1994 syyskuun lopulla käytännössä kaikkien mainitsemisen arvoisten nuorten huippukuljettajien pestauspaikka. Mika Häkkinen tarvitsi monen mielestä talliin huippuluokan nuoren kuljettajan kirittäjäksi ja samalla suomalainen toimi muutenkin tallin mittatikkuna muita huippuja vastaan. Martin Brundlen ainoa valttikortti kokemuksen ohella oli halpuus ja tallin kanssa ehdoton toimeentulo. Samaa ei oikeastaan ollut lähes kenelläkään muulla ehdokkaalla. Christian Fittipaldin siirron talliin kautta 1995 varten pilasi käytännössä brasilialaisen taustajoukot ja Brasilian Marlboron vihoittuneet pr-välit emoyhtiön kanssa. Toisaalta Fittipaldi itse ei myöskään suostunut maksukuskiksi ja lähti muutenkin Indycarin pariin.

Samoihin aikoihin Coulthardin ympärillä pyöri vihamielisiä ja epäileväisiä asenteita Nigel Mansellin kyvyistä Williamsin ratin takana tuuraavana kuljettajana. Coulthard nähtiin uuden sukupolven maailmanmestariehdokkaana kun taas Mansell oli hieman huonontanut mainettaan rapakon takana ja kesän tuurauskilpailu Ranskassa ei ollut sujunut riittävän hyvin. Davidille vuorostaan haluttiin järjestää jostain tallista tilapäispaikka. Tällainen ajopaikka kauden 1994 kolmeen viimeiseen kilpailuun olisi ollut Ligier.

Hyvin pian Estorilin jälkeen ranskalaistallin pomomiehet olivat valmiita heittämään Eric Bernardin ja tarvittaessa myös Olivier Panisin ulos tallista. Tuolloin tallissa olisivat Jerezissä ajaneet mielenkiintoisesti Johnny Herbert ja David Coulthard. Coulthard olisi tullut talliin Renaultin ja Williamsin yhteistyöllä ja Herbert myyntitavarana saneeraukseen menneeltä Lotukselta. Lotuksen taloustilanne oli erittäin heikko ja tallilla ei ollut paljon varaa valita. Peter Collins pohti hädän hetkellä myös erästä tiettyä vaihtoehtoakin. Nimittäin uuden Mugen-Hondan evoluutiomallin koneen ostoa. Collins lopulta näki, että Eric Bernardin maksusummilla ei evoluutiokoneita ostettu eikä Philippe Adams kyennyt nostamaan myöskään omaa summaansa korkeampaa rahaa jolla Monzassa kaikki yllättänyt erikoismoottori olisi onnistuttu hankkimaan.

Lopulta se vähäinenkin rahasumma meni tallin yleistoiminnan pyöritykseen ja tilanne oli lähellä synkkää päätöstään. Tarvittaessa talli oli valmis hakemaan myös FOCA:n avustuksia, mutta lisävelkojen taittamiseksi Collins kieltäytyi lisäämästä enää velkaa ja toivoi ihmettä tallille. Valitettavasti kuitenkin turhaan.:frown:

Coulthardkin joutui myös lopulta tyytymään testaukseen kun Ligierin miehet olivat jo saaneet haluamansa tilapäisajajan Johnny Herbertin muodossa ja lisäksi tallin testikuljettaja Franck Lagorce halusi itselleen ajoaikaa. Lagorce oli ollut tyytymätön jo kesäkuusta asti testaikansa vähyyteen ja erityisesti siitä, että häntä ei nähty kotikilpailussaan ajamassa.

 

[CCMK]

Peter Revson oli aikanaan f1:sten toiseksi tai kolmanneksi rikkain kuljettaja sarjassa kaudella 1973. Ainoastaan Jackie Stewart tai Emerson Fittipaldi tienasivat häntä enemmän peruspalkkaa. Revsonin peruspalkka oli 300 000 dollaria sinä vuonna. Kaudeksi 1974 Enzo Ferrari teki tarjouksen hänelle siirtyä Ferrarille. Revson olisi saanut 100 000 dollaria urheiluautojen ja f1:n ajamisesta kaudella.

Revsonin mukaan hänen alin rajansa ajaa Ferrarin yksinoikeutettuna edustuskuljettajana molemmissa luokissa olisi ollut 150 000 dollaria kauteen. Se oli saman verran kuin mitä Tyrrell oli tarjonnut hänelle kauden 1974 ajamisesta tallissa. Enzo mietti Revsonin tarjousta pitkään ja hartaasti mutta lopulta kieltäytyi suostumasta tarjousehdotukseen. Siten Revson meni Shadowille.

PS. Revsonin poismenosta onkin kulunut tänään 40 vuotta.:frown:

 

[kurski]

TallinnRingin rata Virossa piti olla Neuvosto-Eestin uusin lippulaiva Neuvostoliittolaiselle autourheilulle. 50 miljoonaa markkaa arveltiin uuden radan maksavan ja Virossa haluttiin pitää Itä-Euroopan uusi Grand Prix kauden 1992 jälkeen viimeistään.

Bernien mielestä hanke oli jo tuhoon tuomittu alkuunsa. Neuvostoliiton taloudellinen tilanne romahduttikin rakennustyöt heinä-elokuun nopean alun jälkeen erittäin nopeasti ja kauden 1990 maaliskuun jälkeen TallinnRingin rata hylättiin yhdessä aiemmin suunnitellun Moskovan ja Leningradin katuratahankkeen yhteydessä.

Kansallinen nousun ja sen toivon keulahahmon Toivo Asmerin huhuiltiin myös hakevan suuria sponsoreita ajaakseen f1:ssä kaudella 1990.

Tämmönen ois ollut se TallinnRing profiili
Näytä liitetiedosto 19663Näytä liitetiedosto 19664

 

[Skenejeesus]

Nää CCMK topicit on kyllä hämmentäviä, mutta jos näihissä muutkin voi kysellä ja CCMK vastaa niin iltalehden F1&Ferrari liitteessä kerrottiin Räikkösen tienanneen urallaan enemmän kuin kukaan heti Schumacherin ja Sennan jälkeen. Pitääkö toi edes paikkansa, vai miten paljon se Senna oikein on ehtinyt massia takomaan ja miten on ollut mahdollista sillä aikakaudella ja vielä uran päätyttyä ennen aikojaan? Olin siinä uskossa että palkkataso olisi noussut tuntuvasti parissa kolmessa vuosikymmenessä. Toinen juttu, mitähän esim Alonso sitten on tienannut Räikköseen verrattuna myöskin pitkällä urallaan.

 

[P1 Rai]

Tämmönen ois ollut se TallinnRing]

Hyvä rataprofiili ainakin olisi. Voisi olla mukava ajaa.

 

[kurski]

Kaudella 1988 F1-huhut Palmrothin osalta haihtuivat varsin nopeasti. Aina toki Indycarin kausirahalle olisi ollut käyttöä f1:nkin puolella. Ainakin Minardille summa olisi kelvannut ja vielä enemmän Colonille.

Mistäs tämä tieto peräisin ?

Lisäksi Tyrrellin taloustilanteen varmistumisen yhteydessä Mika oli onnistunut saamaan tuekseen virvoitusjuomayhtiö Oranginan. Tämä sponsori tuki pienin panoksin myös Larroussea jonka kanssa Mika oli myös yhteydessä kauden 1992 talvikaudella. Periaatteessa ironisinta oli, että Salo neuvotteli kaikkien kanssa mutta lopulta vain yksi talli olisi halunnut Mika Salon nähdä lähtöruudukossa. Nimittäin konkurssikypsälle Colonille ja siitä seuranneelle Andrea Modalle olisivat kelvanneet vaikka pelkät Oranginan ja Coltin suolarahatkin talvikaudella 1992 ennen taloustilanteen tai oikeammin erittäin rahakkaiden kuskien tuloa talliin. Mika Salon vastaus talliuteluihin oli hyvin selvä. Lehtiin annettiin tietoa katastrofitallista mutta Salon oma mielipide puhui paskatallista.

Mielenkiintoiselta kuulostaa, että Tyrrell oli jo miehen perässä aiemmin, mutta mistä nämä tiedot peräisin, varsinkin Larousse, Coloni, Andrea Moda kuviot.

 

[CCMK]

Ennen varsinaisia kysymysvastauksia laitetaan sellaista tietoa, että Anderstorpissa 1974 lippujen hinnat maksoivat lauantailta 20 Ruotsin Kruunua eli 17,6444 Suomen Markkaa täysi-ikäisiltä ja sunnuntaina liput maksoivat 50 Ruotsin Kruunua eli 44,111 Suomen Markkaa.

Kahden päivän yhteislippu maksoi 61,7554 Suomen Markkaa ja koko viikonlopun lippupaketti maksoi keskimäärin 85 Ruotsin Kruunua eli 74,9887 Suomen Markkaa eli piirun verran alle 75 markan pääsi seuraamaan f1-kilpailua Anderstorpista. Eläkelläisille siihen aikaan ja varusmiespalvelusta suorittaville viikonloppu maksoi opiskelijoiden ja alle-18 vuoden ikäisten katsojien kanssa 39,6999 markaa eli melkein 40 markkaa eli noin 45 kruunua. Dollareiksi muunnettuna koko viikonloppu olisi maksanut vain hieman alle 10 dollaria. Tämä siis tietenkin tavallisten katsojien osalta. VIP-vieraat maksoivat sitten ökypaikoistaan melkein kolme kertaa niin paljon.

Aikanaan TV3:n f1-lähetyksessä Keke Rosberg ainakin kommentoi tuota Palmrothin mahdollista formulasiirtoa pötypuheeksi vaikka Colt oli Suomessa kiinnostunut niin hänestä kuin myös Jari Nurmisesta.

 

[CCMK]

Vuosina 1984-1986 Rio de Janeiron ratayhtiö maksoi Bernie Ecclestonelle yhä kasvampia summia kilpailujen pitämisestä Rio de Janeirossa. 1984 maksu oli 1,7 miljoonaa dollaria, 1985 3 miljoonaa dollaria ja 1986 3,2 miljoonaa dollaria kilpailun pidosta. Kaudella 1986 summa oli edellisen vuoden tapaan vuoden toiseksi korkein.

Seuraavaksi laitan listan joistakin kilpailuista kauden 1986 osalta. Listassa näkyy myös pienin maksusumma kisojen osalta mikä oli Hungaroringin ratayhtiöllä. Hylätty Buenos Airesin tai muualla Argentiinassa ajettu kauden avauskilpailu olisi saanut kisan pidettyä 500 000 dollarin hinnalla, mutta yhtiö ei maksanut edes kyseistä summaa liian kalliina. 500 000 dollarilla olisi voinut vaikka kattaa Rion kisassa VIP-katsojien lippupaketit kokonaisuudessaan näin esimerkiksi.

Seuraavaksi hieman listaa kisojen maksusummista vuodelta 1986:

Detroit: 3,5 miljoonaa dollaria

Rio de Janeiro: 3,2 miljoonaa dollaria

Adelaide: 3 miljoonaa dollaria

Montreal: 2,95 miljoonaa dollaria (Montrealin ratayhtiö sai Bernieltä alennusta odotettavissa olleen rataremontin takia.)

Seuraavaksi sitten vähiten maksanein kilpailu:

Hungaroring: 570 000 dollaria (Alunperin Bernie olisi halunnut Unkarin kisan summaksi vähintään 750 000 dollaria ja suurimmillaan jopa 1,25 miljoonaa dollaria, mutta Bernie suostui lopulta alennukseen ratayhtiölle johtuen lähinnä Neuvostoliiton äärimmäisen potentiaalisesta katsojalukujen tuottamasta mammonan mannasta. Neuvostoliiton saaminen mukaan f1-televisiomaiden perheeseen tiesi vähintään 30 % kasvua tv-lukuihin vuositasolla mitaten edelliseen vuoteen.)

 

[Red Evil]

Alain Prost: Sai kokonaisuudessaan 15 miljoonaa dollaria josta kuitenkin huomattavan suuren osan maksoi Marlboro yhdessä muiden tukijoiden kanssa. Peruspalkka kaudelta oli 3,5 miljoonaa dollaria. Ennen kautta Prost vaati jopa 9 miljoonan dollarin peruspalkkaa yhdessä 50 000 dollarin voittobonuksen ja 250 000 dollarin mestaruusbonuksen kanssa. Ron Dennis kuitenkin kieltäytyi toteuttamasta hänen toiveitaan.

Ayrton Senna: Sai kokonaisuudessaan saman verran kuin Alain Prost, mutta hänen peruspalkkansa oli 2 miljoonaa dollaria. Senna oli vaatinut itselleen ennen kautta neuvottelujen kestäessä 5-7,5 miljoonan dollarin peruspalkkaa, mutta Ron Dennis oli kieltäytynyt tästä tempusta. Senna yritti saada itselleen myös 200 000 dollarin voittobonusta ja 500 000 dollarin mestaruusbonusta, mutta Dennis kieltäytyi tästäkin toiveesta.

Michele Alboreto: Sai 1,7 miljoonaa dollaria kaudelta eikä mitään muuta. Enzon sana painoi viimeisenäkin vuonna paljon ja siten Alboreto ei saanut edes pyytämäänsä mestaruusbonusta ja se olisi ollut 200 000 dollaria.

Gerhard Berger: Sai 2 miljoonaa dollaria kaudelta eikä mitään muuta. Hänen mestaruusbonuksen pyyntö olisi ollut 100 000 dollaria.

Alessandro Nannini: Sai 2 miljoonaa dollaria yhteensä kaudelta. Tästä palkkiosta suurin osa oli peruspalkkaa ja loppusumma oli sponsoreilta tulevaa rahaa. Nannini olisi saanut 25 000 dollaria voitosta ja saman verran mestaruudesta.

Thierry Boutsen: Sai yhteensä 4,5 miljoonaa dollaria kaudelta. Tästä palkkiosta suurin osa tuli Nanninista poiketen sponsoreilta ja peruspalkka hänellä oli vain 720 000 dollaria. Alustavasti ennen kautta Boutsen olisi halunnut noin 3 miljoonaa dollaria, mutta sai lopulta hieman enemmän menestyksellisen kauden ansiosta. Boutsen olisi saanut 25 000 dollaria voitosta ja 100 000 dollaria mestaruudesta.

Nelson Piquet: Sai lajin suurimpia palkkasummia. Enemmän saivat vain McLarenin miehet ja hekin vain valtavan Marlboron ansiosta. Piquet sai 5,5 miljoonaa dollaria kaudelta ja tästä summasta suurin osa tuli Camelilta eli noin 3,5 miljoonaa dollaria ja talli suostui maksamaan 2 miljoonaa dollaria peruspalkkaa. Alunperin Piquet vaati neuvotteluiden käynnistyessä kesällä 1987 jopa 8 miljoonaa dollaria minkä Lotus tyrmäsi tuolloin heti.

Lopulta kuitenkin Ayrton Sennan poislähtö tallista pakotti Lotuksen toimimaan erittäin nopeasti. Piquet oli ainoa vaihtoehto talliin jäljellä huipputason kuljettajista.

Piquetin oma minimivaatimus mestaruusbonuksesta oli 200 000 dollaria ja hän ei sitä halunnut muuttaa alemmaksi. Lopulta Lotus jäi alakynteen brasilialaisen kanssa palkkaneuvotteluissa ja suostui 500 000 dollarin mestaruusbonukseen kautta 1988 koskien. Suostuessaan Piquet joutui kuitenkin luopumaan 80 000 dollarin yksittäisen osakilpailun voittobonuksestaan.

Viimeisenä tekonaan Piquet kiristi tallia maksamaan vielä 4000 dollaria pisteeltä kauden 1988 ja myös kauden 1989 ajan. Talli vuorostaan vastavetona ilmoitti, että Piquetin voittaessa uudelleen mestaruuden kaudella 1988 talli pidätti itsellään oikeuden alentaa mestaruusbonuksen summaa 250 000 dollariin. Pidätys oli vaihtoehtoinen, mutta talli oli valmis sen toteuttamiseen tilanteen toistuessa. Siten Piquet ansaitsi lajissa valtavia summia kaudella 1988 ja myös kaudella 1989.

Satoru Nakajima: Naka-san maksoi tuttuun tapaan miljoona dollaria talliin kauden ajalta ja Lotus olisi halunnut edelleen 1,5 miljoonaa dollaria. Ikävä kyllä japanilaisella ei ollut varaa maksaa enempää. Voittoehdot olivat huipputallin kuljettajista huonoimmat. Voitosta Nakajima olisi saanut 10 000 dollaria ja mestaruudesta 100 000 dollaria. Lisäksi Nakajima sai 170 000 dollaria palkkaa kaudelta.

Nigel Mansell: Sai lajin seuraavaksi korkeinta Piquetin ja McLarenin miesten jälkeen. 5 miljoonaa dollaria oli Mansellin palkkio ja siitä 3 miljoonaa dollaria oli perusosa ja loput 2 miljoonaa dollaria tulivat sponsoreilta. Lisäksi Mansell sai lajin suurinta pistepalkkaa eli 10 000 dollaria pisteeltä. Samalla Mansell nautti myös muita etuja joista voi lukea toikin 11:sta luvusta.

Mansell yritti ennen kautta saada itselleen 6,5 miljoonan dollarin palkkiota, mutta Frank Williams kieltäytyi. Frank Williams suostui yllättäen kuitenkin Mansellin vaatimiin hurjiin voittobonuksiin. 100 000 dollaria olisi tullut voitosta ja 100 000 dollaria mestaruudesta. Se piti vain saavuttaa Juddin koneilla.

Riccardo Patrese: Saavutti kaudella 1,5 miljoonaa dollaria palkkaa vaikka italialainen oli halunnut jopa 4 miljoonaa dollaria ennen kautta. Lisäksi Patrese sai pienenä korvauksena 50 000 dollaria voitosta ja 250 000 dollarin mestaruusbonuksen.

Martin Brundle: Sai testipalkkansa kaudelta eikä mitään muuta.

Jean-Louis Schlesser: Sai testipalkkansa kaudelta eikä mitään muuta.

Derek Warwick: Sai 3 miljoonaa dollaria kaudelta vaikka alustavasti talli olisi halunnut tiputtaa hänen palkkansa 2 miljoonaan dollariin. Alustavasti mestaruusbonus oli sovittu 200 000 dollarin paikkeille, mutta talli kuitenkin näki mestaruuden arvokkaana asiana ja siten korotti summan 500 000 dollariin. Lisäksi Arrows maksoi jokaisesta palkintosijasta ja voitosta kuljettajilleen 50 000 dollaria.

Eddie Cheever: Sai yhteensä saman verran kuin Warwick vaikka peruspalkka olikin vain miljoona dollaria. Cheeverille maksettiin kuitenkin sponsorien kautta lisärahaa ja lisäksi talli maksoi hänelle 50 000 dollaria Monzan kolmospaikasta. Mestaruusbonus oli sama kuin Warwickilla eli 500 000 dollaria.

Ivan Capelli: Sai yhteensä 3 miljoonaa dollaria ja tästä summasta 1 miljoona oli peruspalkkaa ja loppu tuli sponsoreilta. Voitosta Capelli olisi saanut 50 000 dollaria ja samoin mestaruudesta.

Mauricio Gugelmin: Brasilian uusin formulatulokas halusi alustavasti 1,5 miljoonaa dollaria, mutta lopulta sai vain miljoona dollaria kaudelta. Voittosumma oli sama kuin Capellilla ja samoin myös mestaruusbonus.

Jonathan Palmer: Sai palkkaa yhteensä 2 miljoonaa dollaria ja siitä miljoona dollaria oli tallin rahaa ja loppu tuli sponsoreilta ja Julian Baileyn maksurahoista. Olisi saanut 25 000 dollaria voitosta ja 50 000 dollaria mestaruudesta.

Julian Bailey: Maksoi 300 000 dollaria kauden ajoista ja olisi halunnut 150 000 dollaria, mutta ei saanut penniäkään. Palkkavaatimukset ärsyttivät Ken Tyrrelliä lopulta niin paljon, että Bailey lensi pois tallista kauden päätteeksi. Voittoehdot olivat tosin suuremmat kuin Palmerilla. 50 000 dollaria olisi tullut voitosta ja 100 000 dollaria mestaruudesta.

Adrian Campos: Maksoi ajoistaan 500 000 dollaria ennen kuin joutui potkituksi pois tallista jo kesken kauden. Olisi maksanut jopa 950 000 dollaria kaudelta. Lisäksi ennen kautta hänen arveltiin tuovan jopa 1,5 miljoonaa dollaria rahaa Minardille. Joka tapauksessa Minardin voittaessa hänen toimestaan hän olisi saanut 15 000 dollaria ja samoin myös mestaruudesta.

Luis-Perez Sala: Maksoi ajoistaan 500 000 dollaria ja olisi voittaessaan saanut 5000 dollaria ja mestaruudesta saman verran.

Pierluigi Martini: Maksoi ajoistaan yhteensä 750 000 dollaria ja tästä suurin osa eli 500 000 dollaria oli maksutesteistä ja 250 000 dollaria Martini maksoi kisa-ajolisää. Sai lopulta ainoana tallista palkkaa yhteensä 200 000 dollaria. Minardin voittaessa hänen toimestaan hänelle olisi annettu 15 000 dollaria ja mestaruudesta 25 000 dollaria.

Yannick Dalmas: Maksoi ajoistaan yhteensä 500 000 dollaria. Voittobonus olisi ollut 10 000 dollaria ja mestaruusbonus 50 000 dollaria.

Philippe Alliot: Maksoi ajoistaan yhteensä 750 000 dollaria. Voitosta olisi tullut 25 000 dollaria ja mestaruudesta 100 000 dollaria.

Aguri Suzuki: Maksoi ajoistaan yhteensä 680 000 dollaria. Voittobonus olisi ollut 5000 dollaria ja mestaruusbonus 50 000 dollaria.

Pierre-Henri Raphanel: Maksoi ajoistaan yhteensä 670 000 dollaria. Siitä Adelaiden maksuosuus oli 500 000 dollaria ja maksutestien osuus 170 000 dollaria.

Rene Arnoux: Sai miljoona dollaria kaudelta vaikka olisi halunnut jopa 3,5 miljoonaa dollaria ennen kautta. Guy Ligier kieltäytyi niin suurista summista. Voitosta Arnoux olisi saanut 50 000 dollaria ja samoin mestaruudesta.

Stefan Johansson: Sai miljoona dollaria kaudelta vaikka olisi halunnut jopa 3 miljoonaa dollaria kaudelta. Siihen herra Ligier sanoi vain, että hänen tallinsa ei ole McLaren tai Ferrari. Voitosta Johansson olisi saanut 25 000 dollaria, mutta mestaruudesta 150 000 dollaria.

Oscar Larrauri: Maksoi 550 000 dollaria kaudelta. Hänen voittaessa voittobonus olisi ollut 5000 dollaria ja mestaruusbonus olisi ollut 50 000 dollaria.

Stefano Modena: Maksoi 900 000 dollaria kaudelta. Hänen voittaessa voittobonus olisi ollut 20 000 dollaria ja mestaruusbonus olisi ollut 50 000 dollaria.

Piercarlo Ghinzani: Maksoi yhteensä 1,2 miljoonaa dollaria kaudelta. Voitosta Ghinzani olisi saanut 10 000 dollaria ja mestaruudesta 50 000 dollaria.

Bernd Schneider: Maksoi yhteensä 1,2 miljoonaa dollaria kaudelta. Voitosta hänelle olisi maksettu 5000 dollaria ja mestaruudesta 50 000 dollaria.

Andrea de Cesaris: Maksoi miljoona dollaria kaudelta ja sai 500 000 dollaria kaudelta palkkaakin.

Alex Caffi: Maksoi 250 000 dollaria ajoistaan.

Gabriele Tarquini: Maksoi 800 000 dollaria ajoistaan.

Nicola Larini: Maksoi 800 000 dollaria ajoistaan.

Philippe Streiff: Maksoi 500 000 dollaria ajoistaan.

Anteeksi pitkä quote. Tuota tunnetko kaikkien kuskien managerit kenties? Vai muutenko vain vetelet näitä "Voitosta Ghinzani olisi saanut 10 000 dollaria ja mestaruudesta 50 000 dollaria" hatusta?

Itsekin olen "jonkun" verran näitä aihepiirin kirjoja joskus lukenut. Ei ole vaan kyllä juuri näitä "faktoja" koskaan osunut silmään.

 

[CCMK]

Aika monet noista entisten kuskien managereistakin tiedän mm. John Watsonin managerin Nick Brittanin ja entiset mestarit ovat useinkin puhuneet aikanaan saavuttamistaan palkoista julkisuuteen silloin kun mestaruusajoista tai aktiiviajoista on ollut riittävän kauan aikaa. Lisäksi ulkomaan lehdissä kuten esimerkiksi brasilialaisissa lehdissä oli aikanaan paljonkin puhetta joka vuosi f1-kuskien saatavista ja erinäisistä bonusehdoista.

Suomalaisissa lähteissä kuten Ruutulipun-kirjasarjoissa on useimmiten lyöty pöytään pelkkä peruspalkka (tai joidenkin tähtikuljettajien osalta kuten Sennan osalta minimipalkkio) ilman sponsoribonuksia. Jotkut kuljettajat vuorostaan ovat vuorostaan suljettuja ovia käytökseltään. He eivät myönnä, mutta eivät myöskään kiellä saataviaan julkisuudessa. Aikanaan Rosbergin Kekekin sanoi miljoonan dollarin väitteistään, että mikäli hän niin paljon saisi kauteen niin hän istuisi vuoden kotona ja odottaisi saataviaan kaikessa rauhassa tai kiikuttaisi koipensa lähimpään pankkiin tai rahaa varastoineeseen sijoitustoimistoon niitä hakemaan.

 

[CCMK]

Aikanaan formuloissa oli sen alkuvuosikymmeninä starttirahan aikaan silloin tällöin tapana antaa myös tuotepalkintoina niiden rahallista arvoa vastaava summa. Esimerkkinä vuoden 1958 Ranskan osakilpailun voittaja ei saanut järjestäjien määrittämän häviävän pienen starttirahan lisäksi mitään muuta mammonaa, mutta useiden tuhansien dollarien arvoisen voittosumman sijaan hän sai arvoaan vastaavasti koko viikonlopun arvolta mahtavat 300 pulloa varsin kallisarvoista shampanjaa.

Kilpailun voittorahalla tai starttirahalla olisi voitu kustantaa korkeintaan tallin omat yksittäiset kilpailukulut jos niitäkään.

 

[PeeVee79]

Esimerkkinä vuoden 1958 Ranskan osakilpailun voittaja ei saanut järjestäjien määrittämän häviävän starttirahan mitään muuta mammonaa, mutta useiden tuhansien dollarien arvoisen voittosumman sijaan hän sai arvoaan vastaavasti koko viikonlopun arvolta mahtavat 300 pulloa varsin kallisarvoista shampanjaa.

Ööö... Häh?

 

[CCMK]

Nähtäväksi jää, että millaiseksi lajin yleispalkkiot muodostuvat tulevina vuosina. Etenkin kun toisinaan näissä Maikkarinkin uutisissa lukee näitä kuljettajien palkkasaatavuusongelmia ja edelisistä uutisista ei ole mitenkään kovin pitkä aika. Testikuskien palkkataso näinä päivinä on varsin pieni sillä heidän toimenkuvansakin on varsin kutistunutta luokkaa verrattuna vaikkapa Olivier Panisin saaman 6 miljoonan euron testipalkkaan 2000-luvun puolivälissä ja sen vaatimaan toimenkuvaan. Tosin Toyotan rahanheitto oli kyllä välillä ihan uskomatonta suhteessa tuloksiin nähden.